Jokainen meistä on ainutlaatuinen

abigail-keenan-_h_weGa3eGo-unsplashParhaillaan vietetään lapsen oikeuksien viikkoa, ja kansallisena teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Tämä perustuu lapsen oikeuksien sopimuksen 2 artiklaan (YK, 1989), jossa korostetaan yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa. Lapsen oikeuksien komitea (YK, 2009) on tuonut esille, että lasten näkemykset tulee ottaa huomioon opetus- ja koulutusohjelmia suunniteltaessa. Miten tämä toteutuu vähemmistöryhmiin kuuluvien maahanmuuttajalasten ja heidän perheidensä kohdalla varhaiskasvatuksen kontekstissa?

Vaikka Suomessa kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus on kansainvälisten standardien mukaan määrältään vähäistä, se on kuitenkin kasvanut OECD-maista nopeimmin. Silti kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden näkökulmien tutkiminen on ollut melko vähäistä. Myös heidän osaamistaan ja vahvuuksiaan ei ole osattu tuoda esille, jolloin toiseuden kokemukset ovat olleet yleisiä ja heidän näkökulmansa ovat jääneet vähälle huomiolle. Hiljattain valmistuneessa lisensiaatin tutkimuksessani (Lastikka, 2019) olen tutkinut kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden kokemuksia inkluusiosta ja osallisuudesta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Tavoitteenani on ollut tunnistaa ja kehittää inkluusiota ja osallisuutta tukevia varhaiskasvatuksen käytäntöjä, jotka ottaisivat huomioon eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten ja perheiden kokemukset ja näkemykset.

Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselleni on ollut perheiden tietovarantoihin (Gonzalez, Moll & Amanti, 2005) ja vahvuuksiin perustuva lähestymistapa (Dunst, Trivette & Mott, 1994; Powell ym., 1997), joiden mukaan puutteisiin keskittymisen sijasta tulisi siirtyä näkemään kulttuurisesti ja kielellisesti monimuotoiset ​​lapset ja perheet osaavina ja kompetentteina henkilöinä. Lisäksi tutkimukseni tukee sosiokulttuurista näkökulmaa (Berthelsen ym., 2009; Corsaro, 2011; Rogoff, 2007), jossa lapset ja perheet nähdään yhteisönsä aktiivisina jäseninä.

Mitä tulokseni kertovat kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta? Tulosteni mukaan heille merkityksellisiä elementtejä suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ovat:

Dialogi

Tuki, välittäminen ja kuulumisen tunne

Keskinäinen ymmärrys

Leikki

Tiedot, osaaminen ja vahvuudet

Vuorovaikutuksen yhdenvertaisuus

Aktiivinen osallisuus

Muiden lasten ja perheiden merkitys

Positiiviset tunteet

Tutkimuksessani esille nousseet elementit rakentavat voimaannuttavaa varhaiskasvatuksen pedagogiikka, joka  perustuu kielellisesti ja kulttuurisesti monimuotoisten lasten ja perheiden vahvuuksiin, osaamiseen ja aktiiviseen osallisuuteen. Helposti herää kysymys, voisivatko nämä elementit koskea myös valtaväestöä eikä ainoastaan vähemmistöä, tässä tapauksessa eri kieli- ja kulttuuritaustaisia lapsia ja heidän perheitään?

Toivon, että tulokset haastavat niin käytännön työntekijöitä kuin tutkijoita ja kehittäjiä kriittisesti pohtimaan, miten nämä elementit näkyvät omassa työssä  – ja erityisesti sitä, miten itse voisin vaikuttaa siihen, että kulttuurisesti ja kielellisesti monimuotoisia lapsia ja perheitä ei yritetä muuttaa, vaan pyrkiä pikemminkin kohti keskinäistä ymmärtämistä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta tukevia käytäntöjä. Ehkä silloin 2000-luvun ongelma, osallisuutta ja yhteisöön kuulumista vahingoittava “toiseuttaminen” (engl. othering) voisi väistyä ja voisimme nähdä eroavaisuuksien sijaan jokaisen ainutlaatuiset vahvuudet sekä tarpeet ja rakentaa sitä kautta yhteenkuuluvuutta?

Anna-Leena Lastikka, KL, varhaiskasvatuksen opettaja, kasvatusalan freelancer

anna-leena.lastikka@helsinki.fi

LÄHTEET:

Lastikka, A-L. (2019). Culturally and linguistically diverse children’s and families’ experiences of participation and inclusion in the Finnish early childhood education and care. Licentiate thesis University of Helsinki.https://helda.helsinki.fi/handle/10138/306437

Lastikka, A-L. & Lipponen, L. (2016). Immigrant parents’ Perspectives on Early Childhood Education and Care Practices in the Finnish Multicultural Context. International Journal of Multicultural Education, 18(3), 75–94.

Lastikka, A-L. & Kangas, J. (2017). Ethical Reflections on Interviewing Young Children: Opportunities and Challenges for Promoting Children’s Inclusion and Participation. Asia-Pacific Journal of Research in Early Childhood Education, 11(1), 85–110.

Arvola, O., Lastikka, A-L. & Reunamo, J. (2017). Increasing Immigrant Children’s Participation in the Finnish Early Childhood Education Context. The European Journal of Social and Behavioural Sciences, 20(3), 2538–2548.

Lisää tutkimuksiani: https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/anna-leena-lastikka/publications/

Muita lähteitä:

https://www.lapsenoikeudet.fi

Berthelsen, D., Brownlee, J., & Johansson, E. (2009). Participatory learning in the early years. Research and pedagogy (Eds.). New York: Routledge.

Corsaro, W. A. (2011). The Sociology of Childhood. 3rd edition. California: Sage Publications.

Dunst, C.J., Trivette, C.M., & Mott, D.W. (1994). Strengths-based family- centered intervention practices. In C.J. Dunst, C. M. Trivette & A.G. Deal (Eds.), Supporting and strengthening families: Methods, strategies and practices (pp. 115–131). Cambridge, M.A: Brookline Books.

González, N., Moll, L. C., & Amanti, C. (2005). Funds of Knowledge: Theorizing Practices in Households, Communities, and Classrooms. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum Associates.

Powell, D. S., Batsche, C. J., Ferro, J., Fox, L., & Dunlap, G. (1997). A strength-based approach in support of multi-risk families: Principles and Issues. Topics in Early Childhood Special Education, 17(1), 1–26.

Rogoff, B. (2007). The cultural nature of human development. The General Psychologist, 42(1), 4–7.

YK (1989). Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

YK (2009). YLEISKOMMENTTI NRO 12. Lapsen oikeus tulla kuulluksi. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRS_12.pdf

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Julkaistut lapset

Kautta aikojen aikuiset ovat päättäneet, mitä ja millä tavalla lapsista julkisuudessa kirjoitetaan ja puhutaan. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus luotiin tasan kolmekymmentä vuotta sitten ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, edelleenkin lasten oikeudet jätetään usein vähälle huomiolle tässä asiassa. Edelleen aikuiset päättävät monista aivan muista syistä, mitä lapsista julkaisevat.

Sinun arkesi on toisen lapsuus

Lotta Nieminen: ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus”

Lapsista julkaistavien tekstien kohdalla pitäisi ottaa huomioon ainakin kolme lapsille kuuluvaa ihmisoikeutta: lasten oikeus osallistua (oikeus saada näkökulmansa esiin heitä koskevissa asioissa), lasten oikeus tulla suojelluksi (esimerkiksi oikeus yksityisyyden suojaan) ja lasten oikeus heidän etunsa ensisijaiseen huomioimiseen (esimerkiksi oikeus tulla esitetyksi myönteisessä valossa).

Näiden kaikkien huomioiminen on todella kova vaatimus. Usein se on ristiriidassa aikuisten tarpeiden ja ammatillisten, tieteellisten, taiteellisten tai taloudellisten etujen ja tavoitteiden kanssa. Siltikin: lapsilla on oikeus siihen, että heidän etunsa asetetaan ensisijaiseksi. He eivät ole valinneet syntyä tähän maailmaan, vaan aikuiset ovat sen valinnan tehneet.

Olen aiemmin paljonkin pohtinut pienten ja puhumattomien lasten oikeutta saada näkökulmansa esiin (esimerkiksi kirjoituksessani Oikeus tulla suojelluksi ja oikeus osallistua – myös pienillä ja puhumattomilla ja siihen liittyvässä tieteellisessä artikkelissani Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II -kirjassa), joten en käsittele sitä tässä. Sen sijaan pohdin lasten oikeutta tulla suojelluksi erityisesti yksityisyyden näkökulmasta.

Lasten oikeus yksityisyyteen

Tieteessä lasten yksityisyyden varjelemisesta pyritään pitämään tarkka huoli jopa silloin, kun käsiteltävät aiheet ovat lähtökohtaisesti myönteisiä tai neutraaleja, eivät lapsille kiusallisia (esim. Viljamaa & Kinnunen 2019).  Taiteessa, journalismissa tai sosiaalisessa mediassa lasten yksityisyyden suojelussa ei useinkaan olla yhtä tarkkoja. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus yksityisyyden suojaan Suomen perustuslain 10 §:n, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklan perusteella.

Yksityisyyden suoja tarkoittaa muun muassa sitä, että jokaisella on tietty rauhoitettu alue, jonne kuuluvat asiat hänellä on oikeus halutessaan pitää omana tietonaan (Virkkala 2016). Tämä oikeus kuuluu myös lapsille ja se on erikseen mainittu Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen 16 artiklassa (YK 1989).

Suojattavaan yksityiselämään kuuluvina asioina ja arkaluonteisina tietoina on esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto pitänyt ratkaisukäytännössään esimerkiksi lapsen terveystietoja, lapsen käyttäytymistä ja tuntemuksia sekä perhe­-elämää koskevia tietoja (Virkkala 2016). Nuorilta kysyttäessä kolmen tärkeimmän asian joukossa siinä, mitä he eivät toivo aikuisten heistä julkaisevan, ovat kuvat ja tiedot, joiden johdosta voidaan joutua kiusatuksi (Tervo 2016). Hyvääkin tarkoittava julkisuus voi johtaa kiusaamiseen tai syrjintään (JSN 2014, Virkkala 2016), eivätkä aikuiset aina pysty arvioimaan, mikä lasten tai nuorten maailmassa on noloa tai suorastaan häpeällistä. Parasta on, jos lapsi itse aikuisen kanssa yhdessä voi pohtia, mitä kannattaa julkaista ja mitä ei, mutta jos lapsi on niin pieni, ettei hän pysty ottamaan kantaa hänestä julkaistaviin asioihin, on ”lähtökohtaisesti noudatettava pidättyvyyttä ja varovaisuutta” (KKO:n ratkaisua siteeraten Virkkala 2016).

Lasten oikeus tulla kuvatuksi monipuolisesti

Lapsen edun toteutumista pitäisi miettiä esimerkiksi siinä, millaista kuvaa lapsista aihe-, näkökulma- ja sanavalintamme tuottavat. Meidän kaikkien lapsista puhuvien ja kirjoittavien pitäisi muistaa vastuumme siitä, millaista lapsikuvaa tuotamme niille, joilla on valtaa lapsiin nähden, kuten Harriet Strandell (2010) on todennut.

Julkisuudessa lapsia käsitellään usein hyvinkin ongelmakeskeisesti, kuten Liisa Karlsson (2012) verkkotekstien tutkimuksessaan kuvaa. Tämä tuottaa yksipuolista lapsikuvaa, jossa esimerkiksi lapsiperhearjen raskaus näyttää johtuvan lapsista, kun sen voisi nähdä johtuvan myös siitä, että nykyvanhemmat ovat kovin usein yksin kasvatustehtävässään ilman perheen, läheisten tai yhteiskunnan tukea.

Voi olla, että joskus tarkoitus pyhittää keinot ja esimerkiksi aikuisten julkisuudessakin suorittama keskinäinen lapsinäkökulman sivuun jättävä vertaistukikeskustelu koituu välillisesti lasten hyväksi sitä kautta, että lasten vanhemmat (tai ammattilaiset) kokevat ymmärretyksi tulemista. Silti toivoisin, että vanhempien vertaistukea ja muutakin tukea olisi enemmän tarjolla lapsinäkökulmaakin ymmärtävästi ja että katse kohdistuisi yksilöiden (aikuisten ja lasten) puutteiden ja ongelmien sijaan yhteisön ja ympäristön merkitykseen ja yksilöiden kohdalla myönteisen tunnistamisen tärkeyteen. Ja että lapsilla olisi silloinkin mahdollisuus tulla nähdyksi monipuolisesti kuvattuina.

Tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Lapsista julkaisemisessa se voi toteutua silloin, kun lapset saavat olla osallistumassa siihen, miten heistä kirjoitetaan ja varjelemassa sitä, minkä haluavat pitää yksityisenä. Niin kauan, kun he eivät itse pysty sellaisia päätöksiä tekemään, meidän aikuisten täytyy suojella heidän yksityisyyttään ja myönteistä minäkuvaansa mahdollisimman tarkasti.

 

Johanna Olli
TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
s-posti: jmolli(at)utu.fi
Twitter (suomeksi)
Twitter (englanniksi)      
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta

 

Lähteet

JSN 2014. Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa 10.12.2014. Saatavilla osoitteessa: http://www.jsn.fi/periaatelausumat/jsn-n-periaatelausuma-lasten-ja-alaikaisten-esiintymisesta-mediassa-10-12-2014/

Karlsson, Liisa. 2012. Lapset toimivat – aikuiset valistavat. Lasten kertomuksia syömisestä. Teoksessa L. Karlsson & Reeli Karimäki (toim.): Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan, 235–283. Kasvatusalan tutkimuksia 57. Suomen kasvatustieteellinen seura. Jyväskylä.

Strandell, Harriet. 2010. Etnografinen kenttätyö: lasten kohtaamisen etnografisia ulottuvuuksia. Teoksessa Hanna Lagström & Tarja Pösö & Niina Rutanen & Kaisa Vehkalahti (toim.): Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 92–112.

Tervo, Jaana. 2016. Suositukset lapsen yksityisyyden suojaamiseksi digitaalisessa mediassa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 81–94. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

Viljamaa, Elina & Kinnunen, Susanna. 2019. Äidit tutkijoina omien lasten parissa – ihmettelyä, hämmennystä ja iloa. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 186–205. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki.

Virkkala, Talvikki. 2016. Oikeudellinen katsaus lapsen yksityisyyden suojaan verkossa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 11–78. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

YK 1989. Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon.

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi.

Kategoria(t): etiikka, Lapsen oikeudet, Perhe | Avainsanat: , , , , , , , | Kommentoi

Näkyykö aloite – merkitseekö se?

Käsi+kasvot-Karlsson_11.19

Ihmisinä olemme kaikki vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Jokapäiväiseen kanssakäymiseen kuuluu oleellisesti aloitteet eli ehdotukset, kysymykset, tarinat ja vaikkapa uuden ajatuksen esittäminen, vastustaminen tai huomion kiinnittäminen johonkin uuteen. Aloite voi olla sanallisen tai kirjallisen aloitteen lisäksi esimerkiksi äännähdys, toimintaa, ilme taikka liike. Aina ei ole luontevinta esittää oma aloite. Mitä nuorempi lapsi on, sen useammin aloite on ei-sanallista. Näin voi olla myös silloin, kun ei hallitse valtakieltä hyvin etnisen taustan, puhumisen rajoitusten tai vaikka sairauden takia.

Aloitteita tekevät myös lapset ja nuoret. Mutta huomaammeko ja kuulemmeko niitä? Entä jos huomaamme, tartummeko niihin? Vaikuttavatko ne toimintaan, opetuksen ja kasvatuksen arjen valintoihin? Vaikuttavatko ne päätöksentekoon?

Tutkimuksissamme olemme havainneet, miten ensiarvoisen oleellista on huomata kanssatoimijoiden aloitteet. Lasten ja nuorten osallisuus, aktiivinen toimijuus, toisen todellinen kuuleminen ja ymmärtäminen ei toteudu ilman lasten ja nuorten aloitteiden huomaamista, niiden pohtimista ja niihin reagoimista. Inhimillisyys ja hyvinvointi, mutta myös instituutioita velvoittavat asiakirjat ja lainsäädäntö kuitenkin edellyttävät aloitteiden huomioimista (LOS 1989; Suomen perustuslaki 1989; Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet 2014; Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018).

Koululaiset kertovat usein tarinaa ystävyydestä eri maissa (esim. Piipponen & Karlsson 2019). Ymmärrämmekö, mitä se merkitsee, millainen sija ystävillä ja ystävyydellä on lapsen maailmassa? Miten huomioimme sen koulutyön, varhaiskasvatuksen ja harrastetoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa? Ystävyys on hyvin usein esiintyvä teema myös pienten lasten kertomuksissa (Karlsson & Riihelä 2012; Karlsson, Lähteenmäki & Lastikka 2019). Sairaalassa, jossa lapsi ei kykene ilmaisemaan itseään juurikaan sanoilla, lapsi esittää monia tärkeitä toimintaa ja lasten elämää helpottavia aloitteita, jotka jäävät helposti huomiotta, kun toteutetaan ennakolta tarkasti suunniteltua toimintaa (Olli & ym.). Lisäksi on tärkeää, että sairaalassa on mahdollisuus taiteeseen, musiikkiin ja luovuuteen, jotta toimijuus säilyy elävänä, vaikka mielen sisällä (Hakomäki & ym. 2019). Vammaisten lasten – kuten kaikkien lasten – kanssa työskentelevien aikuisten tulisi kiinnittää huomioita omiin asenteisiinsa, kommunikaatiotaitohinsa sekä työympäristönsä rakenteellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin, jotta lasten aloitteet voivat tulla kuulluksi (Olli ym. 2012). Näin on muuallakin.

Mikä on siis käsityksemme lapsesta? Varhaiskasvatuksen ja koulun tulee innostaa – niin lapsia kuin ammattilaisiakin – huomioimaan lasten aloitteet ja tuoda ne toiminnan lähtökohdaksi ja suunnittelun perustaksi (Karlsson, Weckström & Lastikka 2018; Hohti & Karlsson 2013). Omalla asuinalueilla – parjatuilla lähiöilläkin – on paljon merkitystä lapsille ja nuorille ja he ottavat ympäristön omaan käyttöönsä, mikäli se heille sallitaan (Honkanen & ym. 2017). Meillä kaikilla olisi paljon hauskempaa, jos huomaisimme lasten oman huumorin ja jatkaisimme lasten huumorialoitteita vakavankin toiminnan toteutuksessa (Stenius & ym. 2019).

