Lapsen näkökulman hyödyntäminen tuen suunnittelussa varhaiskasvatuksessa

Vierasbloggaajana Noora Heiskanen

”Mulle tulee joskus hölmö olo. Sillon mä pelleilen. Mulla on se (paino)koira sylissä piirillä, se painaa tästä näin (jalka) ja ne ei liiku. Se on hyvä. Hyppiminen kans auttaa, ja jäätelö.”

 
Lapsen oikeus olla osallinen kehityksen ja oppimisen tuen suunnittelussa on kirjattu varhaiskasvatusta ohjaaviin asiakirjoihin. Oikeuden osallisuuteen osoittavat myös kansainväliset lasten ja vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevat ihmisoikeussopimukset. Tästä huolimatta aiempi tutkimus on osoittanut, että tuen suunnitteleminen on hyvin vahvasti aikuisten ja erityisesti ammattilaisten aluetta, jossa lapsen äänen ja näkökulman hyödyntäminen ei ole systemaattista.

Lapset ovat kuitenkin mitä parhaita tietolähteitä, kun kehityksen ja oppimisen tukea suunnitellaan. Tämän tekstin alussa esitelty viisivuotiaan Artun kertomus omasta hölmöstä olostaan, jota ammattilainen nimittäisi ehkä keskittymisen ja tarkkaavaisuuden vaikeuksiksi tai ylivilkkaudeksi, kuvastaa sitä tarkkuutta, jolla jo pienikin lapsi pystyy tekemään havaintoja ja huomioita omista tuen tarpeistaan. Mikä tärkeintä, lapsilla on erinomaisia näkökulmia tukitoimista, joiden avulla ammattilaiset voivat auttaa heitä osallistumaan, oppimaan ja voimaan hyvin varhaiskasvatuksessa.

Tarkastelin väitöskirjassani (Heiskanen, 2019) yhtenä asiana sitä, miten lasten ja vanhempien näkökulmista kirjoitetaan lapsille varhaiskasvatuksessa laadittavissa pedagogisissa asiakirjoissa (Heiskanen, Alasuutari & Vehkakoski, 2019). Pedagogiset asiakirjat, kuten lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), esiopetuksen oppimissuunnitelma ja erilaiset tuen suunnitelmat ovat yksi tapa tukea lapsen ja vanhempien osallistumista tuen suunnitteluun. Ne ovat lakisääteisinä kaikkia lapsia koskevia ja tuen suunnittelun prosessissa hyvin keskeisiä työvälineitä.

Tutkimissani 108 lapsen asiakirjoissa oli ilahduttavan usein löydettävissä lasten näkökulmia, joita oli kirjattu jopa useammin silloin, kun kyseessä oli lapsi, jolla on tarve kehityksen ja oppimisen tuelle. Lasten näkökulmien hyödyntäminen oli kuitenkin usein osallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna pinnallista. Lapsen sanomaa käytettiin kirjoituksessa tyypillisesti monipuolistamaan ammattilaisten näkökulmaa lapsen tuen tarpeesta, jolloin lasten mielipiteet ja näkökulmat eivät saattaneet esimerkiksi liittyä niihin asioihin, joista asiakirjaan muuten kirjoitettiin (esim. ”Anna tykkää lihapullista”). Toisaalta lasten näkökulmia käytettiin usein vahvistamaan ammattilaisen omaa käsitystä lapsen tilanteesta (esim. ”Piireillä keskittyminen on haastavaa ja Maija itsekin sanoo, että piireillä on vaikea kuunnella”). Tällöin mahdolliseksi haasteeksi nousee hyödynnettyjen näkökulmien valikointi ammattilaisen tarpeista lähtien, jolloin lapsen ääni tulee esiin vain joiltain osin. Tyypillistä tapaa viitata lapsen ääneen voidaankin pitää Rabya (2014) mukaillen välineellisen osallisuuden takaamisena lapselle.

Ilahduttavan usein lapsen näkökulman hyödyntämisen tapa asiakirjoissa rakensi lapselle vahvan valta-aseman tuen suunnittelussa. Tällöin lapsen sanoma saattoi esimerkiksi vaikuttaa siihen, millaisia tukitoimia tai varhaiskasvatukselle asetettavia tavoitteita lapselle suunniteltiin (esim. ”Edith haluaisi oppia lukemaan, joten harjoitellaan jatkossa tiiviimmin kirjaimia ja äänteitä.”). Teoreettisesti tarkasteltuna (esim. Hart, 1992; Sinclair, 2004) vasta todellisten vaikutusmahdollisuuksien saaminen voidaan tulkita todelliseksi osallisuudeksi.

Lapsen näkökulma voi olla aikuiselle haastava tulkittava. Mielipiteen ei tarvitse olla – eikä se usein olekaan – sanallinen. Pienet varhaiskasvatusikäiset lapset eivät välttämättä puhu tai he käyttävät erilaisia puhetta tukevia tai korvaavia kommunikaatiomenetelmiä, mikä asettaa ammattilaiselle velvollisuuden osata hyödyntää monipuolisia kommunikaatiotapoja lasten kanssa (esim. Komulainen, 2007; Olli ym., 2012; YK 2009). Oikeus osallisuuteen ja oman näkökulmansa tuomiseen tuen suunnitteluun on kuitenkin jokaisen lapsen oikeus. Samalla tavalla lapsen näkökulmasta merkitykselliset asiat saattavat tuntua aikuisesta tilanteeseen sopimattomilta, kuten ehkä jonkun mielestä tekstin alun esimerkin keskittymistä helpottava jäätelö. Lapsen ehdotuksen hylkäämisen sijaan lapsen ajatukset avaavat mahdollisuuksia keskusteluun ja yhteisen ymmärryksen luomiseen. Ehdotus jäätelön syömisestä päiväkodin aamupiirissä saattaisi esimerkiksi johtaa keskusteluun siitä, mikä jäätelössä on se helpotusta tuova asia. Osallisuus ja kuulluksi tuleminen ei aina johda suoraan siihen, että lapsen ehdotukset toteutuvat sellaisenaan. Ammattilaisen velvollisuus on kuitenkin ottaa lasten näkökulmat arvostaen yhteiseen keskusteluun ja antaa lapselle valtaa vaikuttaa yhteisen ymmärryksen syntymiseen.

Noora Heiskanen
KT, VEO, tutkijatohtori
noora.j.heiskanen(a)jyu.fi

 

Lähteet

Hart, R. A. (1992). Children’s participation. From tokenism to citizenship. UNICEF: Florence.

Heiskanen, N. (2019). Children’s needs for support and support measures in pedagogical documents of early childhood education and care. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylän yliopistopaino: Jyväskylä. Väitöskirja luettavissa osoitteessa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/65796

Heiskanen, N., Alasuutari, M., & Vehkakoski, T. (2019). Intertextual Voices of Children, Parents, and Specialists in Individual Education Plans. Scandinavian Journal of Educational Research. doi:10.1080/00313831.2019.1650825

Komulainen, S. (2007). The ambiguity of the child’s ‘voice’ in social research. Childhood, 14(1), 11–28.

Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. (2012). Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Disability & Society 27(6), 793–807.

Raby, R. (2014). Children’s participation as neo-liberal governance? Discourse: Studies in the Cultural Politics of Education, 35(1), 77–89.

Sinclair, R. (2004). Participation in practice: making it meaningful, effective and sustainable. Children & Society, 18(2), 106–118.

YK 2009. Lapsen oikeuksien komitean Yleinen huomautus nro 12 (2009) Lapsen oikeus tulla kuulluksi. CRC/C/GC/12. Luettavissa osoitteessahttp://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_12_julkaisu.pdf

 

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s