Voices in the Silence

Dalene Swanson kertoo väitöskirjassaan Voices in the Silence http://publish.edu.uwo.ca/cmesg/cmesg06/2006Proceedings.pdf lasten puhumattomuudesta. Hänestä yhteiskunnallisen tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on nostaa esiin vaietut ja vaiennetut äänet ja aiheet.

Puhun samasta asiasta väitöstutkimuksessani Lapsi turvapaikanhakijana: Etnografisia näkökulmia vastaanottokeskuksen ja koulun arjesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37921/lahteenmaki_vaitoskirja.pdf?sequence=1.

Rankoista menneisyyksistä, turvapaikkaprosessin pitkäkestoisuudesta ja siihen liittyvistä epävarmuuden ja hankaluuden tunteista huolimatta vain harva turvapaikanhakijalapsi tuo esiin huonon tilanteensa. Lapset vaikenevat sekä menneistä että hakuajan aikaisista kokemuksistaan. Heidän hiljaisuutensa estää avun tarpeen huomioimisen ja siten myös sen antamisen. Lasten puhumattomuuden vuoksi tuki- ja hoitotoimien piiriin ohjaamista tapahtuu aivan liian harvoin.

Vaikeneminen on tyypillistä sodan ajan lapsille. Sitä esiintyi myös Talvi- ja Jatkosodan kokeneiden suomalaislasten kohdalla. Uudessa elämäntilanteessa ja usein myös uudessa asuinpaikassa ei ollut aikaa ja paikkaa menneiden muistelemiseen. Puhumattomuuden avulla pyrittiin selviytymään sodan jälkeisestä vaikeasta ajasta ja samalla suojelemaan itseä. Äitini vältti puhumasta lapsuudenajan evakkokokemuksistaan ja muista sodan aikaisista tapahtumista koko elämänsä ajan.

Olen viime aikoina miettinyt miten tärkeää on välttää äitini kohtalo ja antaa pakolaislapsille keinoja tulla kuulluksi vaikeista kokemuksistaan. Tarinoiden kertominen  on yksi hyvä ratkaisu muiden mielikuvitukselle tilaa antavien lapsilähtöisten menetelmien joukossa. Joskus traumaattisia kokemuksia kokeneet lapset tuovat esiin pahaa oloaan käyttäytymällä aggressiivisesti. Mielikuvituksen avulla he kuitenkin pystyvät luomaan väkivallattomia ratkaisumenetelmiä väkivaltaisten käyttäytymismallien tilalle.

Irakilaisen 8-vuotias kurdityttö Aaliyahin isä oli pitkään kadoksissa sen jälkeen, kun aseelliset miehet väkivaltaisesti noutivat hänet kotoa perheen ollessa nukkumassa. Tapahtuman jälkeen muu perhe eli pitkään epävarmuudessa isän kohtalosta ja siitä, oliko isä elossa vai kuollut. Perheen turvallisuuden takia perheen äiti päätti lähteä maasta pakoon kolmen nuoremman lapsensa kanssa. Vanhin lapsi, 14-vuotias poika, jäi kotimaahan odottamaan tietoa isästä ja huolehtimaan isoäidistä. Eräällä sadutuskerralla Aaliyah kertoi seuraavan tarinan.

Aaliyah (Amena) 21.3.06

Titlo ja Bible

Olipa kerran kaksi lasta. Titlon ja Biblen äiti meni basaariin. Sitten sieltä tuli yksi paha susi. Hän koputti oveen. Sitten Titlo ja Bible katsoi ikkunasta. Näkivät susi.

Sitten Titlo sanoi: ”Kuka sinä olet?”

Sitten susi sanoi: ”Minä olen teidän äiti.” Susi oli punainen väri.

Sitten Bible sanoi: ”Äidin on keltainen väri.” Sitten susi värittää itse keltaiseksi. Sitten hän tuli koputtaa taas ovi. Sitten Bible ja Titlo katsoivat taas ikkunasta.

Sitten he sanoivat: ”Meidän äiti on punainen.” Sitten taas susi juoksi ja väritti itsensä punaiseksi. Sitten susi tuli taas ja koputti oveen.

Sitten Titlo ja Bible sanoi: ”Meidän äiti on valkoinen.” Sitten susi meni koputtelee oveen. Sitten sieltä tuli Titlon äiti.

Sitten hän sanoi susille: ”Mene pois!”. Sitten susi meni pois. Sitten heidän äiti meni koputtamaan ovea. Sitten Bible avasi oven. Sitten hän katsoi, että Titlo ei ole.

