Hetkessä opittua

Vierasbloggaajana Miina Orell

Kevättalven täydellinen sää antoi rohkeuden sysätä tuntisuunnitelmat syrjään ja jäimme välituntipihaan leikkimään. ”Saako oikeasti leikkiä?” kysyi muutama lapsi.

Yksi lapsista jäi itsekseen veistelemään jääkimpaletta. Tarkkailin tovin tilannetta odotellen, josko lapsi päättäisi liittyä johonkin alkaneista leikeistä. Kun näin ei käynyt, istahdin lapsen vierelle ja ryhdyin verkalleen kasailemaan ympäriltäni löytyneitä jääkimpaleita piiriin. ”Tehdäänkin tähän leirinuotio”, juttelin lapselle. Lapsi katsoi minua hölmistyneenä ja jatkoi oman jääpalansa veistelyä.  ”Kuvitellaan, että ollaan retkellä ja pidetään evästauko”, jatkoin sitkeästi ja asettelin viimeiset lumikokkareet piiriin. Lasta nauratti hiukan. ”Löytyykö sinulta puita nuotioon?” kysyin. Lapsi puisti päätään. Kokosin itse piirin keskelle muutaman jäisen kimpaleen ja juttelin samalla ilahtuneesti, miten minulta onneksi löytyi.

”No nyt nuotio on valmis! Haluatko sytyttää?” minä kysyin tarjoten lumipalatulitikkuja lapselle. ”En minä osaa”, vastasi lapsi. Näytin malliksi, miten kuvitteellinen tulitikku sytytetään suhauttaen raapaisuäänen suustani samalla, kun kädet pitivät näkymättömiä sytytysvälineitä. Lasta huvitti. ”Sytytä sinä”, lapsi sanoi. Sytytin nuotion ja lapsikin hivuttautui hiukan lähemmäs liekkien lämpöä. ”Arvaa mikä tästä tulee?” kysyi lapsi ja esitteli omaa kokkarettaan. Epämääräinen muoto muistutti etäisesti pyssyä ja lapsen mielenkiinnonkohteet tietäen arvelin kyseessä olevankin ase. ”Ai mutta, sehän on korkokenkä!” sanoin leikitellen. Lasta nauratti ääneen. ”Ei ole, arvaa uudelleen!” ”On se, ihan mahtava korkokenkä”, vastasin uudelleen. Lasta nauratti taas.

”Onko sinulla jo nälkä? Minä aion paistaa makkaran! Otatko sinä?” kysyin palauttaen keskustelun leiritulen ympärille. ”Ei meillä ole makkaraa”, lapsi vastasi. ”On täällä, otatko?” vastasin minä ja kohotin lumimakkaran kohti leikkinuotiota. Lapsi tyytyi katsomaan minua kummastuneena. Nautiskelin makkarani maiskutellen ja vatsaani taputellen. ”Nyt maistuisi vaahtokarkki. Otatko sinäkin vaahtokarkin?” Nyt lapsi vastasi myöntävästi ja otti käteensä lumikarkin. Grillasimme herkkumme ja maiskuttelimme leikkiruokamme yhteistuumin.

Leikkimme oli alkanut kiinnostaa myös muita. Pian nuotioleikkimme ympärillä olivat kaikki luokan lapset. Kituliaasti virittämäni leikin taika roihahti ilmiliekkiin. ”Onko makkaraa vielä?” ”Minä haluan grillata jäätelöä!” ”Ei jäätelöä voi grillata!” ”Kyllä leikissä voi. Minä ainakin voin.”Jääkokkareet muuttuivat mitä eriskummallisimmiksi herkuiksi ja nuotiopiiri tuli osaksi aiemmin syntyneitä leikkejä. Vakoilijat tulivat evästauolle, kotileikkijät kylään ja kutsuivat kotiinsa vastavierailulle. Eläimet olivat ilahtuneita saamistaan makupaloista. Lapsi, jonka kanssa retkinuotio sytytettiin, vaikutti ilahtuneelta. Hänen leikkiinsä liityttiin ja pyssykin taisi unohtua. Ehkä se muuttui pekonijäätelöksi tai grillimeloniksi.

Tämä yksittäinen hetki kouluvuoden varrelta on palannut mieleeni usein. Leikin hetki alleviivasi opettamisen nöyryyttä oppimisen edessä. Minun hetkeni opettajana oli herättää halu toimia ja luovuttaa ohjaimet heti, kun leikkijät itse ovat valmiina tarttumaan niihin. Leikin synnyttämä rentous, ilo, luovuus ja rohkeus ennakkoluulottomasti kokeilla erikoiseltakin tuntuvia asioita ovat oppisen oleellisia tekijöitä. Leikki on lapsen työ ja koulu lapsen työpaikka. Pitäisi useammin muistaa, että työnimu ei ole leikin asia. Asiasta pitäisi useammin tehdä leikki.

Miina Orell

KM, LO, EO

hetkessa opittua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Tietoja Kati Honkanen

Teen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteellistä väitöstutkimusta, jonka työnimi on Hyvinvoinnin paikat ja tilat: Monimenetelmällinen tutkimus lapsiperheiden jäsenten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin kokemuksista arjen toimintaympäristöissä. Tällä hetkellä teen artikkeliväitöskirjani yhteenveto-osiota Päijät-Hämeen Kulttuurirahaston apurahalla. Hallintotieteiden lisensiaatin tutkimuksen olen tehnyt vuonna 2012 lastensuojelun organisaatioiden kehittämisestä ja muutoksen johtamisesta. Olen työskennellyt vuodesta 2005 alkaen erilaisissa kehittämis- ja tutkimushankkeissa, viimeisimpänä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella projektipäällikkönä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (2017-2018). Syksystä 2019 alkaen toimin sivutoimisesti Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan opettajana. Twitter: @honkanen_kati
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Leikki Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s