Sukellus aineistoon – vielä kerran

Väitöstutkimukseni on edennyt yhteenvedon kirjoittamiseen. Kolme väitöskirjaani liittyvää artikkelia on julkaistu (Weckström ym., 2017; Karlsson, Weckström & Lastikka, 2018, Weckström ym., 2020) ja viimeinen julkaistaan lähiviikkoina (Weckström ym., 2021). Jokaista artikkelia varten olen käynyt palasen Terhokerhoissa ja päiväkodissa vuosina 2014-2017 keräämästäni aineistosta monta kertaa läpi: katsonut, kuunnellut, eläytynyt, kirjoittanut muistiinpanoja, litteroinut, lukenut, analysoinut ja palannut vielä kerran aineistoon. Aineistossani näkyy ja kuuluu vahvasti lasten ääni. He ovat olleet valitsemassa aineistoa viimeiseen artikkeliin, tekemässä analyysiä ja pohtimassa ensimmäisiä tuloksia. Aineistoni on siivu lasten arkea päiväkodissa. Siinä on dokumentoituna satoja tunteja lasten toimintaa, kerrontaa, liikettä, kuvia, ääniä, sadutuksia, piirroksia, valokuvia, videoita ja päiväkirjoja. Väitöskirjan yhteenvedossa aineistona toimivat väitöskirjaan liittyvät artikkelit ja olenkin pohtinut, miten saisin myös yhteenvedossani välitettyä sen kaiken lasten pohdinnan, ilon ja riemun, jotka ovat siivittäneet tietäni tutkijaksi.

Olen avannut siivuja tutkimusmatkastani aikaisemmin myös tässä blogissa. Tehdäänpä katsaus, mitä kaikkea nuo kirjoitukset pitävätkään sisällään:

Osallisuuden toimintakulttuurin ensisäteissä pohdin toimintakulttuurin rakentumista ja lasten läsnäoloa toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Lapset loivat toiminnan ja aikuiset toivat siihen mukaan pedagogiset tavoitteet. Iloitsimme silloin henkilöstön kanssa yhdessä uusista mahdollisuuksista, joita uudenlaiset päiväkodin rakenteet ja toimintatavat meille ammattilaisina tarjosivat.

Yhdessä elämisen onni -kirjoituksessani tarkastelin uimahallireissua ja siihen liittyvää valmistautumista. Päällimmäisenä mieleeni jäi uimahallireissusta meidän aikuisten kyky vastata lasten kommentteihin tunnetun improvisaatioharjoituksen mukaisesti: ”Niin, ja…” sen sijaan, että olisimme sanoneet ”Niin, mutta…” välittäen samalla lapsille viestin, että kerro ja kysy vain, mutta etpä ottanut tätä asiaa huomioon. Halusimme etukäteen varmistaa, että kaikilla on tiedossa, miten uimahallissa toimitaan ja mahdollisuus seurata myös retken aikana uimahallireissun etenemistä ja seuraavia vaiheita. Hyvä ennakkovalmistautuminen tarjosikin itse retkellä mahdollisuuden keskittyä uimiseen, leikkimiseen ja yhdessäolosta nauttimiseen. Hyvä ennakkovalmistautuminen mahdollisti myös sen, että yllättävä muutostilanne, kun emme mahtuneetkaan kaikki samaan bussiin, ei sekoittanut retkeä vaan toi siihen ikimuistoisen lisämausteen.

Musiikin siivittämänä -kirjoituksessa pohdin pienimpien lasten kohtaamista musiikin avulla. Loru, laulu, rytmi ja liike loivat yhteyttä minun ja lasten välille. Musiikin tekijöinä olivat kaikki lapset. Käsien heilutus, jalkojen tömistys tai hyppääminen siirtyi yhden lapsen liikkeestä kaikkien liikkeeksi sekä yhteiseksi rytmiksi ja lauluksi. Lapsilla oli mahdollisuus vaikuttaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se loi turvallisuutta ja yhteenkuuluvuutta sekä vahvisti pientä kukkaan puhkeavaa itsetuntoa: Minä voin vaikuttaa siihen, mitä päiväkodissa tapahtuu.

Pohtiessani lasten kanssa tietoa ja tietämistä Tutkimusjuttuja -kirjoituksessa havahduin itsekin siihen, miten vahvasti eskarilaisilla oli jo mielikuva aikuisista tietäjinä ja lapsista tietämättöminä. Tämä kirjoitus on ollut käytössä lukuisilla kursseilla opiskelijoiden pohtiessa lapsuutta sekä lasten ja aikuisten välistä, usein tiedostamatonta valtasuhdetta. Opiskelijoiden havainnot ovat olleet samanlaisia kuin minulla, ja kirjoitus onkin pysäyttänyt pohtimaan, miten voisimme tuoda selkeästi esille myös lapsille, että aikuiset eivät tiedä kaikkea, etenkään lasten maailmasta, jossa lapset ovat asiantuntijoita.

Minulle on ollut tärkeää myös pohtia, miten lapset voivat osallistua varhaiskasvatuksen laadun arviointiin. Metsäretkellä Sampon kanssa pääsin tutustumaan lapsen maailmaan Sampon ottamien kuvien ja kerronnan kautta. Kuvat ja kerronta toivat esille lapselle merkityksellisiä asioita. Ryhmittelemällä asioita isommiksi kokonaisuuksiksi saamme tärkeää tietoa, mitkä asiat yleisesti ovat merkityksellisiä lapsille ja mistä hyvä päiväkotipäivä muodostuu. Tärkeää on kuitenkin pysähtyä myös jokaisen lapsen omien kokemusten äärelle. Silloin tutustumme juuri niihin lapsiin, joiden kanssa saamme viettää yhteistä aikaa päiväkodissa.

