Sylin salaisuus

Olen pistänyt merkille suomalaisessa varhaiskasvatuksessa mielenkiintoisen vallankäytön välineen – sylin. Olen törmännyt sylikeskusteluun mitä kummallisemmissa yhteyksissä. Ensimmäinen omakohtainen kosketukseni ammattimaiseen sylissä pitämiseen on peruskoulun kahdeksannelta luokalta. Olin työelämään tutustumisessa kotikuntani päiväkodissa ja hoivasin innokkaana neljätoistavuotiaana päiväkodin lapsia. Pidin pientä unenpöpperöistä poikaa sylissäni päiväunien jälkeen ja autoin hänelle housuja jalkaan. Päiväkodin työntekijä istui vieressäni ja totesi huokaisten jotenkin näin: ”Sä teet meille kyllä karhunpalveluksen, kun sä pidät sitä sylissä. Se ei ikinä opi pukemaan unien jälkeen itse.” Suuri hämmennys valtasi nuoren mielen. Muistan ajatelleeni, että tuo aikuinen on kyllä väärässä. Tätä pientä poikaa en ole tämän tapauksen jälkeen tavannut, mutta vieläkin silloin tällöin ajattelen, että jospa hän olisi jo oppinut pukemaan. Onhan hänellä ikääkin jo lähes 30 vuotta. Toivon, että hänen sylinsä on avoin syliä kaipaaville. Tämä kokemukseni sylistä ja karhunpalveluksesta on kulkenut rinnallani koko työikäni. Olen kertonut sitä kymmeniä kertoja erilaisissa koulutuksissa, perehdytyksissä ja keskusteluissa. Sylin rajaamiselle varhaiskasvatuksessa olen kuullut pääasiassa neljää erilaista väitettä, jotka toistuvat hyvin samanlaisina eri toimintaympäristöissä. Myös työ- ja opiskelukaverit, opiskelijat, kurssilaiset ja tuttavat ovat kertoneet kuulleensa samoja perusteluita.

1. Lapsia ei pidetä sylissä, koska kaikkia ei ehditä pitämään sylissä yhtä paljon.

Tämän perustelun kohdalla pysähdyn itse miettimään tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tasa-arvon kannalta olisi tärkeää, että varhaiskasvatuksen henkilöstön aika jakautuisi minuutilleen tasan kaikkien lapsien kesken. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta kaikki lapset eivät kuitenkaan kaipaa syliä yhtä paljon ajallisesti. Tämän perustelun kohdalla voisi miettiä lasten erilaisia tarpeita ja niihin vastaamista. Lapset tuntevat Jukka Mäkelän tutkimusten mukaan jo hyvin varhain empatiaa ja ymmärtävät, että nyt Siiri kaipaa syliä ja lohdutusta ja luottaa toisaalta siihen, että hän saa lohdutusta ja syliä sitä tarvitessaan. Tasa-arvon vaatimus ei siis tule lapsilta vaan meiltä aikuisilta. Tärkeää on oikeudenmukaisuus. Iiris viihtyy hyvin kirjaa luettaessa sohvan selkänojalla olan takana, kun taas Minka, Sanni ja Miko haluavat istua sylissä. Huomenna kysyn Iiristä syliin, mutta sohvan selkänojalla on jännä olla. Siispä Minka, Sanni ja Miko ovat sylissä huomennakin.

2. Lapsia ei pidetä sylissä, koska siihen ei ole resursseja.

Tämä on perusteluista ehkä surullisin. Aivan kuin joku ulkopuolinen taho määrittelisi mahdollisuuden valintaani pitää tai olla pitämättä lapsia sylissä. Syliä käytetään resurssikeskustelussa aseena. Sylin merkitys yleisesti tunnustetaan ja ajatellaan, että kaikkien hälytyskellojen täytyy soida, jos sylissäkään ei ehditä pitämään. Jossain päiväkodissa ei maalata, koska määrärahat on käytetty. Sen ymmärrän, jos maaleja ei ole ja jos ei henkilöstö hoksaa ottaa pakastimesta mustikoita ja puolukoita maalaamiseen. Syli on kuitenkin meillä kaikilla. Pitäisikö meidän tässä ainaisessa varhaiskasvatuksen resurssipulassa ajatella, että vaikka kaikki muu vietäisi, niin syliä on aina tarjota. Vanhempien kanssa keskustellessani yleinen huoli on, pidetäänkö lapsia päiväkodissa sylissä. Sylittömyys on pelko, jota vanhemmat pohtivat pitkin työpäiviään. Otetaanko minun lapseni syliin, jos hänellä on hätä. Ihan oikeasti olen sitä mieltä, että syy sylissä pitämättömyyteen ei voi olla resursseissa. Uskon sen olevan pikemminkin korvien välissä. Ajattelen, että aina on ainakin pieni hetki sylille. Ja syliin mahtuu aika monta yhtä aikaa.

3. Lapsia ei oteta syliin, koska lapset tottuvat sylissä oloon.

Takertuvaiset lapset pelottavat aikuisia. Meillä on kova halu kasvattaa itsenäisiä ja pärjääviä lapsia. Syli on hyvä paikka olla. Sylissä jaetaan vahvoja emotionaalisia kokemuksia, joihin kiinnitetään huomiota välillä päiväkodissa aivan liian vähän. Voiko lapsi olla sylissä liikaa? Yleisesti tiedostamme, että vauva tarvitsee kehittyäkseen toisen ihmisen lämmintä vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Sylistä taaperon on turvallista lähteä tutkimaan maailmaa ja syliin on turvallista palata. Kuka määrittelee, mikä on sopiva määrä syliä? Itse lastentarhanopettajana luotan lapsen ilmaisemaan tarpeeseen. Katse, itku, käsien ojentaminen, pyyntö, lattialla istuessani peruuttaminen minua kohti tai hyppy selkään. Minä pyrin tarttumaan näihin viesteihin. Joskus nappaan ohimennen hetkeksi syliin. Joskus sopivassa hetkessä kysyn, että haluaisitko tulla syliin. Joskus kyykistyn ja ojennan käteni. Näissä tilanteissa lapselle jää valta valita, juostako syliin vai jättää tulematta. Vastavuoroisuutta on mielestäni se, että aina lapsen ei tarvitse pyytää vaan joskus pääsee syliin pyytämättäkin. Ajattelen, että tällaisella toiminnalla me aikuiset viestimme lapselle, että aikuisenkin mielestäni sylissä olo tärkeää.

4. Lapsia ei oteta syliin, koska he kerjäävät sillä vain huomiota.

Sylissä ololle tarvitaan aikuisten mielestä joku syy. Valitettavan usein aikuinen määrittelee sen, onko lapsen esittämä syy pätevä syliin pääsemiseksi. Vallan kahva on vahvasti aikuisella. Lapsi huomaa nopeasti, kenen syliin ei kannata edes pyytää. Hyvällä ei työyhteisössä katsota aina myöskään sitä aikuista, joka mielellään pitää lapsia sylissä. Jääkö sylissä pitäessä muut työt tekemättä vai onko riski että itsekin joutuu pitämään lapsia sylissä? Aikuinen päättää sylistä ja syli pitää usein ansaita. Ainakaan huonon käytöksen jälkeen on turha pyytää syliin. Vieno hymy ja pieni hipaisu jalkaan ei välttämättä saa aikuista ymmärtämään, että pieni sylihetki olisi paikallaan. Kitiseminenkään ei ole oikea syy päästä syliin. Entä jos tönäisee kaveria tai härnää kaveria aikuisten huomaamatta niin kauan, että kaveri hermostuu ja lyö. Lyödyksi tullut on oikeutettu syliin. Myös, jos satuttaa itsensä, pääsee syliin. Lapsen tuontitilanteessa itku tulee helposti, kun ympäristö vaihtuu kotoa päiväkotiin. Reippaat lapset juoksevat ikkunaan vilkuttamaan ja ne takertuvaiset eivät suostu millään irrottautumaan vanhemmasta. Usein auttaa se, että lapsi pääsee suoraan vanhemman sylistä päiväkodin aikuisen syliin. Välissä ei ehdi pudota henkisesti tyhjän päälle vaan turvallisuuden tunne säilyy. Lapsi oikeutetusti hakee huomiota keinolla millä hyvänsä, jos hän ei sitä muuten saa. Tasapainoisen kasvun ja kehityksen edellytyksiä ovat nähdyksi ja kuulluksi tuleminen.

Mutta hei, millä me varmistamme, että koko seuraava sukupolvi ei tämän blogin myötä jumitu syliin. Kannustan seuraavaksi kaikkia miettimään oman päiväkodin oppimisympäristöä. Ota tavoitteeksi luoda oppimisympäristöstä niin mielenkiintoinen ja houkutteleva, että lapsi omasta halustaan lähtee sylistä tutkimaan ympäristöä luottaen siihen, että syli on olemassa, kun sitä taas tarvitsee.
Elina Weckström

Päiväkodin johtaja, Kasvatustieteen jatko-opiskelija (Itä-Suomen yliopisto

Mainokset

Tietoja Elina Weckström

KM (varhaiskasvatus), Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto, Päiväkodin johtaja. Kiinnostuksen kohteitani ovat lasten osallisuuskokemukset, lasten kohtaaminen ja osallisuuden toimintakulttuuri.
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, Lasten näkemykset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

15 vastausta artikkeliin: Sylin salaisuus

  1. johannaolli sanoo:

    Ihan mahtava kirjoitus todella tärkeästä aiheesta, kiitos Elina! Tämän soisi lähtevän lentoon somessa ja päätyvän jokaikisen varhaiskasvattajan luettavaksi. Sylille on oltava aina aikaa!

    Kosketushan on tutkitustikin todella tärkeää. Siitä mainioita esimerkkejä kertoo tämä Jukka Mäkelän artikkeli Suomen Lääkärilehdessä 14 / 2005: https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0ahUKEwiRp5zqkcTTAhUGhywKHS8zBckQFggjMAA&url=https%3A%2F%2Fasiakas.kotisivukone.com%2Ffiles%2Fpirpana2.tarjoaa.fi%2Ftiedostot%2Fkosketuksen_merkitys_-artikkeli.pdf&usg=AFQjCNHpUnjdsOjXx8G5VJMSJyhm-wbE0A&cad=rja

    Tykkää

  2. Elina Weckström sanoo:

    Kiitos Johanna mukavasta palautteesta! Kiitos myös hyvästä kirjoitusvinkistä. Sinä taisit aiheen heittää keskustelun lomassa retriitissämme.

    Tykkää

  3. "Iso tyttö" sanoo:

    Todella tärkeä asia nostettu tässä esiin! 💕

    Sylin kaipuu voi olla vielä aikuisellakin kova tai katkerat muistot lapsuudesta, jos lapsena ei ole saanut olla sylissä.
    Perheiden tilanteet ovat monenlaisia ja osa lapsista onkin sosiaalisin perustein päivähoidossa. Ehkä äiti ja/tai isä on niin uupunut ja masentunut, että ei jaksa nähdä lastensa tarpeita? Ehkä perheessä on monta pientä lasta, jolloin kädet ovat täynnä työtä ja aika riittää vain kotitöille ja ehkä ihan pienimmälle lapselle. Isompien lasten täytyy monesti tuolloin olla niitä ”isoja” pärjääjiä jo hyvin pienestä pitäen.
    Näissä tilanteissa erityisesti korostuu päiväkodin tädin tai sedän antamat sylihetket! ❤

    Tykkää

    • Elina Weckström sanoo:

      Kiitos palautteestasi! Kuten kirjoitit, emme voi pitää läheisyyttä ainoastaan perheen sisäisenä asiana vaan emotionaalisia kohtaamisia täytyy olla pitkin päivää. Näin tunteiden säätely kehittyy ja lapsi saa positiivisella tavalla kaipaamaansa huomiota.

      Tykkää

  4. Iiris sanoo:

    Kolmen lapsen äitinä olen kiinnittänyt samaan asiaan huomioita. Samoilla perusteilla periaatteessa teilataan pitkää imetystä. Samalla tavalla itse olen huomannut, että kun annan lapsen tulla rinnalle niin pitkään kun hän on itse siitä valmis lähtemään, sitä suuremmalla riemulla ja rohkeudella hän siitä lähtee maailmaa kohtaamaan. Kun taas pakotan jo pienen vauvankin aikuisten maailmaan, omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, jotta ”se nyt ei vaan söisi tissiä vielä koululaisena” ja painostan itsenäistymään, niin epävarmuuden tunteet voivat olla aivan toista luokkaa. Itse aikuisena olen taas huomannut hyvin sen, että lapsena sylittömyys näkyy edelleen tietynlaisena hellyydenkaipuuna, eli ne on todella pitkäaikaisia vaikutuksia. Tietyllä tavalla tämä yhteiskunta on monimutkainen, samaan aikaan näistä asioista esimerkiksi Sinkkosen äänellä puhutaan aktiivisesti, ja kuitenkin monet varhaiskasvatuksen ammattilaiset käyttäytyvät juuri kuten tuossa ylempänä kirjoitit. Toisaalta varmaan kaikissa ammattikunnissa on sitä samaa ongelmaa, että kehityksen mukana on vaikea pysyä. Eikä aina haluta edes oppia uutta, vaan pyöritetään niitä samoja rutineita vuosikymmenistä toiseen.

    Tykkää

    • Elina Weckström sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Onneksi saamme jatkuvasti uutta tutkimustietoa mm. pienen lapsen aivojen kehityksestä ja sosiaalisuudesta. Vakiintuneita toimintatapoja ja niihin liittyviä asenteita on vaikea muuttaa ulkoapäin. Onneksi toimintatavat kuitenkin muuttuvat vähitellen.

      Tykkää

  5. paulamm sanoo:

    KIrjoitat niin tärkeästä aiheesta, Suomessa kasvatetaan jo pienistä lapsista reippaita ja kilttejä, sillä vain niin he kelpaavat aikuisille. Tuota läheisyydellä taktikointia tulee aikuisten puolelta koko ajan, ei ihme että myös aikuisiällä suhteet ovat tunnekylmiä.

    Tykkää

    • Elina Weckström sanoo:

      Kiitos paulamm kommentistasi! Totta on, että suomalaisessa kulttuurissa on perinteisesti kunnioitettu pärjäävää lasta. Onneksi tunteet sekä lasten ja aikuisten omat kokemukset otetaan nykyään paremmin huomioon monissa tilanteissa. Olen myös kohdannut paljon varhaiskasvatuksessa työskenteleviä, jotka pitävät sylissä pitämistä ja lapsen tunteiden huomioimista työnsä lähtökohtana.

      Tykkää

  6. Nimetön sanoo:

    Oli Ylpöllä ansionsakin mutta preussilainen kellon mukaan hoitaminen oli kyllä erittäin vahingollinen toimintatapa. Nälkäänsä tai muuta hätäänsä itkenyt lapsi sai vain kellon mukaan hoivaa, kuinka traumaattista se onkaan ollut!

    Tykkää

    • Elina Weckström sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Ajat muuttuvat ja tutkimustieto lisääntyy koko ajan. Nykysuositukset tosiaan näissä asioissa poikkeavat Ylpön ajasta.

      Tykkää

  7. opintoklubi sanoo:

    Jokainen kaipaa joskus toisen lämpöä, lohtua ja turvaa, ihana, että ajat tätä. Myös äitinj olen kiitollinen, että tuot tätä lähestymiskulmaa sille.

    Tykkää

  8. Nimetön sanoo:

    ❤️

    Liked by 1 henkilö

  9. Sofia sanoo:

    Hienosti kirjoitettu! Omat ovat olleet 3-vuotiaiksi kotihoidossa osaltaan juuri tästä syystä. Yli 3-vuotiaan pärjäävät tunteittensa kanssa yleensä jo enemmän itse, vaikka toki hekin tarvitsevat syliä. Onneksi olen kyllä viime vuosina nähnyt, että lapset usein (eivät aina) pääsevät päiväkodissa syliin sitä tarvitessaan. Ja arvostan suuresti päiväkotien henkilökuntaa, mutta resursseja pitäisi saada lisää ja nämä vanhanaikaiset asenteet karsittua!

    Tykkää

    • Elina Weckström sanoo:

      Kiitos Sofia kommentistasi! Olen samaa mieltä, että meillä on suomessa paljon päiväkoteja ja varhaiskasvatuksessa työskenteleviä, joille sylin tarjoaminen ja lapsen tunteiden huomioiminen ovat tärkeitä asioita ja työn lähtökohtia. Paljon on kuitenkin vielä kehitettävääkin. Onneksi asenteet muuttuvat vähitellen ja toivon todella, että jokainen lapsi saisi kaipaamansa läheisyyden ympärillä olevilta tärkeiltä aikuisilta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s