Kirjoita elämän hetkiä!

Olin Kuopiossa tutkijoiden yössä esittelemässä omaa tutkimustani pienten lasten huumorista. Pari äitiä tuli muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa ja kysyivät: Miten ihmeessä voi tutkia pienten lasten huumoria? Miten saa tietää, mitä lasten mielessä liikkuu? Kerroin, että videoin ja havainnoin ja kirjoitan havaintoja muistiin. Jos ei kirjoita asioita muistiin, asiat karkaavat. Äidit kertoivat, että heidän lapsensa nauravat paljon. Toinen äiti kertoi, miten hänen lapsensa suorastaan vangitsee välillä katseellaan hänet ja pyytää mukaansa leikittelyyn. Heidän välillään on siis yhteys ilman sanoja. Kirjoitin nämä keskustelut muistiin. Huumoripajassa sai hassutella ja kirjoittaa lapulle, mikä naurattaa. Sain 70 mielipidettä naurattavista asioista.

uE3mSH++RaeBankAlmncRwNnXEybGiQh2BqeUj0cDp1g28NbXNzsSryNnqVPQBXkug

Vieraiden ihmisten lapsiin suhteen luominen vie aikansa ja vaatii luottamuksen syntymistä. William Corsaro tuli tunnetuksi 2000-luvun alussa siitä, että hän tutki lasten juttuja päiväkodissa menemällä täysin lasten maailmaan mukaan. William oli jopa ihan fyysisesti kyykkyasennossa, että olisi lasten kanssa samalla tasolla. Hän videoi ja katseli niitä myöhemmin tutkiessaan lasten välistä kaveruutta. Hän oli ikään kuin erityinen ystävä, joka ei kontrolloinut lapsia tai kertonut aikuisten tapaan, miten pitää toimia. Corsaron mielestä tutkijan pitäisi toimia näin, jotta pääsisi lasten maailmaan, pääsisi osallistumaan lasten elämään. Tämä ajatus on minullakin tutkijana mielessä, ja näin toimien haluan päästä lasten oman ajattelun lähteille.

Koska minulla ei ole omia lapsia, on suhteeni muiden ihmisten lapsiin ollut aika rento. Lapset saivat kodissani vaikkapa pomppia sängyllä eikä tarvinnut korjata leluja lopuksi. Ehdin minä ne kerätä heidän lähdettyään. Kuuntelin lasten juttuja, sadutin ja kirjasin niitä muistiin. Usein uudelleen niitä lukiessa oivalsin jotakin, mitä en siinä tilanteessa ollut huomannut. Myöhemmin, ehkä vuosienkin päästä, jokin lapsen sanoma voi saada uusia merkityksiä.

fullsizeoutput_4495

Kirjoita jutut ja tapahtumat käsin tai koneella. Merkitse päivämäärä, ja kuka sanoi  ja mitä sanoi.

Aivan äskettäin muistin erään keskustelun, joka liittyi siihen, mitä lapsi sanoi siitä, että jos ei ole omia lapsia. Miten se menikään?  Kaivelin esiin kirjoittamani. Meillä oli oikein hauska keskustelu erään 5-vuotiaan pojan kanssa ulkona penkillä ja yhtäkkiä hän kysyi:

5-vuotias: Miltä susta tuntuu asua yksin?
Minä: En minä yksin asu, asun koiran kanssa.
5-vuotias: Niin, mutta… siis kun sulla ei ole lapsia?
Minä: No, ei mulla ole omia, mutta mulla on toisten lapsia.
5-vuotias: Se on varmaan ihanaa!
Minä: Ai, miten niin?
5-vuotias: No kun lapset on niin rasittavia.
Hän katsoo minua suoraan silmiin ja jatkaa:
Mun isä ei tykkää musta… eikä äitikään.
Ja kun katson häntä hämmästyneenä, hän jatkaa:
Koska ne huutaa mulle.
Hän katsoo minua suoraan silmiin ikään kuin en uskoisi.  Olen hetken ihan ällikällä lyöty.
Minä: Joo, aikuiset voi olla just tollaisia joskus. Mä olen ihan varma, että ne molemmat tykkää susta kamalasti, mutta aikuiset joskus huutaa väsyneenä.

Hän tyytyy vastaukseeni ja lähtee pomppien pois.

Eikä lapset oo rasittavia! huudan hänen peräänsä, kun hän jo juoksee seuraavaan leikkiinsä.

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden opettaja
Lempäälä

Lähteitä:

Corsaro, William 2003. ”We’re friends, right?” Inside kids’ culture. Washington, D.C: Joseph Henry Press.

Video, jossa W. Corsaro touhuaa lasten kanssa: https://www.microsoft.com/en-us/research/video/were-friends-right-inside-kids-culture/

Lisää huumoritutkimuksesta: http://www.tuulius.com

Mainokset

Tietoja Tuulius

Olen lastentarhanopettaja, montessoriohjaaja ja kasvatustieteen maisteri. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kasvatusaineita. Minua kiinnostaa lasten oma kulttuuri. Teen innoissani väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheenani "Pienten lasten huumori – tutkimus lasten tuottamasta huumorista ja sen vaikutuksista lapsiryhmässä".
Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsuus, Lasten näkemykset, sadutus, tutkimus, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kirjoita elämän hetkiä!

  1. Mainio kirjoitus, kiitos Tuula! Tuo tutkijan ottama rooli on erittäin tärkeää lasten kanssa tehtävässä tutkimuksessa. Luin äskettäin hyvän pohdinnan Christensenilta (2010). Dialogisuus tutkimustilanteissa edistää tutkijan pääsyä lasten maailmaan. Aikuinen ei voi ottaa lapsen roolia, sillä jo kokonsa puolesta hän on erilainen kuin lapsi, mutta myös Christensen suosittelee tällaista ”aikuisystävän” roolia, sillä silloin valtasuhteet eivät ole yhtä ongelmallisia kuin yleensä aikuisen ja lapsen välillä, ja aikuinen pääsee osittain osallistumaan lasten maailmaan.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s