Hei me syrjäydytään

VIERASBLOGGAAJANA Minna Ruckenstein

Hei me syrjäydytään

”Syrjäytyminen on sitä, että pelataan 24/7 pimeässä huoneessa”, yksitoistavuotias poika selittää. ”Se on epäsosiaalista ja epäterveellistä: juodaan kokista ja energiajuomia. Nukkumaan mennään joskus aamuyöstä.”

Poika kertoo, kuinka kavereiden kanssa sovitaan, että ensi perjantaina me syrjäydytään. Hänen mielestään sopiva määrä syrjäytymistä on pari kertaa kuukaudessa.

Lasten omaa puhetta syrjäytymisestä kuulee harvoin. Syrjäytymisestä puhutaan ikään kuin se olisi luonnonvoima. Jotakin mitä lapsille ja nuorille vain tapahtuu. Syrjäytymistä kuitenkin myös tehdään aktiivisesti. Syrjäytyminen vaatii poliittisia ja taloudellisia valintoja: vahvemman etu menee sen edelle, että kaikki lapset ja nuoret pärjäisivät.

Yksilötasolla syrjäytymisessä on kysymys sitoutumisesta ja kuulumisen tunteista. Nuoren on koettava olevansa syrjässä jostakin. Syrjäytyminen voi olla myös innostavaa ja haluttavaa.

Yksitoistavuotiaalle parasta syrjäytymisessä on sen tapa luoda yhteenkuuluvuutta poikaporukassa.

Syrjäytymisessä yhdistyvät terveysvalistuksen ja normaalina pidetyn ajankäytön vastustaminen. Syrjäytyvä mässää karkkia ja sipsejä. Hän on epäsiisti eikä noudata nukkumaanmenoaikoja. Syrjäytymisellä ei ole mitään hyötytarkoitusta. Se ei ole pedagogisesti perusteltua. Tavoitteena on olla oppimatta mitään.

Yksitoistavuotias hymyilee leveästi kertoessaan poikien syrjäytymisilloista. Syrjäytymällä voi rentoutua ja irtautua säännellystä viikkorytmistä. Syrjäytyminen on lasten ja nuorten omaa aikaa.

Lasten ja nuorten näkökulmasta pakoton oleminen ja päämäärätön löysäily ei ole mikään pikkuasia. Mitä enemmän ihmisiä aikataulutetaan, piiskataan suorittamaan ja kilpailemaan, sitä todennäköisemmin osa vastustaa kaikkea. Syrjäytymällä lapset ja nuoret voivat torjua heihin kohdistuvia odotuksia. Omanarvontunto syntyy siitä, että ei edes yritetä noudattaa tavanomaisia pelisääntöjä. On vaan niin tyhmää olla tavallinen.

Yksitoistavuotiaalla on ehdotus: jos lapset ja nuoret voisivat syrjäytyä silloin tällöin, sitä ei ehkä tarvitsisi tehdä kokopäiväisesti. Lapsi muistuttaa, miten tärkeää on ymmärtää syrjäytymisen ja syrjäytymättömyyden välistä jatkuvaa liikettä. Syrjäytynyttä ei auteta luokittelemalla hänet ongelmaksi vaan näyttämällä, että tie hyvään elämään voi aueta vaikka hallitusti syrjäytymällä. Syrjäytyminen ei ole ihmisen ominaisuus tai vääjäämätön tila vaan osa elämää.

Minna Ruckenstein
Yliopistotutkija ja dosentti Kuluttajatutkimuskeskuksessa Helsingin yliopistolla
minna.ruckenstein(at)helsinki.fi
https://twitter.com/minruc
Mainokset

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s