Sadutuksesta lapsinäkökulmaisiin sattumiin

Ryhmäsadutus, 5 lk., 26 oppilasta:

”Olipa kerran apina, joka halusi lentää, mutta hän ei osannut. Siihen ei auttanut edes Red Bull. Eräänä päivänä se tippui puusta ja sen jalka murtui. Leijona auttoi häntä, mutta leijona huijasi häntä ja heitti hänet vuorelta, mutta apina tippuikin jokeen ja selvisi. Mutta sitten hän mursi toisenkin jalkansa, eikä päässyt liikkeelle. Hänelle tuli myös hypotermia. Joen vieressä oli karhu, joka söi häneltä jalan. Hän olisi halunnut osata lentää, koska olisi halunnut päästä Alepaan. Joen virta vei apinan vesiputoukseen ja sieltä suoraan kiveen. Apinan kallo murtui. Apina raahasi itsensä Alepaan ja osti sieltä donitseja, banaaneja ja muumitikkareita. Apina pölli mummolta rollaattorin, että pääsisi liikkeelle. Sitten hän joutui poliisiasemalle ja …”

Tähän tarinan luominen yhdessä päätettiin. Jokaiselle oppilaalle tulostettiin oma kappale, ja he saivat jatkaa tarinan loppuun itse. Alla erään oppilaan jatko sadulle:

”…ja joutui vankilan koppiin. Apina katsoi ulos ja näki että yhdellä pojalla oli kädessä lentävä lääke. Apinasta tuli niin innokas, että hänestä tuli vahvempi jopa rekka kuskista. Apina murskasi hänen häkkinsä ja varasti pojalta läkkeen ja joi sen loppuun. Apinasta tuli HEIKOMPI!!! Poliisit ottivat apinan ja laittoivat taas vankilaan. 7 vuoden päästä Apina pääsi vihdoin vankilasta ja apinalle laitettiin tekojalka. Apina meni taas Alepaan ja tällä kertaa hän osti sieltä paketin munkkia ja 5 litraa Cocista. Apinasta tuli niin läski, et hän ei pystynyt KÄVELLÄ! Apina halusi olla laihempi, joten hän kiemurteli isolla pyöreällä mahallaan 2 tuntia putkeen päivässä. Vuoden päästä apinasta tuli tosi laiha, et hän meni taas ostaa paketin munkkia ja 5 litraa Cocista, ja taas 2 tuntia päivässä putkeen kiemurtelee lattialla. Apinan elämä oli tästälähtien aina tällainen.”

Kyseisen oppilaan on ollut vaikea keksiä tarinoita itse. Ryhmäsadutus toimi paitsi motivoivana myös mielikuvitusta vapauttavana avauksena omalle, luovalle kirjoittamiselle. Hyvä niin.

Jäin miettimään miten lamaannuttavaa pakkoluovuuteen painostaminen saattaa olla: Kirjoittamiseen littyvä tunti tiettynä aikana, tietyssä kohtaa viikkoa, aiheena vaikkapa fantasia – luo uutta! Miten luoviin projekteihin liittyvää painolastia saisi kevennettyä? Miten rakennettua ilmapiirin, joka on lapsinäkökulmainen, kannustava ja rento, mutta silti aktivoiva ja dynaaminen?

Yritin kysellä asiasta myös SOMEn eri foorumeilla seuraavin apukysymyksin:

1. Mitä on lapsinäkökulmaisuus työssäsi?
2. Onko lapsinäkökulmaiseen toimintaan riittävästi aikaa/resursseja? Miksi/miten?
3. Miten lapsinäkökulmaisuutta oppilaitoksissa voisi lisätä?
4. Olisiko esittää jokin kokeilu/jakso/hanke, jossa lapsinäkökulmaisuutta tuotiin esiin?
5. Miten opetussuunnitelma tukee/estää lapsinäkökulmaisuutta?
6. Mitä muuta tulee mieleen lapsinäkökulmaisuuteen liittyen?
7. Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvät onnistumiset ja kompastuskivet?
8. Oma sana

Yleensä niin aktiivinen parviäly vaikeni. Sain viisi peukkua hyvästä yrityksestä. Höh.

Jospa tämä blogi tavoittaisi – vastauksia odotellen näin joulun alla.

Voimia viimeisiin viikkoihin!

Timo Hirvonen
erityisluokanopettaja

Tietoja Timo Hirvonen

- KM, luokanopettaja/erityisopettaja/erityisluokanopettaja - tohtorikoulutettava (sadutus erityisopetuksessa: lasten toiminnallisia tiloja) - osa-aikainen lastenkirjailija - kouluttaja / valmentaja
Kategoria(t): Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Lasten näkemykset, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sadutuksesta lapsinäkökulmaisiin sattumiin

  1. Kaisa sanoo:

    Tämä on mielenkiintoinen aihe. Itse opiskelen parhaillaan varhaiskasvatuksen opettajaksi ja takana on harjoittelu varhaiskasvatuksen erityisopettajan luotsaamassa eskari ryhmässä, resurssiryhmäksi tuota nimitettiin.

    Opinnoissa korostetaan lapsinäkökulmaisuutta, lasten tarpeiden ja mielenkiinnonkohteiden huomioimista, lasten osallisuutta ja kuuntelemista sekä toiminnallista, tutkivaa ja kokeilevaa, integroivaa oppimista. Itse olen ihastunut leikkipedagogiikkaan (Kehittävän leikkipedagogiikan perusteet, Hakkarainen ja Bredikyte 2013). Sen kautta lapsen kokemusmaailma tulee osaksi opetusta hyvin luontevalla tavalla.

    Valitettavasti lapset ovat kovin eriarvoisessa asemassa saamansa kasvatuksen ja opetuksen suhteen – riippuen enne kaikkea opettajasta arvomaailmoineen (ja jossain määrin opettajalle ohjatuista resursseista). Olen vahvasti sitä mieltä, että opetussuunnitelmat mahdollistavat ja antavat hyvin laajan vapauden toteuttaa lapsinäkökulmaisuutta. Kyse on kunkin opettajan halusta rikkoa totuttuja toimintatapoja ja antautua opettajajohtoisesta, rutiininomaisesta, kiireen sävyttämästä toiminnasta lapset huomioivaan, elämykselliseen oppimistyyliin, jossa niin lapsi kuin aikuinenkin saavat mahdollisuuden kehittyä.

    Liked by 1 henkilö

  2. Timo Hirvonen sanoo:

    Kiitos näkökulmasta, varmastikin noin.

    Varsinkin perusopetuksessa kuulee paljon puhetta resurssipulasta. Se on aitokin haaste, mutta sitä käytetään toisinaan myös tekosyyntapaisena vältellä ilmiöoppimista ja lapsilähtöisyyttä..

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s