Nauti, kuuntele, kiinnostu ja voimaannu sadutuksella

  • Haluatko nauttia yhdessä IMG_1831jakamisen hetkestä?
  • Tiedätkö millaisia ajatuksia lapsella tai nuorella on, jonka kohtaat päivittäin tai vain joskus?
  • Haluatko läheisen hetken lapsen, nuoren tai jonkun aikuisen kanssa?
  • Kiinnostaako toisen juttu?

Jos vastasit johonkin kysymykseen myönteisesti, ryhdy nyt saduttamaan.

Lapsinäkökulmatutkijat ja Lapset kertovat ja toimivat -verkosto haastaa sinut saduttamaan 18.10. Sadun päivänä ja seuraavien viikkojen aikana.

 OTA SADUTUSHAASTE – KUUNTELEMSEN JA KERRONNAN HAASTE – VASTAAN!

Sadun päivä lähestyy taas kerran – lähde mukaan Sadun päivän 2019 ja koko viikon viettoon saduttamalla lapsia, nuoria, vanhempiasi, ystäviäsi tai esimerkiksi työkavereitasi ja ilmoittamalla samalla työpaikkasi / yksikkösi mukaan sadutushaasteeseen. Voit myös itse haastaa muita lähettämällä sadutushaasteen eteenpäin.

Keräämme lokakuun aikana kaikkien sadutushaasteen vastaanottaneiden tahojen nimet Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/?fref=ts

Halutessasi voit myös lähettää sadutuksia osoitteeseen: lapsetkertovat@gmail.com, niin voimme julkaista sadut fb-sivuilla. Tähän tulee olla lupa sekä vanhemmalta että lapselta.

Ilmoittaudu lokakuun aikana osoitteeseen lapsetkertovat@gmail.com aiheella ”Sadutushaaste 2019” ja kirjoittamalla viestiin yksikkönne nimen ja paikkakunnan.

Sadutuksen ohje lyhyesti:

Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.

Iloisia ja kiinnostavia sadutushetkiä ja hyvää Sadun päivää 18.10. ja viikkoa!

Toivottavat
Lapsinäkökulmatutkijat ja
Lapset kertovat ja toimivat ry. kehittäjä- ja tutkijaverkosto
s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com

KATSO MYÖS:
www.lapsetkertovat.org
@lapsetkertovat

https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/
#lapsinäkökulma

LISÄTIETOA, JULAKAISUJA SADUTUKSESTA:

Perusteos sadutuksesta: Karlsson, L. (2014). Sadutus: avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus.  (Sadutuksen teoriasta ja sen soveltamisesta sekä vaikutuksista. Paljon esimerkkejä.)
Korvaan päin – Lasten satujen kirja. 1-12 -vuotiaiden lasten omia satuja 5000 sadun arkistosta. Runsas värikuvitus. Lapset kertovat ja toimivat ry. 2008. Katso tarkemmin ja tilaa: http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Julkaisut/Korvaan_pain.html
tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm
Karlsson, L. (2008). Sadutus – tie lasten ja nuorten sanalliseen kulttuuriin. Teoksessa: Routarinne, S. & Uusi-Hallila, T. (toim.) Nuoret kielikuvassa. Kouluikäisten kieli 2000-luvulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas (220), 261–267.
Karlsson, L. (2009). To construct a bridge of sharing between children’s culture and adult culture with the Storycrafting method. Teoksessa: H. Ruismäki & I. Ruokonen, (toim.) 2009. Arts Contact Points between Cultures: 1st International Journal of Intercultural Arts Education Conference: post-conference book. Research Report. Department of Applied Sciences of Education. Faculty of Behavioural Sciences. University of Helsinki, 117–127.
Hohti, R. & Karlsson, L. (2013). Lollipop Stories: Listening to children’s voices in the class-room and narrative ethnographical research. Childhood. DOI:10.1177/0907568213496655 http://chd.sagepub.com/content/early/2013/08/12/0907568213496655
Karlsson, Liisa. (2018). Sadutus siltana kotoutumiseen, kohtaamiseen ja toisen kulttuurin ymmärtämiseen. Teoksessa: L. Karlsson, A-L. Lastikka & J .Vartiainen (toim.): KOTO – Kohtaamisia taidolla ja taiteella – Kielten ja kulttuurien yhteisöllistä oppimista ja kotoutumista s.48-61.
Karlsson, L. (2013). Storycrafting method – to share, participate, tell and listen in practice and research. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, Special Volumes VI Design in Mind, 6(3), 1109–1117. http://www.futureacademy.org.uk/files/menu_items/other/ejsbs88.pdf
Karlsson, L., Levamo, T.-M. & Siukonen, S. (2003) (1. painos), (2006) (2. painos), (2012) (3. painos). Sinun, minun, meidän mango. Sadutusta yli kulttuurirajojen. Kokemuksia sadutuksesta kehitysyhteistyössä ja kansainvälisyyskasvatuksessa. Helsinki: Taksvärkki ry.
Karlsson, L., Lähteenmäki, M. & Lastikka, A-L. (2019). Increasing Well-Being and Giving Voice Through Storycrafting to Children Who Are Refugees, Immigrants, or Asylum Seekers. Teoksessa: Juli-Anna Aerila & Kelli Jo Kerry-Moran (toim.) Story in Children’s Lives: Contributions of the Narrative Mode to Early Childhood Development, Literacy, and Learning. Springer, Cham (formerly Springer International) Educating the Young Child., 29–53. https://doi.org/10.1007/978-3-030-19266-2_3     https://link.springer.com/book/10.1007%2F978-3-030-19266-2#toc
Karlsson, L. & Riihelä, M. (2012). Sadutusmenetelmä – kohtaamista ja aineiston tuottamista. Teoksessa: L. Karlsson & R. Karimäki, (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura Kasvatusalan tutkimuksia (57), 169–195.
Karlsson, L., Weckström, E. & Lastikka, A-L. (2018). Osallisuuden toimintakulttuuria rakentamassa sadutusmenetelmällä. Teoksessa: J. Kangas, J. Vlasov, E. Fónsen & J. Heikka (toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2 – Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Helsinki: Suomen Varhaiskasvatus ry.
Piipponen, O. & Karlsson, L. (2019). Children encountering each other through storytelling: Promoting intercultural learning in schools. The Journal of Educational Research. DOI: 10.1080/00220671.2019.1614514
https://www.tandfonline.com/eprint/IHR42ATS6Q8NW4BE7BH4/full?target=10.1080/00220671.2019.1614514
Videoita sadutuksesta:
Pättäni lapset kertovat tarinoitaan erityisopettajalle. Kemppainen, K.(toim.) (2000). Helsinki: Filminova, Stakes.  (Dysfaattisten lasten sadutuskokemuksia.) tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Kerro satu I ja II ja III (Seitsenosainen video/DVD-sarja sadutuksesta). Tell a Story (englannin kielinen versio) Riihelä, M. (1997/ 2008).  Helsinki: Stakes. tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Qissah Wa Tawassul – Satusilta – Kotka – Beirut Riihelä, M. (toim.) (2002/2008) Filminova, Stakes. (Kansainvälinen lasten satukirjeenvaihto. tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kaikki lapset ovat maailmankansalaisia

Maailmankansalainen kuulostaa suurelta ja hienolta sanalta. Pitäisikö olla maailmaa suuresti nähnyt, ennen kuin voi tituleerata itseään maailmankansalaiseksi? Entäpä lapsi? Voiko lapsi olla maailmankansalainen, vaikkei hän vielä ole nähnyt maailmaa, eikä ole edes valmis kansalainenkaan?

Globaalikasvatuksen juuret ovat kasvaneet maailmansotien välissä ja niiden jälkeen. Suuntauksia on olemassa monia, muiden muassa kansainvälisyyskasvatus, rauhankasvatus, demokratiakasvatus, monikulttuurisuuden suuntaukset, ihmisoikeuskasvatus, arvokasvatus, sekä kestävän kehityksen suuntaukset (UNESCO 2018). Yleensä suuntaukset eivät kuitenkaan kilpaile keskenään, vaan lähestyvät samoja ilmiöitä eri näkökulmista. Globaalikasvatuksen kaikissa lähestymistavoissa osaaminen voidaan yleensä jakaa kolmeen eri kategoriaan:

  1. tieto ja ymmärrys
  2. taidot
  3. arvot ja asenteet (Oxfam, 2015).

Osallistuin 2. lokakuuta 2019 Maailma koulussa –seminaariin, jonka järjesti Fingo (300 kansalaisjärjestön katto-organisaatio). Siellä keynote-luento keskittyi nimenomaan arvojen pohdintaan. Keskeistä oli esimerkiksi huomio, etteivät opetussuunnitelmat ole arvoneutraaleja asiakirjoja. Arvot vaikuttavat kaikilla päätöksenteon tasoilla. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014, 15) korostetaan globaalikasvatuksen arvomaailmaa:

– Oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen

– Ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia

– Kulttuurinen moninaisuus rikkautena

– Kestävän elämäntavan välttämättömyys

Globaalikasvatus ei siis ole jokin erillinen kokonaisuus, joka pitäisi ”suorittaa” muiden opetuskokonaisuuksien lisäksi, vaan se pitäisi integroida kaikkeen kasvatus- ja opetustoimintaan. Kaikki Suomen koululaiset kasvavat kohti maailmankansalaisuutta, sillä he elävät globaalien verkostojen maailmassa: kulutustavarat tuotetaan pallon toisella puolella, eri maiden kansalaisia voi tavata netin sosiaalisessa mediassa tai lähikaupan kassajonossa, maailman ilmastoon vaikuttavat kansalliset ja ylikansalliset toimijat, Suomen talous on kytköksissä maailman talouteen. Nämä globaalit ilmiöt koskettavat jokaista lasta, mutta toki myös kansalliset ja paikalliset ilmiöt vaikuttavat lasten arkeen.

Hyvä globaalikasvatus onkin sellaista, joka onnistuu nivomaan globaalin ilmiön ja paikallisen toiminnan yhteen. Esimerkiksi ilmastonmuutos on planetaarinen ongelma, jota voidaan lähestyä monialaisesti käsittelemällä kulutusvalintoja, ruokailutottumuksia, demokratian prosesseja ja teknologian kehitystä.

– Käsityö: Käsitellään materiaalivalintojen vaikutuksia ympäristöön sekä kierrätyksen merkitystä päästöjen vähentämiseksi.

– Ympäristöoppi (yläkoulussa myös kotitalous): Opitaan ruokien ravintopitoisuuksista ja vertaillaan kasvisruokavalion, sekasyöjän ja päivittäin lihaa syövän hiilijalanjälkeä. Suunnitellaan ilmastoystävällinen viikon ruokalista.

– Yhteiskuntaoppi: Opitaan vaikuttamisen mahdollisuuksista demokraattisessa yhteiskunnassa. Osallistutaan koulujen kirjemaratoniin, jonka tarkoituksena on tukea ihmisoikeusloukkauksia kokeneita ihmisiä.

– Matematiikka/ympäristöoppi: Mitataan erilaisten laitteiden sähkönkulutusta viikon ajan esimerkiksi etäohjattavalla pistorasialla, joka seuraa virrankulutusta. Tehdään vertaileva taulukko ja kaavio. Pohditaan, miten vähentää turhaa energiankulutusta arkielämässä.

Globaalikasvatuksen aiheet tuntuvat usein vaikeilta erityisesti pienimmille lapsille. Onkin hyvä pohtia, minkälaisia ovat lapsen arkeen kuuluvat asiat ja kokemukset, joiden päälle voisi alkaa rakentaa globaalikasvatuksen ymmärrystä, taitoja ja arvoja. Esimerkiksi metsäretkellä lapsi voi oppia ympäristöarvoja (WWF on luonut tähän materiaalin). Lastenkirjailija Tuula Pere on kirjoittanut kuvakirjoja, jotka käsittelevät globaalikasvatuksen teemoja. Myös sadutusmenetelmää (Karlsson, 2014) voidaan käyttää lasten kanssa osallisuuden, vastavuoroisuuden ja kulttuurisen osaamisen kehittämisen välineenä (ks. tämän blogin aikaisempia kirjoituksia kategoriasta sadutus).

Lasten maailmankansalaisuus kannattaa nähdä prosessina eikä staattisena identiteettinä. Globaalit virtaukset ja verkostot vaikuttavat lapsiin yhteiskunnan eri tasoilla, joten varhaiskasvatuksen, peruskoulun ja toisen asteen on integroitava globaalikasvatus osaksi päivittäistä toimintaansa. Lapset eivät myöskään ole passiivisia vastaanottajia, vaan he kykenevät vaikuttamaan ympäristöönsä omalla toiminnallaan. Hyvä esimerkki tästä on ollut Fridays for Future -liike, joka Greta Thunbergin luotsaamana on saanut miljoonat lapset liikkeelle ympäri maailmaa. Myös lasten paikallisen tason aktivismi, kansalaistoiminta ja nuorisovaltuustot pitää nähdä tärkeinä.

Onko sinulla onnistumisen kokemuksia tai vastoinkäymisiä globaalikasvatusta toteuttaessasi? Olisi mukavaa kuulla ajatuksistasi kommenteissa. Olen myös koonnut joitakin internetistä löytyviä globaalikasvatuksen materiaalipankkeja liitteeksi.

Oona Piipponen

Väitöskirjatutkija ja luokanopettaja, MA

Itä-Suomen yliopisto

@OPiipponen

 

Lähteet:

Karlsson, L. (2014) Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. 2. painos. Jyväskylä:  PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja.

Oxfam (2015) Education for Global Citizenship. A Guide for Schools. United Kingdom: Oxfam.

UNESCO (2018) Preparing Teachers for Global Citizenship Education: A Template. Paris: UNESCO. https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000265452, haettu 7.10.2019

 

Tietoa ja materiaaleja globaalikasvatuksesta opettajille:

http://www.koulumaailmaamuuttamaan.fi/ – ”Koulu maailmaa muuttamaan -täydennyskoulutushanke (2016-2017) tarjoaa opettajille tukea uuden opetussuunnitelman mukaiseen globaalikasvatukseen.”

https://www.oph.fi/fi/demokratia-ihmisoikeudet-ja-osallisuus – ”Näille sivuille on kerätty kattavasti monipuolista aineistoa lasten ja nuorten osallisuutta edistävän demokraattisen toimintakulttuurin tukemiseen.”

https://start.luma.fi/materiaalit/materiaalipankki-2/ – ”StarT avaa kaikille iloksi ja hyödyksi tukimateriaalit, joissa on satoja vinkkejä projektioppimisen aloittamiseksi.”

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/ – ”Materiaaleja ja vinkkejä kasvattajille kulttuurisen kestävyyden saavuttamiseksi”

https://www.monialaiset.fi/caset/category/alakoulu – Case-esimerkkejä monialaisista oppimiskokonaisuuksista, jotka sivuavat globaalikasvatuksenkin teemoja.

https://opinkirjo.fi/materiaalit/ – ”Tuemme koululaisten hyvinvointia ja oppimista, sekä luomme tutkimustietoon pohjautuvia käytännön ratkaisuja opettajille ja ohjaajille.”

https://www.punainenristi.fi/koulusivut/opetusmateriaalit/alakouluille/globaalikasvatus – ” Alakoulun materiaali sisältää neljä kokonaisuutta, jotka keskittyvät seuraaviin teemoihin: puhdas vesi, tulvat, ruoka ja ilmasto.”

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Kirjoita elämän hetkiä!

Olin Kuopiossa tutkijoiden yössä esittelemässä omaa tutkimustani pienten lasten huumorista. Pari äitiä tuli muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa ja kysyivät: Miten ihmeessä voi tutkia pienten lasten huumoria? Miten saa tietää, mitä lasten mielessä liikkuu? Kerroin, että videoin ja havainnoin ja kirjoitan havaintoja muistiin. Jos ei kirjoita asioita muistiin, asiat karkaavat. Äidit kertoivat, että heidän lapsensa nauravat paljon. Toinen äiti kertoi, miten hänen lapsensa suorastaan vangitsee välillä katseellaan hänet ja pyytää mukaansa leikittelyyn. Heidän välillään on siis yhteys ilman sanoja. Kirjoitin nämä keskustelut muistiin. Huumoripajassa sai hassutella ja kirjoittaa lapulle, mikä naurattaa. Sain 70 mielipidettä naurattavista asioista.

uE3mSH++RaeBankAlmncRwNnXEybGiQh2BqeUj0cDp1g28NbXNzsSryNnqVPQBXkug

Vieraiden ihmisten lapsiin suhteen luominen vie aikansa ja vaatii luottamuksen syntymistä. William Corsaro tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa siitä, että hän tutki lasten juttuja päiväkodissa menemällä täysin lasten maailmaan mukaan. William oli jopa ihan fyysisesti kyykkyasennossa, että olisi lasten kanssa samalla tasolla. Hän videoi ja katseli niitä myöhemmin tutkiessaan lasten välistä kaveruutta. Hän oli ikään kuin erityinen ystävä, joka ei kontrolloinut lapsia tai kertonut aikuisten tapaan, miten pitää toimia. Corsaron mielestä tutkijan pitäisi toimia näin, jotta pääsisi lasten maailmaan, pääsisi osallistumaan lasten elämään. Tämä ajatus on minullakin tutkijana mielessä, ja näin toimien haluan päästä lasten oman ajattelun lähteille.

Koska minulla ei ole omia lapsia, on suhteeni muiden ihmisten lapsiin ollut aika rento. Lapset saivat kodissani vaikkapa pomppia sängyllä eikä tarvinnut korjata leluja lopuksi. Ehdin minä ne kerätä heidän lähdettyään. Kuuntelin lasten juttuja, sadutin ja kirjasin niitä muistiin. Usein uudelleen niitä lukiessa oivalsin jotakin, mitä en siinä tilanteessa ollut huomannut. Myöhemmin, ehkä vuosienkin päästä, jokin lapsen sanoma voi saada uusia merkityksiä.

fullsizeoutput_4495

Kirjoita jutut ja tapahtumat käsin tai koneella. Merkitse päivämäärä, ja kuka sanoi  ja mitä sanoi.

Aivan äskettäin muistin erään keskustelun, joka liittyi siihen, mitä lapsi sanoi siitä, että jos ei ole omia lapsia. Miten se menikään?  Kaivelin esiin kirjoittamani. Meillä oli oikein hauska keskustelu erään 5-vuotiaan pojan kanssa ulkona penkillä ja yhtäkkiä hän kysyi:

5-vuotias: Miltä susta tuntuu asua yksin?
Minä: En minä yksin asu, asun koiran kanssa.
5-vuotias: Niin, mutta… siis kun sulla ei ole lapsia?
Minä: No, ei mulla ole omia, mutta mulla on toisten lapsia.
5-vuotias: Se on varmaan ihanaa!
Minä: Ai, miten niin?
5-vuotias: No kun lapset on niin rasittavia.
Hän katsoo minua suoraan silmiin ja jatkaa:
Mun isä ei tykkää musta… eikä äitikään.
Ja kun katson häntä hämmästyneenä, hän jatkaa:
Koska ne huutaa mulle.
Hän katsoo minua suoraan silmiin ikään kuin en uskoisi.  Olen hetken ihan ällikällä lyöty.
Minä: Joo, aikuiset voi olla just tollaisia joskus. Mä olen ihan varma, että ne molemmat tykkää susta kamalasti, mutta aikuiset joskus huutaa väsyneenä.

Hän tyytyy vastaukseeni ja lähtee pomppien pois.

Eikä lapset oo rasittavia! huudan hänen peräänsä, kun hän jo juoksee seuraavaan leikkiinsä.

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden opettaja
Lempäälä

Lähteitä:

Corsaro, William 2003. ”We’re friends, right?” Inside kids’ culture. Washington, D.C: Joseph Henry Press.

Video, jossa W. Corsaro touhuaa lasten kanssa: https://www.microsoft.com/en-us/research/video/were-friends-right-inside-kids-culture/

Lisää huumoritutkimuksesta: http://www.tuulius.com

Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsuus, Lasten näkemykset, sadutus, tutkimus, Uncategorized | Yksi kommentti

Äiti, eihän ne edes puhu mulle

Sairaan lapsen osallisuudesta omassa hoitoprosessissa

Vierasbloggaajana nimimerkki ”Ikuisesti kiitollinen äiti”

Vuosi on tuonut perheellemme uudenlaista näkökulmaa terveyteen ja elämän haurauteen. Olemme viettäneet tunteja, päiviä ja öitä sairaalassa. Oma päällimmäinen huoleni vanhempana on ollut lapsen kärsimys. Päällimmäinen toiveeni on ollut, että lapsi tulisi terveeksi. Terve hän ei ole ollut vuosiin, sillä sairaus on pikkuhiljaa tehnyt tuhojaan. Meille se tuli yhtäkkiä vaan uutisena. PANG – elämä heitti voltin. Muuta ei ole voinut, kuin pyrkiä päätymään jaloilleen. Paluuta entiseen elämään ei ole, vaikka sairaus saatiin ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta poistettua. On sanoin kuvaamaton onni, että yhteiskuntamme pitää lapsestamme huolta ja että meillä panostetaan hyvään hoitoon. Lapsellamme on tulevaisuus ja haaveita, joita voi pyrkiä toteuttamaan, vaikka elämä ei olisikaan perusterveen ihmisen elämää.

Vaikka lapset Suomessa saavat samaa hoitoa, lisäävät sosioekonomiset tekijät syöpään sairastuneen lapsen riskiä menehtyä syöpään siitä huolimatta, että kaikki lapsipotilaat saavat samat hoidot taustoista riippumatta (Tolkkinen ym. 2018). Lapsen sairaus on kriisi jokaiselle lapselle, vanhemmalle, sisarukselle ja muille läheisille. Vanhemmat kannattelevat perheyhteisöä, jossa jokaisella on erilaisia tarpeita. Toisilla vanhemmilla on enemmän sosiaalista pääomaa, enemmän voimavaroja, enemmän keinoja selviytyä vaikeista tilanteista ja paremmin tukevia verkostoja. Jos perheen lähtökohtainen kuorma on liian suuri, tulevat perheenjäsenten erilaiset tarpeen täytettyä oletettavasti huonommin kuin niillä, joilla löytyy voimavaroja selviytyä ja pyytää tai etsiä apua ja tukea.

Vanhemman kriisi on sairauden kohdatessa suuri ja se näkyy eri tavalla kuin lapsen kriisi. Vanhempi ymmärtää lähtökohtaisesti paremmin mistä sairaudessa on kyse, tai ainakin vanhempi voi lukemalla ottaa selvää ja käsitellä ajatuksia ja tunteita puhumalla. Pieni lapsi elää hetkessä, murehtimatta mitä huominen tuo tullessaan. Lapsi on potilas, jolla on sairaus omassa kehossaan. Sairaus vaikuttaa kehon lisäksi myös mahdollisuuteen toimia eri ympäristöissä. Miten lapsi sairauden hahmottaa? Mitä lapsi siitä ymmärtää? Miten lapsi tietää mitä hänelle tehdään ja ketkä tekevät? Ja miksi? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mikä tuntuu väärältä ja epäoikeudenmukaiselta?

Lapsi sanoo joitain ajatuksiaan ääneen: ”Äiti, mistä se on tullut? Kuolenko minä?”. Yritän parhaani mukaan selittää. Samoja kysymyksiä pyörii päässäni. Miksi, mitä nyt tapahtuu? Suru kirvelee silmissä ja puristaa kurkussa. Oloni on aika voimaton ja yritämme vanhempina parhaamme selittää, jotta lapsen olo olisi turvallinen.

Yksi lapsen osallisuuden perusteista on oikeus saada ikätasoisesti tietoa itseään koskevista asioista. Lapsi ei kykene vaatimaan, että hänen oikeuksistaan pidetään huolta. Sairauden hoidossa lapsi asettaa oman kehonsa, joskus henkensä, alttiiksi muiden ihmisten käsiin. Lapsi on hoitoprosessin päähenkilö. Uskoisin, että lasta suojelee kyky ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi asioita tehdään ja myös kuka tekee. Lisäksi lasta suojelee tuttujen ja turvallisten ihmisten läsnäolo.

Lapsemme on ollut mukana kaikessa hoitoon koskevissa asioissa, paitsi kun olemme vanhempina tarvinneet psykososiaalista tukea selvitäksemme vanhemmuuden tehtävästä. Vaikka lapseni on ollut erilaisissa tapaamisissa läsnä, on hän ollut sekä osallinen, että osaton omassa asiassaan.

Yksi lapsen osallisuuden tärkeimmistä edellytyksistä on lapsen saama tieto ikätasoisesti kerrottuna. Olemme käyneet tästä monia keskusteluja. Vastuu tiedon kertomisesta ikätasoisesti jää meille vanhemmille, eikä se ole helppo tehtävä. Hoitoprosessin aikana huomasin, että lapsen oikeus osallisuuteen on riippuvainen siitä, kuka ammattilainen lasta kohtaa, oli kyse sitten sosiaali- tai terveydenhuollon ammattilaisesta. Parhaimmillaan lapsi tulee kohdatuksi ja nähdyksi, hän saa riittävää tietoa ja uskaltaa kysyä, jos kokee olonsa turvalliseksi henkilökunnan seurassa. Osattomana lapsi muuttuu levottomaksi. Joskus lapseni saattoi kysyä: ”Ketä ne muut äiti olivat?” Tai todeta: ”Eihän ne edes puhu mulle”.

On ilo nähdä, miten lapsi nauttii suhteesta, jonka on ammattilaiseen luonut. Lapsi odottaa innoissaan tapaamista. Lapsen päällimmäisenä asiana saattaa olla kertoa jotakin omasta elämästään. Asia ei välttämättä liity hoitoprosessiin, mutta on osa sitä turvallista suhdetta, jonka on hoitohenkilökuntaan luonut. Hyvät suhteet kantavat varmasti muistoissa pitkään ja toimivat voimavaroina tulevaisuudessa. Lapsellamme on hyviä muistoja sairaalasta, hän menee mielellään sairaalaan ja odottaa innoissaan tapaamisia tuttujen hoitavien tahojen kanssa, vaikka on kokenut vaikeita asioita, niin vaikeita etten itse voi hänen asemaansa asettua. Lapseni hoidontarve ei tule koskaan loppumaan, hän tulee aina olemaan riippuvainen hoitohenkilökunnan avusta ja lääketieteestä. Yksikin kohtaaminen – positiivinen tai negatiivinen – voi vaikuttaa tuleviin hoitosuhteisiin ja luottamuksen rakentamiseen koko sosiaali- ja terveydenhuollon systeemiin. 

Mietin, mistä johtuu, että lapset ovat eri asemassa kamppaillessaan vakavan sairauden kanssa, vaikka saisivatkin yhtä laadukasta hoitoa? Mietin psykososiaalisen tuen merkitystä ja vanhempien voimavaroja täyttää lastensa tarpeita liian kuormittavassa arjessa. Voisiko aito osallisuus, jossa lapsi potilaana tulee nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi omassa prosessissaan, jossa lasta autetaan ymmärtämään omaa elämäntilannettaan, kantaa pienen ihmisen elämässä häntä pidemmälle? Ei – se ei tarkoita, että lapsi päättää omasta akuutista hoidostaan – emmehän me vanhemmatkaan kyenneet kuin vastaanottamaan sitä hyvää kiireellistä hoitoa, jota lapsellamme on ollut etuoikeus saada. Se tarkoittaa, että lapsi toimijana on oman elämänsä päähenkilö.

– Ikuisesti kiitollinen äiti

*****

Osana Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) Finlandssvenska kompetenscentret inom det sociala området (FSKC) ja Mathilda Wrede-instituutti järjesti kaksi osallisuusverkostoa lasten ja nuorten kanssa työskenteleville sosiaalialan ammattilaisille. Työn pohjalta on tehty ammattilaisten käyttöön oppaan Jag vill också vara med – handbok för delaktighetsfrämjande processnätverk i arbete med barn och unga. Oppaan avulla ammattilaiset voivat toteuttaa verkostotyötä, jossa kehitetään lasten osallisuutta tukevia toimintatapoja niin yksilö- kuin työyhteisötasolla. Työkirja pohjautuu viiteen teemaan: lapset ja nuoret kansalaisina; lapset ja nuoret toimijoina; ymmärrettävyys ja hallittavuus; valta, suhteet ja positiot sekä toimintakulttuuri. Työkirjaa löytyy FSKC:n verkkosivuilta ja on vapaasti käytettävissä.

”Jag vill också vara med” – handbok för delaktighetsfrämjande processnätverk i arbete med barn och unga (Fagerström & Östman)

Lähteet:

Tolkkinen, Anniina; Madanat-Harjuoja, Laura; Taskinen, Mervi; Rantanen, Matti; Malila, Nea & Pitkäniemi, Janne (2018) Impact of parental socioeconomic factors on childhood cancer mortality. A population-based registry study

Tutkimushanke: 4 tutkimusteemaa. Jotta kaikki saisivat tarvitsemansa avun meidän täytyy tietää enemmän. Sylva ry.

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Lapsen oikeudet, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Kommentoi

Mihin minä kuulun?

Kuuluvuus ja toisaalta ulkopuolisuus ovat aina kiinnostaneet itseni, erityisesti ilmiön moniulotteisuuden, mutta toisaalta sen arkipäiväisyyden vuoksi varhaiskasvatuksen arjessa. Kukapa ei olisi joskus jäänyt yksin tai suljettu leikkien ulkopuolelle? Tarve kuulua johonkin on kaikille ihmisille yhteinen ja universaali piirre, joten se myös koskettaa jokaisen lapsen elämää (Baumeister & Leary, 1995; Over, 2016). Nämä kokemukset vaikuttavat hyvinvointiin monin tavoin ja voimakkaimmat tunteet lasten päiväkotielämässä liittyvät usein juuri kuuluvuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin (Gere & MacDonald, 2010; Stratigos, Bradley & Sumsion, 2014). Kuuluvuuden tutkimisesta tekee kuitenkin haastavaa sen kokemuksellinen luonne: Kuka voi sanoa kuka kuuluu, kuka on ulkopuolella?

Entä millaisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia lapsilla on? Lähdin selvittämään tätä eräässä esiopetusryhmässä. Kaikki lapset tiesivät, millaisesta ilmiöstä keskustelimme, kun puhuimme yksinäisyydestä, kavereista, leikkeihin mukaan pääsemisestä sekä ulkopuolelle jäämisestä. Vaikka lapset kuuluvat moniin ylhäältä annettuihin ryhmiin ja yhteisöihin (”lapset”, ”eskarilaiset”, ”Esikot”), he myös rajasivat ja määrittelivät itse, minne kuuluvat.

Lasten kertomuksissa näkyikin, miten lapset kuuluvat yhtäältä valmiisiin esiopetusryhmiin sekä päiväkodin lapsiyhteisöön, toisaalta erilaisiin pienryhmiin oman esiopetusryhmän sisällä. Nämä pienryhmät koostuivat lasten nimeämistä parhaista kavereista sekä pienemmistä kaveriporukoista. Pienryhmiä yhdistivät erityisesti yhteiset mielenkiinnon kohteet sekä yhteinen, jaettu historia. Monet olivat tunteneet toisensa jo aiemmista päiväkotiryhmistä, osa lapsista taas tunsi toisensa päiväkodin ulkopuolelta. Yksinäisyyttä ja vaikeutta liittyä leikkeihin koettiinkin juuri oman pienryhmän ja näiden ”parhaiden kavereiden” puuttuessa.

Vapaan toiminnan tilanteet ovat usein päiväkodissa niitä hetkiä, jolloin lapset rakentavat yhteenkuuluvuutta, mutta myös paikkoja ulkopuolelle sulkemiselle (Juutinen, 2018). Aina ei aikuinen ole välttämättä kovin tietoinen näistä tilanteista. Tämän esiopetusryhmän kohdalla jokainen lapsi tuntui löytäneen paikkansa ryhmässään, vaikka jokainen kertoi joskus kokeneensa yksinäisyyttä ja vaikeutta liittyä leikkeihin. Mutta onko päiväkotiryhmissä lapsia, jotka tuntevat näitä tunteita jatkuvasti?

Itselleni nämä haastattelut olivat vasta ensimmäinen kosketus lasten kokemusmaailmaan tutkimuksen näkökulmasta. Lasten kertomukset jättivät pohtimaan, millainen osa meillä aikuisilla on erilaisten ryhmien syntymiselle. Vaikka lapset itse rakentavat aktiivisesti pienempiä ryhmiä, on aikuinen se, joka voi havainnoida ja huolehtia, ettei kukaan jää näiden ryhmien ulkopuolelle. Lasten kertomukset toimivatkin välineenä jokaisen lapsen kuulemiselle ja voivat auttaa ryhmän työntekijöitä tiedostamaan, miten lapset itse kokevat ryhmässä olemisen. Nämä lasten kokemukset antavat arvokasta tietoa työntekijöille koko ryhmän dynamiikasta, mutta myös yksittäisen lapsen kokemuksesta siitä, että kuulun ja olen osa päiväkotiryhmääni.

Antonina Peltola

Varhaiskasvatuksen opettaja, KM

antonina.peltola@helsinki.fi

Lähteet:

Baumeister, R. F. & Leary, M. R. (1995). The Need to Belong: Desire for Interpersonal Attachments as a Fundamental Human Motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529.

Gere, J. & MacDonald, G. (2010). An update of the empirical case for the need to belong. The Journal of Individual Psychology, 66(1), 93–115.

Juutinen, J. (2018). Inside or outside? Small stories about the politics of belonging in preschools. Oulu: University of Oulu.

Over, H. (2016). The origins of belonging: Social motivation in infants and young children. Philosophical transactions of the Royal Society of London. Series B, Biological sciences, 371, 1–7.

Stratigos, T., Bradley, B. & Sumsion, J. (2014). Infants, Family Day Care and the Politics of Belonging. International Journal of Early Childhood, 46(2), 171–186.

Lue myös:

Lasten ja nuorten näkökulmat tutkimuksessa ja toiminnassa https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/12/08/lasten-ja-nuorten-nakokulmat-tutkimuksessa-ja-toiminnassa/

”On kivaa, kun toinen kuuntelee!” Saduttaen lasten tiedon, ajatusten ja kiinnostusten äärelle https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/08/29/on-kivaa-kun-toinen-kuuntelee-saduttaen-lasten-tiedon-ajatusten-ja-kiinnostusten-aarelle/

Kun lapsia alettiin kuunnella https://lapsinakokulma.wordpress.com/2014/08/14/kun-lapsia-alettiin-kuunnella/

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Lasten näkemykset | Avainsanat: , , , , | 2 kommenttia

Miten arvioida käyttäytymistä?

Uusi lukuvuosi peruskoulussa on käynnistynyt ja opettajat sekä oppilaat ovat täydessä työntouhussa. Koulun perustehtävä koostuu kahdesta osa-alueesta; opetuksesta sekä muusta kasvatustoiminnasta, joita arvioidaan läpi vuoden. Arviointi on iso osa koulun arkea ja sen rooli Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) merkittävä. Mikä on arvioinnin tehtävänä?

”Oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata ja kannustaa opiskelua sekä kehittää oppilaan edellytyksiä itsearviointiin. Oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä tulee arvioida monipuolisesti.” (OPH, Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa. luettu 11.9.2019)

Arviointi kohdistuu oppiainekohtaisen osaamisen sekä työskentelyn lisäksi käyttäytymisen arviointiin. Lasten aktiivista roolia tuodaan esille mm. itsearvioinnin harjoittelulla. Oppiainekohtaiseen arviointiin on saatavilla runsaammin materiaalia ja se on näin ollen vaivattomampaa kuin käyttäytymisen arviointi. Miten käyttäytymisen arviointia saisi näkyvämmäksi, millä menetelmin ja miten lapsi saataisiin mukaan tähän prosessiin?

OPH, Perusopetuksen opetussuunnitelman ydinasiat, luettu 11.9.2019

Lasten hyvinvointia lähestytään usein ongelmalähtöisesti (Seligman, Ernst ym., 2009). Ongelmapuheen rinnalle on noussut kuitenkin positiivisen ja hyvän korostaminen, jotka voivat myös täydentää toisiaan (Sointu, Savolainen ym., 2018). Positiivinen lähestymistapa lasten hyvinvointiin sekä edistää sitä (Seligman, Ernst ym., 2009) että tuo esille tekijöitä, jotka edesauttavat lasten kasvua (Pollard & Lee. 2003). Sen sijaan, että kiinnitetään huomio käyttäytymisen negatiivisiin puoliin, on hyödyllistä keskittyä enemmän hyvän korostamiseen.

Tämän voidaan ajatella koskevan erityisesti tunne-elämän ja käyttäytymisen haasteiden kanssa kamppailevia lapsia. Heidän kehityspotentiaalinsa jää valitettavan usein muiden haasteiden varjoon. Omien vahvuuksien tunnistaminen sekä positiivisten käytösmallien opettelu vahvistavat heidän kasvuaan sekä lisäävät hyvinvointia. Tässä meidän opettajien rooli on merkittävä. Käyttäytymisen ja tunteiden arviointi mahdollistaa taitojen pitkäjänteisen ja strukturoidun harjoittelun.

Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja tietoiseksi häntä koskevissa asioissa, kuten myös arvioinnissa. Koulumaailman rakenteelliset muutokset, joista voi lukea viime viime viikon blogikirjoituksesta Koulun kriisipuhelin soi, korostavat lapsen aktiivista roolia. On hyvä myös muistuttaa, että lapsilla on tietoa omasta elämästään (Kattokaas, kyllä mä tiedän mun elämästä), joten hyödynnetään sitä! Lasten vahvuuksien tunnistaminen ja käyttäytymisen arviointi ovat osa opettajan jokapäiväistä työtä. Miten sitten tehdä konkreettisesti arviointityötä ja ottaa lapsi siihen mukaan?

Kiinnostuin asiasta ja lähdin tutkimaan saatavilla olevia työvälineitä. Jaan seuraavassa kaksi vinkkiä muille kasvattajille.

Käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien arviointiväline (Sointu, Savolainen ym., 2018) tarjoaa konkreettisen työvälineen lasten ja nuorten vahvuuksien löytämiseksi sekä vahvistamiseksi. 

Kirjassa vahvuudet määritellään olevan

” — taitoja, kykyjä ja piirteitä, jotka

  1. luovat tunteen omasta osaamisesta
  2. edistävät tyydyttäviä suhteita perheenjäseniin, vertaisiin ja muihin aikuisiin
  3. vahvistavat kykyä sietää vastoinkäymisiä ja stressiä
  4. edistävät persoonallista, sosiaalista ja akateemista kehitystä (Epstein, 2004)” 

Arviointiväline sisältää valmiit lomakepohjat lapsille, huoltajille sekä opettajille. Lapsi on mukana arviointiprosessissaan yhdessä opettajan, huoltajien ja muiden aikuisten kanssa.

Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan (Kiviluote, 2018) on samansuuntainen Soinnun ym. arviointivälineen kanssa. Opas pohjautuu Cacciatoren (2007) aggression portaat -malliin ja antaa konkreettisia vinkkejä kasvattajille siitä, miten opettaa lapsille käyttäytymisen taitoja, jotka lisäävät hyvinvointia. Taitoja voidaan harjoitella jaksoissa, jonka jälkeen arvioidaan, miten taidot ovat kehittyneet.

Esittelemäni teokset ovat esimerkkejä ja antavat välineitä käyttäytymisen ja tunnetaitojen huomiointiin, opettamiseen sekä arviointiin koulussa. Suosittelen niitä pimenevien syysiltojen lukuhetkiin! 

Satu Vasenius

Tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

KM, Luokanopettaja

satu.vasenius@helsinki.fi

Luettavaa:

Sointu, E., Savolainen, H., Lappalainen, K., Kuorelahti, M., Hotulainen, R., Närhi, V., Lambert., M.C. & Epstein., M.H. (2018). Käyttäytymisen ja tunteiden vahvuuksien arviointiväline. Jyväskylä: PS-kustannus.

Hintikka, J. (2018). Tunteet ja käyttäytyminen hallintaan. JK-Kustannus ja koulutus oy.

Lähteet:

Cacciatore, R. (2008). Aggression portaat. Opetushallitus.

OPH. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa. https://www.oph.fi/fi/oppimisen-ja-osaamisen-arviointi-perusopetuksessa

OPH. Perusopetuksen opetussuunnitelman ydinasiat. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetuksen-opetussuunnitelman-ydinasiat

Pollard, E.L. & Lee, P.D. (2003). Child well-being: A systematic review of the literature.Social Indicators Research, 61, 59-78.

Seligman, M. E. P., Ernst, R. M., Gillham, J., Reivich, K. & Linkins, M. (2009). Positive education: positive psychology and classroom interventions. Oxford Review of Education, 35 (3), 293-311. 

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, koulu, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

KOULUN KRIISIPUHELIN SOI

Julkisen keskustelun pohjalta voidaan ajatella koulun olevan murroksessa. Keskustelua leimaa negatiivissävytteinen huutelu niin opettajien, emeritusten, vanhempien kuin toimittajienkin suulla. Opettajat eivät viihdy työssään, koulumaailma koetaan rikkonaiseksi, opetussuunnitelma epäkelvoksi ja moni lapsi voi huonosti. Onko todella niin?

Opetuksen uudistaminen sekä mm. inkluusion tuominen osaksi koulujen toimintaa haastavat kouluja miettimään toimintatapojaan ja ratkomaan ongelmia, joita syntyy uutta kehitettäessä. Jokainen opettaja painii omien epävarmuuksiensa kanssa. Opettajan käsitykset hyvästä opetuksesta, hyvästä opettajasta ja hyvästä oppimisesta joutuvat punnitukseen, kun koulun totuttuja toimintamalleja lähdetään muuttamaan.

Tätä seuratessa tulee olo, että nämä pohdinnat ovat osin jääneet tekemättä, kun uutta on tehty isoin harppauksin. Ovatko rakenteet, opettajien ajattelu tai pedagoginen johtaminen olleet takamatkalla suhteessa tehtyihin muutoksiin?

 

red school blur factory

 

Johda meitä


Oppilaitosjohdon toimenkuva on nykyään moninainen. Tasapainoilua tehtävän hallinnollisen puolen, henkilöstöjohtamisen sekä koulun pedagogisen johtamisen välillä tuntuu olevan paljon. Syntyy tunne, että tehtävän hoitaminen tasapainoisesti, kaikki osa-alueet huomioiden on liian paljon vaadittu. Henkilöstön näkökulmasta juuri kaksi jälkimmäistä ovat ensisijaisen tärkeitä, mutta kärsivät helposti hallinnollisten tehtävien vaatimusten kasvaessa.

Sanonta, että koulu on rehtorinsa näköinen, on edelleen ajankohtainen. Rehtorin tuki on jokaiselle opettajalle tärkeää. Koulun kehittämisen näkökulmasta rehtorin voidaan katsoa olevan avainasemassa. Kehittäminen ilman päämäärää, selkeää yhteisesti sovittua ja ymmärrettyä tavoitetta ei tuota toivottuja tuloksia. Se tuottaa jotakin, kenties hyvääkin, mutta ilman mahdollisuutta tulosten arviointiin tai niiden pohjalta johtamiseen.

 

Yhdessä


Lapsi on luonnostaan utelias ja tutkii ympäristöään leikin ja ihmettelyn kautta. Hän on vuorovaikutuksessa toimintaympäristönsä osa-alueiden, kuten esineiden, ihmisten, kulttuuristen erityispiirteiden ja ilmiöiden kanssa. Koulun tehtävä on huomioida kyseiset tarpeet opetussuunnitelman oppimiskäsityksen puitteissa ja vastata sekä tiedollisten, taidollisten että laaja-alaisten tavoitteiden mukaisen opetuksen järjestämisestä. Oppilaitokset laativatkin moninaisia, vastavuoroisia projekteja, ilmiöoppimisen kokonaisuuksia ja tutkivan oppimisen jaksoja, joilla voidaan luoda jotain suurempaa, kuin mihin yksin pystyisi.


Yllämainitun toimivuus edellyttää aikuiselta paradigmaattista muutosta suhteessa vallankäyttöön, tietoon ja todellisuuteen. Tarkasti määritellyn tuloksen tavoittelu suuntaa voimakkaasti lasten toimintaa. Kun produkti on perimmäinen tavoite, jää prosessi usein liian vähälle huomiolle. Tällöin kriteerien asettaja määrää tahtomattaankin toiminnan suunnan, eikä lapsen valinnoille jää riittävästi tilaa. Tasa-arvoisella vuorovaikutuksella ja lapsen äänen kuuntelulla tulisikin olla vankempi asema instituution sisällä. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve, läsnäolon ja läheisyyden kaipuu kun kumpuavat syvältä ihmisen perustarpeista. Turvallinen oppimisilmapiiri mahdollistaa kuulluksi tulemisen hetkiä, joissa oppilaan voi kohdata omana itsenään.


Yhteisopettajuus, erityisesti samanaikaisopettaminen tuo toimintaan kaivattuja määrällisiä lisäresursseja. Kun yhteissuunnittelulle varataan aikaa, oppiaineita palkitetaan ja kokonaisuuteen otetaan mukaan luokanopettajien lisäksi avustajia ja ohjaajia, laaja-alaisia erityisopettajia, S2 -tuki ja erityisluokanopettajan panos, ei yhtälö näytäkään enää niin mahdottomalta.  Oppijalähtöisyys toteutuu entistä useammin, kun opetusta pystytään toteuttamaan kulloinkin parhaiten sopivalla tavalla. Yhteisopettajuuden kautta syntyvät resurssit tekevät tämän suunnittelemisen konkreettisella tasolla mahdolliseksi ja hyödyttävät näin parhaimmillaan sekä opettajia että oppilaita. Tämä mahdollistaa mm. ryhmien erilaisen varioinnin, täyden inkluusion, eriyttämisen ja kohtaamisen hetket. Opetussuunnitelma ei silloin ole uhka, vaan mahdollisuus, joka toteutuessaan tuottaa hyvinvointia ympärilleen.

 

silhouette photography of group of people jumping during golden time

 

Maailman hienoin ammatti?


Meillä on maailman hienoin ammatti. Meillä on ammatti, jolla on merkitystä. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa ja auttaa. Saamme tuoda esille omia vahvuuksia ja käyttää luovuutta. Työ on vaihtelevaa, dynaamista ja monipuolista. Tehtävänämme on kasvattaa onnellisia, iloisia lapsia, jotka saavuttavat elämässään tavoitteensa. Lapsia, joilla on taitoja toimia tulevaisuuden yhteiskunnassa. Lapsia, jotka löytävät itselleen oman maailman hienoimman ammatin.

 

Matti Räty, KM
luokanopettaja, apulaisrehtori
Jakkukylä


Mikko Sivunen,
KM
luokanopettaja, TVT-pedagogi
Järvenpää


Timo Hirvonen,
KM
erityisluokanopettaja, tohtorikoulutettava
Vantaa

 

Kategoria(t): Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vastavuoroisuus | Yksi kommentti