Pelillisyys vs. Slenderman

Oppilas laittaa repun tuolinsa selkänojalle, kaivaa esiin mielikuvitusaseensa, tyhjentää mielikuvituslippaan luokan takaseinään, hyppää turvaan mielikuvitusbunkkeriinsa pulpetin alle, nousee istumaan tuolille ja ottaa repusta matematiikan kirjansa – edellinen ilta oli hurahtanut pelatessa. Nightmare devilit, focused-eyesit, tradettaminen, golden-rocket-shoesit, skämmit, dirtseed ja monet muut pelitermit täyttävät lasten puhetta. Ne ovat osa lasten- ja nuortenkulttuuria.

Pelillisyys oppimisessa

Pelillisyys oppimisessa
(kuva Krissy Venosdale)

Lapset ovat ennakkoluulottomia kokeilijoita ja kasvaessaan sosiaalistuvat alati teknistyvään toimintaympäristöömme. Asiassa on paljon hyvää, sillä pelit toimivat parhaimmillaan tapana harjoitella elämää. Koulu voi käyttää pelillisyyttä oppimisprosessin osana seikkailun, tarinoiden, esittämisen ja roolien avulla. Tällainen lähestymistapa oppimiseen on holistinen, ja pelillinen kokonaisuus esimerkiksi historian teemojen syövereissä voi kestää viikkoja.

Kauhuhahmo Slenderman ja tyttö by. Yasmine Hurtado

Kauhuhahmo Slenderman ja tyttö
(kuva Yasmine Hurtado)

Kolikolla on kääntöpuolensa: Kun lapsen puheen ja toiminnan täyttää vain Slenderman ja zombit, ollaan harmaalla vyöhykkeellä. Toki lapset ja nuoret provosoivat, kokeilevat rajojaan ja etsivät jännitystä. Silloin on kyse normaalista kasvusta ja toiminnasta. On kuitenkin tarpeen erottaa performanssit sellaisesta oireilusta, joka on syntynyt esimerkiksi lapsen psykososiaaliselle kehitykselle haitallisen K-16-18 –materiaalin näkemisestä. Sellaista materiaalia on monessa realistisessa, vuorovaikutteisessa pelissä, joita lapset ovat joko luvan kanssa, kaverilla salaa tai niiden-isojen-poikien kanssa pelailleet.

Vaikka tekstissä maalailtu hyvän ja pahan pelaamisen dikotomia on inhimillinen tapa jäsentää asiaa, on se myös kovin mustavalkoinen. Teeman ympärillä, väleissä, on luonnollisesti enemmän vivahteita ja toimijuuksia.

Mutta mihin vedetään raja? Milloin pelaaminen on terve osa vapaa-ajan viettoa? Milloin elämyksellinen osa oppimista? Entä milloin se hallitsee elämää, kuin mikä tahansa muu addiktio?

Timo Hirvonen
erityisopettaja

 Lisätietoa ja lähteitä:

– F-SHAPE-projekti. 2014. Pilvilinnoja ja palomuureja – tulevaisuuden oppimisen ja työnteon tilat
– Laakso, M. (2012, 25.4.2012). Pelillisyys oppimisympäristönä. Kieli, koulutus ja yhteiskunta.
– YLE: Tiedeykkönen. 2014. Pelillisyys oppimisessa: mahdollisuus ja haasteet

Lisäksi:
Saarella

Mainokset

Tietoja Timo Hirvonen

- KM, luokanopettaja/erityisopettaja/erityisluokanopettaja - tohtorikoulutettava (sadutus erityisopetuksessa: lasten toiminnallisia tiloja) - osa-aikainen lastenkirjailija - kouluttaja / valmentaja
Kategoria(t): Hyvinvointi, Lapsuus, pelillisyys, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Pelillisyys vs. Slenderman

  1. Paluuviite: Diginatiiveista: korvalappustereoista Pinkku Pinskuun | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s