Ilmiöoppiminen rantautuu koulutusjärjestelmään, kuin liittoutuneet Normandiaan. Nyt kaikki on taas hyvin. Koulu on pelastettu.
Maailma koostuu ilmiöistä
Oppiainejako pirstaloi maailman pieniksi palasiksi, vaikka ympärillämme on tarjolla lukuisia ilmiöitä, jotka yhdistävät eri oppiaineiden näkökulmia. Ilmiölähtöisyydessä korostetaan monen tulokulman lähestymistapaa. Oppilaat saavat päättää opiskeltavan aihealueen sisällöistä, muodostaa omia tutkimuskysymyksiä ja vaikuttaa aiheen käsittelytapoihin, lopputuotokseen sekä arviointiin. Se on hyvä! Olen itsekin innoissani.
Arjen harmaat
OPS 2016 puhuttaa puolesta ja vastaan. Ilmiöoppiminen on parhaimmillaan innostavaa, aktivoivaa ja elämyksellistä. Se tuottaa yksilön näkökulmasta uutta, syvää luotaavaa tietoa ja merkityksellisiä oppimiskokemuksia. Mikäs sen hienompaa.
Inklusiivinen yhtenäiskoulu pitää kuitenkin sisällään heterogeenisen joukon yksilöitä, aikuisia ja lapsia, joilla kaikilla on omat erityispiirteensä. Yksilöiden maailmassa onkin tarvetta myös tuelle, sillä kaikki eivät ole yltiösosiaalisia tiimityöläisiä, miljoonien sivujen informaatiotulvasta olennaisen napsivia monilukutaitohirmuja tai monimutkaiseen päätöksentekoon kykeneviä ajattelijoita. Joukossa on ryhmässä ahdistuvia, melusta häiriintyviä, liiallisista ärsykkeistä hepulin saavia, luovassa työskentelyssä jumiutuvia ja vapaudesta villiintyviä, joille ilmiölähtöinen tapa työskennellä saattaa tuottaa enemmän tuskaa, kuin onnistumisen kokemuksia.
Etukäteen ei ole olemassa mitään
Tarkoitamme hyvää: positiiviset oppimisen tilat tukevat oppilaan toimijuuden kehittymistä. Varmasti, mutta miten kukin oppilas kokee tilan (fyysinen, henkinen, sosiaalinen, kulttuurinen, psyykkinen) on yksilöllinen representaatio opettajan tarkoittamasta. Voidaan jopa ajatella, että vasta kohtaaminen, oppilaiden toiminta, tuottaa ontologian, joka toimii oppimisen premissinä. Tällöin lähestymistapa itsessään määrittelee, jopa tuottaa ilmiön sekä olemisen positioita.
Mitä silloin tarkastellaan?
Timo Hirvonen
erityisopettaja
Lähteitä ja lisätietoa:
Barad, K. 2003. Posthumanist performativity
OPS 2016 – Uutta vai uusvanhaa
Paluuviite: Sulkemisajan jälkeinen museo-opas | Lapsinäkökulma