Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta – uusia tapoja nähdä ennalta tuttu

VIERASBLOGGAAJANA Piia Roos

Hyvää lapsuutta elävä lapsi voi hyvin. On iloa ja riemua, tekemisen meininkiä, avoimuutta ja uteliaisuutta. Lapsi kasvaa ja kehittyy, oppii uutta. Lapsi nauttii osaamisestaan ja uusista taidoistaan, on niistä ylpeä. Edellä kuvatun kaltaisena määrittyy hieman kliseisesti hyvinvoivan lapsen ideaali. Ideaali ei ole kuitenkaan ainoa totuus, jos totuus ensinkään, sillä hyvinvoinnin kokemus on mitä enimmässä määrin yksilöllinen. Kukaan ei voi määrittää hyvinvointia toisen puolesta. Et sinä minun, enkä minä sinun. Eivätkä aikuiset lasten puolesta. Joku kaipaa toimintaa, toinen rauhaa. Joku haluaa aikuiselta läheisyyttä, toinen enemmän etäisyyttä. Voidaksemme tukea lasten hyvinvointia tarvitsemme tietoa siitä, miten lapset itse subjektiivisesti kokevat hyvinvoinnin. Ainoa taho, joka tämän voi tietää, ovat lapset itse. Lapsilta voi ja pitää kysyä, sillä lasten kertoma täyttää oikean tiedon ja totuuden kriteerit. Koska vastaajia ja vastauksia on monia, niin yhden ideaalin sijaan hyvinvoinnin määritelmät moninkertaistuvat. Niistä kaikki ovat yhtä tosia. Kenen näkökulma ratkaisee? Kuka viime kädessä päättää, mitä hyvään lapsuuteen tarvitaan?

Me aikuiset ponnistelemme määritelläksemme lapsuutta ja rakentaaksemme sille sopivat raamit. Vaikka teemme sen lasten parhaaksi ja parhaamme mukaan, niin meidän tulisi antaa rohkeammin tilaa lapsille. Meidän tulee antaa tilaa heidän toiminnalleen, ajattelulleen ja valinnoilleen. Tilaa ylipäätään lapsena olemiselle – he ovat mestareita siinä.

Yksi keskeisin lapsuuden ympäristö on päiväkoti, sillä useimmat suomalaiset lapset viettävät siellä suuren osan arjestaan. Meillä aikuisilla on tietty käsitys päiväkotiarjesta, mutta mitä mieltä ovat lapset? Väitöstutkimukseni (Roos 2015) on kertomus päiväkotiarjesta lasten elämänä ja kokemana. Pyytäessäni lapsia kertomaan minulle päiväkotiarjestaan kuvittelin saavani käsiini aineiston, joka yksiselitteisesti kuvaa päiväkotiarkea lasten näkökulmasta katsottuna. Näin ei aivan käynyt, sillä arjen tapahtumien ohella huomasin aineiston kertovan myös paljon muuta. Sen kertoma ulottui pintaa syvemmälle. Se kertoi päiväkotiarjen vuorovaikutussuhteista, siitä miten aikuinen kohtaa lapsen arjen keskellä sekä lasten keskinäisten suhteiden rakentumisesta. Se kertoi myös lapsista itsestään ja heidän tavastaan kertoa.

Tutkimukseni mukaan lapset viihtyivät päiväkodissa. Yksittäisiä poikkeuksia mahtui joukkoon, mutta kokonaisuutena katsottuna lapsilla oli päiväkodissa kivaa. He nauttivat vertaistensa seurasta, mutta myös aikuisten heille järjestämästä toiminnasta. Huomion kiinnittyessä tyypillisesti muutos- ja kehittämistarpeisiin, näitä onnistumisen osoituksia on syytä korostaa. Lasten suora kritiikki kohdentui odottamiseen ja hiljaa olemisen vaatimukseen etenkin päiväunilla. Päiväunista on keskusteltu väsymiseen asti, mutta keskustelun aihetta on siis edelleen.

Tutkimukseni osoitti myös lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen kaipaavan lisää huomiota. Vaikka lapsen osallisuus ja toimijuus ovat vahvasti esillä nykyisissä kasvatuskeskusteluissa ja niitä pyritään huomiomaan monin tavoin päiväkotiarjessa, lapset eivät tule riittävästi kuulluiksi nykyisissä käytänteissä. Arkeen vaaditaan lisää sellaisia luontevia lasten osallisuuden ja kuulemisen areenoita ja hetkiä, joissa lapset toimivat heille itselleen luonnollisella tavalla. Vaaditaan lisää aikuisten ja lasten jakamaa ihan tavallista yhteistä olemista. Ja läheisyyttä.

Tukan pörrötys, hymy, ohimennen annettu halaus tai ”peukutus” eivät vaadi aikaa tai rahaa. Mutta ne ovat pienuudessaan äärettömän tärkeitä tekoja. Kyse on päivittäisistä valinnoista, asenteesta. Ne ovat se mittari, joiden kautta lapset kokevat hyväksyntää ja arvostusta. Ne ovat merkkejä siitä, että aikuinen on läsnä ja pitää huolta. Niiden pohjalta rakentuu lapsen luottamus aikuiseen.

Tekemäni tutkimuksellinen matka lasten päiväkotiarjen kertomuksiin on ollut mielenkiintoinen ja yllätyksellinen. Entuudestaan tuttu todellisuus avautui minulle uudella tavalla. On ollut todellinen ilo hämmentyä. Toivon, että lapsen äänellä kerrottu päiväkotiarki saa myös tutkimukseni lukijoissa ja kuulijoissa aikaan hämmennystä ja ihmetystä. Toivon, että syntyy uusia tapoja nähdä ennalta tuttu. Toivon tutkimukseni osaltaan edesauttavan hyvän lapsuuden rakentumista kaikissa lasten kasvuympäristöissä, mutta tutkimukseeni liittyen erityisesti korkeatasoisissa suomalaisissa päiväkodeissa.

KT, LTO Piia Roos

piia.roos(at)vertikal.fi

+358505242176

Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta. Acta Universitatis Tamperensis: 2015. Tampere University Press. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9691-2

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta – uusia tapoja nähdä ennalta tuttu

  1. Paluuviite: Saavatko päiväkodin pienimmät vaikuttaa arkeensa? | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s