Sitten heidän äiti sanoi: ”Missä Titlo on?”

Bible sanoi: ”Titlo on keittiössä.” Sitten äiti meni keittiöön. Sitten hän otti Titlon.

Sitten hänen äitinsä sanoi: ”Miksi sinä menit keittiöön?”

Titlo sanoi: ”Minä pelkäsin äiti sutta.”

Sitten hän sanoi: ”Älä pelkää.”

Sitten he menivät nukkumaan – Titlo ja Bible. Sitten he nukkuivat. Heidän isä koputti oveen. Sitten Titlo ja Bible ja heidän äitinsä pelkäsivät, että se on susi. Sitten äiti laittoi heidät piiloon. Sitten äiti avasi oven. Sitten hän näki ovesta, että se on isä. Sitten Titlo ja Bible kuulivat, että se on isän ääni. Sitten he menivät halaamaa isän. He olivat onnellinen elämän.”

(Aaliyah, 8 vuotta, Irak, kerrottu suomeksi)

Aaliyahin tarinassa Titlon ja Biblen äiti tuo turvaa lastensa elämään pelottavassa tilanteessa. Isän saapuminen perheen luo on käänteen tekevä tapahtuma, sillä sen jälkeen perheellä on mahdollisuus elää lopun elämäänsä onnellisesti.

Aaliyahin äiti oli se henkilö, joka lähinnä huolehti lapsistaan näiden asuessa pakolaisten vastaanottokeskuksessa Suomessa. Koska tyttö ei suostunut puhumaan poissaolevasta isästään eikä pitämään tähän yhteyttä, sadunkerronta oli ainoa tapa, jonka avulla hän pystyi käsittelemään perheenisiin liittyviä merkityksiä.

Saduissaan Aaliyah käsitteli vaikeita asioita (poissa olevia perheenjäseniä, pelkoa ja väkivaltaa) eläinhahmojen ja -perheiden kautta. Hänen tarinansa ovatkin oiva esimerkki siitä kuinka hiljaisuudesta turvaa hakevat tai siihen pakotetut lapset ja nuoret voivat saada äänensä esiin sadutusmenetelmän kaltaisten narratiivisten lapsilähtöisten menetelmien avulla.

                                                                                                                                                          Minna Lähteenmäki                                                                                                           Hankejohtaja, Tukiverkko, Suomen Pakolaisapu                                                                     FT, Post doc -tutkija, Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Voices in the Silence

  1. Riikka Hohti sanoo:

    Hei, onpa pieni maailma taas tällä kertaa! Dalene Swanson oli viikko sitten Ecerissä eurooppalaisessa kasvatustieteen konferenssissa ja piti vieläpä esityksen juuri tuosta väitöskirjastaan samassa symposiumissa kuin minä. Kuunnellessani hänen esitystään ajattelinkin erästä suomalaista turvapaikanhakijoita tutkinutta tuttua tutkijaa… Symposiumissa oli muitakin vaikuttavia esityksiä. Carl Bagley on kuunnellut Yhdysvalloissa asuvien paperittomien siirtolaisten tarinoita. Useat heistä ovat tulleet laittomasti Meksikosta, ja uudessa maassa ensisijainen tavoite on olla niin huomaamaton kuin suinkin. Näiden ihmisten tutkijalle kertomista tarinoista tehtiin ammattitaiteilijoiden voimin teatteriesityksiä. Äänettömät saivat äänen ja tarinan.

    Liked by 1 henkilö

  2. johannaolli sanoo:

    Olen tuon Dalene Swansonin kanssa (häntä & tutkimuksiaan muuten tuntematta) yhtä mieltä siitä, että yhteiskunnallisen tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on nostaa esiin vaietut ja vaiennetut äänet ja aiheet. Ehkä usein aíkuiset vain eivät halua kuulla lasten vaikeista kokemuksista, koska eivät uskalla tuntea neuvottomuutta niiden edessä. Ja luulevat, että heidän pitäisi pystyä ratkaisemaan kaikki lapsen ongelmat. Vaikka usein pelkkä kuunteleminen auttaisi.

    Ja sitten tietysti on myös keinottomuutta; ei tiedetä, miten lapsen saisi puhumaan. Moni on ehkä yrittänyt suoraa kysymistä, joka ei lapsen kanssa useinkaan toimi. Hyvä että on tuo sadutus keksitty.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s