Sadutusta kuvakorteilla

 

9d183338-fafc-4057-8e26-6ca54a7f7dcdLapset ovat piirissä lattialla. Heidän keskellään on kymmeniä laminoituja kuvakortteja, joissa on kuvia henkilöistä, eläimistä, paikoista, tavaroista sekä tekemistä kuvaavista asioista. Aamupiirissä on alkamassa kuvasadutus. Perinteinen sadutus on lapsille tuttua.  Sitä on toteutettu yksin ja pienryhmissä. Yksi ryhmän lapsista ei kuitenkaan puhu, joten hän – kutsuttakoon häntä vaikka tässä Rikaksi – on jäänyt tähän asti sadutuksen ulkopuolelle. Toisten satujen kuuntelemisesta Rikakin on päässyt nauttimaan.  Ryhmään kuuluminen on tärkeä osa varhaiskasvatusta, joten ryhmän kasvattaja ryhtyi pohtimaan, miten hän saisi kaikki lapset yksilö- ja ryhmäsadutukseen mukaan.

Kuvasadutus alkaa. Lapset valitsevat vuorotellen lattialta kuvan ja kertovat siitä omin sanoin. Kasvattaja auttaa lapsia apukysymyksillä kuten: ”Kuka tai keitä tässä sadussa seikkailee? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä he sitten tekevät?” Yhdessä mietitään, miten tarina etenee. Sadutus loppuu ja kasvattaja lukee sadun lopuksi ääneen. Ryhmä hajaantuu omiin pienryhmiinsä, mutta yhdessä pienryhmässä kuvasadutus jatkuu. Rika on kahden muun lapsen kanssa samassa pienryhmässä sadutettavana. Lapset pohtivat tarkkaavaisina, minkä kuvan vuorollaan valitsevat ja miten se liittyy yhteiseen tarinaan. Välillä oman vuoron odottaminen on hankalaa, mutta kuvat auttavat sitoutumisessa sadutukseen. Tällainen tarina syntyy:

8eecfe22-444a-424d-97d6-bc0d7962efad

 

”Huvipuistossa pelattiin jalkapalloa. Sinne tuli dinosaurus. Se ajoi ambulanssilla puistoon. Siellä oli etana, lintu ja ilves. Ne meni laivasatamaan. Siellä oli lisko ja pukki. Ne ajoivat traktorilla ja betoniautolla. Betoniautossa oli peräkärry. Menivät paloasemalle. Siellä oli kaivuri töissä. Ne näkivät pupun. Ne menivät ostamaan jäätelöä. Näkivät vauvan ja hiiren.”

 

Seuraavana päivänä sadutus jatkuu metsässä. Kasvattajalla on tarkoitus kokeilla lasten kanssa yksilösadutusta kuvia apuna käyttäen. Kun lapset näkevät kasvattajan kangaspussin, jossa kuvat ovat, he istahtavat pressun päälle ja pyytävät kasvattajaa luokseen. Osa lapsista jatkaa metsäleikkejä. Rika tulee myös pressun päälle. Kasvattaja levittää kortit ja lapset ryhtyvät tutkailemaan kuvia. Tarina alkaa. Jokainen valitsee vuorollaan kuvan ja kertoo, miten se liittyy tarinaan. Tarina kertoo tytöstä ja hänen perheestään. Rika valitsee kortin, jossa on auton kuva. Kasvattaja kysyy, ajoiko tyttö autolla. Rika puistaa päätään ja sanoo: ”Äiti.”. Seuraavalla kerralla Rika valitsee pupun kuvan ja ojentaessaan sitä hän sanoo: ”Kotiin.”

Toiminnan tultua tutummaksi Rikan aktiivisuus sadutustilanteessa lisääntyy. Omilla valinnoillaan hän huomaa pystyvänsä vaikuttamaan tarinan kulkuun ja tekemään juoneen käänteitä. Rikan aloitteet ovat osa ryhmän tarinaa. Kuvasadutuksen käyttäminen viestii muille lapsille, että erilainen tapa kommunikoida ei ole esteenä yhteisen sadun tekemiselle. Jopa kasvattajat jättävät helposti vähän puhetta tuottavan lapsen toiminnan ulkopuolelle sen sijaan, että kehittäisivät toimintaa sellaiseksi, johon kaikki voivat osallistua. Tärkeää on, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisina.

Sadutuksen seuraava askel on, että Rika pääsee osallistumaan toisten lasten tavoin myös yksilösadutukseen. Hänellä on kuvat edessään. Hän ryhtyy innokkaana kurkottamaan kortteja ja ojentamaan niitä kasvattajalle. Tarinassa päädytään syömään jäätelöä. Kasvattaja kysyy: ”Menevätkö he jäätelökioskille?” Rika puistaa päätään. Hän pohtii ja katselee ympärilleen. Pian Rika nousee ja menee hakemaan kauppaleikistä kassakoneen. Hän laittaa sen lattialle kuvien jatkoksi. Kasvattajan kysyy: ”Oliko jäätelö ostettu kaupasta?” Tyytyväinen hymy leviää Rikan kasvoille. Sen jälkeen tarina värittyy muillakin kauppaleikin tavaroilla.

