Lumous pienistä jutuista

Lomalta palattua tutkimustyön, tai siis ajattelun, aloittaminen tuntuu suloiselta. Aikaa on, ja ajatukset tulevat luokse jotenkin uusina. Annan itseni ilahtua niistä, vaikka tiedän, että samat aatokset ovat olleet mielessä ennenkin, loman aikana vain etääntyneet. Ai niin, olen lapsuuden tutkija. Lapsuus, se väräyttää mieltä edelleen. En ole väsynyt tutkimusaiheeseeni, jonka tuttuuden, oletusten ja itsestäänselvyyksien takaa löytyykin hetkessä villi maasto. Lapsinäkökulma yhteiskuntaan ja kouluun on edelleen perustutkimuksen aluetta.

Surffailen netissä ja kirjoissa, zoomailen lähelle ja kauas huolettomasti. Hämmästelen taas tieteellisen työn herkkupöytää, jossa usein voi päästä ”jättiläisten olkapäille”, kuten google scholar ehdottaa. Everydayness on käsite, johon törmään Noora Pyyryn uudessa artikkelissa. Olen tutkimuksessani kovasti jokapäiväisten asioiden perässä minäkin. Narratiivisen tutkimuksen puolella niistä puhutaan käsitteellä small stories, pikku palasina olevasta kerronnasta, joka on kietoutunut tavalliseen toimintaan, kuten jutteluun tai vaikkapa hiljaisuuteen. Noora kirjoittaa kiehtovasti myös Jane Bennettin enchantment -käsitteestä. Lumous löytyy arkipäiväisten asioiden ja tekemisten välistä.

Otan esille väitöstutkimukseni aineistoa, lasten tekemät kirjoitukset, jutut ja havainnot koululuokasta. Luokka, käytävä, lokerot, jono, vuoro, puheenvuoro, supina, höpötys, oma paikka, pälä pälä, tunnin alku ja loppu, koulun alku ja loppu, ruoka, juomaan, vessaan, kirjan sivut, kirjaimet, fudiskortit… Tuntuu että pitäisi olla hajamielisempi lukutapa – ”jotta pysyisi vastaanottavaisena yllätyksille, jotka koko ajan lävistävät elämän” (Bennett). Lasten havainnot kutsuvat kohtaamaan asiat, esineet ja tekemiset sellaisinaan, omassa voimakkuudessaan ja elävyydessään. Enchantment.

Tämä on kuitenkin myös kesä, jolloin lumoava ”everydayness” on toisaalla muuttunut helvetiksi. Eettisyyden nimessä, voiko siitä olla kirjoittamatta? Lapsia on tapettu sodassa. Koteja on tuhottu. Sairaita lapsia on tapettu. Äitejä on tapettu. Koulunkäynti keskeytynyt. Lapset ovat joutuneet näkemään sietämättömän pahoja asioita.

Jane Bennettin mukaan eettisyys ja arkipäivän lumous eivät sulje toisiaan pois. Lumouksen kautta löytyy eettinen avautuminen ja yhdistyminen asioihin ja tapahtumiin, myös niihin, jotka ovat tärkeitä muillekin kuin itselle. Myös pienet määrät unohdusta ovat Bennettin mukaan yllättäen eettisesti tärkeitä. Hetket, joina kriittisyys vaimennetaan ja pysähdytään, voivat tuottaa nautintoa/iloa (en-joy) – tunteen riittävyydestä ja täyteydestä – joka hetkeksi peittää ahdistuksen. Riittävyyden tunteen mukana seuraa kyky toimia monimutkaisessa maailmassa.

PS. Miten mahtaa käydä ajatussurffailulle töiden käynnistyttyä toden teolla. Voisiko tutkija olla iloinen ja huoleton ja siksi tehdä hyvää tutkimusta? Akateemisen maailman uusliberaalit puhetavat (tehokkuus, tuotanto, pisteet, te tiedätte nämä) ovat tehokkaita seinien ja rajojen pystyttäjiä. Kunpa tajuttaisiin, että juuri ajan ja tilan suhteen ei kannata nuukailla, kun luodaan uutta tietoa.

Mainokset

Tietoja riikkahohti

Tutkin lapsuutta ja opetan Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Väitöstutkimuksessani "Classroom matters - research with children as entanglement" kehitin lapsinäkökulmaista tutkimusta ja paneuduin lasten elämään koululuokassa heidän itsensä kirjoittaman aineiston pohjalta. Tämänhetkisiin tutkimusaiheisiini kuuluvat lapset ja digitaalisuus, lapsi-eläinsuhteet sekä lapsuudentutkimuksen postkvalitatiivinen metodologia.
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lumous pienistä jutuista

  1. Minua kutkuttaa erityisesti tuo otsikko: Lumous pienistä jutuista. Lapsinäkökulma tulee esiin usein juuri pienistä, jopa huomaamattomista asioista niin arjen pyörteessä kuin tutkimuksessakin. Se lumo syntyy erityisesti siitä, miten pienen pienet asiat voivat kääntävät koko ajattelun ja ymmärryksen jopa päälaelleen – tai ainakin aivan uuden näkökulman. Se on vavahduttavaa.

    Tykkää

  2. johannaolli sanoo:

    Hyvin sanottu, Liisa, tuo pienten asioiden mahdollisuus kääntää kaikki päälaelleen. Luulen, että siihen aika moni aikuinen ei ole valmis, olipa sitten vanhemman, ammattilaisen tai tutkijan roolissa. Jotenkin aikuisuuteen näyttää vähän turhan usein tyypillisesti kuuluvan jumittuneisuus tuttuihin ja turvallisiin ajatusmalleihin. Minulla ainakin. 🙂

    Mutta tosiaankin, kuten Riikka kysyi, ”voisiko tutkija olla iloinen ja huoleton ja siksi tehdä hyvää tutkimusta”? Niinpä, voisiko?! Siihen ei kyllä akateeminen maailma kannusta, vaan pelkkään nopeasti ja paljon tuottamiseen. Tähän yhdyn täydestä sydämestäni: ”Kunpa tajuttaisiin, että juuri ajan ja tilan suhteen ei kannata nuukailla, kun luodaan uutta tietoa.”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s