Haastan sinut kuukauden ajan keräämään lasten ja nuorten kaikenlaisia aloitteita ja pohtimaan, miten niihin voisi vastata, huomioida arjen toiminnassa ja tärkeiden asioiden suunnittelussa. Miltä maailma sitten näyttää?

Mitä sinä teet lasten ja nuorten aloitteille?

Lähteet:

Hakomäki, H. & Karlsson, L. (2019, in process) Music therapy and children’s rights – Complex and nuanced solutions in relation to music therapy theory and practice.

Hohti, R. & Karlsson, L. (2013) Lollipop Stories: Listening to children’s voices in the class-room and narrative ethnographical research. Childhood. DOI:10.1177/0907568213496655 http://chd.sagepub.com/content/early/2013/08/12/0907568213496655

Honkanen, K. & Poikolainen, J. & Karlsson, L. (2017) Children and Young People as Co-Researchers – Researching Subjective Well-Being in Residential Area with Visual and Verbal Methods. Children’s Geographies. Taylor & Francis Online.
DOI: 10.1080/14733285.2017.1344769 http://www.tandfonline.com/eprint/nfQZVxAacxnmBzqtBdGe/full

Karlsson, L. & Riihelä, M. (2012). Sadutusmenetelmä – kohtaamista ja aineiston tuottamista. Teoksessa: L. Karlsson & R. Karimäki, (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura Kasvatusalan tutkimuksia (57), 169–195.

Karlsson, L. (submit). Studies of Child Perspective in Methodology and Practice with ‘Osallisuus’ as a Finnish approach to children’s cultural participation. Teoksessa: Jorunn Spord Borgen & Elin Eriksen Ødegaard (toim.) Childhood cultures in transformation. Brill/Sense Publisher.

Karlsson, L., Lähteenmäki, M. & Lastikka, A-L. (2019) Increasing Well-Being and Giving Voice Through Storycrafting to Children Who Are Refugees, Immigrants, or Asylum Seekers. Teoksessa: Juli-Anna Aerila & Kelli Jo Kerry-Moran (toim.) Story in Children’s Lives: Contributions of the Narrative Mode to Early Childhood Development, Literacy, and Learning. Springer, Cham (formerly Springer International) Educating the Young Child., 29–53. https://doi.org/10.1007/978-3-030-19266-2_3
https://link.springer.com/book/10.1007%2F978-3-030-19266-2#toc

Karlsson, L., Weckström, E. & Lastikka, A-L. (2018) Osallisuuden toimintakulttuuria rakentamassa sadutusmenetelmällä. Teoksessa: J. Kangas, J. Vlasov, E. Fónsen & J. Heikka (toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2 – Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Helsinki: Suomen Varhaiskasvatus ry.

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. (2012) Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts – literature review. Disability & Society 27(6), 793–807.

Olli J., Salanterä S., Karlsson L. & Vehkakoski T. (2019, in process) Three essential elements from the child perspective in preparation the child for an anesthesia procedure.

Piipponen, O. & Karlsson, L. (2019) Children encountering each other through storytelling: Promoting intercultural learning in schools, The Journal of Educational Research, 112:5, 590-603, DOI: 10.1080/00220671.2019.1614514. To link to this article: https://doi.org/10.1080/00220671.2019.1614514

Stenius, T., Karlsson, L. & Sivenius, A. (2019, submit). Construction of Young Children’s Humour in Early Childhood and Education Centre (ECEC) Settings.

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Lasten näkemykset, Lastensuojelu, Nuoret, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vastavuoroisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Saavatko päiväkodin pienimmät vaikuttaa arkeensa?

Kulunut vuosi on haastanut itseäni varhaiskasvatuksen opettajana siirryttyäni eskareilta työskentelemään päiväkodin pienimpien, 1-3-vuotiaiden, ryhmään. Vaikka muutos piti sisällään muutakin, ennen kaikkea vuosi on asettanut uudenlaisia haasteita lasten toiveiden ja ajatusten tavoittamiselle. Kuten Lattiahavaintoja kirjoituksessa todetaan, on aikuisen oltava herkkänä lapsen toiveille, sillä usein pieni lapsi ei vielä osaa sanottaa tarpeitaan. Entä minkä verran päiväkodin pienimmät lapset saavat vaikuttaa arkeensa ryhmässä? Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi kuitenkin näkyä lapsen osallisuus (Vlasov ym., 2018).

Lapsilta voidaan kerätä tietoa kahdella tavalla. Tietoa voidaan kerätä epäsuorasti esimerkiksi vanhempien tai työntekijöiden havaintojen avulla tai suorasti lapsilta itseltään esimerkiksi sadutuksen, jutusteluiden, haastatteluiden, valokuvauksen, piirustusten tai muiden tuotosten avulla. (Vlasov ym., 2018.) Erityisesti pienten lasten kohdalla tieto on kielen vielä puuttuessa usein epäsuoraa, vanhempien kautta sekä ryhmän aikuisten havainnoinnin kautta tuotettua. Aiemmin on kuitenkin huomattu, että lasten osallistumiseen varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin vaikuttaa paljolti lasten keskustelutaidot ja tietoa kerätäänkin erityisesti suullisesti, erilaisten lasten kokousten, haastatteluiden ja keskusteluiden avulla. Tämä asettaa sikäli lapsia eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla lapsilla ei ole yhtäläiset valmiudet kielelliseen ilmaisuun. (Repo ym., 2019.)  Miten tällöin käy pienimpien lasten osallistumiselle?

Lapsilta saadaankin tietoa parhaimmillaan monien kanavien kautta. Toisinaan lopputulosta tärkeämpää saattaa olla kokemus osallistumisesta. Ryhmämme kolmevuotiaat näyttivät alkusyksystä kuvin, millaisista asioista he päiväkodissa pitävät sekä millaiset asiat he kokevat arjessa ikäviksi (viereinen kuva). Tehtävä oli lapsista hauska ja myös ryhmämme nuorimmat halusivat päästä kokeilemaan ja kuvia tutkimaan. Alla olevassa kuvassa kaksivuotias halusi täyttää oman taulun ja ottaa kaikki saatavilla olevat kuvakortit mukaan. Hän oli mitä tyytyväisin asettelemaansa lopputulokseen ja sai lopuksi poseerata valmiin taulunsa vieressä. Taltioimme tämän kuvan lapsen kasvun kansioon, vaikka lapsi ei vielä ymmärtänytkään, mitä itseasiassa kuvien avulla pohdimme ryhmän vanhimpien lasten kanssa.

Mutta saavatko päiväkodin pienimmät vaikuttaa arkeensa? Oman kokemukseni mukaan tämän suhteen olisi vielä paljon päiväkodeissa tehtävissä. Päiväkotiarki on täynnä asioita, joista aikuiset, usein syystäkin, päättävät. Kuitenkin arkeen mahtuu valtavasti asioita ja tilanteita, joihin myös lapset voisivat enemmän vaikuttaa. Entä kysymisen jälkeen – onko lasten näkemyksillä aidosti vaikutusta arkeen?

Lasten äänen ja näkökulman tavoittaminen päiväkodin arjessa haastaa meitä aikuisia ja vaatii usein peiliin katsomista, mutta aivan erityisesti se haastaa pienimpien kanssa työskenteleviä aikuisia. Miten saada tietoa kaksivuotiaalta? Entä yksivuotiaalta? Tiedon saaminen vaatii lasten tuntemista, mutta myös aikaa, tilaa ja avointa mieltä, ehkä jopa omien asenteiden muutosta. Se vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä mutta ollessa herkkänä kuulemaan, lapset kyllä osoittavat, mikä heille arjessa on tärkeää.

Antonina Peltola

Varhaiskasvatuksen opettaja, KM

antonina.peltola@helsinki.fi

Lue myös:

Toteutuuko yksilöllisyys lepohetkillä?

Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta – uusia tapoja nähdä ennalta tuttu

Lähteet:

Repo, L., Paananen, M., Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen M-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. (2019). Varhaiskasvatuksen laatu arjessa – Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf

Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, K., Mattila, V., Nukarinen, T. Parrila, S. & Sulonen, H. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_2418.pdf

Kategoria(t): Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , | 4 kommenttia

Litiumista, koboltista, raakaöljyn hiukkasista

YksisarvinenLorussa kysytään, mistä on pienet tytöt ja pojat tehty. Etanoista, sammakoista, kanelista, sokerista… Satumainen ajatus, että koiranhännän tupsukat olisivat lasten raaka-aineita, ja ehkä lorun reippaasti sukupuolittava ote, on tarttunut minunkin mieleeni joskus kauan sitten.

Kun olen tutkinut lasten ja eläinten suhteita ja lapsuuden materiaalisuutta, olen kiinnostunut robotiikalla varustetuista eläinleluista. Olen vasta herännyt huomaamaan, kuinka robottilemmikkilelut kuuluvat nykyään lähes itsestään selvästi länsimaisten lapsiperheiden elämään. Hyvin suositut Littlelivepets-lintuset osaavat visertää kun niiden silkkistä pintaa silitetään. Ne ”toistavat” kuulemansa viestin ja pyytävät lisää virikkeitä, jos niitä ei vähään aikaan aktivoi. Teksta-koirat haukkuvat, tunnistavat ääneen lausuttuja komentoja, ja niitä voi ”kouluttaa” tottelemaan yhä uusia komentoja netistä ladattavan sovelluksen avulla. On kuljettu pitkä matka Edisonin vuonna 1877 keksimästä fonografista: näiden lelujen sisälle ja niihin liittyviin älylaitteisiin rakennettu teknologia on miniatyyrimäisen pientä, kevyttä ja suhteellisen ostettavissa hinnoissa (robottilinnun saa tilattua netistä kymmenellä dollarilla).

Jotkut ihan viisaatkin edelleen jaksavat aloittaa pohdintansa ihmisyydestä tyyliin ”ihmisen ja eläimen ero on se, että…” Eläimet ja ihmiset erottava jakolinja on ikään kuin tarpeen jotta ihmisyyden yleviä muotoja voidaan hahmotella. Kuitenkin lapset ja eläimet usein sijoitetaan samaan ryhmään, koska ne ovat ikään kuin osa ”luontoa”, viatonta, autenttista, järkevän ihmisen ulkopuolista olotilaa. Kun perehdyn robottilemmikkejä koskeviin nettimateriaaleihin, löydän lapsi-eläintutkimuksesta tutun ajatuksen siitä, että lapselle tekee hyvää puuhata eläimen kanssa, koska eläimeltä (robottilemmikiltä ikään kuin harjoittelumuodossa) voi oppia hyödyllisiä taitoja kuten hoitamisen, vastuullisuuden ja empatian taitoja.

Teksta-koiraan rakennettu teknologia sisältää käsikirjoituksen, jossa ihminen harjoittaa ylemmyyttään ja mestaruuttaan. Sovelluksessa tasolta toiselle eteneminen sisältää tuon alistussuhteen jatkuvasti saumattomampaa toteuttamista.

Tutkimuksessamme tuli kuitenkin ilmi, että tosielämässä robotteihin rakennetusta saumattomasta hoiva/koulutussuhteesta puuttuu jotakin. Huomasimme, että elävyys astui kuvioon mukaan paradoksaalisesti sellaisina hetkinä, jolloin epäkunnossa olevat zhuzhupetsit säntäilivät maanisesti ympäri lattiaa toisiinsa törmäillen tai kun Teksta kieltäytyi tekemästä temppujaan vanhentuneen patterin takia. Elävyys löytyi lelujen materiaalisuudesta toisella tavalla kuin kaupallisessa suunnitelmassa.

Kun lapset elävät digilaitteiden ja robotiikan ympäröiminä ja kanssa pienestä pitäen, mietityttävät lapsuuden ainekset syystäkin. Digitalisoituva lapsuus on voimakkaan kiinnostuksen kohteena. Useissa tutkimuksissa puhutaan digilaitteiden vaikutuksista lasten kehitykseen tai lasten digitaalisesta toimijuudesta heidän ottaessaan haltuun digitaalisia tiloja ja yhteyksiä pienestä pitäen.

Robottikoiran viallinen patteri muistuttaa meitä maan energioista: mineraaleista, joita tarvitaan kevyen älyteknologian valmistamiseen, ja raakaöljystä, joka on sekä älylelujen että nostalgisempien pörröisten nallekarhujen raaka-ainetta. Nuo maasta eristetyt aineet ovat eittämättä luontoa, mutta eivät viatonta sellaista. Yritysten ihmisoikeustilanteeseen keskittyvä Bizolutioners-blogi kertoo, että vähintään 80 prosenttia maailman leluista, myös kalleimmista lelumerkeistä, valmistetaan Kiinassa, tarkemmin Guangdongin maakunnassa, jossa työolot ovat kaukana meidän standardeistamme. Muovilelujen kautta yhdistyvät hyvin erilaiset globaalit lapsuudet: pursuilevalla leluhyllyllä varustettu länsimainen lapsi sekä kiinalainen lapsi, joka saattaa tavata lelutehtaaseen töihin muuttaneen vanhempansa kerran vuodessa kiinalaisen uudenvuoden aikaan.

Ekohenkisen vanhemman elämä ei ole helppoa. Kulutusta voi tietysti aina yrittää vähentää. Voi valita luomun ja ”luonnolliset materiaalit”, vaikkakin nämä vaihtoehdot kuuluvat usein keskiluokkaisen elämäntyylin etuoikeuksiin. Jotkut lapsuudentutkijat ehdottavat, että muovin väistämisen sijaan voisi pitää muovin näköpiirissä – ”keeping plastic in sight”. Digi- ja robottiajan lapsuuksia voisi todellakin tarkastella tarkemmin, kehityksen, toimijuuden ja taitojen lisäksi, niiden ainesosien, raaka-aineiden, suhteen. Muovilla, joka houkuttaa silittämään robottilintua ja joka turvaa elämää sairaaloissa, on mieletön määrä tarinoita kerrottavana. Maapallosta saatavat raaka-aineet eivät ole neutraaleja ja viattomia, vaan poliittisia ja affektiivisia, ja siinä mielessä aina jonkin verran eläviä, väittää queer-teoreetikko Mel Chen.

Älylelujen mikromuovi ja koboltti kertovat riippuvuudestamme ja suhteisuudestamme, siitä miten olemme luontoa. Lapsuus eletään muovin kanssa, muovissa. Lapsuus on tehty muovista.

 

Chen, M. Y. (2012). Animacies: Biopolitics, racial mattering, and queer affect. Duke University Press.

Gallagher, M. (2019). Childhood and the geology of media. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, 1-19.

Paakkari, A., & Rautio, P. (2018). ‘What is puberty, then?’Smartphones and Tumblr images as de/re-territorialisations in an upper secondary school classroom. Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, 1-16.

Pacini-Ketchabaw, V. (2018). The logics of plastic. http://livingwithplastics.climateactionchildhood.net/index.php/2018/09/30/the-logics-of-plastic/

Not for Children. 2017. https://bizolutioners.wordpress.com/2017/03/30/not-for-children-toy-production-in-china-part-i/

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Nauti, kuuntele, kiinnostu ja voimaannu sadutuksella

  • Haluatko nauttia yhdessä IMG_1831jakamisen hetkestä?
  • Tiedätkö millaisia ajatuksia lapsella tai nuorella on, jonka kohtaat päivittäin tai vain joskus?
  • Haluatko läheisen hetken lapsen, nuoren tai jonkun aikuisen kanssa?
  • Kiinnostaako toisen juttu?

Jos vastasit johonkin kysymykseen myönteisesti, ryhdy nyt saduttamaan.

Lapsinäkökulmatutkijat ja Lapset kertovat ja toimivat -verkosto haastaa sinut saduttamaan 18.10. Sadun päivänä ja seuraavien viikkojen aikana.

 OTA SADUTUSHAASTE – KUUNTELEMSEN JA KERRONNAN HAASTE – VASTAAN!

Sadun päivä lähestyy taas kerran – lähde mukaan Sadun päivän 2019 ja koko viikon viettoon saduttamalla lapsia, nuoria, vanhempiasi, ystäviäsi tai esimerkiksi työkavereitasi ja ilmoittamalla samalla työpaikkasi / yksikkösi mukaan sadutushaasteeseen. Voit myös itse haastaa muita lähettämällä sadutushaasteen eteenpäin.

Keräämme lokakuun aikana kaikkien sadutushaasteen vastaanottaneiden tahojen nimet Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/?fref=ts

Halutessasi voit myös lähettää sadutuksia osoitteeseen: lapsetkertovat@gmail.com, niin voimme julkaista sadut fb-sivuilla. Tähän tulee olla lupa sekä vanhemmalta että lapselta.

Ilmoittaudu lokakuun aikana osoitteeseen lapsetkertovat@gmail.com aiheella ”Sadutushaaste 2019” ja kirjoittamalla viestiin yksikkönne nimen ja paikkakunnan.

Sadutuksen ohje lyhyesti:

Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.

Iloisia ja kiinnostavia sadutushetkiä ja hyvää Sadun päivää 18.10. ja viikkoa!

Toivottavat
Lapsinäkökulmatutkijat ja
Lapset kertovat ja toimivat ry. kehittäjä- ja tutkijaverkosto
s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com

KATSO MYÖS:
www.lapsetkertovat.org
@lapsetkertovat

https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/
#lapsinäkökulma

LISÄTIETOA, JULAKAISUJA SADUTUKSESTA:

Perusteos sadutuksesta: Karlsson, L. (2014). Sadutus: avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus.  (Sadutuksen teoriasta ja sen soveltamisesta sekä vaikutuksista. Paljon esimerkkejä.)
Korvaan päin – Lasten satujen kirja. 1-12 -vuotiaiden lasten omia satuja 5000 sadun arkistosta. Runsas värikuvitus. Lapset kertovat ja toimivat ry. 2008. Katso tarkemmin ja tilaa: http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Julkaisut/Korvaan_pain.html
tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
http://www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat/Sadutus/sadutus_paa.htm
Karlsson, L. (2008). Sadutus – tie lasten ja nuorten sanalliseen kulttuuriin. Teoksessa: Routarinne, S. & Uusi-Hallila, T. (toim.) Nuoret kielikuvassa. Kouluikäisten kieli 2000-luvulla. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas (220), 261–267.
Karlsson, L. (2009). To construct a bridge of sharing between children’s culture and adult culture with the Storycrafting method. Teoksessa: H. Ruismäki & I. Ruokonen, (toim.) 2009. Arts Contact Points between Cultures: 1st International Journal of Intercultural Arts Education Conference: post-conference book. Research Report. Department of Applied Sciences of Education. Faculty of Behavioural Sciences. University of Helsinki, 117–127.
Hohti, R. & Karlsson, L. (2013). Lollipop Stories: Listening to children’s voices in the class-room and narrative ethnographical research. Childhood. DOI:10.1177/0907568213496655 http://chd.sagepub.com/content/early/2013/08/12/0907568213496655
Karlsson, Liisa. (2018). Sadutus siltana kotoutumiseen, kohtaamiseen ja toisen kulttuurin ymmärtämiseen. Teoksessa: L. Karlsson, A-L. Lastikka & J .Vartiainen (toim.): KOTO – Kohtaamisia taidolla ja taiteella – Kielten ja kulttuurien yhteisöllistä oppimista ja kotoutumista s.48-61.
Karlsson, L. (2013). Storycrafting method – to share, participate, tell and listen in practice and research. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, Special Volumes VI Design in Mind, 6(3), 1109–1117. http://www.futureacademy.org.uk/files/menu_items/other/ejsbs88.pdf
Karlsson, L., Levamo, T.-M. & Siukonen, S. (2003) (1. painos), (2006) (2. painos), (2012) (3. painos). Sinun, minun, meidän mango. Sadutusta yli kulttuurirajojen. Kokemuksia sadutuksesta kehitysyhteistyössä ja kansainvälisyyskasvatuksessa. Helsinki: Taksvärkki ry.
Karlsson, L., Lähteenmäki, M. & Lastikka, A-L. (2019). Increasing Well-Being and Giving Voice Through Storycrafting to Children Who Are Refugees, Immigrants, or Asylum Seekers. Teoksessa: Juli-Anna Aerila & Kelli Jo Kerry-Moran (toim.) Story in Children’s Lives: Contributions of the Narrative Mode to Early Childhood Development, Literacy, and Learning. Springer, Cham (formerly Springer International) Educating the Young Child., 29–53. https://doi.org/10.1007/978-3-030-19266-2_3     https://link.springer.com/book/10.1007%2F978-3-030-19266-2#toc
Karlsson, L. & Riihelä, M. (2012). Sadutusmenetelmä – kohtaamista ja aineiston tuottamista. Teoksessa: L. Karlsson & R. Karimäki, (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura Kasvatusalan tutkimuksia (57), 169–195.
Karlsson, L., Weckström, E. & Lastikka, A-L. (2018). Osallisuuden toimintakulttuuria rakentamassa sadutusmenetelmällä. Teoksessa: J. Kangas, J. Vlasov, E. Fónsen & J. Heikka (toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2 – Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Helsinki: Suomen Varhaiskasvatus ry.
Piipponen, O. & Karlsson, L. (2019). Children encountering each other through storytelling: Promoting intercultural learning in schools. The Journal of Educational Research. DOI: 10.1080/00220671.2019.1614514
https://www.tandfonline.com/eprint/IHR42ATS6Q8NW4BE7BH4/full?target=10.1080/00220671.2019.1614514
Videoita sadutuksesta:
Pättäni lapset kertovat tarinoitaan erityisopettajalle. Kemppainen, K.(toim.) (2000). Helsinki: Filminova, Stakes.  (Dysfaattisten lasten sadutuskokemuksia.) tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Kerro satu I ja II ja III (Seitsenosainen video/DVD-sarja sadutuksesta). Tell a Story (englannin kielinen versio) Riihelä, M. (1997/ 2008).  Helsinki: Stakes. tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Qissah Wa Tawassul – Satusilta – Kotka – Beirut Riihelä, M. (toim.) (2002/2008) Filminova, Stakes. (Kansainvälinen lasten satukirjeenvaihto. tilaa: s-postiosoite: lapsetkertovat@gmail.com
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kaikki lapset ovat maailmankansalaisia

Maailmankansalainen kuulostaa suurelta ja hienolta sanalta. Pitäisikö olla maailmaa suuresti nähnyt, ennen kuin voi tituleerata itseään maailmankansalaiseksi? Entäpä lapsi? Voiko lapsi olla maailmankansalainen, vaikkei hän vielä ole nähnyt maailmaa, eikä ole edes valmis kansalainenkaan?

Globaalikasvatuksen juuret ovat kasvaneet maailmansotien välissä ja niiden jälkeen. Suuntauksia on olemassa monia, muiden muassa kansainvälisyyskasvatus, rauhankasvatus, demokratiakasvatus, monikulttuurisuuden suuntaukset, ihmisoikeuskasvatus, arvokasvatus, sekä kestävän kehityksen suuntaukset (UNESCO 2018). Yleensä suuntaukset eivät kuitenkaan kilpaile keskenään, vaan lähestyvät samoja ilmiöitä eri näkökulmista. Globaalikasvatuksen kaikissa lähestymistavoissa osaaminen voidaan yleensä jakaa kolmeen eri kategoriaan:

  1. tieto ja ymmärrys
  2. taidot
  3. arvot ja asenteet (Oxfam, 2015).

Osallistuin 2. lokakuuta 2019 Maailma koulussa –seminaariin, jonka järjesti Fingo (300 kansalaisjärjestön katto-organisaatio). Siellä keynote-luento keskittyi nimenomaan arvojen pohdintaan. Keskeistä oli esimerkiksi huomio, etteivät opetussuunnitelmat ole arvoneutraaleja asiakirjoja. Arvot vaikuttavat kaikilla päätöksenteon tasoilla. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014, 15) korostetaan globaalikasvatuksen arvomaailmaa:

– Oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen

– Ihmisyys, sivistys, tasa-arvo ja demokratia

– Kulttuurinen moninaisuus rikkautena

– Kestävän elämäntavan välttämättömyys

Globaalikasvatus ei siis ole jokin erillinen kokonaisuus, joka pitäisi ”suorittaa” muiden opetuskokonaisuuksien lisäksi, vaan se pitäisi integroida kaikkeen kasvatus- ja opetustoimintaan. Kaikki Suomen koululaiset kasvavat kohti maailmankansalaisuutta, sillä he elävät globaalien verkostojen maailmassa: kulutustavarat tuotetaan pallon toisella puolella, eri maiden kansalaisia voi tavata netin sosiaalisessa mediassa tai lähikaupan kassajonossa, maailman ilmastoon vaikuttavat kansalliset ja ylikansalliset toimijat, Suomen talous on kytköksissä maailman talouteen. Nämä globaalit ilmiöt koskettavat jokaista lasta, mutta toki myös kansalliset ja paikalliset ilmiöt vaikuttavat lasten arkeen.

Hyvä globaalikasvatus onkin sellaista, joka onnistuu nivomaan globaalin ilmiön ja paikallisen toiminnan yhteen. Esimerkiksi ilmastonmuutos on planetaarinen ongelma, jota voidaan lähestyä monialaisesti käsittelemällä kulutusvalintoja, ruokailutottumuksia, demokratian prosesseja ja teknologian kehitystä.

– Käsityö: Käsitellään materiaalivalintojen vaikutuksia ympäristöön sekä kierrätyksen merkitystä päästöjen vähentämiseksi.

– Ympäristöoppi (yläkoulussa myös kotitalous): Opitaan ruokien ravintopitoisuuksista ja vertaillaan kasvisruokavalion, sekasyöjän ja päivittäin lihaa syövän hiilijalanjälkeä. Suunnitellaan ilmastoystävällinen viikon ruokalista.

– Yhteiskuntaoppi: Opitaan vaikuttamisen mahdollisuuksista demokraattisessa yhteiskunnassa. Osallistutaan koulujen kirjemaratoniin, jonka tarkoituksena on tukea ihmisoikeusloukkauksia kokeneita ihmisiä.

– Matematiikka/ympäristöoppi: Mitataan erilaisten laitteiden sähkönkulutusta viikon ajan esimerkiksi etäohjattavalla pistorasialla, joka seuraa virrankulutusta. Tehdään vertaileva taulukko ja kaavio. Pohditaan, miten vähentää turhaa energiankulutusta arkielämässä.

Globaalikasvatuksen aiheet tuntuvat usein vaikeilta erityisesti pienimmille lapsille. Onkin hyvä pohtia, minkälaisia ovat lapsen arkeen kuuluvat asiat ja kokemukset, joiden päälle voisi alkaa rakentaa globaalikasvatuksen ymmärrystä, taitoja ja arvoja. Esimerkiksi metsäretkellä lapsi voi oppia ympäristöarvoja (WWF on luonut tähän materiaalin). Lastenkirjailija Tuula Pere on kirjoittanut kuvakirjoja, jotka käsittelevät globaalikasvatuksen teemoja. Myös sadutusmenetelmää (Karlsson, 2014) voidaan käyttää lasten kanssa osallisuuden, vastavuoroisuuden ja kulttuurisen osaamisen kehittämisen välineenä (ks. tämän blogin aikaisempia kirjoituksia kategoriasta sadutus).

Lasten maailmankansalaisuus kannattaa nähdä prosessina eikä staattisena identiteettinä. Globaalit virtaukset ja verkostot vaikuttavat lapsiin yhteiskunnan eri tasoilla, joten varhaiskasvatuksen, peruskoulun ja toisen asteen on integroitava globaalikasvatus osaksi päivittäistä toimintaansa. Lapset eivät myöskään ole passiivisia vastaanottajia, vaan he kykenevät vaikuttamaan ympäristöönsä omalla toiminnallaan. Hyvä esimerkki tästä on ollut Fridays for Future -liike, joka Greta Thunbergin luotsaamana on saanut miljoonat lapset liikkeelle ympäri maailmaa. Myös lasten paikallisen tason aktivismi, kansalaistoiminta ja nuorisovaltuustot pitää nähdä tärkeinä.

Onko sinulla onnistumisen kokemuksia tai vastoinkäymisiä globaalikasvatusta toteuttaessasi? Olisi mukavaa kuulla ajatuksistasi kommenteissa. Olen myös koonnut joitakin internetistä löytyviä globaalikasvatuksen materiaalipankkeja liitteeksi.

Oona Piipponen

Väitöskirjatutkija ja luokanopettaja, MA

Itä-Suomen yliopisto

@OPiipponen

 

Lähteet:

Karlsson, L. (2014) Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. 2. painos. Jyväskylä:  PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja.

Oxfam (2015) Education for Global Citizenship. A Guide for Schools. United Kingdom: Oxfam.

UNESCO (2018) Preparing Teachers for Global Citizenship Education: A Template. Paris: UNESCO. https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000265452, haettu 7.10.2019

 

Tietoa ja materiaaleja globaalikasvatuksesta opettajille:

http://www.koulumaailmaamuuttamaan.fi/ – ”Koulu maailmaa muuttamaan -täydennyskoulutushanke (2016-2017) tarjoaa opettajille tukea uuden opetussuunnitelman mukaiseen globaalikasvatukseen.”

https://www.oph.fi/fi/demokratia-ihmisoikeudet-ja-osallisuus – ”Näille sivuille on kerätty kattavasti monipuolista aineistoa lasten ja nuorten osallisuutta edistävän demokraattisen toimintakulttuurin tukemiseen.”

https://start.luma.fi/materiaalit/materiaalipankki-2/ – ”StarT avaa kaikille iloksi ja hyödyksi tukimateriaalit, joissa on satoja vinkkejä projektioppimisen aloittamiseksi.”

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/ – ”Materiaaleja ja vinkkejä kasvattajille kulttuurisen kestävyyden saavuttamiseksi”

https://www.monialaiset.fi/caset/category/alakoulu – Case-esimerkkejä monialaisista oppimiskokonaisuuksista, jotka sivuavat globaalikasvatuksenkin teemoja.

https://opinkirjo.fi/materiaalit/ – ”Tuemme koululaisten hyvinvointia ja oppimista, sekä luomme tutkimustietoon pohjautuvia käytännön ratkaisuja opettajille ja ohjaajille.”

https://www.punainenristi.fi/koulusivut/opetusmateriaalit/alakouluille/globaalikasvatus – ” Alakoulun materiaali sisältää neljä kokonaisuutta, jotka keskittyvät seuraaviin teemoihin: puhdas vesi, tulvat, ruoka ja ilmasto.”

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti