”On kivaa, kun toinen kuuntelee!” Saduttaen lasten tiedon, ajatusten ja kiinnostusten äärelle

Ensin meitä vastassa oli käytännönpulma: miten saisimme suuren ja kolkon lukion luokkahuoneen viihtyisäksi paikaksi, jossa tekisi mieli kertoa tarinoita?

Viime lauantaina 24. elokuuta olin mukana vetämässä sadutuspajaa Kuopion Tieteenpäivillä, jotka järjestettiin Kuopion lyseon lukion tiloissa.  Sadutuksessa on tärkeää toisen kohtaaminen demokraattisessa tilassa, mutta perinteiset pulpettirivit viestivät ennemminkin säännöistä ja auktoriteetista. Turvauduimme käytävän pehmustettuihin penkkeihin ja sohvaan, joiden avulla tila muuttui rennommaksi olotilaksi. Järjestelimme myös pulpetteja piirustuspisteeksi. Sitten ryhdyimme saduttamaan Tiedepäivään osallistuvia lapsia:

Kerro satu/tarina/kertomus/juttu.

Kirjaan sen juuri niin kuin sen kerrot.

Lopuksi luen tarinan ääneen ja voit korjata tai muuttaa sitä, jos haluat.

Jos aikuinen ei ole aikaisemmin tutustunut sadutusmenetelmään, hän saattaa sortua liialliseen ohjaamiseen ja päälle puhumiseen. Sadutuksessa pääosassa onkin tietoinen kuuntelu, joka saavutetaan joskus niin, että aluksi kaikki ovat hetken hiljaa. Tietenkin kertominen vieraalle ihmiselle saattaa vähän jännittää – sekä lasta että lapsen vanhempaa. Huomasin, miten vaikeaa joillekin vanhemmille oli odottaa hiljaa sitä hetkeä, kun lapsi alkaa kertoa. He halusivat tukea lastaan kuiskuttelemalla korvaan: ”Noh, mistä kertoisit? Kertoisitko koirasta? Mikä se tarina voisi olla? Mistä sinä haluaisit kertoa?” Rauhoitin tilanteen sanomalla lapselle: ”Olen valmis kirjoittamaan tarinasi. Voit aloittaa kertomisen sitten, kun tuntuu siltä.” Hetken hiljaisuuden jälkeen tarinaa alkoikin tulla.

Jotkut sisarukset kertoivat yhdessä, täydentäen toinen toistensa sanoja. Toiset halusivat kertoa oman sadun. Saduttaessa syntyy aikuisen näkökulmasta lähes harras tila, johon lapset kuitenkin suhtautuvat hyvin mutkattomasti. He kertovat joskus pidemmän, joskus lyhyemmän tarinan, ja harvoin tahtovat tehdä siihen lopuksi muutoksia, vaikka saduttaja aina tarjoaa tähän mahdollisuuden. Keskeistä on, ettei tarinaa arvioida jälkikäteen, vaan iloitaan siitä lukemalla se ääneen yleisölle tai kiinnittämällä se satuseinälle (aina lapsen luvalla). Lapsi voi myös halutessaan piirtää tarinastaan kuvan.

Sadutuspajaan tuli myös uteliaita aikuisia, jotka kyselivät sadutuksen periaatteista. Eräs kysymys toistuu kerrasta toiseen: Miksi sadutuksessa ei ohjata ollenkaan kertomuksen sisältöä? Miksi lapsi saa kertoa ihan mistä vain? Usein vastaan tähän, että tärkein osa sadutusta on kohtaaminen. Heti, kun aikuinen rupeaa ohjaamaan, kohtaamisen valtatasapaino muuttuu ja siirtyy aikuiselle. Silloin vaarana on, että lapsi kertoo miellyttääkseen aikuista, eikä koe samanlaista kertomisen ja kuulluksi tulemisen iloa.

Pyysin luvan muutamien kertomusten ja piirrosten julkaisuun blogissamme:

Mariarita (10 v.) kertoi kolme tarinaa: Vesimelonin seikkailu, Meren löytöjä, ja Siili takapihalla.

Vesimelonin seikkailu

Vesimeloni oli keittiössä. Ja sinne keittiöön tuli ihminen, joka halusi syödä sen vesimelonin. Mutta se vesimeloni tippui pöydältä ja se vieri lihakaupan eteen. Ja niin se ihmetteli: mitäköhän tuolla olevat kaverit tekevät? Nököttävätkö he paikallaan vaan? Yhtäkkiä vesimeloni näki, kun ihminen kävi hakemassa lihan. Vesimeloni tajusi, että paikka ei kuulunut hänelle. Hän päätyi vihanneskaupan eteen. Hän mietti: oi miten kauniita vihanneksia. Mitenhän minäkin pääsisin tuonne. Sitten se tajusi, että se ei ollut vihannes. Ja niin se jatkoi matkaa. Yhtäkkiä hän ihan vahingossa törmäsi kaupungintaloon, jossa poika potkaisi sitä. Ja niin se vieri hedelmäkaupan eteen. Ja hedelmäkaupan edessä se meni sisään. Ja siellä se tapasi kavereita. Loppu.

