Epävarmuutta vai pärjäämistä?

Perheiden tukemisessa en usko kieltoihin, määräyksiin tai syyllistämiseen. Neuvolan julistaminen some-vapaaksi alueeksi (vaikkakin vain ”suositusmielessä”) tai kotiväkivallan vastainen kampanjointi, jossa musta lintu vie someäidin lapsen, saavat karvani nousemaan pystyyn. En vain yksinkertaisesti usko, että tällaisella osoittelevalla ja syyllistävällä otteella voidaan aidosti tukea perheiden hyvinvointia. Puhumattakaan siitä, että tällaisten suositusten ja kampanjoiden taakse kätkeytyy monia piiloviestejä ja vallan käyttöä, ilmaisua siitä mikä on oikea ja mikä väärä tapa elää.

En kiistä näyttöön perustuvan tutkimustiedon pohjalta tehtävien suositusten tärkeyttä esimerkiksi imettämiseen, ravitsemukseen, liikkumiseen, nukkumiseen tai vaikkapa ruutuaikaan liittyen. Sen sijaan kyseenalaistan tavan, miten suosituksista usein puhutaan tai miten niitä käytännössä sovelletaan. Kaikkien suositusten ja ohjeistuksen keskellä tullaan samalla synnyttäneeksi epävarmuuden, osaamattomuuden ja syyllisyyden tunteita. Entä jos elämä ei mene oppikirjojen mukaisesti, lapsi ei kasva ja kehity normien sisällä tai suositusten noudattaminen ei syystä tai toisesta onnistu?

Useissa eri yhteyksissä perheiden parissa työskentelevät ammattilaiset ovat nostaneet esiin huoltaan vanhemmuuden puutteista, uusavuttomuudesta ja kyvyttömyydestä olla läsnä lapsen elämässä. Niin tärkeää kun onkin tietää vaikkapa D-vitamiinin oikea saantimäärä, olisi vielä tärkeämpää synnyttää vanhemmalle pärjäämisen ja osaamisen kokemusta. Olisi tärkeää kuulla: ”Sinä olet hyvä vanhempi, sinä tunnet lapsesi, uskalla luottaa itseesi. Jos asiat eivät suju tai kaipaat tukea, etsitään yhdessä keinot avata solmut.” Perhettä tulisi tukea ja vahvistaa erityisesti niissä tilanteissa, jolloin perhe kohtaa haasteita.

Näin ajattelen vanhemman näkökulmasta. Mitä tämä voisi merkitä lapsen kannalta? Ehkäpä ihan samaa asiaa. Lapsen taitoja, osaamista ja ominaisuuksia arvioidaan jatkuvasti niin formaaleissa kuin informaaleissa ympäristöissä. Lapsen elämä on myös täynnä kieltoja ja käskyjä: älä, ei, varo, tee, tule, mene, muista! Muistammeko me aikuiset kaikkien kieltojen, käskyjen ja ohjeiden keskellä vahvistaa lapsen vahvuuksia sekä tukea lapsen luottamusta itseensä?

Kati Honkanen, HTL, KT-opiskelija

Mainokset

Tietoja Kati Honkanen

Teen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteellistä väitöstutkimusta, jonka työnimi on Hyvinvoinnin paikat ja tilat: Monimenetelmällinen tutkimus lapsiperheiden jäsenten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin kokemuksista arjen toimintaympäristöissä. Tällä hetkellä teen artikkeliväitöskirjani yhteenveto-osiota Päijät-Hämeen Kulttuurirahaston apurahalla. Hallintotieteiden lisensiaatin tutkimuksen olen tehnyt vuonna 2012 lastensuojelun organisaatioiden kehittämisestä ja muutoksen johtamisesta. Olen työskennellyt vuodesta 2005 alkaen erilaisissa kehittämis- ja tutkimushankkeissa, viimeisimpänä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella projektipäällikkönä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (2017-2018). Syksystä 2019 alkaen toimin sivutoimisesti Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan opettajana. Twitter: @honkanen_kati
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, Vuorovaikutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s