Hesarissa 6.12.2014 suurlähettiläs Bruce Oreck sanoo: suomalaisille esikouluikäisistä väitöskirjaopiskelijoihin on opetettava tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta. Tarinankertojat tarvitsevat kuulijoita ja varsinkin lasten kuunteleminen on kokemukseni mukaan vaikeaa myös jopa lasten omissa paikoissa. Olin vuosia sitten sijaisena esiopetusryhmässä yhden viikon. Päätin, että kuuntelen lapsia. Viikon aikana tapahtui paljon asioita, joita olen jälkeenpäin käyttänyt opetustarinoina lähihoitajien koulutuksessa.
Aamulla eskarityttö avasi minulle kasvun kansionsa ja sen ensimmäisellä sivulla luki AAMUPIIRI YÄK. Hän kertoi, että inhoaa aamupiirejä. Aamupiirillä sekin päivä aloitettiin. Miltä tuntuu eskarilaisesta, joka on viisi vuotta elämästään istunut aamupiirissä, jossa käydään läpi samoja asioita päivästä toiseen? Jos aamupiiri kyllästyttää, miksi sitä jatketaan? Eräässä päiväkodissa havaittiin, että lapset tylsistyivät aamupiiriin. Lapset saivat itse pitää aamupiirejä ja niistä alkoi tulla hauskoja.
Opetus 1. Mitään toimintaa ei pidä ylläpitää, jos lapset eivät ota vastaan.
Ajattelin sijaisen roolissa tutustua l
apsiin kuuntelemalla heitä. Minulla oli vihko, johon kerroin kirjoittavani heidän satunsa. Reipas poikaporukka asettui viereeni ja he alkoivat kukin vuorollaan kertoa satua. Ensimmäinen kertoi Pikku-Kallesta, joka meni kauppaan ja osti munia, kurkkua ja maksaa. Matkalla Pikku-Kalle kaatui pyörällä ja mummo tuli siihen ja kysyi, miten kävi. Kurkku katkes, munat meni mäsäks ja maksa halkes. Luin tarinan pojalle ja hän oli tyytyväinen siihen. Seuraava poika alkoi kertoa samaa tarinaa. Samoin kolmas poika, mutta lisää kehitellen sitä omaan tyyliinsä. ”Sitten Pikku-Kalle jäi auton alle. Sit isi kysyi: meniks sulta munat rikki. Pikku-Kalle vastasi: meni, kananmuna meni rikki.” Jokaiselle oli tärkeää saada kertoa, vaikka toinen olisi juuri kertonut saman. Oli ihmeissäni siitä.
Opetus 2. Lapset kertovat mielenkiintoisella ja rikkaalla tavalla elämästä, miksi et kuuntelisi?
Kun olin pari päivää saduttanut lapsia, erään lepohetken jälkeen Pekka sanoi, että hän haluaisi kertoa minulle sadun, mutta sitä ei tarvitse kirjoittaa. Olin yksin 21 lapsen kanssa ja mietin, miten se onnistuisi. Sanoin lapsille: ”Pekka haluaa kertoa minulle nyt sadun ja haluan kuunnella sen. Jos tarvitsette minua, olen tässä.” Pekka aloitti kertomaan monipolvista satua, jossa piti aina muistaa edellinen tapahtuma ja liittää se satuun mukaan. Satu kesti ja kesti. Lapset seurasivat taustalla omissa leikeissään tarinan etenemistä. Ehkä he ajattelivat, että jos kuuntelen yhtä lasta, ehkä kuuntelen heitäkin?
Opetus 3. Kuuntelemisella saat luottamusta.
Ryhmässä oli myös poika, joka oli ns. kolmen lapsen paikalla. Hänen oli vaikeaa olla isossa ryhmässä ja hän koetteli myös minua monella tavalla. En saanut häneen kontaktia, hän ei luottanut minuun. Hän ei halunnut kertoa satua. Odotin. Kolmantena päivänä hän veti minun luoksensa ja laittoi paperin piirustustelineeseen ja aloitti kertoa satua. Satu kertoi Pikku-Kallesta, joka joutui hankaluuksiin. Hän satutti itsensä joka paikassa, häntä syytettiin kaikesta. ”Kaikki alko syyttään Pikku-Kallea ja sitten kun hän joutui selliin, josta hän yritti karata, sitten Pikku-Kallelta irtosi jalat. Sitten Pikku-Kalle putosi ansaan, josta hän tippui lopputeksteihin.” Kotona kirjoitin pitkän tarinan koneelle, jonka veisin päiväkotiin. Kirjoittaessani tarinaa, huomasin liikuttuvani. Teksti välitti minulle pienen pojan maailman kuin taideteos. Ymmärsin häntä! Seuraavana päivänä poika oli erilainen. Hän oli ikään kuin rakastunut minuun. Hän kulki perässäni ja halusi tehdä kaikkea kanssani. Olin saanut häneen kontaktin. Olin kuunnellut häntä.
Opetus 4. Jos sinulla on haastava lapsi tai nuori, oletko kuunnellut häntä?
Tuula Stenius
Kasvatusaineiden opettaja, Järvenpää
Lapsinäkökulma 