Havaintoja valokuvamenetelmästä lapsinäkökulmaisessa tutkimuksessa

Olen työskennellyt suunnittelijana ja tutkijana vuodesta 2013 lähtien asuinalueiden kehittämisohjelmaan kuuluvassa Asuinalue lapsiperheiden kokemanatutkimus- ja kehittämishankkeessa. Tavoitteena on tuottaa tietoa lasten, nuorten ja lapsiperheiden vanhempien hyvinvoinnista sekä asuinaluekokemuksista. Tuotetun tiedon perusteella lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia sekä osallisuutta asuinalueellaan voidaan tukea, ja asuinympäristöjä kehittää lapsiperheille sopivammiksi. Hankkeessa on käytetty useita erilaisia aineistonkeruumenetelmiä kuten valokuvahaastatteluita, teemahaastatteluita, piirtämistä ja kyselyitä. Kerron tässä blogissa siitä osuudesta tutkimusta, joka liittyy lasten ja nuorten valokuvahaastatteluihin. Lapsiksi määritellä 12-vuotiaat ja tätä nuoremmat henkilöt.

Pyysimme lapsia ja nuoria valokuvaamaan heille mieluisia ajanviettopaikkoja, joissa heidän on hyvä olla. Lisäksi pyysimme valokuvaamaan hyvää oloa tuottavia tilanteita. Valokuvaamisen jälkeen järjestimme valokuvahaastattelun, jossa lapsi tai nuori kertoi valokuvista ja niiden taustalla olevista merkityksistä. Valokuvaaminen osoittautui varsin toimivaksi tavaksi tutkia lasten ja nuorten hyvinvointia, arkea ja asuinaluekokemuksia. Lapset ja nuoret kertoivat nauttineensa valokuvaamisesta ja tutkimukseen osallistumisesta. Valokuvaaminen itsessään onkin toiminnallista ja osallisuutta lisäävää, ja valokuvaajalla on mahdollisuus itse määrittää kuvauskohteensa. Valokuvahaastattelusta muodostui tärkeä osa tutkimustiedon kerryttämistä, sillä haastattelussa he pääsivät kertomaan valokuvien merkityksistä. Valokuvat myös helpottivat tutkijan ja lapsen/nuoren välistä vuorovaikutusta antaen virikkeitä keskusteluun. Haastattelujen yhteydessä lapset ja nuoret kertoivat elämästään paljon laajemmin kuin suoraan ainoastaan valokuviin liittyvistä asioista.

Usein valokuvahaastatteluissa tuli esille yllättäviä tietoja, joita pelkkää kuvaa tarkastelemalla ei olisi voinut tietää. Seuraavassa pari esimerkkiä tästä:

Portaat

Kuvassa on 2-vuotiaan Tuulian lempipaikka. Kuvaan liittyy Tuulian kerronnassa isä, joka ”odottaa alhaalla”. Kuva edustaa yhdessäoloa isän kanssa sekä pienen lapsen mahdollisuutta kiivetä isoja portaita ihan itse. Kuvassa yhdistyy yhtäältä jännittävä kiipeily, toisaalta isän turvallinen läsnäolo.

Bussipysäkki

Siiri, 16v., on kuvannut kodin läheisen bussipysäkin. ”Sitten tossa on meiän bussipysäkki ja siitä mä otin siks kuvan, koska sieltä pääsee bussiin, millä pääsee pois tuolta kotoa, että pääsee kaupunkiin.” Kuva kertoo siitä, miten joskus asuinpaikka saattaa rajoittaa nuoren sosiaalista elämää vapaa-ajalla. Kaupungin reuna-alueilta nuoren kulkemista keskustaan kavereita tapaamaan tai harrastuksiin rajoittavat pitkä välimatka ja harvakseltaan kulkeva paikallisliikenne.

Vaikka laadullinen valokuva-aineisto tuo näkyviin lasten ja nuorten näkökulmia heille tärkeistä asioista asuinympäristöissään ja elämässään, meidän on tutkijoina toki tiedostettava, että lapset ja nuoret eivät välttämättä ole täysin vapaita esimerkiksi valitessaan kuvauskohteitaan. Vanhemmat tai muut perheenjäsenet ovat saattaneet esimerkiksi estellä itsensä kuvaamista tai ohjata muuten lapsen kuvaamista. Myös vanhemman läsnäolo alle kouluikäisten lasten valokuvahaastattelussa saattaa rajoittaa lapsen esiintuomia asioita. Toisaalta vanhemman läsnäolo saattaa myös vähentää jännitystä kohdata tutkija ja keskustella valokuvahaastattelussa.

Valokuvaaminen on osaltaan johdattanut minua monimenetelmällisen tutkimuksen maailmaan. Tutkijana tavoittelen lasten näkökulmien esille tuomista ja valokuvausmenetelmä avaa yhden ikkunan lapsen näkökulmiin. Monimenetelmäisen tutkimusotteen kautta mahdollistuu monien eri ikkunoiden avautuminen. Kun meillä on rinnakkain avoinna monia ikkunoita, on meillä mahdollisuus saavuttaa rikas ja monipuolinen näkymä lapsen maailmoihin.

Lapsi_ikkunat

Kati Honkanen

Tietoja Kati Honkanen

Teen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteellistä väitöstutkimusta, jonka työnimi on Hyvinvoinnin paikat ja tilat: Monimenetelmällinen tutkimus lapsiperheiden jäsenten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin kokemuksista arjen toimintaympäristöissä. Väitöskirjani on viimeistelyvaiheessa. Hallintotieteiden lisensiaatin tutkimuksen olen tehnyt vuonna 2012 lastensuojelun organisaatioiden kehittämisestä ja muutoksen johtamisesta. Olen työskennellyt vuodesta 2005 alkaen erilaisissa kehittämis- ja tutkimushankkeissa, kuten Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella projektipäällikkönä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (2017-2018). Vuodesta 2020 alkaen toimin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa sosiaalialan lehtorina. Twitter: @honkanen_kati
Kategoria(t): Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Havaintoja valokuvamenetelmästä lapsinäkökulmaisessa tutkimuksessa

  1. johannaolli sanoo:

    Monimenetelmäisyys on kyllä kaikessa tutkimuksessa antoisaa. Lasten kanssa toiminnalliset menetelmät ovat erityisen tärkeitä ja tuo käyttämänne valokuvaus+haastattelu antaa hienosti ilmaisun vapautta lapsille. Luultavasti kuvista jutteleminen lievensi sitä ”kuulusteluasetelmaa”, mikä varsinkin lasten haastatteluissa voi pilata aineiston antamalla lapsille tunteen, että aikuisen kysymyksiin varmaan on jokin oikea vastaus, joka heidän pitäisi keksiä.

    Tosi hieno juttu, että olette ottaneet mukaan tosi pieniäkin lapsia! Liian usein heidät sivuutetaan tutkimuksissa. Oliko teidän tutkimuksessanne muuten mukana vammaisia lapsia?

    Tykkää

  2. katimaria77 sanoo:

    Kiitos kommentistasi Johanna! Haimme tutkimukseen perheitä tietyiltä asuinalueilta mm. asukastilan ja koulujen vanhempainiltojen kautta sekä lumipallomenetelmällä, ja toivoimme saavamme mukaan mahdollisimman monenlaisia lapsiperheitä. Tutkimukseen osalistuneiden kulttuuriset taustat, perhemuoto ja sosioekonominen asema vaihtelivatkin. Saimme tutkimukseen mukaan myös tavalla tai toisella erityisiä lapsia. Näillä lapsilla oli erityisiä tuen tarpeita esimerkiksi kielelliseen kehitykseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai tunne-elämään liittyen. Vammaisuuden määritelmää kukaan näistä lapsista ei tainnut kuitenkaan täyttää. Vammaisuudesta sinällään olisikin mielenkiintoista keskustella enemmän myös perheiden palvelutarpeiden näkökulmasta. Esimerkiksi joillakin tutkimukseen osallistuneilla perheillä oli tuen tarpeita, mutta ei kuitenkaan välttämättä selvää ”osoitetta” oikeaan palveluun. Perheet ovat käyneet myös rajanvetoa vammaispalvelujen kanssa etsiessään lapsilleen tai perheelleen apua ”palveluviidakossa”. Eräskin äiti totesi, että oli saanut vastauksen etsinnöilleen: ”Teidän lapset ei oo riittävän vammasia” ja näin perheen lapset olivat rajautuneet tiettyjen palvelujen ulkopuolelle.

    Tykkää

  3. johannaolli sanoo:

    Hienoa, että ”erityisiä” lapsiakin oli mukana! Usein heidätkin jätetään tutkimuksista, kun pelätään kommunikointia heidän kanssaan.

    Itse käytänkin vammaisuuden käsitettä hyvin laajalla skaalalla, koska maailmalla vammaistutkimuksen porukoissa se käsitetään aika eri tavalla kuin yleisesti (tähän liittyvä bloggaukseni: http://lastentahden.blogspot.fi/2011/11/vammaisuudesta.html). Vaikea käsite toki, että mitä sillä kukakin tarkoittaa ja kuka sen sitten määrittelee, kuka on ”riittävän vammainen”.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s