Näkökulmia varhaiskasvatuksen osallisuuteen

Yhteinen-aloitus

Uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (vasu) käyttöönoton myötä osallisuus on herättänyt keskustelua ja pohdintaa monissa eri yhteyksissä kuten varhaiskasvattajien fecebook-ryhmissä, useissa blogeissa sekä erilaisissa osallisuuteen liittyvissä seminaareissa ja koulutuksissa.  Osallisuuden määritelmä on kirjava ja uusi vasu on velvoittava, joten ei ole ihme, että käsite hämmentää ja luo jopa paineita työhön. Facebook-ryhmissä konkreettisten kuvausten kautta halutaan kysyä kollegoilta, onko tämä nyt oikeaa osallisuutta tai jonkun kysyessä vinkkiä esim. avaruusteeman toteuttamiseen, asia kuitataan muistuttamalla, että kysy lapsilta, mitä he haluavat tehdä. Osallisuudella on yleisesti ottaen positiivinen kaiku. Se saa kuitenkin osakseen myös kritiikkiä. Käsitteen määrittely on siis tärkeää.

Jokaisen varhaiskasvattajan on hyvä pohtia, mitä ajattelee lapsista, 2010-luvun lapsuudesta, toiminnasta ja tiedosta. Vasun ja sosiokulttuurisen oppimiskäsityksen mukaan lapsi nähdään aktiivisena toimijana, joka kasvaa, oppii ja kehittyy vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa. Tämän hetkistä varhaiskasvatusta ohjaa voimassa oleva vasu arvoineen ja oppimiskäsityksineen. 1950-luvulla ajatukset olivat toisenlaisia, emmekä tiedä, mitä seuraavat vuosikymmenet tuovat tullessaan.

Itse liitän osallisuuden vahvasti toimintakulttuuriin, jolloin osallisuus ei ole vain aikuisen valitsemia ja käyttämiä menetelmiä, joiden avulla osallistetaan eli kerätään lasten mielipiteitä ja ajatuksia. Osallisuus ei ole lahja, jonka aikuinen antaa lapselle ajatuksella, että nyt sinä saat päättää – käytä päätösvaltasi viisaasti ja kanna vastuusi. Osallisuudessa on perimmiltään kyse juuri vallasta ja vastuusta. Ja tähän liittyy myös osallisuuden terävin kritiikki. Osallisuuden taakka on lapselle liian suuri, jos vallan ajatellaan olevan toisen alistamista sekä itsenäistä päätöksentekoa ja vastuun yksilön velvollisuutta hoitaa asia päätökseen yksin. Tällainen valta on pelottavaa. Tällaista valtaa ja vastuuta ei tule käyttää eikä antaa sen kummemmin lapsille kuin aikuisillekaan. Tarkastellaanpa valtaa ja vastuuta yksilöllisen näkökulman sijaan yhteisöllisestä näkökulmasta. Valta on ihmisten välisiä suhteita, mahdollisuutta vaikuttaa omaan elinympäristöönsä sekä rohkeutta kertoa itselle tärkeistä asioista ja vastuu taas toisten mielipiteiden huomioimista ja yhteisistä asioista huolehtimista.

Lapsinäkökulmaisena tutkijana en tarkastele osallisuutta ainoastaan yksilön tai yhteisön näkökulmista vaan juurikin yksilön ja yhteisön välisenä kohtaamisena ja vastavuoroisuutena. Ajattelen osallisuuden olevan tunne tai kokemus, joka syntyy ensisijaisesti ryhmään kuulumisen tunteesta ja mahdollisuudesta tehdä aloitteita. Se sisältää mahdollisuuden olla oma itsensä, ilmaista omia näkemyksiään ja vaikuttaa omaan elinympäristöönsä. Osallisuus ei ole varhaiskasvatuksessa lapsen tai aikuisen oikeus vaan se koskee koko yhteisöä. Osallisuus on osa toimintakulttuuria vasta, kun tunne osallisuudesta elää jokaisen yhteisön jäsenen sisällä syntyen yhteisössä tapahtuvista kohtaamisista ja vastavuoroisesta toiminnasta – hymyistä, halauksista, Mitä kuuluu? –kysymyksistä, havainnoinnista, aloitteisiin tarttumisesta, ideoiden yhteisestä kehittelystä, jaetuista epäonnistumisista, omien ajatusten kertomisesta, vapaaehtoisesta osallistumisesta, ystävällisyydestä ja ilosta.

 

Elina Weckström

KM (varhaiskasvatus), Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto

Päiväkodin johtaja

elina.weckstrom (at) gmail.com

 

Lisää aiheesta:

Karlsson, L. (2014). Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannus.

Opetushallitus (2016). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet.

Riihelä, M. (2000). Leikkivät tutkijat. Helsinki: Edita.

Tammi, T. & Hohti, R. (2017). Lasten osallistuminen ja posthumanistinen ontologia: urittuvaa ja emergenttiä kartoittamassa. Kasvatus ja aika 11(1), 69-83

Weckström, E., Jääskeläinen, V., Ruokonen, I., Karlsson, L. & Ruismäki, H. (2017). Steps together – Children’s experiences of participation in club activities with the elderly. Journal of Intergenerational Relationships. 15(3), 273-289

Mainokset

Tietoja Elina Weckström

Kiinnostuksenkohteitani ovat osallisuuden toimintakulttuuri ja siihen liittyvä ihmisten välinen vuorovaikutus. Vuorovaikutusta tarkasteltaessa minua kiinnostavat erityisesti ihmisten tapaa kohdata toiset ja luoda vastavuoroista toimintaa. Olen koulutukseltani Varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Teen väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon. Työskentelen Touhulassa varhaiskasvatus- ja laatupäällikkönä.
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Lapsuus, Toimijuus ja osallisuus, Vastavuoroisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Näkökulmia varhaiskasvatuksen osallisuuteen

  1. Paluuviite: Ensin raivataan kaikki leikit | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s