Kaikkia lapsia voi kuulla ja kuunnella

Vierasbloggaajana Katja Mettinen

Olen kuunnellut tänä vuonna 61 lasta ja nuorta osana Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelmaa. Lapset ja nuoret olivat iältään 3-30-vuotiaita ja heidän kanssaan toteutettiin yhteistutkimisen päiviä arjen, osallisuuden ja palvelukokemusten teemoilla.

Yhteistutkiminen (esim. Palsanen 2013) nimenomaan lasten ja nuorten kanssa sai minut miettimään, miten yhteistutkiminen toteutettaisiin niin, että lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus olla yhdenvertaisesti mukana. Karlsson (2012) kuvaa lapsinäkökulmaisen toiminnan huomioivan muun muassa sen, että lapsille ja nuorille ominaiset kohtaamisen ja kerronnan tavat on otettava lähtökohdiksi. Aikuisen on oltava avoin lasten viesteille, sillä ei ole kyse siitä, osaavatko lapset kertoa, vaan siitä, osaammeko me aikuiset kuunnella ja käsitellä saamaamme tietoa. (emt, 41-50). Yhteistutkimisen teemat ja toteutustavat on siis tärkeää valita lapsinäkökulmaisesti ja olla avoin sille, että lapset vievät kerronnallaan tutkittavaa asiaa haluamaansa suuntaan haluamillaan tavoilla. Aikuisen roolina on tarjota turvalliset puitteet. Siitä yhteistutkimisessa onkin pohjimmiltaan kyse.

Yhteistutkimisen päivissä juttelimme tutustumisen jälkeen lasten ja nuorten kanssa siitä, miksi haluan kuulla lasten mielipiteitä, miksi lasten tieto on arvokasta sekä mihin aion sitä käyttää. Sovimme, että jokainen saa osallistua haluamallaan tavalla. Minulla ei ollut kysymyslistaa, vaan kolme leikkiä tai juttelun aihetta, joiden pohjalta kuuntelin lasten kertomuksia. Kertomukset olivat esimerkiksi piirroksia, kirjoituksia, puhetta, kuvilla tai esimerkiksi pienillä hahmoilla tuotettuja tarinoita. Lähestyin kaikkia lapsia ja nuoria ensisijaisesti lapsina ja nuorina heidän oman arkensa kautta. Tämä mukailee sitä ymmärrystä, mikä lapsilla ja nuorilla on itsestään. Esimerkiksi lastensuojelun tai vammaispalvelun asiakkaana oleminen on vain osa heidän elämäänsä. Huomioin kuitenkin sen, että osa heistä tarvitsee tuekseen viittomia, kuvallisen ohjelman, kommunikaatiokansion tai ylipäätänsä erilaisia välineitä ja tapoja, joilla voimme kohdata. Kaikkia lapsia voi kuulla.

Ensimmäinen tehtävä tai leikki koski lasten ja nuorten arkea. ”MINUN PÄIVÄNI” avulla sain kuulla, mistä asioista, ihmisistä, paikoista tai tekemisistään lapset ja nuoret halusivat arkeensa liittyen kertoa. Lasten ja nuorten arjen kuvauksissa tärkeäksi nousivat iästä riippumatta kaverit, ystävät sekä muut läheiset. ”Mummo oli tärkeä, mutta kuoli talvella; ukki on ukkipuoli, mutta kuitenkin ihan oikea ukki – tärkein mieshenkilö elämässä, käyn ukin luona kylässä”.

Yhdessä tekeminen, mieluisat puuhat ja harrastukset sekä se, että aikuinen huomaa, vaikka uuden taidon, olivat arjessa tärkeitä. ”Tippuu takaperin veteen. Osaan jo sukeltaa.”

Lapsen kuvilla toteuttama kertomus arjestaanLapsen kuvilla toteutettu kertomus arjestaan.

Lasten toiveet ja ajatukset osallisuudesta omassa elämässään liittyivät valtavan moniin asioihin. Stenvallin (2018) mukaan ei ole erikseen lasten asioita vaan on erilaisia asioita, joille eri lapset antavat erilaisia merkityksiä. Tämä näyttäytyi ”AJATUSTAIVAS”-tehtävässä, jossa lapset ja nuoret miettivät, milloin aikuisen tulisi kuunnella lapsia ja nuoria. ”Eivät unohtaisi, vaikka olenkin jo iso”, sanoi eräs 17-vuotias nuori. Lapsiryhmä teki videon tärkeimmiksi valitsemistaan näkökulmista: https://youtu.be/XWQLQjwxDbY

Pilvi lasten ajatustaivaaltaPilvi lasten ajatustaivaalta.

Lasten kertomasta arjesta nousi esiin monia palveluita niin sivistys-, sosiaali- kuin terveys- ja kulttuurialalla. Lasten ja nuorten palvelukokemuksissa oli kertomuksia ja lasten antamia merkityksiä mm. elokuvissa käynnille, iltapäivähoidolle, päiväkodille, lastensuojelulle, lääkärissä käynnille, ohjaajan tuelle tai sosiaalityöntekijän kanssa käydyille keskusteluille. Toive huomioimisesta ja kuuntelemisesta nousi tärkeimmäksi viestiksi myös palvelujen aikuisille.

”Joskus lääkäri puhuu vain äidille, joka on mukana. Olisi kiva, kun he kuuntelisivat ja että saisi sanoa oman mielipiteen.”

Lasten kuulemisesta ja kuuntelemisesta puhutaan nyt paljon. Tämän kokemuksen myötä itse näen tärkeänä rohkeuden heittäytyä kuuntelemaan, uskalluksen tarkkailla ja muuttaa omia asenteitaan sekä taidon etsiä erilaisia kuuntelemisen keinoja ja mahdollisuuksia. Tärkeää on myös lapsen tiedon arvostaminen ja käyttäminen, sillä kun otamme lapset sekä nuoret mukaan kehittämään ja tuottamaan tietoa, täytyy sillä aina olla myös tarkoitus.

 

Katja Mettinen

Kirjoittaja työskentelee Pelastakaa Lapset ry:n Arjesta voimaa – lapsikeskeinen työ ja myönteinen tunnistaminen lapsen arkiympäristöissä –kehittämishankkeessa
http://www.pelastakaalapset.fi/arjestavoimaa ja on toteuttanut vuonna 2018 Keski-Suomen lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmalle Lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuuden, josta tekstin kuvat ja sitaatit ovat. http://www.ks2021.fi/uudistuksen-karkihankkeet/kslape/materiaalit/

Lähteet ja lukuvinkit:

Karlsson, L (2012) Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa Karlsson & Karimäki (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan.

Olli, Johanna (2014) Tulla kuulluksi omana itsenään – vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler, Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen, Päivi, Muranen, Päivi&Wrede-Jäntti, Matilda (toim.). Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot –vuosikirja 2014.

Palsanen, K (2013) Yhteistutkiminen. Opas sosiaalityöhön, versio 2.0. Soccan työpapereita 2013:3. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf

Stenvall, E (2018) Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus: Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Kommentoi

Haaveista todeksi

gianandrea-villa-36340-unsplash1.jpgSyyrialainen, tällä hetkellä Jordaniassa paossa oleva 9-vuotias Asma, unelmoi kunnollisesta kodista, opettajan ammatista sekä kirjoista ja saduista, joita hänellä ei ole ollenkaan. Asma rakastaa lukemista ja tarinoiden maailmaa. 15-vuotias turvapaikanhakija Maznah puolestaan haaveilee, että saisi jäädä Suomeen opiskelemaan ja puhua suomea. 13-vuotiaan turvapaikanhakija Fahisan haave on nähdä isänsä. Omat 7- ja 10-vuotiaat lapseni haaveilevat tällä hetkellä taikasauvoista, kaiuttimista ja yökyläilyistä kavereiden kanssa. Koska sinä olet viimeksi kysynyt lapselta tai nuorelta, mistä he unelmoivat? Mistä sinä itse haaveilet?

Synonyymisanakirjassa haaveen synonyymeja ovat utopia, toiveuni, illusia, tuulentupa, kuvitelma, utukuva, toive ja pilvilinna. Käydessäni tutkimustietokantoja läpi vastaan tuli runsaasti tutkimuksia lasten unista ja vanhempien odotuksista lasten tulevaisuudesta; haastavampaa oli löytää tutkimuksia lasten ja nuorten haaveista. Hankkeita ja tapahtumia, joissa edistetään lasten ja nuorten haaveita ja unelmia, on kuitenkin niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Suomessa on myös ilmestynyt lapsille ja nuorille tarkoitettuja kirjoja, joissa julkisuuden henkilöt ovat kertoneet omasta elämästään ja unelmistaan kannustaen muita uskomaan omiin unelmiin.

Lasten oikeuksien päivää vietettiin viime viikolla 20.11. Päivän yhteydessä pohdin erityisesti, miten maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalapset tulevat kuulluiksi tämän päivän Suomessa. Miten heidän toiveensa, haaveensa tai ajatuksensa tulevat näkyviksi? Onko heillä aktiivinen rooli yhteiskunnassamme? YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta tarkasteltuna on oikeutettua pohtia, jäävätkö maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden oikeudet toteutumatta. Tärkeää olisi myös tuoda esille sitä, kuinka me kaikki olemme pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä haaveinemme ja toiveinemme.

Tutkimukset osoittavat, että lapsen tai nuoren aktiivinen toimijuus ja osallisuus ovat yhteydessä siihen, miten hän voi ilmaista tahtoaan, toiveitaan ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Unelmointi puolestaan on yhteydessä psykologiseen hyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen ja peruskoulun opettajilla ja kasvattajilla on tärkeä rooli lasten toimijuuden ja osallisuuden edistämisessä; herkkyys huomioida lasten ja nuorten tunteita ja toiveita edesauttaa myös tunnetta kuulua yhteisöön.

On syytä pohtia, suhtaudummeko me aikuisina lasten toiveisiin ja unelmiin tosissaan vai vähättelemmekö niitä. Uudessa Lapsibarometrissa tuodaan esille se, että lasten omat kokemukset voivat johdattaa meitä aikuisina tunnistamaan jotain, mitä emme ehkä arjessa huomaa. Koska erityisesti maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalapset eivät välttämättä aina halua kertoa vanhemmilleen omista ajatuksistaan, olisikin tärkeää, että muut lapsen tai nuoren elämässä mukana olevat aikuiset voisivat kuunnella heidän tarpeitaan ja toiveitaan – haaveissa ja unelmissa yhdistyvät muutos, toivo ja tulevaisuus.

Ps. Itse haaveilen siitä, että voisin tulevaisuudessa julkaista maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalasten kertomista tarinoista ja kuvista kirjan!

Anna-Leena Lastikka, KM, varhaiskasvatuksen opettaja, jatko-opiskelija, Lapset kertovat ja toimivat -verkoston hallituksen jäsen

Lukemista aiheesta

Arvola, O., Lastikka, A-L. & Reunamo, J. Increasing Immigrant Children’s Participation in the Finnish Early Childhood Education Context. European Journal of Social and Behavioural Sciences. EJSBS Volume XX (eISSN: 2301-2218) http://dx.doi.org/10.15405/ejsbs.223

Asman elämästä on kerrottu Planin sivuilla: https://plan.fi/koulu-auttaa-unelmoimaan

Hassan, G., Kirmayer, L. J., Mekki-Berrada, A., Quosh, C., el Chammay, R., Youssef, A. &Ventevogel, P. (2015). Culture, Context and the Mental Health and Psychosocial Wellbeing of Syrians: A Review for Mental Health and Psychosocial Support staff working with Syrians Affected by Armed Conflict. Geneva: UNHCR. https://www.unhcr.org/55f6b90f9.pdf

King, L.& Broyles, S.J. (1997). Wishes, Gender, Personality, and Well-Being. Journal of Personality, 65(1), 49-76.

Lapset kertovat ja toimivat ry:n Satusiltoja – Osallisuutta ja toiminnallisuutta kielten oppimiseen -hanke on ollut Anna-Leena Lastikan johtama hanke, jossa lapset, nuoret ja aikuiset ovat oppineet toistensa kieliä ja kulttuureja yhdessä toimien ja osallistuen. Lue lisää hankkeesta: https://satusiltoja.com

Lastikka, A-L. & Lipponen, L. (2016). Immigrant Parents’ Perspectives on Early Childhood Education and Care Practices in the Finnish Multicultural Context. International Journal on Multicultural Education, 18(3), 75-94.

LOS (1989). https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus/

Maznah’n ja Fahisan tarinat on sadutettu Itä-Suomen yliopiston KOTO-hankkeessa (Kotoutuminen taidolla ja taiteella), joka on Liisa Karlssonin johtama tutkimus- ja kehittämishanke, jossa suunnitellaan, kehitetään ja tarjotaan uudenlaisia, monimuotoisia kielen oppimista ja osallisuutta tukevia opiskelumahdollisuuksia turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille. Lue lisää hankkeesta: https://koto-hanke52.webnode.fi

O’Toole Thommessen, S.A. & Todd, B.K. (2017). How do refugee children experience their new situation in England and Denmark? Implications for educational policy and practice. Children & Youth Services Review, 85, 228-238. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2017.12.025

Tuukkanen, T. (toim.) (2018). Lapsibarometri 2018. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2018/11/LA_lapsibarometri2018_221118.pdf

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lapsen oikeuksia toteutetaan joka päivä

Onnea kaikki lapset! Lapsen oikeuksien päivää vietetään tänään 20.11. Tänä vuonna järjestetään myös ensimmäistä kertaa erityisesti kouluille suunnattu toiminnallinen lapsen oikeuksien viikko.

Pohdin aikaisemmassa blogikirjoituksessani ”Opettaja ei ole kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu” lapsen kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksia ja esteitä koulussa ja kysyin, miksi esimerkiksi Kouluterveyskyselyn tuloksia ei käsitellä systemaattisesti lasten kanssa ja käytetä kouluyhteisöjen yhteisen keskustelun apuvälineenä.

Samankaltaisia asioita on pohtinut myös  lapsen oikeuksien teemaviikon viestintäverkosto, joka koostuu lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lapsiasiavaltuutetun toimiston, seurakuntien ja valtion toimijoista. Osana lapsen oikeuksien viikkoa onkin tuotettu tukimateriaalia kouluille, joiden avulla voidaan pohtia mm. lapsen osallisuutta ja miten sitä  voidaan koulumaailmassa edistää. Erilaisten tehtävien, tuntisuunnitelmien ja oppimateriaalien tekoon on osallistunut opettajia eri puolelta Suomea ja lapsia Tampereen lasten parlamentista.

Edellä kuvattu toiminta on hieno esimerkki siitä, miten lapsen oikeuksien tuntemusta voidaan niin lasten kuin aikuisten keskuudessa parantaa ja miten oikeuksien toteutumista voidaan arjessa edistää. Tärkeintä on, että lapsen oikeuksia ei pohdita ainoastaan tällä viikolla vaan vuoden jokaisena päivänä. Miten toteutuu lapsen oikeus tulla kuulluksi? Entä lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen? Miten lasten yhdenvertaisuus toteutuu? Hyvä tapa huomioida lapsen oikeuksia on pohtia, mikä on oma roolini lapsen oikeuksien toteuttamisessa.

Kalenteriuudistuksen yhteydessä vuonna 2020 tulee lapsen oikeuksien päivästä liputuspäivä. Mikään ei estä meitä silti jo tänään liputtamasta lapsen oikeuksille. Nyt on juhlan aika!

Kati Honkanen

 

Lähteitä

Lapsen oikeuksien viikko 2018 https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko-2018/

Kouluterveyskyselyn tuloksia 2017 https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Lapsen oikeudet, Toimijuus ja osallisuus | Kommentoi

Toteutuuko yksilöllisyys lepohetkellä?

Vierasbloggaajana Laura Ortjujpg

Lounaan jälkeen lapsia kehotetaan käymään pissalla ja heittämään päällimmäiset
vaatteet pois. Unikaveri kainaloon ja omaan sänkyyn täkin alle. Osa lapsista jää leikkimään. Voisi ajatella, että yksilöllisyys toteutuu.

Kuitenkin todellisuudessa päiväunista päättävät usein aikuiset. Vanhemmat saattavat toivoa, ettei lapsi nukkuisi päiväunia tai että lapsi herätettäisiin esimerkiksi tunnin kuluttua. Joskus taas kaikki lapset laitetaan unille, vaikkei heitä väsyttäisi. Päiväunien kannattajat perustelevat kantaansa lapsen kehityksen ja oppimisen näkökulmasta, kun taas päiväunia vastustavat ovat sitä mieltä, että nukkuminen pilaa yöunet. Mikä sitten olisi lapsen edun mukaista vai voiko yhteistä ohjeistusta edes antaa?

Mielestäni päiväunikäytännöissä, samoin kuin kaikessa muussakin varhaiskasvatuksessa, tulee lähteä lapsen yksilöllisistä tarpeista. Huomioitava on myös ryhmän yhteisölliset tarpeet – eli taataan jokaiselle lapsiryhmässä hänen tarvitsemansa rauha ja tila lepoon. Joitain yleistyksiä päiväunikäytännöistä on kuitenkin tehtävissä:

  • Fakta on, että lapsi tarvitsee lepohetken päivän tiimellyksessä. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että univajeella on epäsuotuisia vaikutuksia lapsen kasvuun, kehitykseen, oppimiseen ja käyttäytymiseen. Yksittäisen lapsen päiväunien puute voi näyttäytyä koko ryhmää rasittavana tekijänä lapsen häiriökäyttäytymisen tai impulsiivisuuden myötä. Stressiä aiheuttavan kortisolin määrä lapsen elimistössä kasvaa valveillaoloajan pitkittyessä ja päivälevolla saadaan stressitaso laskuun. Toisaalta taas, mikäli nukkumaanmeno on lapselle hyvin vastenmielistä, voi stressivaikutus kääntyä päälaelleen. Nukkumaan ei siis voi pakottaa, mutta lepohetkellä valitaan rauhallinen tekeminen.
  • Lepohetken ei ole tarkoituksenmukaista vastata yöunia, vaan kevyempi lepo riittää hyvin stressitason laskuun. Yöunien merkitys lapsen hyvinvoinnille on tärkeä eikä sitä ole syytä pitkillä päiväunilla haitata. Päiväkodissa yleisenä käytäntönä voi siis hyvin olla kevyt lepohetki. Vaatteita ei tarvitse riisua ja peitoksi riittää kevyt huopa. Etenkin vanhemmat lapset voivat sängyn sijasta lepäillä säkkituoleilla tai sohvilla valitsemansa toiminnan parissa, esimerkiksi äänisatua kuunnellen. Pienempien lasten unta voidaan keventää himmeällä valaistuksella tai rauhallisella musiikilla, mikäli unet meinaavat pitkittyä.
  • Pienten lasten on hyvä saada mahdollisuus lyhyempään lepoon useamman kerran päivässä, mikäli he tuntuvat sitä tarvitsevan. Jokaisen lapsen yksilöllinen levon tarve on arvioitava päivittäin lasta kuulemalla ja havainnoimalla.Isompi lapsi osaa itse kertoa levon tarpeestaan. Pelkkä suora kysymys on kuitenkin riittämätön tapa tuoda esille lapsen omaa näkemystä. Tärkeää on havainnoida lapsen toimintaa, kuten leikkiä. Leikki on lapselle luontainen tapa kommunikoida ja leikin kautta lapsi pystyy ilmaisemaan itseään ja omia tarpeitaan aikuisjohtoista keskustelua paremmin.
  • Tutkimusten mukaan lapsen näkökulmasta lepohetkellä on tärkeää tutun kasvattajan läsnäolo. Päiväkotiryhmässä voidaan sopia henkilökunnan välisestä työnjaosta siten, että lepohetkestä vastaa aina sama kasvattaja. Tämä helpottaa lasten yksilöllisten tarpeiden havainnointia sekä luo lapsiin turvallisuuden tunnetta. Rauhallinen ja hyvin toteutettu lepohetki on omiaan luomaan luottamusta lapsen ja kasvattajan välille.

Varhaiskasvatuksen arki on joskus hektistä eikä aikuinen repeä joka paikkaan. Myös siksi päivälepohetken suunnittelu ja järjestäminen koko ryhmän tarpeet huomioiden on tärkeää. Parhaimmillaan onnistunut lepohetki lisää myönteistä vuorovaikutusta aikuisten ja lasten välillä tukien näin paitsi lapsen, myös aikuisen hyvinvointia. Rauhoittuminen tekee hyvää ihan kaikille.

 

Laura Ortju

Th, hyvinvointipedagogi

Liperin kunta, Hyvinvointipalvelut /Varhaiskasvatus

laura.ortju (at) liperi.fi

Twitter @LauraOrtju

 

Lisälukemista aiheesta:

Calhoun S L, Fernandez-Mendoza J, Vgontzas A N, Mayes S D, Liao D & Bixler E O. 2017. Behavioral Profiles Associated with Objective Sleep Duration in Young Children with Insomnia Symptoms. Journal of Abnormal Child Psychology, 45(2), 337-344.

Niikko A & Korhonen M. 2014. Varhaiskasvattajat lapsikeskeisen pedagogiikan kehittäjinä päiväkodissa. Kasvatus 2/2014, 127-139.

Paavola E J, Stenberg T, Nieminen von-Wendt L, Almqvist F & Aronen E T. 2008. Aiheuttaako lasten univaje psyykkisiä oireita? Lääkärilehti, 63(15), 1393-1389.

Paavonen E J, Räikkönen K, Lahti J, Komsi N, Heinonen K, Pesonen A K, Järvenpää A L, Strandberg T, Kajantie E & Porkka-Heiskanen T. 2009. Short sleep duration and behavioral symptoms of attention-deficit/hyperactivity disorder in healthy 7- to 8-year-old children. Pediatrics, 123(5), 857-864.

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Vuorovaikutus, Ympäristöt | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Sadutusta kuvakorteilla

 

9d183338-fafc-4057-8e26-6ca54a7f7dcdLapset ovat piirissä lattialla. Heidän keskellään on kymmeniä laminoituja kuvakortteja, joissa on kuvia henkilöistä, eläimistä, paikoista, tavaroista sekä tekemistä kuvaavista asioista. Aamupiirissä on alkamassa kuvasadutus. Perinteinen sadutus on lapsille tuttua.  Sitä on toteutettu yksin ja pienryhmissä. Yksi ryhmän lapsista ei kuitenkaan puhu, joten hän – kutsuttakoon häntä vaikka tässä Rikaksi – on jäänyt tähän asti sadutuksen ulkopuolelle. Toisten satujen kuuntelemisesta Rikakin on päässyt nauttimaan.  Ryhmään kuuluminen on tärkeä osa varhaiskasvatusta, joten ryhmän kasvattaja ryhtyi pohtimaan, miten hän saisi kaikki lapset yksilö- ja ryhmäsadutukseen mukaan.

Kuvasadutus alkaa. Lapset valitsevat vuorotellen lattialta kuvan ja kertovat siitä omin sanoin. Kasvattaja auttaa lapsia apukysymyksillä kuten: ”Kuka tai keitä tässä sadussa seikkailee? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Mitä he sitten tekevät?” Yhdessä mietitään, miten tarina etenee. Sadutus loppuu ja kasvattaja lukee sadun lopuksi ääneen. Ryhmä hajaantuu omiin pienryhmiinsä, mutta yhdessä pienryhmässä kuvasadutus jatkuu. Rika on kahden muun lapsen kanssa samassa pienryhmässä sadutettavana. Lapset pohtivat tarkkaavaisina, minkä kuvan vuorollaan valitsevat ja miten se liittyy yhteiseen tarinaan. Välillä oman vuoron odottaminen on hankalaa, mutta kuvat auttavat sitoutumisessa sadutukseen. Tällainen tarina syntyy:

8eecfe22-444a-424d-97d6-bc0d7962efad

 

”Huvipuistossa pelattiin jalkapalloa. Sinne tuli dinosaurus. Se ajoi ambulanssilla puistoon. Siellä oli etana, lintu ja ilves. Ne meni laivasatamaan. Siellä oli lisko ja pukki. Ne ajoivat traktorilla ja betoniautolla. Betoniautossa oli peräkärry. Menivät paloasemalle. Siellä oli kaivuri töissä. Ne näkivät pupun. Ne menivät ostamaan jäätelöä. Näkivät vauvan ja hiiren.”

 

Seuraavana päivänä sadutus jatkuu metsässä. Kasvattajalla on tarkoitus kokeilla lasten kanssa yksilösadutusta kuvia apuna käyttäen. Kun lapset näkevät kasvattajan kangaspussin, jossa kuvat ovat, he istahtavat pressun päälle ja pyytävät kasvattajaa luokseen. Osa lapsista jatkaa metsäleikkejä. Rika tulee myös pressun päälle. Kasvattaja levittää kortit ja lapset ryhtyvät tutkailemaan kuvia. Tarina alkaa. Jokainen valitsee vuorollaan kuvan ja kertoo, miten se liittyy tarinaan. Tarina kertoo tytöstä ja hänen perheestään. Rika valitsee kortin, jossa on auton kuva. Kasvattaja kysyy, ajoiko tyttö autolla. Rika puistaa päätään ja sanoo: ”Äiti.”. Seuraavalla kerralla Rika valitsee pupun kuvan ja ojentaessaan sitä hän sanoo: ”Kotiin.”

Toiminnan tultua tutummaksi Rikan aktiivisuus sadutustilanteessa lisääntyy. Omilla valinnoillaan hän huomaa pystyvänsä vaikuttamaan tarinan kulkuun ja tekemään juoneen käänteitä. Rikan aloitteet ovat osa ryhmän tarinaa. Kuvasadutuksen käyttäminen viestii muille lapsille, että erilainen tapa kommunikoida ei ole esteenä yhteisen sadun tekemiselle. Jopa kasvattajat jättävät helposti vähän puhetta tuottavan lapsen toiminnan ulkopuolelle sen sijaan, että kehittäisivät toimintaa sellaiseksi, johon kaikki voivat osallistua. Tärkeää on, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus toimia ryhmässä tasavertaisina.

Sadutuksen seuraava askel on, että Rika pääsee osallistumaan toisten lasten tavoin myös yksilösadutukseen. Hänellä on kuvat edessään. Hän ryhtyy innokkaana kurkottamaan kortteja ja ojentamaan niitä kasvattajalle. Tarinassa päädytään syömään jäätelöä. Kasvattaja kysyy: ”Menevätkö he jäätelökioskille?” Rika puistaa päätään. Hän pohtii ja katselee ympärilleen. Pian Rika nousee ja menee hakemaan kauppaleikistä kassakoneen. Hän laittaa sen lattialle kuvien jatkoksi. Kasvattajan kysyy: ”Oliko jäätelö ostettu kaupasta?” Tyytyväinen hymy leviää Rikan kasvoille. Sen jälkeen tarina värittyy muillakin kauppaleikin tavaroilla.

830b7db7-557f-4f54-b9e3-e7297ab8f55c

Rikan kerronta ei rajoitu vain kasvattajan tulostamiin kuviin vaan siihen tulee ulottuvuuksia myös ympärillä olevista asioista. Tästä syystä voidaankin puhua kuvien käytön yhteydessä sadutuksesta. Vaikka kuvat rajaavat osaltaan lapsen kerrontaa, niin hänellä on laajan kuvavalikoiman takia mahdollisuus tehdä valintoja ja päätöksiä tarinan kulkuun liittyen. Rikan tarina on oiva esimerkki kekseliään kasvattajan toiminnasta lasten osallisuutta tavoittelevassa toiminnassa. Toivottavasti se kannustaa meitä kaikkia tarkastelemaan maailmaa hieman avarakatseisemmin. Miten sinä voit tukea jokaisen lapsen mahdollisuutta kuulua ryhmään ja osallistua aktiivisesti sen toimintaan?

 

Paula Sojalahti (Lastenhoitaja)

Elina Weckström (KM, Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto)

elina.weckstrom (at) gmail.com

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kokemus, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , | 6 kommenttia

Tarinoita, elämää

Annoin opiskelijoille tehtävän: saduttakaa jotakin läheistänne tai naapurianne, ketä vaan. Muista tämä sääntö: älä anna aihetta, vaan anna hänen kertoa, mitä mieleen tulee. Lue se lopuksi hänelle ja kysy lupa lukemiseen muille. Tuo huomenna satu mukanasi tunnille.lapsi ja lehdet

Kaikilla oli satu mukana seuraavana päivänä. Tämä on hienoimpia opetustilanteita, mitä voi toivoa, koska me kaikki opimme. Opimme ihmisyydestä, eri-ikäisten ihmisten sisäisestä maailmasta ja siitä, mikä on tarinan voima. Opimme sen, että osallisuuden yksinkertaisin ja selvin ohje on: kuuntele ja ota mukaan. Kuulimme eri-ikäisten lasten tarinoita ja saimme nauraa ja liikuttua. Saimme kuulla nuoren ja vähän aikuisemmankin ystävän ja puolison juttuja. Tässä pari tarinaa, joiden julkaisemiseen on kysytty lupa. Selittämättä paras:

Oon väritellyt paljon värityskirjaa. Käytiin Halppiksessa kävellen, Aarne nukku rattaissa. Matkalla mua pelotti, kun ylämäessä kuorma-auto kaasutti. Oli kivaa kahlata lehdissä. Vastaan tuli koira, ja Viona sanoi sitä lehmäksi. Sillä ulkoiluttajalla oli vaunut ja ajateltiin, että siellä oli vauva, mutta se olikin vähän isompi, ehkä Aarnen kokonen. Eilen illalla Aarne käveli äitin luokse, eikä pitänyt mistään kiinni, ja sitten se kaatoi punaiset rattaat. Tiina 4,5 vuotta.

VARTIOMIÄS Olipa kerran, kun Venäjälle ajoin. Nii Pietariin. Oli sellanen pikkupoika, kun topattiin siihen kioskille syömään, Viipurin rautatieasemalle. Siinä oli noita vartioita paljon, isoja poikia ylleensä. Ne meinaan vartioitti rekkaa ja niille tarvi maksaa. Niin sitten tuli sellanen pikkupoika, joka sano kans, sellanen polvenkorkunen, että hän vartioittee. Minä sitten otin sen vartiomieheks, mutta isot poijaat kyttäs sitä että maksettiinko sille. Nehän ois ottanu sen rahat taskusta. Nii mää vein sen sitten syömään siihen kioskille. Annoin sille joskus rahhaakin, mutta kai ne isot poijjaat ne sitten vei. Joskus kun oli kova pakkanen ni sillä oli sellanen harmaa palttoo päällä. Sellanen korkeekauluksinen, oikein paksu niinku armeijan sarkatakki. Se oli mua polveen asti ja kun me mentiin ritirintaan ni se taapersi siinä lumihankesa. Mää otin sitä kauluksesta kii ja nostin ilmaan ja sitä nauratti kamalasti ja sitä porukkaa, joka oli siä sisällä ku me mentiin syömään. Ostin sille aina jonkun hampurilaisen tai jotain muuta. Salavihkaa pistin sille vähän kolikoita taskuun ja sanoin, ettei anna isoille pojille. Ja ne isot pojat sano aina, ettei se pysty mittään vartioitteen. Mää sanoin aina, että tää on mun vartiomies. Ne sano, ettei tommone o mikkään vartiomiäs. Ja mää sanoi, että kyllä, tää on mun vartiomiäs. Se oli aina kun mää menin sinne. Se morjesti jo kaukaa ja juoksi sitten sinne parkkipaikalle. Joskus mää pelkäsin kun mää lähdin, kun mulla oli sellasia levveitä parakkeja kyytisä. Ja niinku pikkupojat aina , se lähti juokseen rinnalla ja mää en nähny siältä mittään. Mua pelotti aina, että koska se jää pyörien alle, kärryn pyörien alle. Jos se ei huomaa, että se kärry vähä oikasee. Joskus sitten kävi niin, että sitä ei enää näkyny. Ei se varmaan kenenkään auton alle jääny, mutta kun se oli sellanen koditon poika, joka sitten joutu johonkin. Mihinkä hän joutu. Se oli sellanen vähä surullinen tarina. Se oli mun vartiomiäs. Mutta ny mää lähren, niin ku Markus-setä, saunaan! 65-vuotias eläkkeellä oleva rekkakuski, mies.

 

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden lehtori, jatko-opiskelija
Lempäälä

Kuva: Pixabay

Kategoria(t): Ikä, kohtaaminen, Lasten näkemykset, sadutus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Yksi kommentti

Kohtaamista lapsen vai aikuisen ehdoilla?

Vierasbloggaajana Reetta Kalliomeri

Viime viikkoina on keskusteltu lasten kuulemisesta erityisesti lastensuojelun kentällä. Oman työni näkökulmasta olen miettinyt, millaisia kertomisen mahdollisuuksia me ylipäätään tarjoamme pienille lapsille erilaisissa palvelukohtaamisissa tai millaisia odotuksia tapaamisille asetamme. Mieleeni palautui monenlaisia muistikuvia omalta ammatilliselta polulta:

Palasi mieleen lapsi, joka piirsi hiljaisena nurkassa, kun aikuiset juttelivat.                     Lapsi, joka tottuneesti vastaili kysymyksiin, milloin vanhempien ja milloin ammattilaiseten ”toivomalla tavalla”.                                                                                       Lapsi, jonka kuulumiset tiesin vain aikuisten ja papereiden kautta.                                Lapsi, joka toistuvasti kertoi rakastavansa äitiä.                                                                   Lapsi, joka spontaanisti levitti Nalle-kortit lattialle ja pyysi minua leikkimään niillä.

Käsitykseni mukaan on edelleen melko yleistä, että lapsen oma kokemus arjesta ei välttämättä tule aina kysytyksi, saati tavoitetuksi tai huomioiduksi. Lapsilla on tutkimusten mukaan paljon osattomuuden, ohipuhumisen ja mielipiteiden sivuuttamisen kokemuksia (Peltola & Moisio 2017). Erityisesti pienten lasten kohdalla saatamme lähtökohtaisesti ajatella, että vanhemmille tarjottu tuki on riittävää tai suojella lapsia aikuisten asioilta, silloinkin kun lapsi tosiasiassa elää niiden kanssa (ks. esim. Hurtig 2006). Joskus ohjaamme kohtaamisia niin paljon, että unohdamme tavalla tai toisella kysyä lapselta, mikä hänelle itselleen on tärkeää tai tarttua lasten aloitteisiin tavoista, joilla asioiden käsittely olisi luontevaa. Silloinkin kun lapsi istuu samassa pöydässä, saatamme puhua kieltä, jonka kautta osallistuminen tulee lapselle mahdottomaksi. Lapsen arjen kokemusten tavoittamisen näkökulmasta olisikin tärkeää, että työntekijä tarjoaisi erilaisia mahdollisuuksia toimia sekä tunnistaisi mikä on kullekin lapselle luontainen tapa kertoa. (ks. esim. Muukkonen & Tulensalo 2018; Tulensalo 2015.) Lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle (2018) tulee myös esiin se, että mm. juridisiin ikärajoihin sidottu kuuleminen ylipäätään vaarantaa nuorempien lasten oikeutta osallisuuteen silloin kun vaaditaan tiettyä kehitysastetta tai taitoja, jotta mielipidettä kysytään ja kuunnellaan.

Pienen lapsen kerronnan ja olemisen tapa vaatii uskallusta luopua valmiiksi suunnitellusta ja totutusta tavasta tehdä työtä, kun perinteinen haastattelu ei tule kyseeseen, eikä pienten maailmaan lähtökohtaisesti kuulu tavoite- ja suoritehakuinen toiminta (ks. esim. Karlsson 2012). Sitä me aikuiset ammattilaiset niin lasten auttamis- kuin myös kehittämistoiminnassa saatamme joskus kuitenkin toivoa tai odottaa.

Näen leikin lapsikeskeisen työn keskeisenä elementtinä pienten kanssa kohdatessa, mutta mikä merkitys leikille annetaan? Sosiaalialan työntekijöiden kanssa käymieni keskustelujen pohjalta leikki saa erilaisia merkityksiä kohtaamisissa. Se voidaan nähdä lämmittelyn ja tutustumisen välineenä ennen ”varsinaista asioiden käsittelyä” tai leikki voi olla lapselle mielekästä tekemistä sillä välin kuin ”aikuisten asioita” käsitellään tavalla, joka ei sovi lapselle. Toisaalta se nähdään myös sellaisenaan lasta auttavana, informatiivisena sekä yhteistä ymmärrystä luovana lapselle luontaisena tapana hahmottaa ja käsitellä asioita, olivatpa ne sitten tositapahtumiin, pelkoihin, toiveisiin tai toisin toimimisen mahdollisuuksiin pohjautuvia.

Keskusteluissa nousi esiin myös omasta työhistoriastani tuttu ilmiö: paine saada kiireessä tietoa nopeasti, mieluiten verbaalisesti. Lapsen tietoa toisaalta pidetään tärkeänä ja osallisuuden merkitys suojelun näkökulmasta tunnistetaan aiempaa paremmin, mutta samaan aikaan tietoa usein toivotaan tietyssä muodossa ja ajassa.

Jäin pohtimaan mikä on se tieto, mitä ”pieneltä pitää saada” ja mikä on se muoto, jolla vastauksen hyväksymme? Mieleeni on jäänyt gradua tehdessäni erään perheväkivaltaa kokeneiden lasten kanssa työskentelevän kuvaus omasta ammatillisesta kasvustaan lapsentahtiseen työhön:

”Ei oo mitään mitä pitäis tapahtua, vaan annetaan tila sille mitä tulee.”

Onko meillä riittävästi tilaa sille, mitä lapselta tulee? Mitä jos meillä olisi?

Reetta Kalliomeri                                                                                                                            Kirjoittaja työskentelee Pelastakaa Lapset ry:n Arjesta voimaa – lapsikeskeinen työ ja myönteinen tunnistaminen -kehittämishankkeessa: http://www.pelastakaalapset.fi/arjestavoimaa

Lähteitä ja lisäluettavaa:

Peltola & Moisio 2017: Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä. Katsaus lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaan tietoon. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/aania_ja_aanettomyytta_palvelukentilla_uusin.pdf

Tulensalo 2015: Lapsen tiedollinen toimijuus lastensuojelun sosiaalityössä. http://tampub.uta.fi/handle/10024/98814

Karlsson 2012: Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa Karlsson & Karimäki (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan.

Tiainen & Hokkanen 2011: Elävä päiväkirja. Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n lapsityön polku. https://docplayer.fi/2817121-Elava-paivakirja-tampereen-ensi-ja-turvakoti-ry-n-lapsityon-polku-anne-tiainen-reetta-hokkanen.html

Hurtig 2006: Lasten tieto sosiaalityön haasteena. Teoksessa Forsberg & Ritala-Koskinen & Törrönen (toim.) Lapset ja sosiaalityö.

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2018/02/LA_eduskuntakertomus_2018_netti_SU.pdf

Muukkonen & Tulensalo 2018: Tututstumalla lapsi tulee näkyväksi – pienen lapsen kokemusten kuuleminen lastensuojelussa. Teoksessa Hyvärinen & Pösö (toim.) Lasten haastattelu lastensuojelussa.

Kategoria(t): Dialogisuus, kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Lastensuojelu, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Kommentoi