Osallisuuden toimintakulttuuri ei kuitenkaan ole mitään ilman lapsille ominaisinta eli leikkiä. ”Sä voisit olla krokotiili” -kirjoituksessa tulee ilmi vastavuoroisen toiminnan tärkeys. Me aikuiset miellämme osallisuuden usein toiminnaksi, jossa pyydämme lapset mukaan lapsia koskevaan päätöksentekoon meidän ehdoillamme, meille sopivina hetkinä. Leikki on kuitenkin keino sukeltaa lasten maailmaan lasten ehdoilla. Ajattelenkin, että keskeinen osa osallisuuden toimintakulttuurin onnistumista on leikkivä aikuinen, joka näkee leikin itseisarvon, mutta myös sen mahdollisuudet. Havainnoimalla leikkiä ja leikkimällä yhdessä lasten kanssa saamme lapsilta paljon sellaista tietoa, mitä emme koskaan voisi saada haastattelemalla, kyselemällä tai pyytämällä kertomaan.

Kaikki nämä blogikirjoituksissa olleet katkelmat päiväkodin arjesta eivät ole osa väitöskirjaani kuuluvia artikkeleita. Paljon jää siis väitöskirjassa myös kertomatta. Päästäkseni kuitenkin lasten äärelle minun on vielä kerran käytävä aineistoni läpi katsomalla videoita temppuradalta, valokuvia luisteluradalta ja piirustuksia unelmien päiväkodista sekä lukemalla sadutuksia metsäretkeltä. Ne on katsottava ja luettava ihan vain siksi, että saan lasten arjen iholleni ja ettei väitöskirjassani kaikkein tärkein unohtuisi – lapset.

Elina Weckström

KM, Väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto

elina.weckstrom (at) gmail.com

Väitöskirjaani liittyvät artikkelit:

Weckström, E., Lastikka, A-L., Karlsson, L., & Pöllänen, S. (painossa). Enhancing a Culture of Participation in Early Childhood Education and Care through Narrative Activities and Project-based Practices. Journal of Early Childhood Education Research, 10(1), 6-32.

Weckström, E., Karlsson L., Pöllänen S., Lastikka A-L. (2020) Creating a culture of participation: Early childhood education and care educators in the face of change. Children & Society 2020;00:1–16. https://doi.org/10.1111/chso.12414

Karlsson, L., Weckström, E. & Lastikka, A.-L. (2018). Osallisuuden toimintakulttuuria rakentamassa sadutusmenetelmällä. Teoksessa Kangas, J., Vlasov, J, Fonsén. E. & Heikka, J. (toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2 Suunnittelu, toteutus ja kehittäminen. Tampere: Suomen Varhaiskasvatus ry. 73-99

Weckström, E., Jääskeläinen, V., Ruokonen, I., Karlsson, L. & Ruismäki, H. (2017). Steps Together – Children’s experiences of participation in club activities with the elderly. Journal of intergenerational relationships 15(3), 273-289 https://doi.org/10.1080/15350770.2017.1330063

Tietoja Elina Weckström

Kiinnostuksenkohteitani ovat osallisuuden toimintakulttuuri ja siihen liittyvä ihmisten välinen dialogi. Vuorovaikutusta tarkasteltaessa minua kiinnostavat erityisesti ihmisten tapa kohdata toiset ja luoda vastavuoroista toimintaa. Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Teen väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon. Työskentelen Touhulassa laatu- ja varhaiskasvatusjohtajana. Lisäksi toimin kouluttajana ja luennoitsijana. Somessa löydät minut seuraavasti: @elina_weckstrom www.linkedin.com/in/elinaw https://lapsinakokulma.wordpress.com/author/elinaweckstrom/
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Kuuntelu, Laatu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vastavuoroisuus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

6 vastausta artikkeliin: Sukellus aineistoon – vielä kerran

  1. johannaolli sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisista nostoista matkasi varrelta! Paljon tärkeitä huomioita, kuten tämä: leikki on keino sukeltaa lasten maailmaan lasten ehdoilla.

    Aineistoon palaaminen aina uudelleen on tosiaan aivan välttämätöntä. Itse suhtaudun epäilyksellä kaikkiin tutkimuksiin, jotka kuvataan suoraviivaisena suunnitelman mukaan edenneenä prosessina. Jos tutkija ei laadullisessa artikkelissa kerro palanneensa aineistoon ”uudelleen ja uudelleen”, se mielestäni heikentää tutkimuksen luotettavuutta – joko siitä syystä, ettei sitä ole tehty, tai siitä, että sitä on tehty, muttei ole ymmärretty, miten oleellinen osa tutkimusta se on (se laittaa epäilemään, mitä muutakin on jäänyt ymmärtämättä).

    Hienoa, että haluat antaa lapsille viimeisen sanan, siis mahdollisuuden vaikuttaa tutkimukseesi ihan loppumetreille asti!

    Liked by 1 henkilö

  2. Tuulius sanoo:

    Hienoa, että olet nyt loppusuoralla ja upeasti tuot esiin koko prosessin. Lapset ensin, mikäs firma niin julistaakaan? 😉

    Liked by 1 henkilö

  3. Elina Weckström sanoo:

    Kiitos Johanna! Olisikin syytä vaihtaa kirjoituksen otsikko muotoon ”-taas kerran”.

    Liked by 1 henkilö

    • johannaolli sanoo:

      Totta! Se kuvaisi paremmin sitä, että aina kun luulee, että nyt ainakaan ei enää tarvi palata aineistoon, kun sen on miljoona kertaa tehnyt – niin sitten taas vaan palataan…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s