Leikin taikaa – matkalla maailman ympäri

Vierasbloggaajana Suvi Kettumäki

image2On keskiviikko. Leikkipäivä. Harjoittelussa olevat lastentarhanopettajaopiskelijat istuvat kotileikkihuoneen nurkassa vihkojen kanssa. On heidän ensimmäinen viikkonsa harjoittelussa ja heidän tehtävänään on havainnoida lastentarhanopettajan, minun, työtäni. Puhuimme ennen tuokion alkua leikkipäivän tavoitteesta, joka on pitkäkestoinen leikki. Muita tavoitteita aamulle en pysty tässä vaiheessa kertomaan, koska ne syntyvät lasten leikistä. Varoittelen opiskelijoita ennen tuokion alkua, että tällä ryhmällä leikki ei välttämättä lähde kunnolla käyntiin. Samalla itse jännitän, millaiseksi aamupäivä muodostuu. Leikille on varattu kaksi tuntia aikaa, joten varmasti saamme hyvän leikin aikaan. Leikkiryhmässä on tänään paikalla Ville, Jere, Matti, Hanna, Maija ja Anne*.

Saavuttuamme leikkitilaan Hanna ottaa heti lastenvaunut.** Hän asettelee vauvaa vaunuihin ja kertoo muille haluavansa lähteä matkalle. Matti ottaa repun ja sanoo lähtevänsä Hannan kanssa Korkeasaareen. Ville ja Jere ovat koiria, jotka juoksevat villisti ympäri tilaa. Anne kulkee Villen ja Jeren perässä. Maija katselee ovelta leikkijöiden menoa. Seuraan leikkijöitä ja kuljen tilassa. Päätän tarttua Hannan leikki-ideaan matkalle lähdöstä. Näin kaikki lapset voivat omista leikkirooleistaan käsin osallistua leikkiin. Samalla vahvistan Hannan statusta muiden lasten silmissä. Hän on joukon nuorin ja eikä ole vielä löytänyt paikkaansa leikkijänä ryhmässä.

”Millä sinne matkalle voisi lähteä?” kysyn Hannalta. Hän katsoo minuun ja sanoo: ”No laivalla tietenkin.” Siirrän ison säkkituolin keskelle huonetta laivaksi samalla kertoen: ”Tästä tulee laiva.” Hanna työntää nukenvaunut säkkituolin viereen ja istuu säkkituolille. Matti istuu Hannan viereen ja kysyn ovella seisovalta Maijalta: ”Tuletko mukaan?” Maija nyökkää ja tulee istumaan säkkituolille.

Kuulutan: ”Laiva lähtee, tuut, tuut”, johon Ville huudahtaa: ”Odottakaa meitä!” Sanon uudestaan: ”Hyvät matkustajat, laiva lähtee viiden minuutin kuluttua. Pyydämme matkustajia ystävällisesti siirtymään laivaan.” Näin minusta on tullut laivan kapteeni. Kapteenin tehtävänä on kuuluttaa milloin laiva lähtee ja milloin se on saapunut satamaan. Laiva kulkee lasten toiveiden mukaan Suomeen, Ruotsinlinnaan, Korkeasaareen, avaruuteen ja Englantiin.

Laivan seilatessa Ville-koiralle tulee nälkä ja hän meinaa syödä Hannan nuken. Hetken mielessäni välähtää pelko leikin taian katkeamisesta ja siitä, että minun on jouduttava puuttumaan aikuisena alkavaan erimielisyyteen. Ennen kuin ehdin toimia, Anne sanoo: ”Minä teen aamupalaa”, ja lähtee hakemaan tarvikkeita aamupalaa varten. Kuulutan: ”Arvoisat matkustajat! Aamupalaa tarjoillaan laivan ravintolassa hetken kuluttua.” Annen tultua takaisin hän alkaa asettelemaan ruokia lattialla säkkituolin viereen. Kuiskaan Annelle: ”Sano kun ruoka on valmista.”

Annen saatua ruuat esille kuulutan: ”Hyvät matkustajat! Aamupalaa tarjoillaan laivan ravintolassa ja lapset siirtyvät sinne.” Koirat sotkevat ja levittävät ruokia syödessään. Anne tuskailee ja tuhahtaa: ”Onpa sotkuista!” Koirien palattua laivaan ja Annen siivottua ruuat on taas siistiä ja hän pyytää minulta: ”Voitko kuuluttaa, että eivät sotke enää?” Ja niin kapteeni kuuluttaa: ”Arvoisat matkustajat! Toivoisimme, että söisitte siistimmin seuraavalla kerralla.”