– Mariarita

Mariaritan sadutuksen jälkeen piirtämä kuva. Hahmojen yläpuolella lukee ”Liha”, ”Vihannes” ja ”Hedelmät”.

Meren löytöjä

Yksi sukeltaja oli menossa sukelluspukukauppaan. Ja sieltä se löysi sille sopivan sukelluspuvun. Se osti sen, jotta se pääsisi sukeltamaan. Sen kaverit oli jo valmiina moottoriveneessä. Sukeltaja kävi pukukopissa ja laittoi sukelluspuvun päälle. Sen jälkeen se meni moottoriveneeseen, laittoi moottorin päälle ja vene lähti laiturilta. Se puksutti meren aalloilla, kunnes yhdessä vaiheessa moottori vaikeni. Sukeltaja kävi korjaamassa sen ja taas vene alkoi puksuttaa. Mutta tähän sukeltaja ei ollut vielä valmis ja sukeltaja tippui veneen yli. Nyt hän kellui meressä. Hän sukelsi ja näki kauniita, kauniita kaloja, kunnes yhtäkkiä haiparvi tuli vastaan. Mutta veneen muut tytöt olivat valmiina ja heittivät hänelle haihäkin. Hän meni haihäkin sisään. Ja kun haiparvi oli mennyt ohi, hän oli kuvannut jo kaiken talteen. Hän jatkoi kuvaamista, kunnes vastaan tuli meduusaparvi. Hän ei pelännyt niitä, sillä hänellä oli antimeduusavalmisteet päällä. Ja niin hän jatkoi ihan rauhassa. Siellä oli koralleja ja kaikenlaista ihmeellistä. Hän näki monta erilaista parvea. Ja niin hän tuli takaisin pinnalle. Moottorivene puksutti takaisin. Laiturilla sukeltaja otti pois asunsa, ja oikeasti sukeltaja oli opettaja. Ja sen takia hän meni suoraan luokkaan ja näytti kaiken, minkä hän oli kuvannut, koko luokalle. Loppu.

– Mariarita

Mariaritan sadutuksen jälkeen piirtämä kuva. Meduusan puhekuplassa lukee ”Senkin meren saastuttaja”.

Siili takapihalla

Siili: ”Täh? Miten minä tänne päädyin? Ohoh onpa se iso. Apuaaa! Haluaisin pois! Öö, onko täällä joku? Jos on, auttaisitko minut täältä pois? Siili kaivoi kuopan mutta tupsahtikin omenan eteen. ”Nam” sanoi siili ja söi omenan. Siinähän oli melkoinen energia. Nyt sitä tuli taas lisää. Kiitos omenalle. ”Ja nyt minä häivyn täältä.” Ja niin siili häipyi kaivamalla kuopan. Hän löysi taas kotiin. Mutta jotain puuttui. Siili ei vain tiennyt mitä. Niin siili meni takaisin takapihalle vanhan kuopan kautta. Ja hän taas tupsahti omenan eteen, mutta sen se otti ja kuljetti omaan koloonsa. Nyt sillä oli kaikki tarvitsemansa. Paitsi taas kerran puuttui jotain. Niin hän meni taas kuopan kautta takaisin takapihalle. Sieltä hän otti taas kolmannen omenan ja vei sen omaan koloon. Nyt siili tajusi: ei hänen pitänyt omenaa ottaa, vaan sitruuna. Niin siili kävi hakemassa sitruunan. ”Ei sen pitänyt olla mikään hedelmä, tai mikään muu. Vaan minähän tarvitsen ystävän! Oikean sydänystävän!” Niin siili lähti sydänystävän etsinnöille. Eli ostariin. Se oli täynnä siilejä, mutta ei vain oikeanlaisia. ”Hups, ne olivat kolibreita!” tajusi siili. Ostari siis ei ollut oikea paikka sydänystävälle. Ja niin siili meni kouluun. Koulussa siili opiskeli paljon. Ja löysi oikean sydänystävän! Vihdoin siili oli kahdestaan sydänystävän kanssa. He kävivät yhdessä ottamassa omenat ja he pureskelivat niitä, kun he lukivat iltasatua. Sitten he menivät nukkumaan. Loppu.

– Mariarita

Mariaritan sadutuksen jälkeen piirtämä kuva.

Veljekset Luka (7 v.) ja Milo (4 v.) kertoivat vuoronperään tarinat Koulu ja Kerho. Milo halusi vielä kertoa toisenkin tarinan Ulkona on kivaa.

Koulu

Koulussa on pulpetteja ja sitten kyniä ja sitten pyyhekumeja ja viivoitin. Siellä koulussa leikitään minun kanssa. Sitten siellä käydään ulkona. Aapisia luettiin ja sitten vähän matematiikkaa. Nyt ei tuu ehkä ennää mittään muuta.

