Kenen ehdoilla kuunnellaan

Lapsia on tärkeä kuunnella, siitä ei kellään liene epäselvyyttä? Määräähän siihen jo perustuslakikin (§6) ja tänä vuonna 25 vuotta Suomessa täyttävä lapsen oikeuksien sopimus. Mutta MITEN niitä lapsia sitten pitäisi kuunnella – se onkin sitten jo kimurantimpi kysymys.

Lapsiasiavaltuutetun toimisto on ottanut tärkeän askeleen ja lähtenyt kuuntelemaan kuusivuotiaiden näkemyksiä  teettämällä ensimmäisen Lapsibarometrin.  Yleensähän alle kouluikäisten lasten asioista on kysytty aikuisilta varsinkin silloin, kun on haluttu saada tilastollisesti yleistettävää tietoa. Tässä kuitenkin kysyttiin nimenomaan lapsilta itseltään heidän hyvinvointiinsa liittyviä asioita puhelinhaastattelun kautta.

Lapsibarometri herättää minussa ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta olen riemuissani siitä, että lapsia on haluttu kuunnella ja siitä, että on nähty paljon vaivaa sen eteen. Projektissa on selvästi paneuduttu asiaan; on konsultoitu lapsuudentutkijoita, koulutettu haastattelijoita, lähetetty lapsille kuvitetut tiedotteet etukäteen ja niin edelleen. Raportti on myös huolella laadittu ja kriittisiä kysymyksiäkin tuodaan esiin.

Toisaalta barometrin toteutus herättää niin paljon kysymyksiä, etten ole ollenkaan varma siitä, miten sen tuloksiin voi suhtautua.

Ehkä ongelma on siinä, että olen tottunut tieteelliseen tutkimuksen tekemisen tapaan, jossa esimerkiksi haastattelukysymysten toimivuus selvitettäisiin etukäteen vaikka kognitiivisten haastattelujen avulla ja esitestattaisiin. Tällaista ei tässä selvityksessä tehty, ja niinpä sen raportissakin todetaan, että jotkut lapset ymmärsivät muun muassa kysymyksen kehujen saamisesta negatiivisena (kehuskeluna) ja ”milloin kotona on ikävää”-kysymys saattoi assosioitua pelkkään ikävöintiin, vaikka tarkoitettiin kysyä, että milloin kotona on kurjaa.

Toinen ongelma on siinä, etten tämänkään selvityksen jälkeen ole vakuuttunut siitä, onko määrällisen tutkimuksen logiikkaan perustuva kysely mielekäs tai luotettava tapa hankkia tietoa kuusivuotiaiden ajattelusta. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hänen ajattelutapansa ja myös kommunikointitapansa eroavat aikuisen tavasta – ja määrällisen tutkimuksen logiikka on mitä suurimmassa määrin juuri sitä aikuisen tapaa.

Barometrissa kysyttiin kyllä tosi tärkeitä asioita. Esimerkiksi sitä, kuuntelevatko vanhemmat, jos lapsella on asiaa. Vastausvaihtoehdot olivat kuitenkin ongelmalliset. Vaikka tutkimusten tarkoitus on yksinkertaistaa monimutkaista elämää, niin on silti kyllä aika kohtuutonta, että vastausvaihtoehdot tuohon kysymykseen olivat pelkästään kyllä tai ei (tai: en tiedä). Lapset päätyivätkin vastaamaan esimerkiksi ”joskus”, ”välillä” tai ”ei aina”, mutta koska tutkimuksessa oli vain kaksi vaihtoehtoa, kirjattiin tällaiset vastaukset ”kyllä”-vastauksiin. Toisin sanoen kyllä-vastauksen prosenttilukuun (96%) sisältyvät kaikki variaatiot vastausten ”tosi harvoin” ja ”aina” väliltä, eli oikeastaan se ei kerro meille juuri mitään.

Sitäkin voidaan kyllä miettiä, voiko lapsi vastata tuohon kysymykseen kieltävästi, jos hänen vanhempansa seisoo vieressä kuuntelemassa vastausta.

Ihan mahtavaa on joka tapauksessa se, että Lapsibarometri herättää miettimään sitä, millä tavalla lapsia voi ja kannattaa kuunnella. Mikäs sen sopivampi keskustelunaihe näin lapsen oikeuksien viikolla!

latakkoleikki-rules

P.S. Muistakaahan kaikki osoittaa pitävänne lapsia samanarvoisina kuin aikuisia nostamalla lasten lippu korkealle lapsen oikeuksien päivänä 20.11. ja myös merkitsemällä osallistumisenne liputuskampanjaan, jotta saadaan paljon näkyvyyttä lasten oikeuksille – ja jotta päivä merkittäisiin myös almanakkaan liputuspäiväksi.

 

Johanna Olli
TtM,tohtorikoulutettava  
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry 
s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com
Twitter (suomeksi)
Twitter (englanniksi)      
Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta

 

Advertisements

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s