Lapsen tieto hyvinvointia edistämässä

Olen luottanut lapsen tietoon ammatillisessa mielessä itsellenikin hieman yllätyksellisen paljon. Vuosituhannen vaihteessa vaihdoin konservatoriosta valmistuneen pianonsoitonopettajan työtavat perustumaan lasten omiin musiikillisiin keksintöihin alle kouluikäisten lasten viitoittamana. Näiden lapsen omaan keksintään perustuvien sävellysten, tarinallisten kertomusten, tarinasävellysten kautta sain kuulla, mikä lasta kiinnostaa, mitä hän pohtii ja mitkä muistot ovat jääneet mieleen. Opin myös, kuinka juuri tämä lapsi ottaa haltuun asioita ja ilmaisee niitä musiikin kautta. Sain huomata, mikä hänelle on helppoa ja luontevaa.

Tämä 3-7 –vuotiaiden lasten avaama työtapa, Tarinasäveltäminen, osoittautui hyvin pian paitsi luovan ilmaisun keinoksi, myös musiikkiterapian työtavaksi. Lasten musiikillisten keksintöjen kautta avautui luova vuorovaikutuksen kenttä, jossa lapsen ja hänelle tärkeiden ihmisten oli mahdollista kohdata aistit avoimina ja koko keho resonoiden lapsen soittaessa omia teoksiaan. Työtapa osoittautui niin toimivaksi, että oli ryhdyttävä tutkimaan, miten kaikki oikein tapahtuu. Ja jälleen huomasin luottavani lapsen tietoon. Väitöskirjaani varten kutsuin 14-vuotiaan nuoren kanssatutkijakseni avaamaan Tarinasäveltämisen prosessia. Omakohtaisen kokemuksen kautta tämä nuori oli kokemusasiantuntijana lähellä tutkimuskohdetta ja samalla hän laajensi tutkijan näkemyksiä. Näin olen tempautunut uskomattoman hienolle retkellä lapsen tiedon maailmaan.

Myös mummina saan seurata lapsenlapsieni kasvua ja kehitystä ja havainnoida heidän seurassaan esiin nousevaa tietoa. Yksi suuria arkisia ilojani on käydä heidän kanssaan taidenäyttelyissä. Taideteosten katsominen lapsen silmin on avartavaa ja kiehtovaa.

Muistan, kuinka vähän yli kaksi vuotta sitten näyttelysalin taulut saivat uuden, tarkentuneen näkökulman, kun annoin huomioni ja katseeni seurata sylissäni olevan alle yksi vuotiaan lapsen tiukkaa käden ja etusormen ojentumista kohti tiettyä taulua vahvistettuna innostuneella kommentilla: ”Ggöo” ja odottavaa katsetta, jonka tulkitsin ”Mitäs tästä sanot?”. Taulun äärellä antauduimme eläväiseen dialogiin – vaihdoimme monet kiinnostuneet katseet sekä napakat kommentit ja pienen hetken jälkeen suuntasimme vastaavalla intensiteetillä kohti seuraavaa taulua. Näyttelyvierailu oli nopea mutta antoisa, ehkä jopa kiihkeä. Mutta ehdottomasti monella tapaa valtavasti aisteja ja tunteita herättävä ja vahvasti muistoihin aktivoituva visiitti.

Suuren vaikutuksen minuun on myös tehnyt toisen lapsenlapseni kuoleman ilmiön käsittely. Hän ehti tapaamaan äitini ja luomaan suhteen isomummoonsa. Isomummo kuoli, kun lapsenlapseni oli melkein 3-vuotias. Kun menimme asuntoon, jossa kukaan ei enää asunut, lapsi juosten etsi isomummoa joka huoneesta. Ja jokaisesta huoneesta hän tuli käsiään levitellen silmät ihmetyksestä pyöreinä todeten: ”Ei löydy!” Lapsi on jutellut aiheesta näinä vuosina aina silloin tällöin. 6-vuotiaana hän kysyi minulta: ”Mummi, sitten kun sinä kuolet, käykö siinä niin kuin isomummonkin kanssa? Että vaikka kuinka etsin joka paikasta, en sinua löydä?” Keskustelimme asiasta ja kerroin näkemykseni, kuinka sitten elän läheisteni, ystävieni ja tuttujeni mielessä ja muistoissa. Asia tuntuu suruakin sisältävänä edelleen olevan hänelle jotenkin mystisen kiehtova, mutta kuitenkin luonteva ja sellainen, josta ennen kaikkea voidaan puhua.

Lasten seurassa, heitä kuunnellessa ja heidän aloitteita seuratessa, olen saanut jakaa sekä keskusteluissa että musiikin ja taiteen äärellä intensiivisessä vuorovaikutuksessa monien aistien kautta koko kehoa koskettavaa hyvää tekevää elämää. Kuinka ollakaan, psykoterapeutti työssään pyrkii luomaan juuri tällaisen kohtaamisen. Lapset siis tietävät, miten edistää ihmisten hyvinvointia. Heitä kannatta kuunnella kaikin aistein.

Hanna Hakomäki

FT, musiikkiterapeutti, perhe- ja pariterapian psykoterapiaan erikoistuva psykoterapeutti (Valvira), työnohjaaja (STOry), musiikkioppilaitoksen soitonopettaja

Lähde:

Hakomäki,H. (2013). Storycomposing as a path to a child’s inner world. A collaborative music therapy experiment with a child co-researcher. (Väitöskirja). Jyväskylä Studies in Humanities 204. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/41513/978-951-39-5207-5_vaitos27052013.pdf?sequence=1

Mainokset

Tietoja hannahakomaki

Filosofian tohtori, musiikkiterapia pääaineena. Musiikkiterapeutti, psykoterapeutti, työnohjaaja. *Tarinasäveltämisen työtavan kehittäjä.
Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Vuorovaikutus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s