830b7db7-557f-4f54-b9e3-e7297ab8f55c

Rikan kerronta ei rajoitu vain kasvattajan tulostamiin kuviin vaan siihen tulee ulottuvuuksia myös ympärillä olevista asioista. Tästä syystä voidaankin puhua kuvien käytön yhteydessä sadutuksesta. Vaikka kuvat rajaavat osaltaan lapsen kerrontaa, niin hänellä on laajan kuvavalikoiman takia mahdollisuus tehdä valintoja ja päätöksiä tarinan kulkuun liittyen. Rikan tarina on oiva esimerkki kekseliään kasvattajan toiminnasta lasten osallisuutta tavoittelevassa toiminnassa. Toivottavasti se kannustaa meitä kaikkia tarkastelemaan maailmaa hieman avarakatseisemmin. Miten sinä voit tukea jokaisen lapsen mahdollisuutta kuulua ryhmään ja osallistua aktiivisesti sen toimintaan?

 

Paula Sojalahti (Lastenhoitaja)

Elina Weckström (KM, Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto)

elina.weckstrom (at) gmail.com

Mainokset
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kokemus, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , | 6 kommenttia

Tarinoita, elämää

Annoin opiskelijoille tehtävän: saduttakaa jotakin läheistänne tai naapurianne, ketä vaan. Muista tämä sääntö: älä anna aihetta, vaan anna hänen kertoa, mitä mieleen tulee. Lue se lopuksi hänelle ja kysy lupa lukemiseen muille. Tuo huomenna satu mukanasi tunnille.lapsi ja lehdet

Kaikilla oli satu mukana seuraavana päivänä. Tämä on hienoimpia opetustilanteita, mitä voi toivoa, koska me kaikki opimme. Opimme ihmisyydestä, eri-ikäisten ihmisten sisäisestä maailmasta ja siitä, mikä on tarinan voima. Opimme sen, että osallisuuden yksinkertaisin ja selvin ohje on: kuuntele ja ota mukaan. Kuulimme eri-ikäisten lasten tarinoita ja saimme nauraa ja liikuttua. Saimme kuulla nuoren ja vähän aikuisemmankin ystävän ja puolison juttuja. Tässä pari tarinaa, joiden julkaisemiseen on kysytty lupa. Selittämättä paras:

Oon väritellyt paljon värityskirjaa. Käytiin Halppiksessa kävellen, Aarne nukku rattaissa. Matkalla mua pelotti, kun ylämäessä kuorma-auto kaasutti. Oli kivaa kahlata lehdissä. Vastaan tuli koira, ja Viona sanoi sitä lehmäksi. Sillä ulkoiluttajalla oli vaunut ja ajateltiin, että siellä oli vauva, mutta se olikin vähän isompi, ehkä Aarnen kokonen. Eilen illalla Aarne käveli äitin luokse, eikä pitänyt mistään kiinni, ja sitten se kaatoi punaiset rattaat. Tiina 4,5 vuotta.

VARTIOMIÄS Olipa kerran, kun Venäjälle ajoin. Nii Pietariin. Oli sellanen pikkupoika, kun topattiin siihen kioskille syömään, Viipurin rautatieasemalle. Siinä oli noita vartioita paljon, isoja poikia ylleensä. Ne meinaan vartioitti rekkaa ja niille tarvi maksaa. Niin sitten tuli sellanen pikkupoika, joka sano kans, sellanen polvenkorkunen, että hän vartioittee. Minä sitten otin sen vartiomieheks, mutta isot poijaat kyttäs sitä että maksettiinko sille. Nehän ois ottanu sen rahat taskusta. Nii mää vein sen sitten syömään siihen kioskille. Annoin sille joskus rahhaakin, mutta kai ne isot poijjaat ne sitten vei. Joskus kun oli kova pakkanen ni sillä oli sellanen harmaa palttoo päällä. Sellanen korkeekauluksinen, oikein paksu niinku armeijan sarkatakki. Se oli mua polveen asti ja kun me mentiin ritirintaan ni se taapersi siinä lumihankesa. Mää otin sitä kauluksesta kii ja nostin ilmaan ja sitä nauratti kamalasti ja sitä porukkaa, joka oli siä sisällä ku me mentiin syömään. Ostin sille aina jonkun hampurilaisen tai jotain muuta. Salavihkaa pistin sille vähän kolikoita taskuun ja sanoin, ettei anna isoille pojille. Ja ne isot pojat sano aina, ettei se pysty mittään vartioitteen. Mää sanoin aina, että tää on mun vartiomies. Ne sano, ettei tommone o mikkään vartiomiäs. Ja mää sanoi, että kyllä, tää on mun vartiomiäs. Se oli aina kun mää menin sinne. Se morjesti jo kaukaa ja juoksi sitten sinne parkkipaikalle. Joskus mää pelkäsin kun mää lähdin, kun mulla oli sellasia levveitä parakkeja kyytisä. Ja niinku pikkupojat aina , se lähti juokseen rinnalla ja mää en nähny siältä mittään. Mua pelotti aina, että koska se jää pyörien alle, kärryn pyörien alle. Jos se ei huomaa, että se kärry vähä oikasee. Joskus sitten kävi niin, että sitä ei enää näkyny. Ei se varmaan kenenkään auton alle jääny, mutta kun se oli sellanen koditon poika, joka sitten joutu johonkin. Mihinkä hän joutu. Se oli sellanen vähä surullinen tarina. Se oli mun vartiomiäs. Mutta ny mää lähren, niin ku Markus-setä, saunaan! 65-vuotias eläkkeellä oleva rekkakuski, mies.

 

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden lehtori, jatko-opiskelija
Lempäälä

Kuva: Pixabay

Kategoria(t): Ikä, kohtaaminen, Lasten näkemykset, sadutus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Yksi kommentti

Kohtaamista lapsen vai aikuisen ehdoilla?

Vierasbloggaajana Reetta Kalliomeri

Viime viikkoina on keskusteltu lasten kuulemisesta erityisesti lastensuojelun kentällä. Oman työni näkökulmasta olen miettinyt, millaisia kertomisen mahdollisuuksia me ylipäätään tarjoamme pienille lapsille erilaisissa palvelukohtaamisissa tai millaisia odotuksia tapaamisille asetamme. Mieleeni palautui monenlaisia muistikuvia omalta ammatilliselta polulta:

Palasi mieleen lapsi, joka piirsi hiljaisena nurkassa, kun aikuiset juttelivat.                     Lapsi, joka tottuneesti vastaili kysymyksiin, milloin vanhempien ja milloin ammattilaiseten ”toivomalla tavalla”.                                                                                       Lapsi, jonka kuulumiset tiesin vain aikuisten ja papereiden kautta.                                Lapsi, joka toistuvasti kertoi rakastavansa äitiä.                                                                   Lapsi, joka spontaanisti levitti Nalle-kortit lattialle ja pyysi minua leikkimään niillä.

Käsitykseni mukaan on edelleen melko yleistä, että lapsen oma kokemus arjesta ei välttämättä tule aina kysytyksi, saati tavoitetuksi tai huomioiduksi. Lapsilla on tutkimusten mukaan paljon osattomuuden, ohipuhumisen ja mielipiteiden sivuuttamisen kokemuksia (Peltola & Moisio 2017). Erityisesti pienten lasten kohdalla saatamme lähtökohtaisesti ajatella, että vanhemmille tarjottu tuki on riittävää tai suojella lapsia aikuisten asioilta, silloinkin kun lapsi tosiasiassa elää niiden kanssa (ks. esim. Hurtig 2006). Joskus ohjaamme kohtaamisia niin paljon, että unohdamme tavalla tai toisella kysyä lapselta, mikä hänelle itselleen on tärkeää tai tarttua lasten aloitteisiin tavoista, joilla asioiden käsittely olisi luontevaa. Silloinkin kun lapsi istuu samassa pöydässä, saatamme puhua kieltä, jonka kautta osallistuminen tulee lapselle mahdottomaksi. Lapsen arjen kokemusten tavoittamisen näkökulmasta olisikin tärkeää, että työntekijä tarjoaisi erilaisia mahdollisuuksia toimia sekä tunnistaisi mikä on kullekin lapselle luontainen tapa kertoa. (ks. esim. Muukkonen & Tulensalo 2018; Tulensalo 2015.) Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle (2018) tulee myös esiin se, että mm. juridisiin ikärajoihin sidottu kuuleminen ylipäätään vaarantaa nuorempien lasten oikeutta osallisuuteen silloin kun vaaditaan tiettyä kehitysastetta tai taitoja, jotta mielipidettä kysytään ja kuunnellaan.

Pienen lapsen kerronnan ja olemisen tapa vaatii uskallusta luopua valmiiksi suunnitellusta ja totutusta tavasta tehdä työtä, kun perinteinen haastattelu ei tule kyseeseen, eikä pienten maailmaan lähtökohtaisesti kuulu tavoite- ja suoritehakuinen toiminta (ks. esim. Karlsson 2012). Sitä me aikuiset ammattilaiset niin lasten auttamis- kuin myös kehittämistoiminnassa saatamme joskus kuitenkin toivoa tai odottaa.

Näen leikin lapsikeskeisen työn keskeisenä elementtinä pienten kanssa kohdatessa, mutta mikä merkitys leikille annetaan? Sosiaalialan työntekijöiden kanssa käymieni keskustelujen pohjalta leikki saa erilaisia merkityksiä kohtaamisissa. Se voidaan nähdä lämmittelyn ja tutustumisen välineenä ennen ”varsinaista asioiden käsittelyä” tai leikki voi olla lapselle mielekästä tekemistä sillä välin kuin ”aikuisten asioita” käsitellään tavalla, joka ei sovi lapselle. Toisaalta se nähdään myös sellaisenaan lasta auttavana, informatiivisena sekä yhteistä ymmärrystä luovana lapselle luontaisena tapana hahmottaa ja käsitellä asioita, olivatpa ne sitten tositapahtumiin, pelkoihin, toiveisiin tai toisin toimimisen mahdollisuuksiin pohjautuvia.

Keskusteluissa nousi esiin myös omasta työhistoriastani tuttu ilmiö: paine saada kiireessä tietoa nopeasti, mieluiten verbaalisesti. Lapsen tietoa toisaalta pidetään tärkeänä ja osallisuuden merkitys suojelun näkökulmasta tunnistetaan aiempaa paremmin, mutta samaan aikaan tietoa usein toivotaan tietyssä muodossa ja ajassa.

Jäin pohtimaan mikä on se tieto, mitä ”pieneltä pitää saada” ja mikä on se muoto, jolla vastauksen hyväksymme? Mieleeni on jäänyt gradua tehdessäni erään perheväkivaltaa kokeneiden lasten kanssa työskentelevän kuvaus omasta ammatillisesta kasvustaan lapsentahtiseen työhön:

”Ei oo mitään mitä pitäis tapahtua, vaan annetaan tila sille mitä tulee.”

Onko meillä riittävästi tilaa sille, mitä lapselta tulee? Mitä jos meillä olisi?

Reetta Kalliomeri                                                                                                                            Kirjoittaja työskentelee Pelastakaa Lapset ry:n Arjesta voimaa – lapsikeskeinen työ ja myönteinen tunnistaminen -kehittämishankkeessa: http://www.pelastakaalapset.fi/arjestavoimaa

Lähteitä ja lisäluettavaa:

Peltola & Moisio 2017: Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä. Katsaus lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaan tietoon. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/aania_ja_aanettomyytta_palvelukentilla_uusin.pdf

Tulensalo 2015: Lapsen tiedollinen toimijuus lastensuojelun sosiaalityössä. http://tampub.uta.fi/handle/10024/98814

Karlsson 2012: Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa Karlsson & Karimäki (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan.

Tiainen & Hokkanen 2011: Elävä päiväkirja. Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n lapsityön polku. https://docplayer.fi/2817121-Elava-paivakirja-tampereen-ensi-ja-turvakoti-ry-n-lapsityon-polku-anne-tiainen-reetta-hokkanen.html

Hurtig 2006: Lasten tieto sosiaalityön haasteena. Teoksessa Forsberg & Ritala-Koskinen & Törrönen (toim.) Lapset ja sosiaalityö.

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2018/02/LA_eduskuntakertomus_2018_netti_SU.pdf

Muukkonen & Tulensalo 2018: Tututstumalla lapsi tulee näkyväksi – pienen lapsen kokemusten kuuleminen lastensuojelussa. Teoksessa Hyvärinen & Pösö (toim.) Lasten haastattelu lastensuojelussa.

Kategoria(t): Dialogisuus, kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Lastensuojelu, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Kommentoi

Oletko jo saduttanut? Sadun ja sadutuksen päivä on nyt!

Nyt vietetään SaduIMG_1796n ja sadutuksen päivää.  Lähde mukaan Sadun päivän viettoon saduttamalla lapsia, nuoria, vanhempiasi, ystäviäsi tai työkavereitasi. Näin pääset kuulemaan, millaisia ajatuksia heillä on.  Todella kuuntelemaan intensiivisesti ja arvostavasti. Samalla voi syntyä mukava, erilainen, läheinen kertjan kanssa.  Voit myös ilmoittaa työpaikkasi tai  yksikkösi mukaan sadutushaasteeseen.

Kaikkien mukaan lähtevien työpaikkojen, päiväkotien, koulujen, järjestöjen ja muiden tahojen nimet kerätään Lapset kertovat ja toimivat – facebook-sivuille: https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/?fref=ts
Halutessasi voit myös lähettää sadutuksia lapsetkertovat@gmail.com -osoitteeseen, niin ne voidaan julkaista sadut fb-sivuilla, jolloin siihen tulee olla lupa sekä vanhemmalta että lapselta.

Laita viestiä osoitteeseen lapsetkertovat@gmail.com aiheella ”Sadutushaaste” ja kirjoittamalla viestiin yksikkönne nimen ja paikkakunnan. Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan sadutetun tarinan ja tietodon, että lupa julkaisemiseen on saatu kertojalta ja alaikäisen huoltajalta.

Voit lähettää sadutushaasten muillekin.

Sadutuksen ohje lyhyesti:

Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.
          (Riihelä, 1991, 29–33; Karlsson, 2000; 2014)

Hauskoja sadutushetkiä tänään ja muinakin päivinä!

Toivottaa
Liisa Karlsson, Lapsinäkökulmatutkijat ja Lapset kertovat ja toimivat ry.

Lisää tietoa mm.:
https://lapsetkertovat.org

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/08/21/mita-tehda-kun-lapsi-nuori-tai-aikuinen-kohtaa-kriisin/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/03/16/muutos-ja-muuttuminen-sadutuksen-kautta/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/10/20/kyselemisesta-kuunteluun/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2015/01/15/pakolaisten-ja-suomalaisten-lasten-hyvinvointi-tarinoissa/

Karlsson, L. (2014). Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä:  PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja. (Sadutuksen perusteos, jossa on runsaasti esimerkkejä, miten voi saduttaa eri tilanteissa.)

Karlsson, Liisa. (2018). Sadutus siltana kotoutumiseen, kohtaamiseen ja toisen kulttuurin ymmärtämiseen. Teoksessa: KOTO – Kohtaamisia taidolla ja taiteella – Kielten ja kulttuurien yhteisöllistä oppimista ja kotoutumista (toim. Karlsson, Lastikka & Vartiainen) https://koto-hanke52.webnode.fi/koto-kirja-ja-tilaaminen/

Riihelä, M. (1991). Aikakortit. Tie lasten ajatteluun. VAPK kustannus.

Riihelä, M. (2001). Storycrafting. Children are Telling. Stakes.

Korvaan päin – lasten omien satujen kirja (toim. Riihelä, Monika, Karlsson, Liisa & Lastikka, Anna-Leena). Vaasa: Ykkös-Offset.

Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsuus, Lasten näkemykset, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Perintöä ei voi palauttaa

lehtokotiloKeväällä talomme myytiin, ja uudet asukkaat saivat ihanan pihamme. Sen mukana he saivat kuitenkin myös jotakin, jota eivät välttämättä olisi halunneet: kaiken pihalle istutetun kauniin ja hyvän leukoihinsa jauhavan armeijallisen lehtokotiloita. Minä muutin kerrostaloon ja ulkomaille, ja välillä ajatus käväisee helpottuneena entisen pihamme limaisten ja nälkäisten toislajisten asukkaiden luona. Kotilot ja niistä eroon hankkiutumisen loputtomat dilemmat ovat nyt jonkun toisen ongelma.

Meidän aikamme lapset syntyvät maailmaan, jota leimaavat lajien massasukupuutto, köyhyyden epätasaisesti jakaantuva lisääntyminen, epätavalliset luonnonilmiöt, ja näihin liittyvät sodat ja nälänhätä. Antroposeeniksi kutsutaan tätä aikakautta, jolloin ihmisen toimet ovat muokanneet planeettaamme niin voimakkaasti ja kaikkialla, että olemme siirtyneet vajaan 12 tuhatta vuotta vallinneesta holoseenista uuteen geologiseen aikaan. Ihminen on toiminut kuin jääkausi tai asteroidi, aiheuttaen akuutin hätätilan.

Antroposeenin ajan lapset saavat perinnön, jota eivät ole itse koonneet tai pyytäneet. Ilman heidän syytään tässä kävi nyt näin, että elellään eteenpäin maapallolla, jolta kolme neljäsosaa lentävistä hyönteisistä on suhteellisen äkkiä hävinnyt.

Ilmastoahdistus alkaa sävyttää elämää yhä voimakkaammin. Se leviää siten kuin affektit leviävät, tartunnan tavoin: kun asian tietää, sitä ei voi olla enää tietämättä. Siitä tulee ”ilmaa jota me hengitämme”, myös lapsille. Näin lapsuuden olemus muuttuu materiaalisilta mutta myös affektiivisilta ehdoiltaan. Hiljattain tehdyn kyselyn mukaan ilmastonmuutos on toiseksi suurin tämänhetkisistä suomalaislasten ja -nuorten huolista, heti terrori-iskujen pelon jälkeen.

Tutkijalle ilmastonmuutos osoittaa entistä selvemmin uudenlaisen, ei-ihmiskeskeisen ajattelun viitekehyksen tarpeen. Olemme ihmistä isommassa maailmassa, ja ihmistä laajemmasta suhteisuudesta nousevat kaikenlajiset yksilöt. Ihmistä laajemmassa tietämisen ja tutkimisen paradigmassa jokainen perinteinen teoreettinen tai metodologinen lähestymistapa pitää ottaa läpivalaisuun, ja opetella ja kehittää uusia. Riippuvuus ja suhteisuus ovat kaiken takana, niin julmien ongelmiemme, kuin myös sen, miten ihminen voisi olla toimija ja taitaja tässä tilanteessa.

Lapsia ja eläimiä koskevassa tutkimuksessamme olen kiinnostunut hoitamisen ja huolenpidon ilmiöistä. Ihmistä laajemmasta perspektiivistä katsottuna hoitamisessa on mukana tunteita ja välittämistä, materiaalista ruohonjuuritason puurtamista,  ja eettisiä ja poliittisia velvoitteita.

Hoitamisen ulottuvuudet eivät useinkaan sovi harmonisesti yhteen, niinpä hoitaminen ei ole viatonta, vaan etupäässä sotkuista ja dilemmaattista kuin vantaalaisen takapihan salaattipenkin kotilotorjunta. Kun pidetään huolta jostakin, esimerkiksi salaatista, sillä aiheutetaan tuhoa toisille, esimerkiksi rikkaruohoille ja kotiloille, ja usein yllättävin seurauksin. Huolenpidon etiikka on kaukana yleistettävistä eettisistä ohjeista: hoitaessa korostuu jokaiseen tilanteeseen vaikuttavien suhteiden ainutkertaisuus.

Tältä isolta palstalta nimeltä Maa me, lapsemme, kissamme ja kotilomme emme kuitenkaan pääse pois. Perintöä ei voi palauttaa. Olemme pulassa, johon meidän täytyy jäädä, tietoisina siitä että harva ratkaisu on viaton tai seurauksiltaan yksinkertainen. Hoitamisen käytännöt eivät ole mukavia moraalipositioita, mutta ne ovat tämän maailman ongelmien kanssa elämistä ja parhaan mahdollisen toimintatavan pohtimista aina vaihtuvissa, konkreettisissa tilanteissa.

https://blogs.helsinki.fi/ilmastomuuttaakaiken/2017/06/21/antroposkene/

https://fossilfreedom.vattenfall.com/fi/wp-content/uploads/sites/3/2018/08/Kids-Worries-in-Finland-Full-Report.pdf

Puig de La Bellacasa, M. (2017). Matters of Care. Speculative Ethics in More Than Human Worlds. University of Minessota Press.

Haraway, D. J. (2016). Staying with the trouble: Making kin in the Chthulucene. Duke University Press.

 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

”Miten te haluaisitte olla mukana tutkimuksessa?” – Lapsinäkökulmaa Tutkijoiden yössä

– Todella innokas tunnelma!

– Lapset ja nuoret innostuvat menetelmistä, joissa voivat käyttää luovuutta.

– Mahtavaa, että tiedettä viedään ”tavallisen” kansan pariin ja lapset ovat ennakkoluulottomia tutustumaan tieteen eri aloihin.

Tällaisia ajatuksia herätti tämänvuotinen Tutkijoiden yö Joensuussa. Siellä Lapsinäkökulma-tutkijat järjestivät yleisölle avoimia tietoiskuja ja pajoja Itä-Suomen yliopiston kampuksella 28. syyskuuta 2018. Tapahtuma oli innostava sekä yleisön että tutkijoiden näkökulmasta.Tarjolla oli huumoripajan antia hassuista peruukeista huumoriseinän viesteihin, sadutusta sadutusteltassa sekä tietoiskuja Lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta.

Yhteisöllinen tekeminen ja kohtaamiset nousivat esille Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen pisteellä monta kertaa:

– Yhdessä vanhempien kanssa tekeminen on tärkeää. Esimerkiksi huumoripajassa ne vanhemmat, jotka pysähtyivät lasten kanssa, näyttivät saavuttavan molemminpuolista iloa!

– Oli todella inspiroivan iloinen ilmapiiri, ja sadutuksessa sai tuntea yhteisöllisyyttä ja voimaannuttavia kokemuksia!

Toiminnalliset pajat vetivät puoleensa todella paljon yleisöä. Sadutuskokemuksista ja lapsinäkökulmaisista tutkimusmenetelmistä syntyi paljon positiivista palautetta. Huumoripajasta kertyi pohdintoja tänne.

Sadutuskokemukset:

– Paljon nauratustekstejä ja sadutuksia -aivan yli odotusten ja niin monen ikäisten juttuja. Niin nuoret kuin aikuisetkin innostuivat – tuntuu että lasten ja nuorten leikkimielisyys tarttui aikuisiinkin! Hyvä lapset!

– Itse olin iloisesti yllättynyt siitä, miten paljon lapsia tapahtumassa vieraili. Olin myös ensimmäistä kertaa saduttamassa ja kokemus oli todella upea. Kun ensimmäiset olivat ”uskaltautuneet” sadutettavaksi, lähtivät muutkin helpommin mukaan ja satuja olisi tullut vaikka kuinka. Nuorin jota tapahtumassa sadutin oli 3 v. ja vanhin lähempänä 50 v., joten sain nyt hyvän konkreettisen kokemuksen siitä, että menetelmä sopii ehdottomasti kaikenikäisille. Sadutushetket toivat perheitä yhteen, kun sekä lapset että vanhemmat saivat kertoa sadun ja olla kuuntelijoina.

– Sadutus soveltuu kaikenikäisille, esimerkkinä sadutin n. 15 vuotiasta poikaa joka innostui ja nautti myös paikalla olevasta ”yleisöstä”. Tällainen tarina syntyi:

Olipa kerran eräs suomalainen mies. Hänen nimensä oli Markku. Markku ei sinänsä vaikuttanut erityiseltä nimeltä mutta silti oli selvästi huomattavissa, että Markussa oli jotain tavallisesta poikkeavaa. Sillä Markku sattui eräänä päivänä törmäämään suolla asuvaan maalaishemmoon, hänen nimensä oli Tiita. Tiitan tunteminen ei sinänsä näyttänyt Markussa mitään erityistä puolta hänen persoonallisuudessaan. Mutta vain sen tietäminen, että Markku opiskeli banjonsoittoa Tiitan kanssa saattoi kaikki Markun läheiset kauhun valtaan. Sillä aina kun joku kuuli Markun soittavan banjoa, saattoi hän kuulla päänsä sisällä hermoja raastavaa, hirveää, karmeaa tuntemusta, joka saattoi heidät hulluksi. Vuosia kului ja Tiitan elinikä alkoi  lähestyä loppuaan. Tämän tietäen Markku päätti levittää Tiitan banjonsoitto-oppeja ja muita viisauksia lähtemällä matkustamaan hänen isoisänsä ikivanhalla dieselmoottorikäyttöisellä traktorillaan matkalle etsimään henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti kykenevää oppilasta, joka jatkaisi hänen perinnettään. Matkallaan Markku kuitenkin tajusi, ettei maailman ympäri huonolla traktorilla ajeleminen tuottaisi minkäänlaista tulosta. Täten Markku päätti perustaa oman limonaadimyymälän keskelle Varsovan vilkkaita katuja. Limonaadin ainesosat: 1 ikivanha suomalainen vaaliääni, 2  ja puoli tl punamultaa, 1 paketillinen suomalaista sisua, 2 ml keitettyä kaktusvettä. Ja sitten viimeinen ainesosa: siperialaisen lehtikuusen kaarnasta valmistettu viineri. Loppu.

Iivo (n. 15 vuotta)

Lapsinäkökulmaisista tutkimusmenetelmistä:

– Oli hienoa, kun esimerkiksi yksi yläkoululainen tuli juttelemaan kanssani ja halusi tietää lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta. Hän kertoi, kuinka hän rakastaa leikkiä, mutta kun muut eivät enää halua leikkiä. Meillä oli mahtava keskustelu leikistä!

– Myös ”aikuistutkimus” voi hyötyä lapsilähtöisten menetelmien kehittämisestä ja visuaalisten ja verbaalisten menetelmien yhdistämisestä.

tietoiskuista ei sana ollut levinnyt. Siksi ryhdyin sisäänheittäjäksi kun Kati (Honkanen) oli kertomassa, miten lapset voi ottaa mukaan tutkimukseen. Yllätykseksi suurin osa oli lapsia – (varhais)teinejä. Kati osasi loistavasti mukauttaa esityksensä heille, vaikka luuli että paikalle tulee vanhoja aikuisia. Kun tulin sisään, Kati oli kritisoinut perinteisiä tutkimustapoja kuten kyselyä lasten kanssa ja sanoi, että ”ehkä olette osallistuneet johonkin tutkimukseen. Miten te haluaisitte olla mukana tutkimuksessa?” Eräs koululainen vastasi heti: minusta sadutus olisi minulle sopiva tapa. Kun tilaisuus päättyi, meni tämä koululainen kavereineen sadutustelttaan. Taisivat olla sadutettuna (ainakin osa heistä) jo ennen Katin esitystäkin.

– Eräs nuorimies tuli kyselemään minulta, miten voidaan tutkia lapsia. Hän opiskeli tietojenkäsittelyä ja sanoi istuvansa enimmäkseen yksin koneen ääressä. Valaisin hänelle, miten menen lasten kanssa ja videoin jne. Eikö lapset häiriinny siitä? Video on kaukana. Kun sanoin että lapsilta kysytään myös lupa, hän oli ihan ihmeissään. Eihän lapset ymmärrä….? Jota sitten selvitin, että puhutaan lapsen kehitystason mukaisesti.

Blogin lukija, jos vierailit Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen pisteellä Tutkijoiden yössä (tai olit hengessä mukana), jätähän kokemuksistasi jälki alle kommentteihin!

Kiittäen,

Lapsinäkökulma-tutkijat

(Vasemmalta: Ville Hartonen, Janina Vartiainen, Anna-Leena Lastikka, Tuula Stenius, Liisa Karlsson. Alhaalla Oona Piipponen ja Kati Honkanen)

Kategoria(t): Hyvinvointi, Ikä, kohtaaminen, Lasten näkemykset, sadutus, tutkimus, Vastavuoroisuus | Kommentoi

Lasten piirustukset tunneilmaisun välineenä

 

t2ilo-e1538035686740.jpeg

2-luokkalaisen tytön piirros ilon tunteesta.

 

Vierailevana bloggaajana: Janina Vartiainen

Jokaisella ihmisellä on käytössään monipuolisia tunneilmaisun keinoja. Sanallisen ilmaisun ja elekielen lisäksi tunteita voi ilmaista muun muassa erilaisten taiteiden kautta, esimerkiksi piirtäen (Anning 2004, 1). Lasten piirrokset ovat herättäneet mielenkiintoa monissa: piirroksia on yritetty tulkita ja tarkastella erilaisin kuva-analyysimäisin keinoin (Jolley 2010, 36). Kävin aiheesta läpi runsaasti tutkimusta ja yllätyin siitä, miten harvoin lapsen oma näkökulma piirroksestaan pääsee esille. Tämä sytytti kipinän kandidaatin- ja pro-gradu tutkielmilleni. Halusin nostaa esille lapsen oman näkökulman antamalla lapsille mahdollisuuden kertoa piirustustensa merkityksistä, konteksteista ja valinnoista.

Pro gradu -tutkielmassani Lasten piirustukset tunneilmaisun välineenä: ilon ja surun ilmaisu 2. ja 6. vuosiluokan oppilaiden piirustuksissa tarkastelin lasten piirustuksia ja lasten kertomuksia piirustuksistaan tunneilmaisun ja kommunikoinnin välineenä. Rajasin tutkimuksen ilon ja surun ilmaisun tarkasteluun. Tutkimukseen osallistui yhteensä 12 oppilasta 2. ja 6. vuosiluokilta. Jokainen oppilas toteutti kaksi piirustusta: yhden ilosta ja toisen surusta. Lapsen oman näkökulman esiintuomiseksi osallistuneita haastateltiin niin, että piirustus toimi haastattelun tukena. Analysoin kerättyä aineistoa myös kahdella tavalla: kuva-analyysillä sekä haastatteluaineistoa luokittelemalla, että pystyin myös vertaamaan millaista lisäantia lasten oma näkökulma tuo kuvantulkintaan.

Tutkielma varmisti ajatuksen siitä, että lapsen piirustuksesta käytävä keskustelu tarjoaa hedelmällisiä mahdollisuuksia lasten tunneilmaisulle sekä lasten kohtaamiselle ja kuulemiselle. Sen kautta avautuivat muun muassa piirroksen erilaisten kontekstien, kuten kuvitettujen tilanteiden, muistojen, eri kohteiden ja henkilöiden sekä piirustuksessa käytettyjen värien merkitys lapselle itselleen. Kaikki nämä sisällöt olivat sellaisia asioita, joita ei olisi voitu saada selville pelkän tulkintalähtöisen kuva-analyysin kautta.

Alla erään kuudesluokkalaisen tytön, Tiinan (nimi muutettu) piirustus sekä lainaus hänen kanssaan käydystä keskustelusta piirrokseen liittyen. Hän avasi käsityksiään kuoleman jälkeisestä elämästä, läheisten ihmisten tärkeydestä sekä menettämisen pelosta.

Lapsinäkökulm-blogiin - kuva3

Minä: ”Mistä siulle tuli mieleen tää kuoleman jälkeinen elämä? Ootko sie miettiny sitä pitemmänkin aikaa?”
Tiina: ”Kyllä se on ollu miulla aika pitkän aikaa ja… me ollaan itse asiassa mietitty sitä miun kaverinkin kanssa. Ja tietysti — mie en usko siihen, mutta mie haluisin — että pääsis sinne taivaasee, missä sit näkis kaikki läheiset.”
Minä: ”Et usko, mutta haluaisit uskoa, niinkö?”
Tiina: ”Joo, tai tavallaan haluaisin et niin niinku olis. En sit tiiä mitä tapahtuu. — Tavallaan minuu taas pelottaa ja mie tuun siitä surulliseks, kun mie en tiiä sitä.”
Minä: ”Mistä luulet, että se pelko johtuu?”
Tiina: ”No, se on jotenkin, kun ne on miulle niin tärkeitä ne ihmiset. Niin sitten taas just pelottaa, että sitte jää ihan yksi ja sitte ku… ne on vaan niin tärkeitä.”

 

Huomasitko, että pelkkää piirrosta katsomalla ei välttämättä olisi saanut näin syvällistä kuvaa lapsen ajatuksista?

Kaikkien aikuisten olisi tärkeää opetella kuulemaan lasten tunneilmaisua ja sen kautta esiin tulevia näkökulmia, ajatuksia ja ideoita – kaikenlaisia kertomuksia, mitkä sillä hetkellä voivat olla lapselle itselleen todella merkityksellisiä (Karlsson 2012, 50). Piirustuksilla tuettu keskustelu on yksi mahdollisuus päästä lapselle tärkeiden asioiden äärelle sekä tarjota lapselle mahdollisuuksia puhua erilaisista kokemuksista, tunteista sekä sensitiivisistäkin aiheista. Tutkielman yhteydessä keskustelin lasten kanssa muun muassa ystävyydestä ja kiusaamisesta, leikeistä ja tapaturmista, syntymästä ja kuolemasta. Lasta ei kuitenkaan tule pakottaa piirtämään tai kertomaan: keskusteluhetken tulee perustua lapsen vapaaehtoisuudelle. On kuitenkin tärkeää tarjota mahdollisuus. Se, että joku haluaa kuunnella lasta ja hänen ajatuksiaan, antaa keskustelulle aikaa ja on itse aidosti kiinnostunut ja läsnä hetkessä, rakentaa yhtä lailla tärkeää luottamuksellista suhdetta lapsen ja aikuisen välillä.

 

Tutkielma on kokonaisuudessaan luettavissa Itä-Suomen yliopiston kampuskirjastojen päätteillä osoitteessa: http://epublications.uef.fi/campus_use/pub/urn_nbn_fi_uef-20180209/urn_nbn_fi_uef-20180209.pdf

 

Janina Vartiainen
Kasvatustieteiden maisteri
tutkimusavustaja, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteitä ja lisäluettavaa:

Anning, A. & Ring, K. 2004. Making Sense of Children´s Drawings. UK: Bell & Bain Ltd.

Burkitt, E. & Sheppard, L. 2014. Children’s colour use to portray themselves and others with happy, sad and mixed emotion, Educational Psychology, 34:2, 231–251.

Jolley, R. P., Fenn, K. & Jones, L. 2004. The Development of Children’s Expressive Dra-wing. British Journal of Developmental Psychology 22, 545–567.

Jolley, R. P. 2010. Children & Pictures: Drawing and Understanding. Singapore: Ho Prin-ting.

Karlsson, L. 2012. Johdanto: Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teok-sessa L. Karlsson & R. Karimäki. Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimin-taan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura ry.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti