Miten tulkita lasten tuottamaa aineistoa?

Photo by Viviane Stonoga from FreeImages

Lasten kulttuurivaihtoa kehittelevässä tutkimuksessani lapset osallistuivat saduttaen kirjeenvaihtoon ulkomaisen luokan kanssa (ks. Piipponen & Karlsson, 2019). Ensin yksi luokka kertoi tarinan, joka lähetettiin toiselle luokalle ja luettiin ääneen. Kuultuaan tarinan, toisen luokan lapset piirsivät siitä kuvia, jotka lähetettiin takaisin ensimmäiselle luokalle. Opettaja kirjasi jokaiseen kuvaan myös sen, mitä piirtäjä kertoi kuvasta. Syntyi lasten saduista ja piirroksista koostuva aineisto, jota analysoimalla olen yrittänyt vastata tutkimuskysymyksiini. Lisäksi olen kerännyt etnografista tausta-aineistoa satu- ja piirrosvaihdon kontekstista.

Lasten tuottama aineisto on haastanut minua pohtimaan, millaisia tulkintoja voin tutkijana tehdä lasten tuotoksista. Mitä voin sanoa esimerkiksi siitä, että erään tiikeritarinan kohdalla peräti 25/30 lasta halusi piirtää saman kohtauksen, jossa tiikeri muuttaa pois palavasta talostaan? Entä siitä, kun lapsi muuttaa tarinassa kuvattuja yksityiskohtia piirroksessaan? Mitä tarkoittavat ihmismäisesti käyttäytyvät eläinhahmot? Miksi lapsi kuvaa kuolemaa tai päihtymystä kertomuksessaan?

Lasten tuotokset, kuten sadut ja piirrokset, ovat laadullista aineistoa. Laadullinen aineisto on sidottu siihen kontekstiin, jossa se on tuotettu, eli siitä ei voida tehdä yleistyksiä, jotka koskisivat esimerkiksi Suomen koko lapsiväestöä. Sen sijaan laadullisesta aineistosta voidaan tutkia jotain monimutkaista ilmiötä syvällisesti (Denzin & Lincoln, 2011). Jotta tätä ilmiötä voitaisiin tarkastella monesta eri näkökulmasta, usein laadullinen tutkimus on monimenetelmäistä. Useampien menetelmien käyttö on tapa trianguloida analyysia (Martella et al., 2013). Minun tutkimuksessani olen esimerkiksi tuottanut aineistoa lasten, opettajien sekä tutkijan näkökulmasta erilaisissa konteksteissa: tarinoita kertoessa ja kuunnellessa, piirtäessä, sekä retrospektiivisesti muistellen. Erilaiset menetelmät tuottavat erilaista aineistoa, jotka vastaavat erilaisiin tutkimuskysymyksiin. Kannattaa siis jo tutkimuksen alkuvaiheessa pohtia, millaiseen tutkimuskysymykseen tietty menetelmä voi tuottaa tietoa. Tavallaan analyysiprosessi alkaa jo aineiston tuottamisen aikana, sillä jo silloin on hyvä olla suunnitelma siitä, miten aikoo käsitellä aineistoa myöhemmin.

Millaista tietoa lasten tarinat ja piirrokset siis tuottavat? Tässä vaiheessa on hyvä pohtia, millaisia etuja ja rajoitteita erilaisilla analyysimenetelmillä on. Laadullista aineistoa voi toki kvantifioida ja näin ollen analysoida tilastollisesti, mutta keskityn tässä puhtaasti laadulliseen analyysiin. Etnografisesta aineistosta voidaan tehdä tiheä kuvaus, jossa pyritään kuvailemaan aineistoa mahdollisimman läheltä tutkittavien kokemusta (Köngäs, 2018). Usein aineiston sisältöjä tiivistetään koodaamalla ja teemoittelemalla sen sisältöjä. Koodit voivat kuvailla aineiston sisältöä hyvin konkreettisesti (esim. eläinhahmot, syöminen, koti) tai ne voivat olla tulkinnallisempia (esim. huumori, vallanpitäjän vastustaminen).

Tutkija voi siis aloittaa analyysin läheltä aineistoa ja koodeja ryhmittelemällä koostaa yleisempiä kategorioita, joista voidaan johtaa teoriaa. Tätä sanotaan induktiiviseksi analyysiksi. Sen haasteena voi olla esimerkiksi, että tutkija keskittyy usein esiintyviin kategorioihin ja jättää helposti huomiotta pienet epäjohdonmukaisuudet ja harvoin esiintyvät maininnat, jotka voivat kuitenkin olla tärkeitä tutkittavien näkökulmasta. Toisaalta tutkija voi lähteä liikkeelle teoreettisesta kehyksestä, jota hän soveltaa aineiston analyysissa, eli tulkitsee aineistoa tietynväristen teoreettisten lasien lävitse. Tällöin analyysi on deduktiivista. Deduktiivisessa analyysissa on vaarana, että löytää vain sen, mitä etsii, eli aineiston monitulkintaisuus kapenee. Näiden eräänlainen välimuoto on abduktiivinen analyysi, jossa pyritään löytämään aineistosta uusia, yllättäviä teoreettisia näkökulmia liikkumalla vuoroin aineistosta teoriaan ja teoriasta takaisin aineistoon (Timmermans & Tavory, 2012). Tällainen menetelmä soveltuu silloin, kun tutkimuksen tavoite on rakentaa uutta teoriaa tutkittavasta ilmiöstä. Esimerkiksi minun tutkimuksessani pyrin rakentamaan teoriaa siitä, miten kouluikäiset lapset oppivat kulttuurienvälisissä kohtaamisissa.

Toisaalta koodaamista on kritisoitu siitä, että se kuvastaa tutkijan representaatiota tutkittavasta ilmiöstä (Jackson & Mazzei, 2012; Spyrou, 2011). Spyrou (2011) ehdottaakin, että representaatiota kannattaa lähestyä refleksiivisesti, eli pohtimalla ja kirjoittamalla auki, millä tavoin tutkijan omat lähtökohdat vaikuttavat analyysissa. Jackson ja Mazzei (2012) puolestaan edustavat posthumanismin ja uusmaterialismin suuntauksia, joissa tutkija on vuorovaikutuksessa aineiston ja teorioiden kanssa tuottaessaan uutta tietoa. Sen sijaan, että aineisto pirstaloituu pistemäisiksi koodeiksi, heidän thinking with theory -analyysimenetelmänsä kehottaa tutkijaa seuraamaan erilaisia säikeitä aineiston ja teorian verkostossa. Tällaiset lähestymistavat voivat auttaa säilyttämään lasten moniäänisyyden, eli sen, että lapset voivat puhua jostain asiasta eri tavoin eri konteksteissa (Spyrou, 2011).

Palataan siis aineistoni kertomuksiin ja piirroksiin. Päätin analysoida niitä rinnakkain tausta-aineiston (kenttämuistiinpanojen, tutkijapäiväkirjan, opettajan haastattelun) sekä teoriatekstien kanssa. Luin niitä läpi aina uudestaan, kirjoitin pohdintojani muistiin ja liikuin sekä kuvailevan että tulkinnallisen tason väliä edestakaisin. Pyrin välttämään antamasta lasten tarinoille tai piirroksille mitään syvällisiä merkityksiä, vaan keskityin enemmän ymmärtämään kertomisen ja piirtämisen prosesseja. Esimerkiksi kertojien vuorottelu sadutuksen aikana kehitti tarinaan jännitteitä, joihin kuulijat saattoivat reagoivat nauraen tai ääneen huoaten.

Myös piirroksilla oli monta erilaista roolia projektin aikana. Piirtäminen auttoi lapsia tulkitsemaan juuri kuulemaansa tarinaa ja herättelemään mielikuvitusta. Piirtäminen oli myös yhteisöllinen tapahtuma, sillä monet lapset piirsivät vierekkäin ja naurattivat tai viihdyttivät toinen toisiaan piirroksillaan. Piirrokset lähetettiin tarinan kertojille, jotta kertojat saivat nähdä, millaisen vastaanoton tarina oli saanut toisessa luokassa.

Käytännössä analyysi koostui monenlaisista prosesseista: aineiston ja teorian lukemisesta, muistiinpanojen tai koodien merkitsemisestä, keskusteluista tutkijakollegoiden ja väitöskirjan ohjaajieni kanssa, tulkintojen tiivistämisestä taulukoksi tai ajatuskartaksi, ja tulosten kirjoittamisprosessista. Analyysi jatkui niin kauan, kunnes tunsin, että analyysin tulokset kuvastivat tutkimuskysymykseen liittyvää ilmiötä riittävän tarkasti.

Analyysiprosessista pitäisi nähdä, millaisesta positiosta tutkija on analyysia tehnyt, millaisia taustaoletuksia hänellä on ollut, ja miten lasten tuottama tieto on vaikuttanut tutkijaan analyysin aikana. On tärkeää siis kunnioittaa, että lapset kertovat eri tavalla kokemusmaailmoistaan kuin aikuinen tutkija: ei välttämättä sanoin, vaan elein, ilmein, kiljahduksin tai hiljaisuuksien kautta; myös piirtäen, leikkien, tai koskettaen. Lopulta lasten tuottama aineisto ei välttämättä anna yhtä oikeaa vastausta tutkimuskysymykselle, mutta itse prosessi on avartanut minun ymmärrystäni siitä, miten lapset kohtaava toinen toisensa tarinoiden ja mielikuvituksen areenalla.

Oona Piipponen

Väitöskirjatutkija ja luokanopettaja, MA

Itä-Suomen yliopisto

@OPiipponen

Lähteet:                                      

Denzin, N. K. & Lincoln, Y. S. (2011) The SAGE Handbook of Qualitative Research, 4th ed. Los Angeles, CA: SAGE.

Jackson, A. Y. & Mazzei, L. A. (2012). Thinking with Theory in Qualitative Research: Viewing data across multiple perspectives. London: Routledge.

Köngäs, M. (2018) Eihän lapsilla ees oo hermoja: Etnografinen tutkimus lasten tunneälystä päiväkotiarjessa [Väitöskirja]. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Martella, R.C., Nelson, J. R., Morgan, R. L. & Marchand-Martella, N. E. (2013) Understanding and Interpreting Educational Research. New York, NY: The Guilford Press.

Piipponen, O. & Karlsson, L. (2019) Children encountering each other through storytelling: Promoting intercultural learning in schools. The Journal of Educational Research, 112(5), 590-603. https://doi.org/10.1080/00220671.2019.1614514

Spyrou, S. (2011) The limits of children’s voices: From authenticity to critical, reflexive representation. Childhood, 18(2), 151–165. https://doi.org/10.1177/0907568210387834

Tietoja Oona Piipponen

I am a doctoral student in Education with the University of Eastern Finland. I have also worked as a primary teacher at an international school in Finland. My research interests lie in intercultural education, Storycrafting, and studies on the child perspective. Olen väitöskirjatutkija Itä-Suomen Yliopistossa ja entinen luokanopettaja kansainvälisessä koulussa Suomessa. Tutkimusintresseihini kuuluvat kulttuurienväliset kohtaamiset, sadutus- ja lapsinäkökulmainen tutkimus.
Kategoria(t): kohtaaminen, Lasten näkemykset, Menetelmät, sadutus, tutkimus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s