“Kattokaas, kyllä mä tiedän mun elämästä”

Jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle laaditaan henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), jonka avulla ryhmän pedagogiselle toiminnalle asetetaan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevia tavoitteita. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadintaan osallistuvat ryhmän kasvattajien lisäksi lapsen huoltajat. Varhaiskasvatuussuunnitelman perusteiden mukaan myös lasta on kuultava oman varhaiskasvatussuunnitelmansa laadinnassa. Miten lapsen ääni sitten saataisi parhaiten osaksi keskustelua? Aatoksen ja minun vasuhetkestämme on toivottavasti apua monelle syksyn vasujen laadintaa pohtivalle.

Aatos istuu metsässä vieressäni ja katselee mietteliäänä pressun päällä olevia kortteja.  Muut ryhmän lapset ja kasvattajat ovat metsäleikeissä hieman sivummalla. On Aatoksen hetki valmistautua omaan vasukeskusteluunsa. Kortit ovat tuttuja Aatokselle aamuhetkeltä ja päivän leikkien valinnasta.IMG_1442

Meillä on edessämme korttien lisäksi kaksi eriväristä paperia, jotka Aatos on itse valinnut ennen metsään lähtöä. Vinkkasin Aatosta valitsemaan papereiden värit sen mukaan, mikä tuo mieleen ilon ja mikä harmituksen. Aatos valitsi iloiseksi paperiksi oranssin, koska hän oli edellisenä päivänä ollut paistamassa isän kanssa makkaraa metsässä nuotiolla ja oranssi oli ihan kuin nuotion liekit. Harmitusväriksi Aatos valitsi valkoisen paperin, koska se ei tuonut mieleen mitään. “On tylsää, jos ei keksi mitään tekemistä”, sanoi Aatos valitessaan papereita. Kirjasin Aatoksen kertomat asiat itselleni muistiin.

Kerron Aatokselle, että meitä päiväkodin aikuisia sekä äitiä ja isää kiinnostaa tietää, mitkä asiat ovat hänelle päiväkodissa tärkeitä ja kukas muukaan siinä on parempi asiantuntija kuin Aatos itse. Tähän Aatos toteaa: “Mä olen kyllä aika fiksu.” Aatos nostaa katseensa kuvista ja katsoo minua. Hymyilen hänelle. Kerron seuraavaksi, että Aatos voi valita kuvista sellaisia, joista tulee päiväkodissa hyvä mieli. Ne hän voi laittaa valitsemalleen iloiselle oranssille paperille. Sellaiset kuvat, jotka harmittavat tai tuntuvat kurjilta, hän voi laittaa valkoiselle harmituspaperille. Pyydän Aatokselta luvan, että saan kirjoittaa hänen ajatuksiaan muistiin. “Sä voit kirjottaa musta kirjan”, Aatos innostuu. Vastaan hänelle, että tehdään tästä vihkonen, joka esitellään ensi viikolla äidille ja isälle, kun he tulevat päiväkodille juttelemaan Aatoksen asioista.

Sitten aloitamme. Aatos laittaa kuvia papereiden päälle kaikessa hiljaisuudessa. Hiljaisuuden rikkoo yksi kommentti. “Tää on ku peli.” Kuvien lajittelu jatkuu. Jokaisen käden ojennuksen aikana kuuluu Aatoksen suusta: “Fiuu, fi-fiuu.” Välillä hän sanoo: “Tyhmää lukea, tyhmää vessassa, tyhmää pukee kurikset.” Sitten hän kääntyy minuun päin. “Arvaa mitä, Elina?” “No”, vastaan. “Mä haluisin mennä jo leikkimään Sisun kanssa.” Pyydän, että Aatos kertoisi vielä, mitä kuvia hän valitsi oranssille paperille ja mitä valkoiselle. “En mä oikeen jaksa”, hän vastaa. “Ei sun tarvitse. Ota kuitenkin vielä kuva sun hienosta teoksesta tällä mun kännykällä.” Aatos ottaa kuvan ja juoksee leikkimään. Muistivihkoni jää Aatoksen kohdalta aika tyhjäksi, mutta luotan siihen, että Aatos kertoo kuvavalinnoistaan vasukseskustelussa.

Seuraavalla viikolla Aatoksen vanhemmat tulevat aamulla Aatoksen kanssa päiväkodille. Olemme sopineet aamuksi Aatoksen vasukeskustelun. Edellisessä tiimipalaverissa olemme käyneet ryhmän hoitajien kanssa läpi, Aatokseen liittyviä asioita ja kirjanneet havaintojamme ylös. Olen liittänyt Aatoksen ottaman valokuvan osaksi vasulomaketta ja nyt olen suurentanut sen tietokoneeni näytön kokoiseksi. Aloitamme keskustelun katsomalla kuvaa Aatoksen valitsemista kuvista. Pyydän Aatosta kertomaan, mitä teimme metsässä. Hän kertoo vanhemmilleen oranssista tulenlieskapaperista ja siitä, että kotona ei välillä ole mitään tekemistä. Hän kertoo myös, että päiväkodissa on kiva juosta pihalla hippaa ja ottaa rännistä ämpäriin vettä. Tylsää on käydä kakalla, kun jännittää, että minne Iines ja Sisu ovat menneet sillä aikaa. Kurjalta tuntuu myös lukea kirjoja, kun joku koko ajan häiritsee.

Pohdimme yhdessä kaverisuhteiden merkitystä ja sitä kuinka tärkeää on pysähtyä täyttämään perustarpeitaan, vaikka jotain kiva on kesken. Täytyy malttaa, juoda, jos janottaa, syödä lounasta, että jaksaa ja käydä vessassa, jotta turhat aineet pääsevät pois elimistöstä. Aatoksen vanhemmat kertovat, että samaa kiirehdintää on kotonakin. Sovimme yhdessä, että sekä kotona että päiväkodissa rauhoitetaan ruokailut ja vessahetket ja päiväkodissa kakkakäynnin jälkeen autamme Aatosta löytämään kivat leikit. Lukuhetkiä rauhoittaaksemme, mietimme lukupaikan sijaintia niin, että muiden leikit eivät olisi ihan kiinni lukijoissa. Kerron, että Aatos voi lähteä nyt aamiaiselle ja me jatkamme äidin ja isän kanssa vielä hetken. Kiitän Aatosta ja ennenkuin hän pujahtaa ovesta ruokahuoneen puolelle, hän toteaa: “Kattokaas, kyllä mä tiedän mun elämästä.”

Tämän kertomuksen avulla haluan vahvistaa varhaiskasvatuksen ammattilaisissa luottamusta siihen, että jo pienillä lapsilla on tärkeää itseensä ja ympäristöönsä liittyvää tietoa, jota meidän aikuisten kannattaa kuunnella herkällä korvalla. Kysyminen ei usein riitä vaan lapsilla täytyy olla monipuolisesti erilaisia tapoja ilmaista itseään.

 

Elina Weckström

KM, Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto

Varhaiskasvatuspäällikkö, Touhula

 

Lukuvinkkejä:

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/12/08/lasten-ja-nuorten-nakokulmat-tutkimuksessa-ja-toiminnassa/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/05/02/oikeus-tulla-suojelluksi-ja-oikeus-osallistua-myos-pienilla-ja-puhumattomilla/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/04/11/taa-on-sun-peli-kesy-materiaali-lapsen-osallisuuden-tukena-koulussa/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2018/11/08/sadutusta-kuvakorteilla/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2016/10/20/tutkimusjuttuja/

Tietoja Elina Weckström

Kiinnostuksenkohteitani ovat osallisuuden toimintakulttuuri ja siihen liittyvä ihmisten välinen dialogi. Vuorovaikutusta tarkasteltaessa minua kiinnostavat erityisesti ihmisten tapa kohdata toiset ja luoda vastavuoroista toimintaa. Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Teen väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon. Työskentelen Touhulassa varhaiskasvatus- ja laatupäällikkönä. Lisäksi toimin luennoitsijana. Somessa löydät minut seuraavasti: @elina_weckstrom www.linkedin.com/in/elinaw https://lapsinakokulma.wordpress.com/author/elinaweckstrom/
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, kohtaaminen, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: “Kattokaas, kyllä mä tiedän mun elämästä”

  1. Liisa Karlsson sanoo:

    ‪Tässä on erittäin hyvä tapa toimia lapsen kanssa kun häntä todella haluaa kuunnella ja ottaa tiedon työnsä toteutukseen. Ja miten hyvin kuvattuna. Kiitos Elina Weckström. #lapsinäkökulma #yhteisönäkökulma ‬

    Liked by 1 henkilö

  2. Paluuviite: Miten arvioida käyttäytymistä? | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s