Kun toinen tulee sinua vastaan

”Jos kuljemme tietä ja kohtaamme ihmisen, joka on tullut meitä vastaan myös tietä kulkien, me tunnemme vain meidän osamme tiestä, emme hänen – hänen osansa elämme vain kohtaamisessa.” (Buber, 1995)

Pohdin tästä lauseesta nousevia ajatuksiani, jotka eivät ole ehkä tieteellisesti päteviä, mutta buberilaisten tekstien oivalluttamia. Luin ensimmäisen kerran tuon lauseen vuosia sitten gradua tehdessäni ja huomaan, että sen idea on säilynyt ajatuksissani. 

Martin Buberin (1878-1965) filosofia kiteytyy ajatukseen, että ihminen voi olla toista ihmistä kohtaan joko kohtaava tai esineellistävä. Esineellistävä toiminta lasten kanssa voi olla sellaista, että lapset ovat verrattavissa vaikkapa maljakoihin. Maljakkoa voi siirtää paikasta toiseen kysymättä siltä. Kun käännät selkäsi, maljakko häviää mielestäsi. Esineellistävä kasvattaja tietää ja omistaa kaiken ympärillään olevan ja hän kohtelee lapsiakin kuin esineitä. 

Kohtaava toiminta lasten kanssa on sellaista, jossa aikuinen ja lapsi ovat tasa-arvoisia. Aikuinen kuuntelee lasta ja vuoropuhelee lapsen kanssa. Lapsi on Toinen, mikä tarkoittaa sitä, että kasvattaja ei voi tietää lapsen puolesta asioita. Lasta kuunnellaan tai jos lapsi ei vielä puhu, havainnoidaan sensitiivisesti. Oman lapsen suhteen Toisena kohteleminen on vaikeampaa, koska lapsi on aikojen kuluessa tullut niin tutuksi. Silti lapsella on oma tiensä. Lapsen tie voi olla vasta lyhyt, mutta hänen omansa. Niin helposti luulemme tietävämme lapsen tien, mutta emme me tiedä!

Kerran sain neuvon: jos joku lapsi on oikein haastava, kuuntele mitä hänellä on sanottavaa. Usein yllätyn, kun jään kuuntelemaan, koska lapsen tie avautuu minulle. Toisen ihmisen pitääkin yllättää meidät. On väärin sanoa, että kyllä minä sinut tiedän (mitä toinen on tai mitä toinen ajattelee tai miksi toinen tekee niin). Kun kohtaamme, olemme läsnä. Läsnäolo tapahtuu yhteydessä. Lapsi oppii läsnäolon esimerkistä, joten siihen pitää koko ajan kiinnittää huomiota. Läsnäoloa voi kehittää jokapäiväisessä elämässä olemalla yhteydessä; sen verran kuin korona sallii, tekee mieli lisätä. Läsnäolo ei toteudu samalla tavalla puhelimessa tai tietokoneen ruudulla.

Aito kohtaaminen ei unohdu. Muistatko, kun joku yllättävästi oli läsnä? Oliko kaupan kassa kiireetön ja kohtaava? Onko sinulla ystävä, jonka kanssa laitatte puhelimet pois ja olette silmätysten ja korvatusten, kohdaten toisenne? Kerran päiväkodin sijainen oli pyytänyt poikaa kertomaan sadun. Se kirjoitettiin ja luettiin, oltiin yhdessä lapsen tarinan äärellä. Lapsi tuli kaupassa vastaan tätä vierasta saduttajaa. Joka kerta hän muisti: ”Minä muistan sinut. Muistatko, kun kerroin sinulle kerran?” 

86-vuotias äitini muisteli, mikä olikaan lapsuudenkodin viidennen lehmän nimi? Ensin oli Onerva, sitten Kanerva, sitten Lemmikki, Pimpula, mutta viides… ja kohta hän muisti: Se oli Onnikki. Hänelle eläimet olivat ja ovat kohtaamisolentoja. Äidin tie on ollut pitkä, siihen mahtuu monenlaista. Ihmiset eivät olleet hänelle hyviä, mutta eläimet olivat. Luottamuksen rakennuttua eläimet vain ovat, hyväksyvät, kohtaavat. Lapsen katse tai koiran katse ei ole menneisyydessä eikä tulevassa, vaan tässä. 

Tunnetko hänet, joka katsoo sinua silmiin, mutta ei ole kuitenkaan tässä? Hän ei ole yleensä lapsi. Kun on itse kokenut läsnäolevuuden tai läsnäolemattomuuden, ymmärtää sen merkityksen. Kerran toimittaja haastatteli minua ja innostuin kertomaan asiaani posket punoittaen, kunnes huomasin hänen katselevan ulos omissa mietteissään. Mikä pettymys! Toimittajalla oli nauhuri pöydällä, hän ajatteli olla kiinnostunut aiheesta vasta naputellessaan juttua. Me teemme kyllä kaikki tätä joka päivä. Luotamme toisiin paljon, vaikka itse karkaamme läsnäolevuudesta vähän väliä. Ihmisellä on mahdollisuus näyttää kiinnostuneelta, katsoa silmiin ja samalla miettiä omaa kauppalistaa.

Siksi toivotankin tänä torstaina, itselleni ja sinulle: Huomenna, kun Toinen tulee sinua vastaan… 

Tuula Stenius
kasvatusaineiden opettaja
tohtorikoulutettava, KM
Lempäälä 

Lähde: Buber, M. (1995). Minä ja Sinä. Saksalainen alkuteos 1923. Juva: WSOY.

Kuvat Pixabay. 

Tietoja Tuulius

Olen lastentarhanopettaja, montessoriohjaaja ja kasvatustieteen maisteri. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kasvatusaineita. Minua kiinnostaa lasten oma kulttuuri. Teen innoissani väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheenani "Pienten lasten huumori – tutkimus lasten tuottamasta huumorista ja sen vaikutuksista lapsiryhmässä".
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kun toinen tulee sinua vastaan

  1. johannaolli sanoo:

    Tärkeää aihe. Ammattikäytännöissä (ja perhekäytännöissäkin) näkee paljon ”hyvää tarkoittavaa esineellistämistä”, jossa aikuinen lapselle hyvää tarkoittaen ohittaa hänen näkökulmansa, koska ajattelee tietävänsä asian paremmin lapsen puolesta. Joskus niin voi ollakin, mutta sekään ei oikeuta esineellistämistä. Mutta useimmiten se ei edes ole niin, koska on juuri kuten kirjoitat: jokainen on kulkenut vain oman tiensä, myös lapsi, eikä sitä voi hänen puolestaan tuntea – ei silloinkaan, vaikka olisi kulkenut rinnalla jonkun matkaa.

    Ja toden totta, varsinkin vauvoja ja taaperoita näkee kohdeltavan kuin maljakoita: tullaan ja napataan kainaloon mitään kysymättä tai edes varoittamatta ja ottamatta huomioon, että lapsella voi olla vaikka kiinnostava ruohikon tutkiskelu meneillään.

    Mietin, miksi lapsia on niin helppo esineellistää. Siksi tietenkin, kun he eivät sitä (ainakaan aluksi) pysty kovin hyvin vastustamaan (tai jos vastustavat, meidän on helppo kääntää se lapsen ongelmakäytökseksi). Mutta miksi niin monet hyvääkin tarkoittavat ihmiset hyväksyvät lasten esineellistämisen? Olisiko liian pelottavaa ymmärtää, että tämä vastuullani oleva pieni ihminen on ihan oikea, kokonainen ihminen, jonka ihmisyys (autonomian tarvetta myöten) minun olisi otettava tosissaan? Vai olemmeko liiaksi perinteisten järjestelmien vallassa, kuten itse ainakin sairaalassa työskennellessäni olin – varmasti hetkittäin kohdaten lapset ihan ihmisinäkin, mutta sitten toisina hetkinä iloisen ystävällisesti heidän näkökulmansa järjestelmän nimissä suvereenisti ohittaen…

    Tykkää

  2. Tuulius sanoo:

    Kiitos, Johanna, kommentoinnistasi. Uskalsit sanoittaa pidemmälle. Tässäpä meille kaikille pohdittavaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s