Nolot vanhemmat – onko näin aina oltava?

Toimittaja otti minuun yhteyttä ja kysyi, tuntuvatko vanhemmat nyt ja tulevaisuudessa teineistä noloilta. Kysymys on oikeastaan kiinnostava, ja yksinkertaiselta kuulostava asia kätkee monta näkökulmaa.

Ensimmäisenä tulee mieleen se, tarvitseeko vanhemmuuden olla aina vakavaa. Voihan sitä joskus nauraa itselleen ja heittäytyä hassuttelemaan yhdessä lapsensa kanssa. Tilanteen voi kääntää hauskaksikin. Hassuttelu, hömpöttely, leikinlasku ja yhdessä nauraminen on kaiken ikäisten mielipuuhaa, vauvasta vaariin (ks. myös Stenius & kumppanit 2020). Hassuttelu luo yhteisyyttä ja hyvää oloa, rentouttaa ja voimaannuttaa kunhan ei huumorin voimalla nolaa toista.

Useat vanhemmat – ja alan työntekijät – ovat huomanneet, että kun lapsi varttuu, alkaa omat vanhemmat nolottamaan. Pienenä lapsena omat vanhemmat ovat yleensä juuri ne ”oikeanlaiset ” vanhemmat. Jossakin vaiheessa lapsen kriittisyys kasvaa ja hän arvottaa uudelleen omaa elämäänsä ja ympäröivää maailmaa. Ja sehän on hienoa ja tärkeää – eikä ongelma. Siitä kannattaa vanhempana iloita. Lapsihan kiinnittää enemmän huomioitaan siihen, miten monenlaisia tapoja onkaan toimia. Hän huomaa, ettei oman perheen ja vanhempien toimintatavat olekaan kaikissa perheissä yleinen toimintatapa. Joskus nolotus voi olla aika makeaakin: ”minun vanhempani on ’weird’, erikoinen, hassu ”– siis aika hyvä tyyppi.

Vanhemman ja muun lähellä olevan aikuisen tehtävä – aivan hurmaava etuoikeus – on kuunnella ja kiinnostua lapsen ajatuksista ja tekemisistä jo syntymästä lähtien. Sitä on oleellista pitää yllä myös teini-iässä, jolloin lapsi kiinnostuu entistä enemmän kavereiden seurasta ja ottaa etäisyyttä vanhempiinsa – ainakin monissa länsimaisissa kulttuureissa. Silloinkin on kiinnostavaa ja tärkeää pysähtyä kuuntelemaan, mitä lapsella ja nuorella on mielen päällä: mitä hän pohtii, mistä hän on kiinnostunut, millä tavalla hän hahmottaa ympäröivää. Mutta myös sitä, mitä lapsi ja nuori perimiltään tarkoittaa sanomisillaan ja teoillaan ja miksi hän toimii tai ilmaisee itseään juuri omalla tavallaan.

Usein aito kuuntelu ja asettuminen lapsen ja nuoren tilanteeseen – arvottamatta, ilman taka-ajatuksia tai kasvattavaa tavoitetta – tuo aivan uusia ulottuvuuksia. Aikuinen tutustuu näin uudella tavalla lapseen dialogisessa suhteessa. Näin aikuinen siis todella kohtaa lapsen ja nuorien ilon ja murheen hetkissä – sekä ennen kaikkea ihan tavallisten arjen askareiden keskellä. Samalla kun aikuinen oppii paljon kiinnostavaa myös kiusalliset vastakkainasettelun hetket vähenevät.

Todellista kuuntelua ja kohtaavia sekä hassutteluhetkiä voi luoda jo syntymättömän kanssa, ja jatkaa niitä läpi elämän kaiken ikäisten kesken.

Millaisia kokemuksia sinulla on asiasta?

Lähteitä ja lisätietoa:

Karlsson, L. (2020). Studies of Child Perspectives in Methodology and Practice with ‘Osallisuus’ as a Finnish Approach to Children’s Reciprocal Cultural Participation. Teoksessa: Elin Eriksen Ødegaard & Jorunn Spord Borgen (toim.) Childhood cultures in transformation: 30 years of the UN Convention of the Rights of the Child in action. Leiden, The Netherlands: Brill/Sense Publisher, Chapter 9. s. 246-273 DOI: https://doi.org/10.1163/9789004445666_013

Karlsson, L. (2014). Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja.

