Mitä tutkija tekee? Iloa lapsinäkökulmaisen tutkimuksen yhteisessä virrassa

Miten tutkimusta syntyy – miten tutkija työskentelee? Työ on usein yksin pohtimista, lukemista, analysointia ja kirjoittamista kammiossa tutkimusaineiston kokoamisen lisäksi. Mutta se voi olla myös yhteistä ideointia, kollektiivista iloa ja aivan uudenlaisen löytämistä kunhan sommitellaan päät yhteen.

Kuvassa: Elina Weckström, Kati Honkanen, Liisa Karlsson, Oona Piipponen, Johanna Olli

Juuri on päättynyt Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen, TelLiksen ja Lapset kertovat ja toimivat -tutkimusryhmä paripäiväinen seminaari, kirjoitusretriitti Nurmijärven Myötätuulessa (kiitos upeista tiloista ja kiinnostavasta toiminnastanne!). Aloitimme kilistelemällä kunkin saavutuksille: usealle tieteelliselle artikkelille ja apuraha-anomukselle, jotka on saatu valmiiksi. Jaettu ilo on tupla riemu. Siten vuorottelivat yksin tekeminen ja jaettu asiantuntijuus: vuoroin jatkettiin omien tutkimustekstien kirjoittamista, vuoroin pohdittiin ja ideoitiin yhteisöllisesti esiin tulevia visaisia kysymyksiä. Yhteisartikkelitkin ottivat aimo harppauksia. Toisinaan kirjoitettiin patjoilla tai toimistossa, joskus puntaroitiin kävelypalaverin sumumaisemassa tai Myötätuulen palmun alla.

Jokainen lähti innostuneena: ”sain ajatukseni uuteen järjestykseen ja tuoreita näkökulmia, joiden kautta analysoida tutkimusaineistoa tai jäsentää teoriaa”. Olen niin ylpeä kaikista tutkijoistamme – mikä tämän hauskempaa!

Lisäksi suunniteltiin pitkälle kaikille avointa seminaaria LAPSINÄKULMAISEN TUTKIMUKSEN MENETELMIÄ JA KÄYTÄNTEITÄ. Se toteutetaan syksyllä tai talvella 2018. Dialogissa tutkimuksen tekeminen ja pohtiminen on innostavaa ja kannustava. Kuka haluaa tulla mukaan?

Liisa Karlsson
Professori, kasvatustiede, erityisesti kasvatuspsykologia
Itä-Suomen yliopisto, dosentti: Helsingin yliopisto

Sähköposti: liisa.karlsson (at) uef.fi
Twitter:
https://twitter.com/KarlssonLiisa?lang=fi

 

 

Mainokset

Tietoja liisakarlsson

Professori, Itä-Suomen yliopisto, dosentti Helsingin yliopisto * Teen tutkimusta ja kehittämistyötä lapsuuden ja työyhteisöjen sekä osallisuuden näkökulmasta kasvatuksessa ja opetuksessa, työyhteisöissä ja kulttuurissa (lapsinäkökulmaisuus, tutkivat pienryhmät lapsilla ja aikuisilla, toimijuus, työn kehittäminen, käyttöteoriat, tutkimusmenetelmät, narratiivisuus, sadutusmenetelmä) * Lapset kertovat ja toimivat -verkoston (LKT) pj. * Lapsuudentutkimuksen seuran hallituksen jäsen * Nordic Child Culture Research (BIN-Norden), Pohjoismaisen lastenkulttuurin tutkijoiden verkoston johtoryhmässä http://blogs.helsinki.fi/kasvatuspsykologia/tutkimusarkisto/lapset-kertovat-hyvinvoinnistaan-kuka-kuuntelee-tellis/ www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat Katso tarkemmin: https://liisakarlsson.wordpress.com/
Kategoria(t): Dialogisuus, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus Avainsana(t): , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s