Mihin minä kuulun?

Kuuluvuus ja toisaalta ulkopuolisuus ovat aina kiinnostaneet itseni, erityisesti ilmiön moniulotteisuuden, mutta toisaalta sen arkipäiväisyyden vuoksi varhaiskasvatuksen arjessa. Kukapa ei olisi joskus jäänyt yksin tai suljettu leikkien ulkopuolelle? Tarve kuulua johonkin on kaikille ihmisille yhteinen ja universaali piirre, joten se myös koskettaa jokaisen lapsen elämää (Baumeister & Leary, 1995; Over, 2016). Nämä kokemukset vaikuttavat hyvinvointiin monin tavoin ja voimakkaimmat tunteet lasten päiväkotielämässä liittyvät usein juuri kuuluvuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin (Gere & MacDonald, 2010; Stratigos, Bradley & Sumsion, 2014). Kuuluvuuden tutkimisesta tekee kuitenkin haastavaa sen kokemuksellinen luonne: Kuka voi sanoa kuka kuuluu, kuka on ulkopuolella?

Entä millaisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia lapsilla on? Lähdin selvittämään tätä eräässä esiopetusryhmässä. Kaikki lapset tiesivät, millaisesta ilmiöstä keskustelimme, kun puhuimme yksinäisyydestä, kavereista, leikkeihin mukaan pääsemisestä sekä ulkopuolelle jäämisestä. Vaikka lapset kuuluvat moniin ylhäältä annettuihin ryhmiin ja yhteisöihin (”lapset”, ”eskarilaiset”, ”Esikot”), he myös rajasivat ja määrittelivät itse, minne kuuluvat.

Lasten kertomuksissa näkyikin, miten lapset kuuluvat yhtäältä valmiisiin esiopetusryhmiin sekä päiväkodin lapsiyhteisöön, toisaalta erilaisiin pienryhmiin oman esiopetusryhmän sisällä. Nämä pienryhmät koostuivat lasten nimeämistä parhaista kavereista sekä pienemmistä kaveriporukoista. Pienryhmiä yhdistivät erityisesti yhteiset mielenkiinnon kohteet sekä yhteinen, jaettu historia. Monet olivat tunteneet toisensa jo aiemmista päiväkotiryhmistä, osa lapsista taas tunsi toisensa päiväkodin ulkopuolelta. Yksinäisyyttä ja vaikeutta liittyä leikkeihin koettiinkin juuri oman pienryhmän ja näiden ”parhaiden kavereiden” puuttuessa.

Vapaan toiminnan tilanteet ovat usein päiväkodissa niitä hetkiä, jolloin lapset rakentavat yhteenkuuluvuutta, mutta myös paikkoja ulkopuolelle sulkemiselle (Juutinen, 2018). Aina ei aikuinen ole välttämättä kovin tietoinen näistä tilanteista. Tämän esiopetusryhmän kohdalla jokainen lapsi tuntui löytäneen paikkansa ryhmässään, vaikka jokainen kertoi joskus kokeneensa yksinäisyyttä ja vaikeutta liittyä leikkeihin. Mutta onko päiväkotiryhmissä lapsia, jotka tuntevat näitä tunteita jatkuvasti?

Itselleni nämä haastattelut olivat vasta ensimmäinen kosketus lasten kokemusmaailmaan tutkimuksen näkökulmasta. Lasten kertomukset jättivät pohtimaan, millainen osa meillä aikuisilla on erilaisten ryhmien syntymiselle. Vaikka lapset itse rakentavat aktiivisesti pienempiä ryhmiä, on aikuinen se, joka voi havainnoida ja huolehtia, ettei kukaan jää näiden ryhmien ulkopuolelle. Lasten kertomukset toimivatkin välineenä jokaisen lapsen kuulemiselle ja voivat auttaa ryhmän työntekijöitä tiedostamaan, miten lapset itse kokevat ryhmässä olemisen. Nämä lasten kokemukset antavat arvokasta tietoa työntekijöille koko ryhmän dynamiikasta, mutta myös yksittäisen lapsen kokemuksesta siitä, että kuulun ja olen osa päiväkotiryhmääni.

Antonina Peltola

Varhaiskasvatuksen opettaja, KM

antonina.peltola@helsinki.fi

Lähteet:

Baumeister, R. F. & Leary, M. R. (1995). The Need to Belong: Desire for Interpersonal Attachments as a Fundamental Human Motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529.

Gere, J. & MacDonald, G. (2010). An update of the empirical case for the need to belong. The Journal of Individual Psychology, 66(1), 93–115.

Juutinen, J. (2018). Inside or outside? Small stories about the politics of belonging in preschools. Oulu: University of Oulu.

Over, H. (2016). The origins of belonging: Social motivation in infants and young children. Philosophical transactions of the Royal Society of London. Series B, Biological sciences, 371, 1–7.

Stratigos, T., Bradley, B. & Sumsion, J. (2014). Infants, Family Day Care and the Politics of Belonging. International Journal of Early Childhood, 46(2), 171–186.

Lue myös:

Lasten ja nuorten näkökulmat tutkimuksessa ja toiminnassa https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/12/08/lasten-ja-nuorten-nakokulmat-tutkimuksessa-ja-toiminnassa/

”On kivaa, kun toinen kuuntelee!” Saduttaen lasten tiedon, ajatusten ja kiinnostusten äärelle https://lapsinakokulma.wordpress.com/2019/08/29/on-kivaa-kun-toinen-kuuntelee-saduttaen-lasten-tiedon-ajatusten-ja-kiinnostusten-aarelle/

Kun lapsia alettiin kuunnella https://lapsinakokulma.wordpress.com/2014/08/14/kun-lapsia-alettiin-kuunnella/

Mainokset
Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Lasten näkemykset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Mihin minä kuulun?

  1. Kuuluvuus ja yhteenkuuluvuus ovat tärkeitä aiheita. Miten opettaja tai aikuinen voi auttaa sellaista lasta, joka haluaisi kovasti kuulua johonkin porukkaan, muttei ole vielä löytänyt mitään yhteistä heidän kanssaan? Nähdäkseni kuuluvuuteen liittyy myös oman identiteetin hahmottaminen. Itsetuntemus auttaa valitsemaan sellaisia kavereita, joiden kanssa on jotain yhteistä.

    Tykkää

    • antoninapeltola sanoo:

      Kyllä. Uskoisin että ensimmäinen asia on juuri asian tiedostaminen. Helposti kiireisessä arjessa ohitetaan tilanteita, ajatellaan että kavereiden löytäminen vie aikaa tai jätetään lapset ”pärjäilemään” keskenään. Aikuisen merkityksen tiedostaminen on sen vuoksi tärkeää: joskus voi riittää jo mukaan meneminen ja yhdessä tekeminen. Aikuisen tuella myös yksittäisen lapsen kynnys lähteä mukaan leikkeihin ja tekemiseen voi madaltua.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s