Karlsson, L. (2013). Storycrafting method – to share, participate, tell and listen in practice and research. The European Journal of Social & Behavioural Sciences, Special Volumes VI Design in Mind, 6(3), 1109–1117. http://www.futureacademy.org.uk/files/menu_items/other/ejsbs88.pdf

Karlsson, L., Weckström, E. & Lastikka, A-L. (2018). Osallisuuden toimintakulttuuria rakentamassa sadutusmenetelmällä. Teoksessa: J. Kangas, J. Vlasov, E. Fónsen & J. Heikka (toim.) Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2 – Suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. Helsinki: Suomen Varhaiskasvatus ry.

Piipponen, O. & Karlsson, L. (2019) Children encountering each other through storytelling: Promoting intercultural learning in schools. The Journal of Educational Research, 112(5), 590-603. https://doi.org/10.1080/00220671.2019.1614514

Puroila A-M., Hohti R. & Karlsson, L. (2016). Hassuja juttuja – lasten huumoria päiväkoti- ja kouluympäristössä. Teoksessa: Karlsson, L. Puroila, A-M ja Estola, E. Välkkeitä, valoja ja varjoja. Kokemuksia lasten hyvinvoinnista, 71-89.

Stenius, T. Karlsson, L & Sivenius, A. (2020). Construction of Young Children’s Humour in Early Childhood and Education Centre (ECEC) Settings. Scandinavian Journal of Educational Research. 
https://doi.org/10.1080/00313831.2020.1869084

Tietoja liisakarlsson

Dosentti Helsingin yliopisto * Teen tutkimusta ja kehittämistyötä lapsuuden ja työyhteisöjen sekä osallisuuden näkökulmasta kasvatuksessa ja opetuksessa, työyhteisöissä ja kulttuurissa (lapsinäkökulmaisuus, tutkivat pienryhmät lapsilla ja aikuisilla, toimijuus, työn kehittäminen, käyttöteoriat, tutkimusmenetelmät, narratiivisuus, sadutusmenetelmä) * Lapset kertovat ja toimivat -verkoston (LKT) pj. * Lapsuudentutkimuksen seuran hallituksen jäsen * Nordic Child Culture Research (BIN-Norden), Pohjoismaisen lastenkulttuurin tutkijoiden verkoston johtoryhmässä http://blogs.helsinki.fi/kasvatuspsykologia/tutkimusarkisto/lapset-kertovat-hyvinvoinnistaan-kuka-kuuntelee-tellis/ www.edu.helsinki.fi/lapsetkertovat Katso tarkemmin: https://liisakarlsson.wordpress.com/
Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Ikä, kohtaaminen, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Nuoret, Perhe, sadutus, Uncategorized, Vastavuoroisuus, Vuorovaikutus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Nolot vanhemmat – onko näin aina oltava?

  1. Katsoin hiljattain romanttisen komedian This Is 40, jossa vanhemmat käyvät läpi ”neljänkympin kriisiä” ja päättävät muuttaa perheen elämäntavat täysin. He ilmoittavat lapsilleen (toinen 13-vuotias, toinen n. 10 v.), että nyt syödään vain terveellistä kasvisruokaa ja laitteita saa käyttää vain klo 20:00-20:30 välisenä aikana niin, että perhe ehtii viettää enemmän aikaa yhdessä. ”Menkää ulos rakentamaan majoja!” äiti kannustaa lapsiaan, jotka nyrpistävät nenäänsä uudelle elämälle. Kun uudet säännöt eivät ota tuulta alleen vaan kohtaavat vastustusta, vanhemmat vähitellen vievät 13-vuotiaalta kaikki hänen laitteensa. Nyt tytttö ei voi katsoa fanittamaansa Lost-sarjan viimeistä jaksoa eikä viestitellä kavereilleen. Tilanne kärjistyy kohtaukseen, jossa tytär kiroillen haukkuu vanhempiaan hulluiksi, oudoiksi ja noloiksi.

    Tyttären näkökulmasta vanhemmat ovat menettäneet kosketuksen hänen todellisuuteensa, eivätkä ymmärrä, mikä hänen elämässään on tärkeää. Vaikka vanhempien tarkoitus oli parantaa perheen yhteiseloa, uudet rutiinit aiheuttavat lähinnä eripuraa. Jos vanhemmat olisivat ottaneet lapset mukaan suunnittelemaan perheen yhteistä laatuaikaa, vanhempien ja lasten käsitykset eivät olisi ehkä erkaantuneet niin kauas toisistaan.

    Liked by 2 people

  2. liisakarlsson sanoo:

    Miten kuvaava esimerkki tilanteesta! Asiat todella näyttäytyvät niin eri valossa rippuen siitä, mistä näkökulmasta tarkastellaan. Jos pystytään – itse kukin ja yhdessä – katsomaan asiaa useasta tarkastelukulmasta, on niiden yhteensovittamainen aivan toisella pohjalla. Kiitos tarinasta, Oona!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s