– Luka

Lukan sadutuksen jälkeen piirtämä kuva. Puhekuplassa lukee ”Tässä koulussa tapahtuu kaikenlaista”.

Kerho

Kerhossa on niinku kivaa ja sitten siellä piirretään ja väritetään ja siellä on syömistä. Siellä ei taia olla mittään muuta. No ulkona käytiin.

– Milo

Milon sadutuksen jälkeen piirtämä kuva.

Ulkona on kivaa. Ja aina jalkapalloa pelataan melkein aina. Ja ei taida olla enää mitään.

– Milo

Markus (7 v.) kertoi tämän tarinan:

Olipa kerran A, joka näki A:n, joka näki A:n, joka näki A:n, joka näki A:n. Loppu

Olipa kerran A, joka näki A:n, joka näki A:n, joka näki A:n, joka näki A:n. Loppu

– Markus

Markuksen sadutuksen jälkeen piirtämä kuva.

Mariarita viihtyi sadutuspajassa pitkään, joten päätin kysyä häneltä, mikä sadutuksessa on niin mukavaa.

”Sadutus on mukavaa koska saa olla luova ja saa keksiä itse oman tarinan ja se kirjoitetaan paperille. On kivaa, kun toinen kuuntelee ja kirjoittaa talteen. Se voi mennä suvussa eteenpäin.”

Kiitos kaikille sadutuspajaan osallistuneille! Opin teiltä taas paljon lasten ajatuksista ja tavoista, joilla ilmaisette itseänne. Lempiasiani sadutuksessa onkin se hetki, kun saduttaja ja kertoja löytävän yhteyden ja jakavat kuuntelun ja kuulluksi tulemisen kokemuksen yhdessä.

Oona Piipponen

Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto

Luokanopettaja, MA

oonamp(at)student.uef.fi

Twitter: @OPiipponen

 

Lisää kirjoituksia sadutuksesta:

Ympäristöongelma ja sen ratkaisu vygotskilaisittain – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/03/28/ymparistoongelma-ja-sen-ratkaisu-vygotskilaisittain/

Kulttuurisia kohtaamisia tarinoiden äärellä – KOTO-Satusiltoja-näyttely – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/03/14/kulttuurisia-kohtaamisia-tarinoiden-aarella-koto-satusiltoja-nayttely/

Sadutusta kuvakorteilla – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2018/11/08/sadutusta-kuvakorteilla/

Tarinoita, elämää – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2018/11/01/tarinoita-elamaa/

Oletko jo saduttanut? Sadun ja sadutuksen päivä on nyt! – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2018/10/18/oletko-jo-saduttanut-sadun-ja-sadutuksen-paiva-on-nyt/

”Miten te haluaisitte olla mukana tutkimuksessa?” – Lapsinäkökulmaa Tutkijoiden yössä – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2018/10/04/miten-te-haluaisitte-olla-mukana-tutkimuksessa-lapsinakokulmaa-tutkijoiden-yossa/

Children’s Stories: Teaching the Researcher – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/04/13/childrens-stories-teaching-the-researcher/

My Voice of Eleven – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2016/09/22/my-voice-of-eleven/

Listening in a Foreign Language – https://lapsinakokulma.wordpress.com/2015/11/27/listening-in-a-foreign-language/

Kirjallisuutta:

Karlsson, L. (2014). Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä:  PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja. (Sadutuksen perusteos, jossa on runsaasti esimerkkejä siitä, miten voi saduttaa eri tilanteissa.)

Karlsson, L. (2018). Sadutus siltana kotoutumiseen, kohtaamiseen ja toisen kulttuurin ymmärtämiseen. Teoksessa: KOTO – Kohtaamisia taidolla ja taiteella – Kielten ja kulttuurien yhteisöllistä oppimista ja kotoutumista (toim. Karlsson, Lastikka & Vartiainen) https://koto-hanke52.webnode.fi/koto-kirja-ja-tilaaminen/

Tietoja Oona Piipponen

I am a doctoral student in Education with the University of Eastern Finland. I have also worked as a primary teacher at an international school in Finland. My research interests lie in intercultural education, Storycrafting, and studies on the child perspective. Olen väitöskirjatutkija Itä-Suomen Yliopistossa ja entinen luokanopettaja kansainvälisessä koulussa Suomessa. Tutkimusintresseihini kuuluvat kulttuurienväliset kohtaamiset, sadutus- ja lapsinäkökulmainen tutkimus.
Kategoria(t): kohtaaminen, Kokemus, sadutus, Vuorovaikutus, Ympäristöt Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: ”On kivaa, kun toinen kuuntelee!” Saduttaen lasten tiedon, ajatusten ja kiinnostusten äärelle

  1. Paluuviite: Mihin minä kuulun? | Lapsinäkökulma

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s