Julkaistut lapset

Kautta aikojen aikuiset ovat päättäneet, mitä ja millä tavalla lapsista julkisuudessa kirjoitetaan ja puhutaan. Vaikka lapsen oikeuksien sopimus luotiin tasan kolmekymmentä vuotta sitten ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, edelleenkin lasten oikeudet jätetään usein vähälle huomiolle tässä asiassa. Edelleen aikuiset päättävät monista aivan muista syistä, mitä lapsista julkaisevat.

Lotta Nieminen: ”Sinun arkesi on jonkun lapsuus”

Lapsista julkaistavien tekstien kohdalla pitäisi ottaa huomioon ainakin kolme lapsille kuuluvaa ihmisoikeutta: lasten oikeus osallistua (oikeus saada näkökulmansa esiin heitä koskevissa asioissa), lasten oikeus tulla suojelluksi (esimerkiksi oikeus yksityisyyden suojaan) ja lasten oikeus heidän etunsa ensisijaiseen huomioimiseen (esimerkiksi oikeus tulla esitetyksi myönteisessä valossa).

Näiden kaikkien huomioiminen on todella kova vaatimus. Usein se on ristiriidassa aikuisten tarpeiden ja ammatillisten, tieteellisten, taiteellisten tai taloudellisten etujen ja tavoitteiden kanssa. Siltikin: lapsilla on oikeus siihen, että heidän etunsa asetetaan ensisijaiseksi. He eivät ole valinneet syntyä tähän maailmaan, vaan aikuiset ovat sen valinnan tehneet.

Olen aiemmin paljonkin pohtinut pienten ja puhumattomien lasten oikeutta saada näkökulmansa esiin (esimerkiksi kirjoituksessani Oikeus tulla suojelluksi ja oikeus osallistua – myös pienillä ja puhumattomilla ja siihen liittyvässä tieteellisessä artikkelissani Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen. Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II -kirjassa), joten en käsittele sitä tässä. Sen sijaan pohdin lasten oikeutta tulla suojelluksi erityisesti yksityisyyden näkökulmasta.

Lasten oikeus yksityisyyteen

Tieteessä lasten yksityisyyden varjelemisesta pyritään pitämään tarkka huoli jopa silloin, kun käsiteltävät aiheet ovat lähtökohtaisesti myönteisiä tai neutraaleja, eivät lapsille kiusallisia (esim. Viljamaa & Kinnunen 2019).  Taiteessa, journalismissa tai sosiaalisessa mediassa lasten yksityisyyden suojelussa ei useinkaan olla yhtä tarkkoja. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus yksityisyyden suojaan Suomen perustuslain 10 §:n, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan ja EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklan perusteella.

Yksityisyyden suoja tarkoittaa muun muassa sitä, että jokaisella on tietty rauhoitettu alue, jonne kuuluvat asiat hänellä on oikeus halutessaan pitää omana tietonaan (Virkkala 2016). Tämä oikeus kuuluu myös lapsille ja se on erikseen mainittu Suomen lainsäädäntöön kuuluvan lapsen oikeuksien sopimuksen 16 artiklassa (YK 1989).

Suojattavaan yksityiselämään kuuluvina asioina ja arkaluonteisina tietoina on esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto pitänyt ratkaisukäytännössään esimerkiksi lapsen terveystietoja, lapsen käyttäytymistä ja tuntemuksia sekä perhe­-elämää koskevia tietoja (Virkkala 2016). Nuorilta kysyttäessä kolmen tärkeimmän asian joukossa siinä, mitä he eivät toivo aikuisten heistä julkaisevan, ovat kuvat ja tiedot, joiden johdosta voidaan joutua kiusatuksi (Tervo 2016). Hyvääkin tarkoittava julkisuus voi johtaa kiusaamiseen tai syrjintään (JSN 2014, Virkkala 2016), eivätkä aikuiset aina pysty arvioimaan, mikä lasten tai nuorten maailmassa on noloa tai suorastaan häpeällistä. Parasta on, jos lapsi itse aikuisen kanssa yhdessä voi pohtia, mitä kannattaa julkaista ja mitä ei, mutta jos lapsi on niin pieni, ettei hän pysty ottamaan kantaa hänestä julkaistaviin asioihin, on ”lähtökohtaisesti noudatettava pidättyvyyttä ja varovaisuutta” (KKO:n ratkaisua siteeraten Virkkala 2016).

Lasten oikeus tulla kuvatuksi monipuolisesti

Lapsen edun toteutumista pitäisi miettiä esimerkiksi siinä, millaista kuvaa lapsista aihe-, näkökulma- ja sanavalintamme tuottavat. Meidän kaikkien lapsista puhuvien ja kirjoittavien pitäisi muistaa vastuumme siitä, millaista lapsikuvaa tuotamme niille, joilla on valtaa lapsiin nähden, kuten Harriet Strandell (2010) on todennut.

Julkisuudessa lapsia käsitellään usein hyvinkin ongelmakeskeisesti, kuten Liisa Karlsson (2012) verkkotekstien tutkimuksessaan kuvaa. Tämä tuottaa yksipuolista lapsikuvaa, jossa esimerkiksi lapsiperhearjen raskaus näyttää johtuvan lapsista, kun sen voisi nähdä johtuvan myös siitä, että nykyvanhemmat ovat kovin usein yksin kasvatustehtävässään ilman perheen, läheisten tai yhteiskunnan tukea.

Voi olla, että joskus tarkoitus pyhittää keinot ja esimerkiksi aikuisten julkisuudessakin suorittama keskinäinen lapsinäkökulman sivuun jättävä vertaistukikeskustelu koituu välillisesti lasten hyväksi sitä kautta, että lasten vanhemmat (tai ammattilaiset) kokevat ymmärretyksi tulemista. Silti toivoisin, että vanhempien vertaistukea ja muutakin tukea olisi enemmän tarjolla lapsinäkökulmaakin ymmärtävästi ja että katse kohdistuisi yksilöiden (aikuisten ja lasten) puutteiden ja ongelmien sijaan yhteisön ja ympäristön merkitykseen ja yksilöiden kohdalla myönteisen tunnistamisen tärkeyteen. Ja että lapsilla olisi silloinkin mahdollisuus tulla nähdyksi monipuolisesti kuvattuina.

Tämän vuoden lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus olla oma itsensä. Lapsista julkaisemisessa se voi toteutua silloin, kun lapset saavat olla osallistumassa siihen, miten heistä kirjoitetaan ja varjelemassa sitä, minkä haluavat pitää yksityisenä. Niin kauan, kun he eivät itse pysty sellaisia päätöksiä tekemään, meidän aikuisten täytyy suojella heidän yksityisyyttään ja myönteistä minäkuvaansa mahdollisimman tarkasti.

 

Johanna Olli

TtM, väitöskirjatutkija

Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos

s-posti: jmolli(at)utu.fi

Twitter (suomeksi)

Twitter (englanniksi)      

Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta

 

Lähteet

JSN 2014. Julkisen sanan neuvoston periaatelausuma lasten ja alaikäisten esiintymisestä mediassa 10.12.2014. Saatavilla osoitteessa: http://www.jsn.fi/periaatelausumat/jsn-n-periaatelausuma-lasten-ja-alaikaisten-esiintymisesta-mediassa-10-12-2014/

Karlsson, Liisa. 2012. Lapset toimivat – aikuiset valistavat. Lasten kertomuksia syömisestä. Teoksessa L. Karlsson & Reeli Karimäki (toim.): Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan, 235–283. Kasvatusalan tutkimuksia 57. Suomen kasvatustieteellinen seura. Jyväskylä.

Strandell, Harriet. 2010. Etnografinen kenttätyö: lasten kohtaamisen etnografisia ulottuvuuksia. Teoksessa Hanna Lagström & Tarja Pösö & Niina Rutanen & Kaisa Vehkalahti (toim.): Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka. Helsinki: Nuorisotutkimusseura, 92–112.

Tervo, Jaana. 2016. Suositukset lapsen yksityisyyden suojaamiseksi digitaalisessa mediassa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 81–94. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

Viljamaa, Elina & Kinnunen, Susanna. 2019. Äidit tutkijoina omien lasten parissa – ihmettelyä, hämmennystä ja iloa. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 186–205. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki.

Virkkala, Talvikki. 2016. Oikeudellinen katsaus lapsen yksityisyyden suojaan verkossa. Teoksessa Lapsen yksityisyyden suoja digitaalisessa mediassa, 11–78. Lastensuojelun Keskusliitto, Helsinki.

YK 1989. Yleissopimus lapsen oikeuksista. https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-kokonaisuudessaan/

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 14 (2013) lapsen oikeudesta saada etunsa otetuksi ensisijaisesti huomioon.

YK:n lapsen oikeuksien komitean Yleiskommentti nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi.