Anna aivoille ohje!

Nuoret vanhemmat kertoivat, että he olivat olleet lapsensa hoitopaikassa keskustelemassa. Hoitaja oli aloittanut keskustelun: ”Jenna ei osaa olla paikoillaan tuolilla, ei osaa kääntää hanaa, ei osaa piirtää isää (näytettiin, että piirros oli suttua) eikä pue päälleen. Hän ei kuuntele satua vaan touhuaa omiaan. Olemme huolestuneita lapsestanne.”

Äidin ja isän tuntema lapsi osaa jo lukea, on iloinen, leikkii ja osaa kotona ottaa vettä hanasta. Neuvolassa hän oli piirtänyt ikätasoisesti. Vanhemmat olivat hyvin loukkaantuneita, varsinkin kun 4-vuotias lapsi oli tässä keskustelussa kuulijana.

Olen luullut, etteivät ammattilaiset toimi enää näin ja toivon, että tämä oli yksittäistapaus. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2005) ohjeistetaan henkilöstöä luomaan luottamuksellinen ja kunnioittava ilmapiiri vanhempien kanssa. Muistutetaan myös, että vanhemmilla on lastensa ensisijainen kasvatusoikeus- ja vastuu sekä oman lapsensa tuntemus. Henkilöstön ammatillisuutta korostetaan ja tavoitteeksi asetetaan myös mahdollisimman varhain huomata lapsen erityisen tuen tarve.

Miksi arvostava puhe niin vaikeaa? Olen ihaillut kauppaketjujen tapaa tehdä uudistuksia kassojen asiakaspalveluun. Muistatteko, kun kassat eivät tervehtineet asiakasta? Yhtäkkiä kaikki kassat alkoivat tervehtiä, kun he saivat koulutuksessa ohjeen toimia niin. Kasvatushenkilöstölle ei löydy yhtä helppoja ohjeita, mutta uskon, että jokin tekniikka on mahdollista oppia. Minä sain 20 vuotta sitten yksinkertaisen ja erittäin toimivan ohjeen Ben Furmanin ja Tapani Aholan Muksuoppikoulutuksesta, jossa on ajatus muuttaa ongelmat tavoitteiksi. Anna moitteen sijasta aivoille ohje. Tämä toimii kaikissa ihmissuhteissa.

Kumpi toimii paremmin:  ”Älä putoa puusta” vai ”Pidä lujaa kiinni”?

2011-09-11 09.16.17

Huolestunut voi olla negatiivinen
Huolestuneena tai ärsyyntyneenä ihminen saattaa toimia tyhmästi palautetta antaessaan. Silloin haluaa antaa toiselle niin selvän viestin, että kuulija varmasti ymmärtää. Kun ammattilainen antaa lapsesta kielteistä palautetta vanhemmille, se tuntuu kuin vanhempaa moitittaisiin. Vertaa moitepuhetta ja tavoitepuhetta lapselle:

MOITEPUHE: Aina jätät kenkäsi keskelle eteistä. Olet huolimaton. Ymmärrätkö mitä haittaa siitä on? Sinun takiasi meillä on sekaista!
TAVOITEPUHE: Laita kengät kenkätelineeseen. Tästä on mukavampi kulkea. Yleensä huolehdit omista tavaroistasi hyvin. Kiitos!

Luottamus – keskustelu – mitä pitäisi oppia
Kasvatuskumppanuus on helppoa niin kauan, kun ei ole erityisiä ongelmia. Luodaan ensin luottamus ja jutellaan päivittäin.  Kun keskusteluissa ammattilainen näkee ongelmat puuttuvina taitoina, hän puhuu tavoitelähtöisesti vanhemmille eikä syyllistäen. Tärkeintä on arvostava keskustelu.

 ”Jenna on iloinen tyttö. Heillä on kivat leikit Petterin kanssa. Jenna osaa jo lukea. Kertokaa, mitä Jenna kotona puuhailee?” Vanhemmat kertovat. Se avaa paljon asioita. Keskustelussa tulee esille, että kotona Jenna jaksaa kuunnella pitkiä satuja. Miksiköhän ei täällä? Pitäisikö? Sovitaan, että opetellaan lyhyitä jaksoja ensin. Tulee ilmi, että Jenna osaa piirtää kotona. Jenna on aika paljon vanhempiensa kanssa eikä kotona ole kavereita. Isä sanoo, että hänen tulee puettua Jennan päälle, hän ei ole ajatellut asiaa. Hoitaja ehdottaa, että Jenna voisi alkaa itse pukea joitakin vaatteita itse päälleen. Hän kyllä osaa.

Kaiken taustalla on lapsen hyvä. Lapsi on täydellinen omana itsenään. Jokainen lapsi on erityinen lapsi. Olipa perheen tilanne kuinka vaikea ja ongelmallinen tahansa, lapsi on siihen täysin syytön. Tästä näkökulmasta ammattilaisella on vastuu huolehtia lapsen hyvän itsetunnon kehittymisestä yhdessä vanhempien kanssa.

Se helppo ohje:
”Anna aivoille ohje” on lyhyt ja ytimekäs sääntö. Laita hattu päähän, pysy jonossa, laita kännykkä kassiin, pysy paikallasi, laita ovi hiljaa kiinni, käytä nenäliinaa, puhu ystävällisesti. Ja sama vanhempien kanssa keskusteluun: opetellaan pukemista ja hanan avaamista, opetellaan jonottamista, harjoitellaan nätisti puhumista ja saksilla leikkaamista.

Tuula Stenius
kasvatusaineiden opettaja
Järvenpää

Tietoja Tuulius

Olen lastentarhanopettaja, montessoriohjaaja ja kasvatustieteen maisteri. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kasvatusaineita. Minua kiinnostaa lasten oma kulttuuri. Teen innoissani väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheenani "Pienten lasten huumori – tutkimus lasten tuottamasta huumorista ja sen vaikutuksista lapsiryhmässä".
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsen oikeudet, Vuorovaikutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Anna aivoille ohje!

  1. maikki sanoo:

    Hienoa. Selkeät ohjeet. Oppisinkohan minä vielä jotain tuosta ? Pitäisi ja yritän. Kiitos Tuula🌹

    Tykkää

  2. tuulius sanoo:

    Maikki: vaatii tietoista harjoittelua. Kyllä niin helposti opettajalta lipsahtaa, varsinkin väsyneenä: ” Taas sulla on se puhelin. Älä räplää sitä koko ajan.” Ja toinen juttu on kiroileminen. ”Älä kiroile”. Ollaankin yhdessä opeteltu luokassa ”Puhu nätisti” ”Laita puhelin pois” ” Kuuntele”. Ja tutorkeskusteluissa tulee ensimmäisenä mielee todistaa, miten paljon poissaoloista on haittaa jne.

    Tykkää

  3. Elina Weckström sanoo:

    Hyvä kirjoitus Tuula, kiitos! Kirjoituksesi on konkreettinen esimerkki näkökulman muutoksesta ja sen vaikutuksesta kaikkien osapuolten hyvinvointiin. Juuri tuon eteen teen itsekin päivittäin töitä.

    Tykkää

  4. Paluuviite: Keskiviikko 20.1. | Kotoseitti, ryhmä Lakka, Moduuli 3

  5. Nimetön sanoo:

    Hieno kirjoitus! Kiitos hyvästä kiteytyksestä!

    Tykkää

  6. Paluuviite: Vaikuttava tiede | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s