Näin leikki jatkui vielä tunnin ajan, kunnes oli aika siirtyä siivouksen kautta lounaalle. Lasten nukkuessa keskustelimme lastentarhanopettajaopiskelijoiden kanssa leikkipäivästä. Pohdimme yhdessä niitä haasteita, joita heittäytyminen leikin maailmaan aikuiselta vaatii. Ei ole helppoa ”hylätä” aikaa ja paikkaa lähtiessä mielikuvittelemaan leikin maailmaan. Puhuimme myös siitä, miten kohdata haasteita, kuten Ville-koiran ideaa nuken syömisestä. Leikissä tuleekin olla tarkkana, että se on reilua ja oikeudenmukaista. Lapset kokeilevat erilaisia leikki-ideoita ja on muista leikkijöistä kiinni, miten niihin tartutaan. Aikuisen tulee myös olla tietoinen valta-asemastaan suhteessa lapsiin, sillä vaikka leikkipäivän tarkoituksena on olla tasavertainen leikkijä lasten kanssa, ei lapsella ole koskaan samanlaista valta-asemaa kuin aikuisella.

 

Suvi Kettumäki

Lastentarhanopettaja (KK)

Varhaiskasvatuksen maisteri

suvi_kettumaki@hotmail.com

Twitter: https://twitter.com/SuviKettumaki

 

*Lasten nimet muutettu.

**Leikki on kirjoitettu niin kuin muistan sen tapahtuneen.

Kuva on lainattu sivulta https://freestocks.org/

 

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Leikki | Avainsanat: , , , , | 3 kommenttia

Daily ’awww’

Kilpparikäsityö

Työ uudessa tutkimusprojektissa on alkanut. Olen nyt tutkimassa lasten ja eläinten välisiä suhteita. Kun rahoitus projektille (AniMate, Tärkeät toisilleen – eläinten merkitys lasten arjessa) varmistui, minulle kasvoi tuntosarvet, joilla aloin tunnustella jokapäiväiseen elämääni kuuluvia lapsi-eläin-kohtaamisia. Niitä riittää: heti aamulla kun avaan tabletin, koirat, kissat ja vauvat kirmaavat vastaan.  Jokapäiväinen ihastuksen huokaus facebookin kuvavirassa suloisia ihmisen pentuja ja eläimiä katsellessa. Positiivinen affekti siirtyy, irrottaa huolista ja antaa synkkyyksien keskelle pienen pehmoisen sysäyksen, kaikesta huolimatta elämä on sittenkin juuri tätä.

Eläimissä ja lapsissa on paljon samaa. Molempia paijataan, molempia katsotaan mielellään. Kun eläin tai lapsi tulee vastaan, sen ikää, sukupuolta ja nimeä tiedustellaan. Eläimet ja ihmispennut, kesyttömät, laitetaan lokeroihin, vaikka ne itse olemuksellaan vastustavat järjestyksiä ja tuovat rationaaliseen aikuiselämään annoksen arvaamattomuutta. Lapsille ja eläimille annetaan paljon samanlaisia tehtäviä yhteiskunnassa, nimittäin tehdä tunnetyötä, tuoda tarkoitusta ja hyvinvointia elämään, liimata rakoilevia perheitä yhteen.

Keskustelussa antroposeenista tunnustetaan, että ihmisen toiminnan ja ihmisperäisten materiaalien levinneisyyden takia planeettamme on astunut uuteen geologiseen aikakauteen. Sekä lapset että eläimet kuuluvat siihen porukkaan, jolla ei vajaavaltaisuutensa takia ole ollut mahdollisuutta syyllistyä maapallon vaurioittamiseen. Viattomuus, vajaavaltaisuus, tekee isolle ihmiselle hyvää. Pieni lapsi tai eläin ei katso aikuista (valkoista lihaa syövää heteromiestä) arvostellen, olivatpa hänen tekonsa millaisia tahansa.

Internetin lapsikuvien kuvavirrasta olen tallentanut itselleni kuvat pikku-Hitleristä ja pikku-Trumpista, suloisia.

Kasvatuksen käytännöissä eläimet tulevat lasten tietoisuuteen ristiriitaisin tavoin. Alakoulun luokissa eläimet ovat kaikkialla läsnä kuvina ja hahmoina, jotka suostuttelevat oppimaan tai tekemään mukavia ja hyödyllisiä asioita, kuten esimerkiksi harrastamaan liikuntaa tai olemaan reilu kaveri. Oppimateriaaleissa eläimet ovat esillä kahtiajakoisesti. Niistä puhutaan toisaalta ystävinä (lehminä, kanoina) mutta toisaalta ruokana (nautana, broilerina). Näiden kategorioiden väliin aukeava kuilu voi olla shokeeraava. Monissa perheissä on koettu se hetki, kun lapsi yhtäkkiä tajuaa syövänsä eläintä. Meidänkin keittiössä kerran eräs pieni poika, kyyneleet silmissä, pyöritteli mätipallukkaa ja kysyi: ”Onks tällä joskus ollu äiti?”.

Eläimistä osana kasvatusta on oltu kiinnostuneita voittopuolisesti siltä kannalta, mitä hyötyä eläimistä lapsille on. Eläinavusteinen toiminta kiinnostaa, ja siitä on tulossa yhä suositumpaa ja legitiimimpää. Tutkimuksissa kysytään, auttavatko eläimet meitä keskittymään, parantavatko ne ilmapiiriä, auttavatko kommunikoinnissa, lukemisessa. Sitä, rauhoittuuko sydämen syke ja laskeeko verenpaine lemmikin tai koulukoiran seurassa, pyritään usein mittauslaitteilla todentamaan. Olemme itsekin kerenneet tavata koulukoiria, joiden ympärillä on usein silminnnähtävää innostusta ja iloa. Ei ole vaikea uskoa että monenlaista positiivista nämä sosiaalipedagogisen pätevyyden saaneet karvaiset ammattilaiset tuovat mukanaan.

Meidän projektissa kuitenkin kysytään, voisiko lapsia ja eläimiä tarkastella muillakin tavoilla. Entä jos ihmiselle tuleva hyöty ei olisikaan se kiinnostavin näkökulma? Haastamme ihmisen pääroolia. Entä jos tuossa olisikin vain kaksi eri lajin edustajaa, jotka kohtaavat? Meidän tutkimuksessa halutaan miettiä lapsi-eläinsuhteita tärkeinä mutta vailla romanttista, yksilökeskeistä hehkutusta saati lapsuuden tai eläimyyden ihannointia. Lapsihan saattaa tutkia haltioissaan hyönteistä ja murskata sen lopuksi.

Mutta voisiko huomata ja tehdä lasten kanssa näkyväksi sitä miten elämä tarvitsee toista elämää, ja tämän perimmäisen riippuvuuden kautta siirtää ihmistä pois kaikkivaltiaan roolista omalle hieman nöyremmälle paikalleen?

Kun puhumme tutkimusprojektin otsikossa lapsesta ja eläimestä, tulemme tehneeksi valtavan yksinkertaistuksen ja mittakaavavirheen. Kun yksi laji on ikäänkuin yhtä merkityksellinen kuin ääretön lajien kirjo. Muitakin mittakaavaan liittyviä haasteita avautuu. Miten huomioida muita eläinkohtaamisia kuin ne, joissa eläinosapuoli sattuu olemaan sopivan kokoinen syliin otettavaksi ja ihmiskäsin koskettavaksi. Ihmisen ulkopuolelle sijoittuvien elollisten olentojen moninaisuus melkein musertaa. Mikä mahtaisi olla bakteerin tai kihomadon näkökulma lapseen? Mitenkäs tämä yhteiselon näkökulma? Ihminenhän on tietyltä kannalta katsottuna pelkästään bakteerien lisääntymiseen tarkoitettu säkki. Elämän monimuotoisuuden näkökulmasta täytyy katsoa myös oudoimpia eläviä olentoja ihmisten kumppaneina ja kysyä, miten olennot kohtaavat yli mittakaavan.

Tutkimus alkaa. Meitä odottaa metsässä kaksi päivää viikossa viettävä alakoulun luokka sekä yläkoulu, jonka keskellä olevassa kasvihuoneessa kanit, papukaijat, leguaanit ja gerbiilit seurustelevat nuorten  ihmislajisten kanssa. Tutkimusstrategia on avoimuudesta huolimatta selkeä. Olemme vaan siellä ja Kathleen Stewartin tapaan seurailemme ”things that happen”, asioita joita tapahtuu, kun lajit kohtaavat. Lasten kanssa sitten tunnistamme ja tunnustelemme muiden elollisten osuutta ihmispentujen maailmassa, sattuu tuo ”muu” sitten olemaan rakas lemmikki, inhottava hyönteinen tai lohen munasolu.

Lisää aiheesta:

AniMate – research of child-animal-relations. Projektin mikroblogi: https://www.facebook.com/childanimalrelations/?fref=ts

Haraway, Donna (2008). When species meet.  University of Minnesota Press.

Stewart, Kathleen (2007). Ordinary affects. Duke University Press.

Rautio, Pauliina, Hohti, Riikka, Leinonen, Riitta-Marja & Tammi, Tuure (2017). Reconfiguring urban environmental education with ‘shitgull’ and a ‘shop’. Environmental Education Research, 1-12.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Turboboosterit puutarhassa

Taloyhtiössä haluttiin keväällä istuttaa puita pihaan. Joku muistutti, että taloyhtiössä on paljon lapsia ja samalla epäili, onnistuuko ja kannattaako. Ne voivat leikkiensä huumassa kaataa taimet tai roikkuvat niissä. Niin oli käynyt jossain päin talon pihaa. Olisihan se kiva, mutta.

Mietimme, että voisimme ottaa lapset mukaan ja siten he kokisivat ehkä enemmän omakseen puiden kasvattamisen. Kaikki halukkaat lapset saivat valita, mitä puuta he alkavat suojella: Kirsikkapuu, Omenapuu 1 ja Omenapuu 2. He kävivät laittamassa nimensä listaan. Valinnoista käytiin myös keskustelua:

  • ”Ota kirsikkapuu, mäkin oon siinä.
  •  Me suojellaan omenapuu ykköstä –
  • ja me kakkosta.”

Jaettiin tehtäviä: kuopan kaivaminen, jätemaan pois kuljettaminen kottikärryillä, kivien heitteleminen kuopan pohjalle, juurien katkominen, yhdessä puun laittaminen kuoppaan, suorassa pitäminen, veden kaataminen kuoppaan, mullan kippaaminen kuoppaan ja maan tallaaminen. Kaikille riitti töitä.

Isommat lapset kirjoittivat huomautuskyltit muita asukkaita varten.  Puun oksaan laminoitiin suojelijoiden nimet tiedoksi kaikille. Mietittiin, mitä suojelu tarkoittaa: puiden pitää antaa rauhassa kasvaa. Lopuksi juotiin mehua ja syötiin keksejä. Aikaa vierähti ehkä hitusen pitempään kuin ilman lapsia, en ole varma siitä.

Seuraavana päivänä oli naapurini nähnyt kaksi tyttöä seisovan puun vieressä aika kauan aikaa. Toinen sanoi: ”Emmä enää jaksa suojella” ja juoksivat pois. Lapset ovat suojelleet puita: niihin ei ole koskettu kesän aikana. Puut  kasvavat komeina. Yhdessä puussa oli jo yksi kukkakin kukinta-aikaan. IMG_2168

Syksyn korvalla

Tänään, syyskuussa,  putsailin pihassa nurmikonreunoja ja vedin ruohotuppoja pois hiekasta. Pari tyttöä tuli siihen: ”Mitä sä teet?” Kerroin, että teen puutarhahommia. ”Mä haluun kans” sanoi toinen ja otti tomerasti työkalun käteensä ja alkoi repiä rikkaruohoja. ”Tää on rankkaa hommaa” sanoi 6-vuotias Hilma. Samalla kehkeytyi leikki: ”Toi koira olis hevonen ja sää oot meidän äiti.” Toinen ulkoilutti koiraani pitkin pihamaata ja välillä ratsasti sillä. Oli oikein rattoisaa.

Pari poikaa tuli koulusta. ”Mitä te teette?” Kohta pojat olivat hommissa mukana. Siinä sivussa eteni hevosleikki ja pojat olivat kohta leikisti myös minun poikiani.

”Mä keksin hyvä tekniikan” kertoi Kuutti. ” Kato, mä ensin lyön tällä täysillä niin että se irtoo ja sit mä käännän tän toisin päin ja sillä mä sen sitten hakkaan irti.” Pojat kantoivat täyden ämpärin yhdessä kompostiin. Välillä he olivat TURBO BUUSTEREITA, ja kun kysyin että mitä se on, niin he näyttivät miten nopeasti he toimivat. Siinä saivat rikkaruohot kyytiä. Sanoin, että kivaa, että tulitte hommiin mukaan.

”No täytyyhän meidän, kun me ollaan samassa taloyhtiössä” sanoi Roope.

IMG_3575

Olin luvannut antaa jotain makeaa palkaksi ja saattoihan se jonkin verran olla motivaattorina. Taskussani oli kolmea lajia karkkeja, niistä sai valita. Tunnin työstä riitti kaksi erilaista karkkia. Pienelläpä palkalla saatiin paljon aikaiseksi.

Mietin sitä nyt, että miksi se lasten mukaan ottaminen tuntuu usein ALUKSI hankalalta?

 

 

 

Tuula Stenius
kasvatusaineiden opettaja
Järvenpää

 

 

Kategoria(t): Lapsuus, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized | Kommentoi

Tähtihetkiä

Keväällä pohtiessani esikoiseni ohjelmaa kesäkuulle, kun itse olisin vielä töissä ja koulut olisivat jo loppuneet, havahduin siihen, kuinka paljon kesäleirimahdollisuuksia lapsille oli olemassa. Majanrakennusta, kaupunkisuunnistusta, keppihevosten tekemistä, luontoseikkailuja, liikuntaa ja kädentaitoja kaikissa eri muodoissaan – elämyksiä joka lähtöön. Olin jo edellisenä vuonna kuullut taideyhteisö Pilvilinnan järjestämästä mieleenpainuvasta yhteisötaideleiristä vastaanottokeskuksen asukkaille, jotka olivat päässeet tekemään taidetta omista unelmistaan. Oma unelmani kesäleirin järjestämisestä vahvistui ja päätin, että Lapset kertovat ja toimivat ry:n Satusiltoja-hankkeessa toteutetaan kesäleiri pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksessa asuville lapsille ja nuorille.

Hankkeen kantavia lähtökohtia ovat olleet toiminnallisuus, kuunteleminen, voimaantuminen ja vuoropuhelu. Ensimmäisen hektisen leiripäivän jälkeen mietin, miten lähtökohdat voivat mitenkään toteutua, kun mukana on 1–16 -vuotiaita lapsia ja yhteinen kielemme perustuu eleisiin ja ilmeisiin. Päivä päivältä totuimme toisiimme, opimme toisiltamme – yhteinen sävel löytyi tai ehkä se oli ollut olemassa, mutta itse en vain osannut heti virittäytyä siihen.

Leirin tähtihetkiä olivat itselleni lasten riemun näkeminen heidän leikkiessään itse tekemillään keppihevosilla, ja kun eras väsyneen oloinen äiti, jolla oli seitsemän lasta, hymyili onnellisen näköisenä nähdessään lapsensa roolivaatteissa leikkimässä tai kun liimasin kimaltavan tähtitarran erään lapsen poskeen sanoen hänelle “You are a star girl” ja hänen ilmeensä muuttui hymyttömästä haltioituneeksi. Vaikka kesäleiri olikin vain lyhyt aika elämästämme, olen varma siitä, että kaikki mukana olleet muistavat sen pitkään.

Anna-Leena Lastikka

Hankejohtaja (Lapset kertovat ja toimivat ry.), varhaiskasvatuksen asiantuntija (WellEdu Fennica), jatko-opiskelija (Helsingin yliopisto)

www. satusiltoja.com

Satusiltoja-kesäleiri

Kuva: Anna Tuulia Iivari

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Mitä tehdä kun lapsi, nuori tai aikuinen kohtaa kriisin?

IMG_1831

Turun puukotuksesta puhuvat kaikki tiedotusvälineet, aikuiset, nuoret ja lapset. Tämä voi tuottaa pelkoa ja ahdistusta. Suomalaiset ovat kohdanneet kriisin ja se järkyttää meitä kaikkia. Nyt tarvitaan tekoja. Erityisesti silloin kun lasta tai nuorta pelottaa tai ahdistaa on kuuntelulla suuri merkitys. Pelottavien uutisten tai surun keskellä lapsi tarvitsee kuuntelijan, joka on läsnä, välittää ja jakaa hänen ajatuksiaan. Kertoja voi pukea omia tunnelmiaan sanoiksi jolloin ne selkiytyvät eikä hän jää yksin. Samalla kuuntelija viestittää kertojalle, että hän on kuuntelemisen arvoinen ja tärkeä.

Mitä sinä ja minä voimme tehdä kun tapaamme lapsen, nuoren tai kanssaihmisen? Kuulemmeko? Kohtaammeko?

Sadutus menetelmä on helppo tapa kuunnellaan lasta, nuorta tai aikuista. Sadutus sopii tutkimusten* mukaan kaikille iästä, kulttuuritaustasta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Sadutus antaa läheisyyden, turvallisuuden ja välittämisen tunteen tässä ja nyt. Sadutus kutsuu puhumaan ja kohtaamaan. Kenen tahansa on helppo ottaa sadutus käyttöön ja se on osoittautunut* yllättävän tehokkaaksi (esim. äiti, isä, isovanhempi, tuttava, opettaja, hoitaja, kerhonvetäjä, nuorisotyöntekijä). Sadutus on kertomista, kuulemista ja jakamista sekä syvästi terapeuttinen menetelmä, joka lievittää pelkoa ja ahdistusta.

Miten käytännössä sadutetaan?

Voit missä vain saduttaa: keittiössä, mökillä, päiväkodissa, luokassa, tapaamisen aluksi, vastaanotolla, kerhossa. Ota paperi ja kynä tai tietokone esiin. Sano lyhyesti lapselle, nuorelle, aikuiselle tai ryhmälle:

”Kerro satu (tai tarina). 
 Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi
ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat.”
       (Riihelä 1991, 29–33;    Karlsson 2014, 24–30).

Voit myös ehdottaa kertojalle, että hän piirtää satunsa tai tarinansa. Etenkin lapsista se on mukavaa. Joskus tekee mieli piirtää ensin.

”Kerro!” -sanalla kehotetaan ja kirjaamalla ryhdytään tiiviiseen kuuntelemiseen. Tarinan sanatarkka kirjaaminen ja ääneen lukeminen on eheyttävän terapeuttisen kokemuksen ytimessä. Älä siis anna kertojalle aihetta, vaan anna kertojan vapaasti kertoa, mistä ja miten hän haluaa kertoa. Malta odottaa, tarina ei välttämättä tule heti. Tarinaansa saa rauhassa miettiä. Sitten kirjaa ja lue tarina kertojan nähden. Laittakaa se yhdessä arvokkaaseen paikkaan. Arvosta sitä, vaikka se olisi yllättävä, lyhyt, erikoinen. Myöhemmin kannattaa saduttaa uudelleen. Siitä voi tulla vuosienkin yhteinen kohtaamisen tapa. Kertojalla on itsellään omia voimavaroja niin kriisitilanteessa kuin tavallisessa arjessa. Kertojan voimavarat tulevat näkyviin sadutuksella.

Kertoja (lapsi, nuori, aikuinen) voi sivuta tai suoraan kertoa kriisistä tai ongelmasta tarinassaan. Tärkeää on, että hän kertoo sen omin sanoin. Häntä ei ahdisteta kysymyksin tai informaatiolla, jota hän ei kykene vastaanottamaan. On helpottavaa saada kertoa sitä, mitä on mielen päällä haluamallaan tavalla. On myös hyvä saada kuulla, miten kertoja käsittelee asiaa.

Kertoja (lapsi, nuori, aikuinen) voi myös kertoa jostakin aivan muusta kuin ajankohtaisesta kriisistä tai ongelmasta. Joskus jopa tarinan, jonka on kuullut aikaisemmin. Sekin on hyvä. Kertoja on valinnut, että hän haluaa puhua muista asioista. Sadutuksessa kertoja saa tärkeän ja terapeuttisen itsemääräämisoikeuden siihen, mitä hän haluaa tai jaksaa käsitellä. Häneltä ei pakolla tivata tai kysellä asioita, jotka saattavat olla hänelle vieraita tai liian pelottavia. Tämäkin on tutkimusten ja kokemuksen perusteella huojentavaa.

Lasten tapa käsitellä asioita on käyttää mielikuvitusta ja leikkiä. Lapsi tarvitsee sitä, että hänet kohdataan hänelle ominaisten keinojen avulla. Satujen kautta kaiken ikäiset ihmiset kohtaavat syvimpiä tuntojaan mielikuvituksensa avulla ja näin löytyy elvyttäviä voimavaroja. Sadutus on siis hyvin terapeuttinen menetelmä myös nuorelle ja aikuiselle.

Kerro kokemuksistasi siitä, mitä tapahtui kun sadutit lasta, nuorta tai aikuista kriisin, pelon tai ahdistuksen hetkellä.

Professori Liisa Karlsson, Itä-Suomen yliopisto
Psykologi (eläkkeellä), VTT Monika Riihelä
Lapset kertovat ja toimivat –verkosto, http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat
Sähköposti: lapsetkertovat@gmail.com

LISÄTIETOA sadutus-menetelmästä ja sen vaikutuksista sekä lasten omista kertomuksista (tilaukset: lapsetkertovat@gmail.com):

– Katso lisää sadutusohjeita ja satuja: http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm
– Katso sadutusohjeet eri kielillä tästä: https://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/lapset/In_English/Storycrafting_method/in_dif_languages.html
–        Sadutus Avain osallisuuden toimintakulttuuriin (L. Karlsson)  PS-kustannus 2014. (Uusittu perusteos sadutuksesta ja sen soveltamisesta sekä vaikutuksista.)
–        Aikakortit. Tie lasten ajatteluun. (Riihelä M., 1991) VAPK kustannus.
–        Mitä teemme lasten kysymyksille? Lasten ja ammattilaisten kohtaamisten merkitysulottuvuuksia.  (Riihelä M., 1996) Stakes tutkimuksia 66. Gaudeamus. Jyväskylä.
–        Sadutus koulussa ja narratiivinen tietäminen – teoriaa ja kokemuksia (Karlsson, L. ) 2013 Puheenvuoroja narratiivisuudesta opetuksessa ja oppimisessa. Ropo, E. & Huttunen, M. (eds.). Tampere: Tampere University Press, p. 171-198 28.
–        Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan (toim. L. Karlsson & R. Karimäki).  2012. Suomen kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 57.
–       Lapselle puheenvuoro. Ammattikäytännön perinteet murroksessa. (L. Karlsson) Edita 2000 (Kirjassa on analysoitu lasten omaa kertomakulttuuria ja sitä, mitä tapahtuu kun ammattilaiset ryhtyvät saduttamaan.)
–        Storycrafting method – to share, participate, tell and listen in practice and research. (Karlsson, L.) 2013. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, Special Volumes VI Design in Mind, 6(3), 1109–1117. http://www.futureacademy.org.uk/files/menu_items/other/ejsbs88.pdf
–        Lollipop Stories: Listening to children’s voices in the class-room and narrative ethnographical research (Hohti, R. & Karlsson, L. (2013) Childhood. doi:10.1177/0907568213496655 http://chd.sagepub.com/content/early/2013/08/12/0907568213496655
–        Children’s voices in context of art education and circumstances for interaction. (Karlsson, L. 2014). http://hdl.handle.net/10138/44696
–        Korvaan päin – Lasten satujen kirja. 1-12 -vuotiaiden lasten omia satuja 5000 sadun arkistosta. Runsas värikuvitus. Lapset kertovat ja toimivat ry. 2008. Katso tarkemmin ja tilaa: http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm
(tilaa: lapsetkertovat@gmail.com)

LASTEN OMIA KERTOMUKSIA DVD:llä / VIDEOLLA (tilaa: lapsetkertovat@gmail.com)
–        Pättäni lapset kertovat tarinoitaan erityisopettajalle. Kemppainen, K. (toim.) (2000). Helsinki: Filminova, Stakes.  (Dysfaattiisten lasten sadutuskokemuksia.)
–        Kerro satu I ja II ja III (Seitsenosainen video/DVD-sarja sadutuksesta). Tell a story (englannin kielinen versio) Riihelä, M. (1997/ 2008).  Helsinki: Stakes.
–        Qissah Wa Tawassul – Satusilta – Kotka – Beirut Riihelä, M. (toim.) (2002/2008) Filminova, Stakes. (Kansainvälinen lasten satukirjeenvaihto.) netissä: https://www.youtube.com/watch?v=yfNyd0x39n0&feature=share

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Hyvinvointi, koulu, Kuuntelu, Lapsuus, Lasten näkemykset, Leikki, Nuoret, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Leikin ylistys

Onneksi olkoon varhaiskasvattaja! Olemme saaneet käyttöömme 1.8.2017 alkaen uuden varhaiskasvatussuunnitelman, jossa ei vain suositella toimimaan tietyllä tavalla vaan velvoitetaan aikaisempaa vahvemmin huomioimaan lasten näkökulmat työssämme. Valtakunnallisen ohjauksen tarkoituksena on luoda yhdenvertaiset edellytykset lasten kokonaisvaltaiselle kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle varhaiskasvatuksessa. Tämä tapahtuu ryhmässä lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden.

Tässä kirjoituksessani haluan pureutua erityisesti suomalaisen varhaiskasvatuksen ytimeen eli leikkiin. Innoittajina tähän ovat sekä rakkauteni leikkiä kohtaan että 15.8.2017 Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Helsingin yliopiston yhdessä järjestämä Kutsu leikkiin –seminaari. Seminaarin videotallenteen voit katsoa sinulle sopivana hetkenä.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa leikkiä pidetään oppimiselle merkityksellisenä. Leikillä on itseisarvo ja mahdollisuus pitkäkestoiseen mielikuvitusleikkiin on osa varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria. Leikin ajatellaan olevan lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin lähde.

Leikki ei kuitenkaan synny tyhjästä. Vauvan leikittäjänä toimii läheinen aikuinen tai isompi sisarus. Leikin syntyminen edellyttää siis vuorovaikutusta. Puolisoni kohtasi työmatkallaan ventovieraan vastaantulijan hymyn. Hymyn aiheuttama hyvä olo sai hänet jakamaan hymyään seuraavalle vastaantulijalle ja seuraamaan tarttuiko hymy. Leikki oli syntynyt. Lasten keinot leikin synnyttämiseen ovat moninaiset. Yksi lapsistani rakasti leikkimistä vaarinsa kanssa. Vaari asui toisella paikkakunnalla, joten lapsi toi minulle Ipadin ja pyysi Skypepuhelun mummolaan. Ipad oli lattialla autoleikin vieressä. Juttu luisti ja autojen moottorit hyrräsivät.

Leikki ei ole meidän ihmisen yksinoikeus. Eläimistä ainakin nisäkkäät ja linnut leikkivät. Frank Martelan mukaan leikillisyys on osa ihmisyyttä. Vain ihminen pystyy leikkiessään luomaan uutta ja tarkastelemaan maailmaa uudesta perspektiivistä. Leikkimielisyys on ollut ihmisen evoluution elinehto. Sen avulla ihminen on pystynyt sopeutumaan uusiin elinympäristöihin ja uusiutumaan nopeasti. Leikki ei siis ole sattumaa.

Uppoutuminen leikkiin kuvaa leikkiä parhaimmillaan. Leikillä on omat päämääränsä ja palkintonsa. Aikuisia tarvitaan lasten leikissä lujittamaan yhteisiä kokemuksia. Marjatta Kalliala muistuttikin, että tunnistaakseen leikkiviestejä tai voidakseen rikastuttaa leikkiä, aikuisen on tunnettava leikki sisältä päin. Taitavat leikkijät pärjäävät ilman aikuistakin. Lapset tarvitsevat omaa leikkiaikaa, mutta tällä hetkellä huutava pula on aikuisista, jotka heittäytyisivät mukaan lasten leikkeihin yhtenä leikin jäsenenä tai ainakin levollisena läsnäolijana. Annukka Pursi puhui leikkiyhteyden luomisesta. Siinä keholliset viestit ovat keskeisiä. Meidän on siis tärkeää miettiä, millaisen merkityksen annamme varhaiskasvatuksessa puheen lisäksi muille tavoille viestiä.

Suomalaiseen varhaiskasvatuskulttuuriin kuuluu perinteisesti lasten ja aikuisten erottelu ja aikuisen ulkopuolisuus leikissä.  Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa ei kuitenkaan monessakaan kohdassa erotella lapsia ja aikuisia vaan he toimivat yhdessä yhteisönä. Pidetään siis yhdessä huolta, että varhaiskasvatuksen tavoitteet myös leikin osalta toteutuvat.

 

 

Elina Weckström

KM, Päiväkodin johtaja, Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteet:

Kalliala, M. & Tahkokallio, L. 2017). Jännitteinen leikin vapaus. Kutsu leikkiin –seminaari 16.8.2017. Helsingin yliopisto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Martela, F. (2017). Ihmisyys on leikkisyyttä. Kutsu leikkiin –seminaari 16.8.2017. Helsingin yliopisto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Pursi, A. & Lipponen, L. (2017). Yhteisymmärrystä ja myötätuntoa rakentava leikkikulttuuri varhaiskasvatuksessa. Kutsu leikkiin –seminaari 16.8.2017. Helsingin yliopisto ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

 

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Leikki, Vuorovaikutus | 2 kommenttia

Blogi kesätauolla

Hei kaikki blogimme lukijat!

Olemme kesätauolla ja jatkamme blogikirjoittelua jälleen elokuun loppupuolella.

Oikein ihanaa kesää kaikille!

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi