Lapsen näkökulman hyödyntäminen tuen suunnittelussa varhaiskasvatuksessa

Vierasbloggaajana Noora Heiskanen

”Mulle tulee joskus hölmö olo. Sillon mä pelleilen. Mulla on se (paino)koira sylissä piirillä, se painaa tästä näin (jalka) ja ne ei liiku. Se on hyvä. Hyppiminen kans auttaa, ja jäätelö.”

 
Lapsen oikeus olla osallinen kehityksen ja oppimisen tuen suunnittelussa on kirjattu varhaiskasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin. Oikeuden osallisuuteen osoittavat myös kansainväliset lasten ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevat ihmisoikeussopimukset. Tästä huolimatta aiempi tutkimus on osoittanut, että tuen suunnitteleminen on hyvin vahvasti aikuisten ja erityisesti ammattilaisten aluetta, jossa lapsen äänen ja näkökulman hyödyntäminen ei ole systemaattista.

Lapset ovat kuitenkin mitä parhaita tietolähteitä, kun kehityksen ja oppimisen tukea suunnitellaan. Tämän tekstin alussa esitelty viisivuotiaan Artun kertomus omasta hölmöstä olostaan, jota ammattilainen nimittäisi ehkä keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeuksiksi tai ylivilkkaudeksi, kuvastaa sitä tarkkuutta, jolla jo pienikin lapsi pystyy tekemään havaintoja ja huomioita omista tuen tarpeistaan. Mikä tärkeintä, lapsilla on erinomaisia näkökulmia tukitoimista, joiden avulla ammattilaiset voivat auttaa heitä osallistumaan, oppimaan ja voimaan hyvin varhaiskasvatuksessa.

Tarkastelin väitöskirjassani (Heiskanen, 2019) yhtenä asiana sitä, miten lasten ja vanhempien näkökulmista kirjoitetaan lapsille varhaiskasvatuksessa laadittavissa pedagogisissa asiakirjoissa (Heiskanen, Alasuutari & Vehkakoski, 2019). Pedagogiset asiakirjat, kuten lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), esiopetuksen oppimissuunnitelma ja erilaiset tuen suunnitelmat ovat yksi tapa tukea lapsen ja vanhempien osallistumista tuen suunnitteluun. Ne ovat lakisääteisinä kaikkia lapsia koskevia ja tuen suunnittelun prosessissa hyvin keskeisiä työvälineitä.

Tutkimissani 108 lapsen asiakirjoissa oli ilahduttavan usein löydettävissä lasten näkökulmia, joita oli kirjattu jopa useammin silloin, kun kyseessä oli lapsi, jolla on tarve kehityksen ja oppimisen tuelle. Lasten näkökulmien hyödyntäminen oli kuitenkin usein osallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna pinnallista. Lapsen sanomaa käytettiin kirjoituksessa tyypillisesti monipuolistamaan ammattilaisten näkökulmaa lapsen tuen tarpeesta, jolloin lasten mielipiteet ja näkökulmat eivät saattaneet esimerkiksi liittyä niihin asioihin, joista asiakirjaan muuten kirjoitettiin (esim. ”Anna tykkää lihapullista”). Toisaalta lasten näkökulmia käytettiin usein vahvistamaan ammattilaisen omaa käsitystä lapsen tilanteesta (esim. ”Piireillä keskittyminen on haastavaa ja Maija itsekin sanoo, että piireillä on vaikea kuunnella”). Tällöin mahdolliseksi haasteeksi nousee hyödynnettyjen näkökulmien valikointi ammattilaisen tarpeista lähtien, jolloin lapsen ääni tulee esiin vain joiltain osin. Tyypillistä tapaa viitata lapsen ääneen voidaankin pitää Rabya (2014) mukaillen välineellisen osallisuuden takaamisena lapselle.

Ilahduttavan usein lapsen näkökulman hyödyntämisen tapa asiakirjoissa rakensi lapselle vahvan valta-aseman tuen suunnittelussa. Tällöin lapsen sanoma saattoi esimerkiksi vaikuttaa siihen, millaisia tukitoimia tai varhaiskasvatukselle asetettavia tavoitteita lapselle suunniteltiin (esim. ”Edith haluaisi oppia lukemaan, joten harjoitellaan jatkossa tiiviimmin kirjaimia ja äänteitä.”). Teoreettisesti tarkasteltuna (esim. Hart, 1992; Sinclair, 2004) vasta todellisten vaikutusmahdollisuuksien saaminen voidaan tulkita todelliseksi osallisuudeksi.

Lapsen näkökulma voi olla aikuiselle haastava tulkittava. Mielipiteen ei tarvitse olla – eikä se usein olekaan – sanallinen. Pienet varhaiskasvatusikäiset lapset eivät välttämättä puhu tai he käyttävät erilaisia puhetta tukevia tai korvaavia kommunikaatiomenetelmiä, mikä asettaa ammattilaiselle velvollisuuden osata hyödyntää monipuolisia kommunikaatiotapoja lasten kanssa (esim. Komulainen, 2007; Olli ym., 2012; YK 2009). Oikeus osallisuuteen ja oman näkökulmansa tuomiseen tuen suunnitteluun on kuitenkin jokaisen lapsen oikeus. Samalla tavalla lapsen näkökulmasta merkitykselliset asiat saattavat tuntua aikuisesta tilanteeseen sopimattomilta, kuten ehkä jonkun mielestä tekstin alun esimerkin keskittymistä helpottava jäätelö. Lapsen ehdotuksen hylkäämisen sijaan lapsen ajatukset avaavat mahdollisuuksia keskusteluun ja yhteisen ymmärryksen luomiseen. Ehdotus jäätelön syömisestä päiväkodin aamupiirissä saattaisi esimerkiksi johtaa keskusteluun siitä, mikä jäätelössä on se helpotusta tuova asia. Osallisuus ja kuulluksi tuleminen ei aina johda suoraan siihen, että lapsen ehdotukset toteutuvat sellaisenaan. Ammattilaisen velvollisuus on kuitenkin ottaa lasten näkökulmat arvostaen yhteiseen keskusteluun ja antaa lapselle valtaa vaikuttaa yhteisen ymmärryksen syntymiseen.

Noora Heiskanen
KT, VEO, tutkijatohtori
noora.j.heiskanen(a)jyu.fi

 

Lähteet

Hart, R. A. (1992). Children’s participation. From tokenism to citizenship. UNICEF: Florence.

Heiskanen, N. (2019). Children’s needs for support and support measures in pedagogical documents of early childhood education and care. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopistopaino: Jyväskylä. Väitöskirja luettavissa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65796

Heiskanen, N., Alasuutari, M., & Vehkakoski, T. (2019). Intertextual Voices of Children, Parents, and Specialists in Individual Education Plans. Scandinavian Journal of Educational Research. doi:10.1080/00313831.2019.1650825

Komulainen, S. (2007). The ambiguity of the child’s ‘voice’ in social research. Childhood, 14(1), 11–28.

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. (2012). Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Disability & Society 27(6), 793–807.

Raby, R. (2014). Children’s participation as neo-liberal governance? Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, 35(1), 77–89.

Sinclair, R. (2004). Participation in practice: making it meaningful, effective and sustainable. Children & Society, 18(2), 106–118.

YK 2009. Lapsen oikeuksien komitean Yleinen huomautus nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi. CRC/C/GC/12. Luettavissa osoitteessahttp://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

 

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Case homekoulu: Lapsen näkökulma ja tiedolla johtaminen

Kotikunnassani on kamppailtu monien muiden kuntien tapaan homekouluongelmien kanssa. Yksi kunnan kouluista on pitkään ollut tarkkailun kohteena ja joulukuussa 2019 kunnanvaltuusto päätti sen osalta, että syksylle 2020 suunniteltujen väistötilojen hankkimista siirretään vuodelle 2021. Edellisenä vuonna asiasta oli niin ikään kamppailtu, kun hanketta vaadittiin aloitettavaksi jo syksyllä 2019. Kyseisessä koulussa on jo pidemmän aikaa ollut oireilevia nuoria ja aikuisia. Koulussa on suoritettu sisäilmatutkimuksia ja oireilevien määrää ja oireiden ilmenemistä on seurattu kouluterveydenhuollossa. Lisäksi koulussa on tehty THL:n toimesta sisäilmakysely oppilaille, jonka mukaan oppilaat kokivat olosuhdehaittoja ja oireilivat hieman tavanomaista enemmän verrattuna  muihin suomalaisiin kouluihin. Oireilevia nuoria on siirretty opiskelemaan erilliseen rakennukseen ja nuoret kertovat tämän edellyttävän vahvaa itsenäistä työskentelyä. Kuntapäättäjät totesivat, että taloudellisesti tiukassa tilanteessa merkittävien taloudellisten hankkeiden toteutuksesta päätetään riittävien terveydellisten tietojen ja tutkimuksellisten faktojen perusteella, ja että väistötilojen hankinta-aikatauluun palataan välittömästi koulua koskevien lisätutkimusten valmistuttua. Lisänäytteiden laboratorioviljelyanalyysit saatiinkin valmiiksi jo joulukuussa ja niiden perusteella vanhempainyhdistys vaati nopeita toimia väistötilojen saamiseksi alkuperäisessä aikataulussa. Tämän jälkeen kunnanhallitus teki päätöksen, että väistötilat hankittaisiin sittenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan syksyllä 2020.

Erityisen kiinnostaviksi koen kaksi kysymystä homekoulukamppailuissa: Ensiksi, miten lasten ja nuorten näkökulmat huomioidaan ja kuullaan tässä heidän elämäänsä keskeisesti koskettavassa asiassa? Toiseksi, millaista tietoa käytetään, kun päätetään homekoulujen kohtalosta? Tuure Tammi (2017) pohtii väitöskirjassaan millaisena homekoulukamppailu näyttäytyy lapsille ja mitä lasten mielipiteet kertovat heidän asemastaan yhteiskunnassa. Usein lapset ovatkin jääneet homekoulutaisteluissa ikään kuin sivustaseuraajan tai kohteen asemaan, sillä vanhemmat, koulun henkilökunta ja kuntapäättäjät pohtivat, taistelevat tai päättävät kouluun liittyvistä asioista. Kuitenkin myös lasten ja nuorten ääni on alkanut tulla yhä voimakkaammin esille. Esimerkiksi homekouluja koskevissa lehtijutuissa toimittajat haastattelevat lapsia ja nuoria pyrkimyksenään tuoda myös heidän ääntään esille. Lapset ja nuoret osallistuvat esimerkiksi allekirjoittamalla adresseja, joilla vaaditaan päättäjiä toimimaan. THL:n (2019) sisäilmakysely on suunnattu nimenomaan koulua käyville lapsille ja nuorille ja sen kiinnostuksen kohteena on, millaisia kokemuksia lapsilla itsellään on. Silti osallistumisen tavat ovat yhä hyvin aikuislähtöisiä. Lisäksi yleisessä keskustelussa usein korostuu se, miten lapset nähdään tulevaisuuden veronmaksijana, joilla tulee terveinä aikuisina olemaan arvokas panos yhteiskunnalle. Lasten ja nuorten aktiivinen toimijuus ja merkittävä rooli yhteisöjen jäseninä tässä ja nyt on edelleen vaarassa jäädä sivurooliin.

Entä sitten tietojohtaminen, johon myös kirjoituksen alun homekoulu-casessa viitattiin? Asia on erityisen mutkikas, sillä kaikki eivät oireile sisäilmaongelmista. Lisäksi oireiden ilmenemiseen saattaa vaikuttaa muutkin tekijät kuin mahdolliset sisäilman haittatekijät. ”Faktatietona” pidetään yleensä mittalaitteilla saatuja tuloksia, niin sanottua kovaa dataa. Sen sijaan fyysisiä oireiluja tai vaikkapa opetuksen erityisjärjestelyistä aiheutuvia kokemuksia tai vaikutuksia oppimiseen ei yhtä helposti pidetä tietona. Fyysiseen terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät asiat otetaan kuitenkin helpommin tarkasteluun kuin esimerkiksi psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin liittyvät tiedot. Kiinnostusta ei aina tunnu riittävän esimerkiksi sille, millaisia vaikutuksia lapsen hyvinvoinnille ja yhteisöön kiinnittymiselle on silloin, kun hän ei voi opiskella oman ryhmänsä kanssa oireilunsa vuoksi. Tai sille, miten toteutetaan kaikkien lasten oikeutta opetukseen, jos tilaratkaisut eivät tue oppimista. Kaiken tämän tiedon arvioimiseksi tulisi yhdistellä monipuolisesti erilaisia aineistoja ja ottaa arviointiin mukaan niin lapset, vanhemmat kuin ammattilaiset. Näin kuitenkin vain harvoin toimitaan. Kaiken kaikkiaan lapsen etua (YK 2013) ei edelleenkään kokonaisvaltaisesti arvioida päätöksenteossa. Tämä konkretisoituu valitettavan usein juuri homekoulu-esimerkeissä.

Kati Honkanen, HTL, KT-väitöskirjatutkija (UEF), sosiaalialan lehtori (JAMK)

Lähteet

Tammi, Tuure (2017). Poliittinen prosessi ja demokratiakokeilujen tartunnat koulun arjessa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/172951 

THL (2019). Sisäilmakysely oppilaille. https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/sisailma/oppilaiden-sisailmakysely

YK:n lapsen oikeuksien komitea (2013). Yleiskommentti nro 14 lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_14_julkaisu.pdf

 

 

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kokemus, koulu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Nuoret, Toimijuus ja osallisuus, Ympäristöt | Kommentoi

Sadutuksesta lapsinäkökulmaisiin sattumiin

Ryhmäsadutus, 5 lk., 26 oppilasta:

”Olipa kerran apina, joka halusi lentää, mutta hän ei osannut. Siihen ei auttanut edes Red Bull. Eräänä päivänä se tippui puusta ja sen jalka murtui. Leijona auttoi häntä, mutta leijona huijasi häntä ja heitti hänet vuorelta, mutta apina tippuikin jokeen ja selvisi. Mutta sitten hän mursi toisenkin jalkansa, eikä päässyt liikkeelle. Hänelle tuli myös hypotermia. Joen vieressä oli karhu, joka söi häneltä jalan. Hän olisi halunnut osata lentää, koska olisi halunnut päästä Alepaan. Joen virta vei apinan vesiputoukseen ja sieltä suoraan kiveen. Apinan kallo murtui. Apina raahasi itsensä Alepaan ja osti sieltä donitseja, banaaneja ja muumitikkareita. Apina pölli mummolta rollaattorin, että pääsisi liikkeelle. Sitten hän joutui poliisiasemalle ja …”

Tähän tarinan luominen yhdessä päätettiin. Jokaiselle oppilaalle tulostettiin oma kappale, ja he saivat jatkaa tarinan loppuun itse. Alla erään oppilaan jatko sadulle:

”…ja joutui vankilan koppiin. Apina katsoi ulos ja näki että yhdellä pojalla oli kädessä lentävä lääke. Apinasta tuli niin innokas, että hänestä tuli vahvempi jopa rekka kuskista. Apina murskasi hänen häkkinsä ja varasti pojalta läkkeen ja joi sen loppuun. Apinasta tuli HEIKOMPI!!! Poliisit ottivat apinan ja laittoivat taas vankilaan. 7 vuoden päästä Apina pääsi vihdoin vankilasta ja apinalle laitettiin tekojalka. Apina meni taas Alepaan ja tällä kertaa hän osti sieltä paketin munkkia ja 5 litraa Cocista. Apinasta tuli niin läski, et hän ei pystynyt KÄVELLÄ! Apina halusi olla laihempi, joten hän kiemurteli isolla pyöreällä mahallaan 2 tuntia putkeen päivässä. Vuoden päästä apinasta tuli tosi laiha, et hän meni taas ostaa paketin munkkia ja 5 litraa Cocista, ja taas 2 tuntia päivässä putkeen kiemurtelee lattialla. Apinan elämä oli tästälähtien aina tällainen.”

Kyseisen oppilaan on ollut vaikea keksiä tarinoita itse. Ryhmäsadutus toimi paitsi motivoivana myös mielikuvitusta vapauttavana avauksena omalle, luovalle kirjoittamiselle. Hyvä niin.

Jäin miettimään miten lamaannuttavaa pakkoluovuuteen painostaminen saattaa olla: Kirjoittamiseen littyvä tunti tiettynä aikana, tietyssä kohtaa viikkoa, aiheena vaikkapa fantasia – luo uutta! Miten luoviin projekteihin liittyvää painolastia saisi kevennettyä? Miten rakennettua ilmapiirin, joka on lapsinäkökulmainen, kannustava ja rento, mutta silti aktivoiva ja dynaaminen?

Yritin kysellä asiasta myös SOMEn eri foorumeilla seuraavin apukysymyksin:

1. Mitä on lapsinäkökulmaisuus työssäsi?
2. Onko lapsinäkökulmaiseen toimintaan riittävästi aikaa/resursseja? Miksi/miten?
3. Miten lapsinäkökulmaisuutta oppilaitoksissa voisi lisätä?
4. Olisiko esittää jokin kokeilu/jakso/hanke, jossa lapsinäkökulmaisuutta tuotiin esiin?
5. Miten opetussuunnitelma tukee/estää lapsinäkökulmaisuutta?
6. Mitä muuta tulee mieleen lapsinäkökulmaisuuteen liittyen?
7. Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvät onnistumiset ja kompastuskivet?
8. Oma sana

Yleensä niin aktiivinen parviäly vaikeni. Sain viisi peukkua hyvästä yrityksestä. Höh.

Jospa tämä blogi tavoittaisi – vastauksia odotellen näin joulun alla.

Voimia viimeisiin viikkoihin!

Timo Hirvonen
erityisluokanopettaja

Kategoria(t): Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Lasten näkemykset, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | 2 kommenttia

Minun Suomeni 2019

Tällä viikolla juhlistamme 102-vuotiasta Suomea. Olemme saaneet lukea uutisia Suomen hallituksen vaikeuksista sekä pääministerin erosta. Uunituoreet Pisa-tulokset jatkavat samaa laskevaa trendiä, joka on jatkunut huippuvuoden 2006 jälkeen. Tyttöjen ja poikien välinen ero lukutaidossa on OECD-maiden suurin, negatiivinen suhtautuminen lukemista on kohtaan on kasvanut sekä perhetausta vaikuttaa yhä enemmän lasten ja nuorten osaamiseen. (Programme for international student assessment (Pisa) results from Pisa 2018, Country note)

Mitä lapset ajattelevat Suomesta ja suomalaisuudesta joulukuussa 2019? Vedin lapsinäkökulmaiset tutkijan lasini silmille ja lähdin selvittämään asiaa tokaluokkalaisilta. Pyysin lapsia kirjoittamaan ja piirtämään aiheesta Minun Suomeni.

Minun Suomeni on…

Minun Suomi on kiva.

Minun Suomeni on luontoa. Minun mielestä kaunista ja tykkään lemmikeistä ja Suomi on myös kaunis paikka.

Suomi on arvokas maa ja siellä asuu monta ihmistä ja siellä on hauskaa ja ihmiset saa ravintoa.

Minun Suomeni on turvallinen ja kiva maa. Suomi ei ole rikas maa eikä köyhä maa. Siellä on talvella kylmä ja kesällä kuuma. Suomessa on kiva asua. Suomessa on saunoja ja muita suomalaisia juttuja esimerkiksi suomalaisia ruokia karjalanpiirakka ja hernekeitto ja ruisleipä.

Minun Suomeni on ihan kiva, koska Suomessa voi uida ja Suomessa voi mennä puhtaaseen vessaan ja sain hyvän koulun ja opettajan nimeltä Satu.

Suomessa ei ole vaarallisia tauteja. Suomessa ei ole vaarallisia ihmisiä paljon. Suomessa joulu on hauskaa.

Suomessa on monta jalkapalloseuraa, kuten KOIPS, KOPSE, PPS, KUPS, HJK ja Huuhkajat.

Ulkona sataa vettä. Minä pompin vesilätäkössä. Lintunen laulaa. Koira haukkuu. Puut tuo joulun kun ne on joulun väriset.

Suomessa on kiva asua.

Muistetaan kuunnella lapsia ja antaa heidän näkemyksilleen tilaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Lähde:
Programme for international student assessment (Pisa) results from Pisa 2018, country note. https://www.oecd.org/pisa/publications/PISA2018_CN_FIN.pdf.

Satu Vasenius
Tohtorikoulutettava, HY
KM, luokanopettaja
satu.vasenius@helsinki.fi

Kategoria(t): Lasten näkemykset | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Oikean ajoituksen taito

Päiväkodissa Aapelilla on pilke silmäkulmassa. Hän on sen näköinen, että suunnittelee koko ajan jotain jekkua. Ja hän toteuttaakin niitä pitkin päivää. Erityisesti hän hassuttelee ja pelleilee ruokapöydässä, eteisessä pukemassa, jonossa, yhteisessä piirissä, tai jos pitää olla hiljaa ja noudattaa ohjeita. Hän supisee kaverin korvaan ideoita, joita lennähtelee hänen päähänsä milloin missäkin tilanteessa. Hän osaa tehdä hassuja ilmeitä ja ääniä. Hän on suosittu kavereiden joukossa ja hänellä on hauskoja leikkejä, joissa tapahtuu aina jotain yllättävää ja hauskaa.

Tunnette Aapelin kyllä. Hän voi olla yhtä hyvin Amanda. Koulussa häntä sanotaan luokan pelleksi. Myöhemmin elämässä hän ehkä on työpaikan hauskuuttaja?

hassukasvot

Amerikkalaiset kuuluisuudet Dennis Miller, Robin Williams ja Jennifer Aniston olivat luokan pellejä. Näin kertoo Louis R. Franzini kirjassaan Kids who laugh. Joissakin pelkistetyissä temperamenttikuvauksissa hauskat tyypit ovat yleensä ulospäinsuuntautuneita ja hyväntahtoisia. Pelletaipumukset ovat siis myös perittyjä ominaisuuksia. Tiedelehden mukaan pelletyyppi soveltuisi myös hyvin Marsiin suuntautuvalle matkalle, koska hänellä on kyky lievittää jännitteitä. (Guardian.com/science/2019/feb/15).  Hauskat ihmiset ovat myös joidenkin tutkimusten mukaan älykkäitä.

Päiväkodissa ja koulussa on paljon tilanteita, joissa tämä humoristityyppi on rasittava. En käsittele tässä ollenkaan pelleilyä kiusaamistarkoituksessa, se on oma juttunsa. Kasvattajaa voi helpottaa, jos hän näkee hyväntahtoisen pelleilemisen edellä mainitut hyvät puolet. Yleensä ongelma on se, että hassuttelu tapahtuu väärään aikaan. Kun hassuttelua järjestetään arkeen suunnitellusti, se voi vähentää ei-toivottua pelleilyä. Ja mikä mukavinta, kaikilla on hauskaa. Tässä koeteltuja ideoita:

  1. Ben Furmanin Muksuopin idea. Kerro lapselle, että hänellä on hyvä huumorintaju. Olet hauska ja saat muut nauramaan. Se on hieno taito. Esimerkiksi näin: ”Minä arvaan mikä sinusta tulee isona. Sinusta tulee varmaan stand-up-koomikko (avaruuslentäjä, opettaja, näyttelijä, keksijä), kun sinulla leikkaa niin nopeasti, että kaikesta keksit aina vääntää jotakin hauskaa. Sinun pitää siksi oppia yksi taito, joka kaikkien hyvien koomikoiden pitää oppia ja se on ajoituksen taito….” Sitten harjoitellaan oikeaa ajoitusta.
  2. Jossain koulussa oli perjantaisin vitsitunti. Luokan vitsiniekat saivat koko viikon varastoida parhaita juttujaan, joita sitten perjantaina esitettiin. Voihan tarjota myös vitsivarttia joka päivä päivän päätteeksi.
  3. Pyydä yhtä tai kahta lasta kertomaan hauska tarina, kirjoita se ylös ja lue. Kertokaa ryhmäsatu, jossa jokainen vuorollaan sanoo yhden lauseen. Lukekaa yhdessä näitä lasten satuja.
  4. Pitäkää varastossa erilaisia hattuja, vaatteita, naamareita ja silmälaseja. Pukeutukaa ja pitäkää välillä hassuttelupäiviä, niin että kaikki saavat hassutella.
  5. Pienten lasten kanssa voi käyttää hassuttelukortteja, joiden tarkoituksena on vuorollaan näytellä, ilmeillä, sanoa jotain hassua. Ne voi tehdä itse tai voit tulostaa HahaTuulius-tutkimussivuiltani: https://www.tuulius.com/materiaalia/
  6. Piirtäkää hassuja juttuja ja kertokaa niistä. Ottakaa hassuja valokuvia, videoikaa hassuja videoita. Katselkaa niitä ja naurakaa. Pierutyyny on ihan ehdoton kaikenikäisten naurunpurkuväline, josta saa myös hauskoja videoaiheita.
  7. Entä ”Tosikkovapaa alue”, ” Ei tosikoille”, Huumorinurkka, jossa olisi vapaus viljellä huumoria?

Olisi muuten mukavaa kuulla pelleilijöiden kokemuksia, miten olette tulleet ymmärretyksi aikoinanne? Ja jos olet entinen luokan pelle, käytätkö osaamistasi kasvattajan roolissasi?

Lähde:
Franzini, R. F. 2002. Kids who laugh. How to develop Your Child`s Sense of Humor. SquareOne. USA.

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden opettaja
Lempäälä

kuva: Pixabay

Kategoria(t): Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Lasten näkemykset, sadutus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Kommentoi

Jokainen meistä on ainutlaatuinen

abigail-keenan-_h_weGa3eGo-unsplashParhaillaan vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, ja kansallisena teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Tämä perustuu lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklaan (YK, 1989), jossa korostetaan yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa. Lapsen oikeuksien komitea (YK, 2009) on tuonut esille, että lasten näkemykset tulee ottaa huomioon opetus- ja koulutusohjelmia suunniteltaessa. Miten tämä toteutuu vähemmistöryhmiin kuuluvien maahanmuuttajalasten ja heidän perheidensä kohdalla varhaiskasvatuksen kontekstissa?

Vaikka Suomessa kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus on kansainvälisten standardien mukaan määrältään vähäistä, se on kuitenkin kasvanut OECD-maista nopeimmin. Silti kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden näkökulmien tutkiminen on ollut melko vähäistä. Myös heidän osaamistaan ja vahvuuksiaan ei ole osattu tuoda esille, jolloin toiseuden kokemukset ovat olleet yleisiä ja heidän näkökulmansa ovat jääneet vähälle huomiolle. Hiljattain valmistuneessa lisensiaatin tutkimuksessani (Lastikka, 2019) olen tutkinut kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden kokemuksia inkluusiosta ja osallisuudesta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Tavoitteenani on ollut tunnistaa ja kehittää inkluusiota ja osallisuutta tukevia varhaiskasvatuksen käytäntöjä, jotka ottaisivat huomioon eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden kokemukset ja näkemykset.

Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselleni on ollut perheiden tietovarantoihin (Gonzalez, Moll & Amanti, 2005) ja vahvuuksiin perustuva lähestymistapa (Dunst, Trivette & Mott, 1994; Powell ym., 1997), joiden mukaan puutteisiin keskittymisen sijasta tulisi siirtyä näkemään kulttuurisesti ja kielellisesti monimuotoiset ​​lapset ja perheet osaavina ja kompetentteina henkilöinä. Lisäksi tutkimukseni tukee sosiokulttuurista näkökulmaa (Berthelsen ym., 2009; Corsaro, 2011; Rogoff, 2007), jossa lapset ja perheet nähdään yhteisönsä aktiivisina jäseninä.

Mitä tulokseni kertovat kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta? Tulosteni mukaan heille merkityksellisiä elementtejä suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ovat:

Dialogi

Tuki, välittäminen ja kuulumisen tunne

Keskinäinen ymmärrys

Leikki

Tiedot, osaaminen ja vahvuudet

Vuorovaikutuksen yhdenvertaisuus

Aktiivinen osallisuus

Muiden lasten ja perheiden merkitys

Positiiviset tunteet

Tutkimuksessani esille nousseet elementit rakentavat voimaannuttavaa varhaiskasvatuksen pedagogiikka, joka  perustuu kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden vahvuuksiin, osaamiseen ja aktiiviseen osallisuuteen. Helposti herää kysymys, voisivatko nämä elementit koskea myös valtaväestöä eikä ainoastaan vähemmistöä, tässä tapauksessa eri kieli- ja kulttuuritaustaisia lapsia ja heidän perheitään?

Toivon, että tulokset haastavat niin käytännön työntekijöitä kuin tutkijoita ja kehittäjiä kriittisesti pohtimaan, miten nämä elementit näkyvät omassa työssä  – ja erityisesti sitä, miten itse voisin vaikuttaa siihen, että kulttuurisesti ja kielellisesti monimuotoisia lapsia ja perheitä ei yritetä muuttaa, vaan pyrkiä pikemminkin kohti keskinäistä ymmärtämistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tukevia käytäntöjä. Ehkä silloin 2000-luvun ongelma, osallisuutta ja yhteisöön kuulumista vahingoittava “toiseuttaminen” (engl. othering) voisi väistyä ja voisimme nähdä eroavaisuuksien sijaan jokaisen ainutlaatuiset vahvuudet sekä tarpeet ja rakentaa sitä kautta yhteenkuuluvuutta?

Anna-Leena Lastikka, KL, varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatusalan freelancer

anna-leena.lastikka@helsinki.fi

LÄHTEET:

Lastikka, A-L. (2019). Culturally and linguistically diverse children’s and families’ experiences of participation and inclusion in the Finnish early childhood education and care. Licentiate thesis University of Helsinki.https://helda.helsinki.fi/handle/10138/306437

Lastikka, A-L. & Lipponen, L. (2016). Immigrant parents’ Perspectives on Early Childhood Education and Care Practices in the Finnish Multicultural Context. International Journal of Multicultural Education, 18(3), 75–94.

Lastikka, A-L. & Kangas, J. (2017). Ethical Reflections on Interviewing Young Children: Opportunities and Challenges for Promoting Children’s Inclusion and Participation. Asia-Pacific Journal of Research in Early Childhood Education, 11(1), 85–110.

Arvola, O., Lastikka, A-L. & Reunamo, J. (2017). Increasing Immigrant Children’s Participation in the Finnish Early Childhood Education Context. The European Journal of Social and Behavioural Sciences, 20(3), 2538–2548.

Lisää tutkimuksiani: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/anna-leena-lastikka/publications/

Muita lähteitä:

https://www.lapsenoikeudet.fi

Berthelsen, D., Brownlee, J., & Johansson, E. (2009). Participatory learning in the early years. Research and pedagogy (Eds.). New York: Routledge.

Corsaro, W. A. (2011). The Sociology of Childhood. 3rd edition. California: Sage Publications.

Dunst, C.J., Trivette, C.M., & Mott, D.W. (1994). Strengths-based family- centered intervention practices. In C.J. Dunst, C. M. Trivette & A.G. Deal (Eds.), Supporting and strengthening families: Methods, strategies and practices (pp. 115–131). Cambridge, M.A: Brookline Books.

González, N., Moll, L. C., & Amanti, C. (2005). Funds of Knowledge: Theorizing Practices in Households, Communities, and Classrooms. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates.

Powell, D. S., Batsche, C. J., Ferro, J., Fox, L., & Dunlap, G. (1997). A strength-based approach in support of multi-risk families: Principles and Issues. Topics in Early Childhood Special Education, 17(1), 1–26.

Rogoff, B. (2007). The cultural nature of human development. The General Psychologist, 42(1), 4–7.

YK (1989). Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

YK (2009). YLEISKOMMENTTI NRO 12. Lapsen oikeus tulla kuulluksi. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRS_12.pdf

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Julkaistut lapset

Kautta aikojen aikuiset ovat päättäneet, mitä ja millä tavalla lapsista julkisuudessa kirjoitetaan ja puhutaan. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus luotiin tasan kolmekymmentä vuotta sitten ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, edelleenkin lasten oikeudet jätetään usein vähälle huomiolle tässä asiassa. Edelleen aikuiset päättävät monista aivan muista syistä, mitä lapsista julkaisevat.

Sinun arkesi on toisen lapsuus

Lotta Nieminen: ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus”

Lapsista julkaistavien tekstien kohdalla pitäisi ottaa huomioon ainakin kolme lapsille kuuluvaa ihmisoikeutta: lasten oikeus osallistua (oikeus saada näkökulmansa esiin heitä koskevissa asioissa), lasten oikeus tulla suojelluksi (esimerkiksi oikeus yksityisyyden suojaan) ja lasten oikeus heidän etunsa ensisijaiseen huomioimiseen (esimerkiksi oikeus tulla esitetyksi myönteisessä valossa).

Näiden kaikkien huomioiminen on todella kova vaatimus. Usein se on ristiriidassa aikuisten tarpeiden ja ammatillisten, tieteellisten, taiteellisten tai taloudellisten etujen ja tavoitteiden kanssa. Siltikin: lapsilla on oikeus siihen, että heidän etunsa asetetaan ensisijaiseksi. He eivät ole valinneet syntyä tähän maailmaan, vaan aikuiset ovat sen valinnan tehneet.

Olen aiemmin paljonkin pohtinut pienten ja puhumattomien lasten oikeutta saada näkökulmansa esiin (esimerkiksi kirjoituksessani Oikeus tulla suojelluksi ja oikeus osallistua – myös pienillä ja puhumattomilla ja siihen liittyvässä tieteellisessä artikkelissani Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II -kirjassa), joten en käsittele sitä tässä. Sen sijaan pohdin lasten oikeutta tulla suojelluksi erityisesti yksityisyyden näkökulmasta.

Lasten oikeus yksityisyyteen

Tieteessä lasten yksityisyyden varjelemisesta pyritään pitämään tarkka huoli jopa silloin, kun käsiteltävät aiheet ovat lähtökohtaisesti myönteisiä tai neutraaleja, eivät lapsille kiusallisia (esim. Viljamaa & Kinnunen 2019).  Taiteessa, journalismissa tai sosiaalisessa mediassa lasten yksityisyyden suojelussa ei useinkaan olla yhtä tarkkoja. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus yksityisyyden suojaan Suomen perustuslain 10 §:n, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklan perusteella.

Yksityisyyden suoja tarkoittaa muun muassa sitä, että jokaisella on tietty rauhoitettu alue, jonne kuuluvat asiat hänellä on oikeus halutessaan pitää omana tietonaan (Virkkala 2016). Tämä oikeus kuuluu myös lapsille ja se on erikseen mainittu Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen 16 artiklassa (YK 1989).

Suojattavaan yksityiselämään kuuluvina asioina ja arkaluonteisina tietoina on esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto pitänyt ratkaisukäytännössään esimerkiksi lapsen terveystietoja, lapsen käyttäytymistä ja tuntemuksia sekä perhe­-elämää koskevia tietoja (Virkkala 2016). Nuorilta kysyttäessä kolmen tärkeimmän asian joukossa siinä, mitä he eivät toivo aikuisten heistä julkaisevan, ovat kuvat ja tiedot, joiden johdosta voidaan joutua kiusatuksi (Tervo 2016). Hyvääkin tarkoittava julkisuus voi johtaa kiusaamiseen tai syrjintään (JSN 2014, Virkkala 2016), eivätkä aikuiset aina pysty arvioimaan, mikä lasten tai nuorten maailmassa on noloa tai suorastaan häpeällistä. Parasta on, jos lapsi itse aikuisen kanssa yhdessä voi pohtia, mitä kannattaa julkaista ja mitä ei, mutta jos lapsi on niin pieni, ettei hän pysty ottamaan kantaa hänestä julkaistaviin asioihin, on ”lähtökohtaisesti noudatettava pidättyvyyttä ja varovaisuutta” (KKO:n ratkaisua siteeraten Virkkala 2016).

Lasten oikeus tulla kuvatuksi monipuolisesti

Lapsen edun toteutumista pitäisi miettiä esimerkiksi siinä, millaista kuvaa lapsista aihe-, näkökulma- ja sanavalintamme tuottavat. Meidän kaikkien lapsista puhuvien ja kirjoittavien pitäisi muistaa vastuumme siitä, millaista lapsikuvaa tuotamme niille, joilla on valtaa lapsiin nähden, kuten Harriet Strandell (2010) on todennut.

Julkisuudessa lapsia käsitellään usein hyvinkin ongelmakeskeisesti, kuten Liisa Karlsson (2012) verkkotekstien tutkimuksessaan kuvaa. Tämä tuottaa yksipuolista lapsikuvaa, jossa esimerkiksi lapsiperhearjen raskaus näyttää johtuvan lapsista, kun sen voisi nähdä johtuvan myös siitä, että nykyvanhemmat ovat kovin usein yksin kasvatustehtävässään ilman perheen, läheisten tai yhteiskunnan tukea.

Voi olla, että joskus tarkoitus pyhittää keinot ja esimerkiksi aikuisten julkisuudessakin suorittama keskinäinen lapsinäkökulman sivuun jättävä vertaistukikeskustelu koituu välillisesti lasten hyväksi sitä kautta, että lasten vanhemmat (tai ammattilaiset) kokevat ymmärretyksi tulemista. Silti toivoisin, että vanhempien vertaistukea ja muutakin tukea olisi enemmän tarjolla lapsinäkökulmaakin ymmärtävästi ja että katse kohdistuisi yksilöiden (aikuisten ja lasten) puutteiden ja ongelmien sijaan yhteisön ja ympäristön merkitykseen ja yksilöiden kohdalla myönteisen tunnistamisen tärkeyteen. Ja että lapsilla olisi silloinkin mahdollisuus tulla nähdyksi monipuolisesti kuvattuina.

Tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Lapsista julkaisemisessa se voi toteutua silloin, kun lapset saavat olla osallistumassa siihen, miten heistä kirjoitetaan ja varjelemassa sitä, minkä haluavat pitää yksityisenä. Niin kauan, kun he eivät itse pysty sellaisia päätöksiä tekemään, meidän aikuisten täytyy suojella heidän yksityisyyttään ja myönteistä minäkuvaansa mahdollisimman tarkasti.

 

Johanna Olli
TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
s-posti: jmolli(at)utu.fi
Twitter (suomeksi)
Twitter (englanniksi)      
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta

 

Lähteet

JSN 2014. Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa 10.12.2014. Saatavilla osoitteessa: http://www.jsn.fi/periaatelausumat/jsn-n-periaatelausuma-lasten-ja-alaikaisten-esiintymisesta-mediassa-10-12-2014/

Karlsson, Liisa. 2012. Lapset toimivat – aikuiset valistavat. Lasten kertomuksia syömisestä. Teoksessa L. Karlsson & Reeli Karimäki (toim.): Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan, 235–283. Kasvatusalan tutkimuksia 57. Suomen kasvatustieteellinen seura. Jyväskylä.

Strandell, Harriet. 2010. Etnografinen kenttätyö: lasten kohtaamisen etnografisia ulottuvuuksia. Teoksessa Hanna Lagström & Tarja Pösö & Niina Rutanen & Kaisa Vehkalahti (toim.): Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 92–112.

Tervo, Jaana. 2016. Suositukset lapsen yksityisyyden suojaamiseksi digitaalisessa mediassa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 81–94. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

Viljamaa, Elina & Kinnunen, Susanna. 2019. Äidit tutkijoina omien lasten parissa – ihmettelyä, hämmennystä ja iloa. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 186–205. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki.

Virkkala, Talvikki. 2016. Oikeudellinen katsaus lapsen yksityisyyden suojaan verkossa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 11–78. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

YK 1989. Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon.

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi.

Kategoria(t): etiikka, Lapsen oikeudet, Perhe | Avainsanat: , , , , , , , | 2 kommenttia