Lapsinäkökulmaisuuden tarkastelua

Yllä oleva kuva on otettu Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista pari vuotta sitten. Maisemaa tuijotellessani tunsin itseni hyvin pieneksi mutta samalla myös voimaantuneeksi. Luonto on minulle suuri voimavara, joka auttaa jaksamaan arjen pyörteissä. Resilienssillä tarkoitetaan yksilön mahdollisuuksia selviytyä sisäisistä ja ulkoisista stressitekijöistä (Werner 1982). Se kehittyy läpi elämän (Shean, 2015). Lisää resilienssistä voi lukea mm. resilienssiä käsittelevästä blogikirjoituksestani. Pohdin väitöstutkimuksessani, miten lapsinäkökulma on huomioitu aiemmissa lasten resilienssiä tutkivissa julkaisuissa. Aikaisemmat resilienssitutkimukset ovat kohdistuneet pääosin aikuisiin, joten lasten resilienssitutkimuksille on tarvetta.  

Miten käsitän lapsinäkökulmaisuuden? Lähtökohtana on, että lapsi on aktiivinen toimija (James & James, 2008) ja tavoitteena on tarkastella lasten näkökulmia, heidän tuottamaa aineistoaan sekä osallisuutta moninaisissa tilanteissa (Karlsson, 2010; Karlsson 2012; Karlsson 2020). Lapsinäkökulmaisuuden tarkastelu kantaa läpi koko tutkimuksen eli se ei kohdistu vain yksittäisiin tutkimuksen vaiheisiin. Lapsinäkökulma voidaan saavuttaa monella eri tavalla ja sen toteutumista ei voida arvioida dikotomisesti. Lapsinäkökulma voidaan saavuttaa, vaikka aineistoa ei kerättäisi suoraan lapsilta vaan esimerkiksi kysymällä aikuisilta. Tutkimusten ulkopuolelle jäävät helposti ne lapset, joilla ei ole tarvittavia taitoja tunnistaa omia tunteitaan, jakaa ajatuksiaan tai eivät ole innokkaita osallistumaan tutkimukseen. Erilaiset lapsuudet ja näkökulmat on tuotava esille (Karlsson, 2020).

Tutkimukseni on vielä alkuvaiheessa, joten en esittele tuloksia tai valmista mallia lapsinäkökulmaisuuden tarkasteluun. Lähden tutkimuksessani liikkeelle pohtimalla, miten lapsinäkökulmaisuutta voisi tutkia. Mitä julkaisuissa tulisi tarkastella ja mikä olisi mielenkiintoista? Miten tavoitan julkaisujen lapsinäkökulmaisuuden? Mihin kiinnittää huomio ja mitkä asiat merkitsen ylös? Tarkastelin aluksi kahta lasten resilienssiä koskevaan artikkelia (McDonald, McCormack, Avdagic, Hayes, Phan & Dakin, 2019 ja Miljevic-Ridicki, Plantak & Bouillet, 2017) ja päädyin kysymään aineistolta seuraavia kysymyksiä:


Seuraavassa muutama tekemäni havainto. 

Lapsinäkökulmaa päästään lähemmäksi, kun aineistoa kerätään lapsille luonnollisin toimintakeinoin ja lapsinäkökulmalle ominaisesti, monimenetelmällisesti. On hyvä pohtia, onko haastattelu paras keino kerätä aineistoa pienemmiltä lapsilta ja riittääkö yksi menetelmä näkökulman saavuttamiseksi? 

McDonald ja kumppanit käyttivät lapsilta aineiston keräämisessä apuna konkreettisia keinoja, jolloin lasten oli helpompi lähestyä tutkimusaihetta. Miljevic-Ridicki ym. havainnoivat, ettei ryhmähaastattelu tuottanut toivottua tulosta. ”The conversation with children did not last long, because they were losing concentration and wanted to play”. Ehkäpä leikillisillä menetelmillä olisi päästy paremmin kiinni lasten ajatuksiin ja analyysi olisi onnistunut. Leikissä aikuisen ja lapsen välinen valtasuhde muuttuu, mikä voi mahdollistaa osapuolten aidomman kohtaamisen, kuten Elina Weckström kirjoittaa leikkiä koskevassa kirjoituksessaan.

Molemmissa tutkimuksissa aineisto kerättiin erikseen järjestetyissä tilanteissa. Toisessa tutkimuksessa (McDonald, ym., 2019) lapset olivat samassa fokusryhmässä vanhempiensa kanssa. Paikalla ja tavalla voi olla vaikutus lasten vastauksiin. Toimivatko ja vastaavatko lapset samalla tavalla, kun omat vanhemmat ovat paikalla? On myös mielenkiintoista pohtia, kummalla tavalla päästään lähemmäksi kiinni lapsen todellisia ajatuksia. Tuoko vanhemman läsnäolo rohkaisua lapselle vai estääkö se lasta vastaamasta haluamallaan tavalla?

Kuten aiemmin toin esille, lapsinäkökulmaiselle tutkimukselle on tarvetta resilienssitutkimuksissa. Miten saada lasten näkökulmia vielä laajemmin esille? Tavoitteenani on lähestyä lapsinäkökulmaisuutta alun kuvan mukaisesti: näköalatasanteelta mahdollisimman suurta kuvaa tarkastellen. 

Satu Vasenius

Tohtorikoulutettava ja luokanopettaja, KM

Helsingin yliopisto

satu.vasenius@helsinki.fi

Lähteet:

James, A., & James, A. (2008). Key concepts in childhood studies. Sage Publications.

Karlsson, L. (2010). Lapsinäkökulmainen tutkimus ja aineiston tuottaminen. Teoksessa K. P. Kallio, A. Ritala-Koskinen, & N. Rutanen (toim.), Missä lapsuutta tehdään? (s. 121–141). Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 106.

Karlsson, L. (2012). Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa L. Karlsson & R. Karimäki (toim.), Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan (s. 17–63). Suomen kasvatustieteellinen seura, Jyväskylän yliopistopaino.

Karlsson, L. (2020). ”Chapter 13 Studies of Child Perspectives in Methodology and Practice with ‘Osallisuus’ as a Finnish Approach to Children’s Reciprocal Cultural Participation”. In Childhood Cultures in Transformation. Leiden, The Netherlands: Brill | Sense. doi: https://doi.org/10.1163/9789004445666_013

Miljevic-Ridicki, R., Plantak, K., & Bouillet, D. (2017). Resilience in preschool children–the perspectives of teachers, parents and children. International Journal of Emotional Education, 9(2), 31-43. Retrieved from https://search-proquest-com.libproxy.helsinki.fi/docview/2011264702?accountid=11365

McDonald, M., McCormack, D., Avdagic, E., Hayes, L., Phan, T., & Dakin, P. (2019). Understanding resilience: Similarities and differences in the perceptions of children, parents and practitioners. Children and Youth Services Review, 99, 270.

Shean, M. (2015). Current theories relating to resilience and young people: a literature review. Melbourne: Victorian Health Promotion Foundation.

Werner, E.E. (1982). Vulnerable, but invincible: A longitudinal study of resilient children and youth. American Journal of Orthopsychiatric Association, 59.

Kategoria(t): kohtaaminen, Menetelmät, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Lapsinäkökulmaisuuden tarkastelua

  1. johannaolli sanoo:

    Tärkeää pohdintaa! Aikuisnäkökulmainen ajattelu on niin syvälle iskostunut meihin aikuisiin ihan arjessakin, saati ”aikuismaisia” ominaisuuksia (käsitteellistäminen, sanojen tai numeroiden yliarvostaminen, lineaarisuus, loogisuus, kausaalisuus jne.) yli kaiken arvottavassa tieteen maailmassa, että lapsinäkökulmaisuutta saa toden totta hakemalla hakea. Eikä ole ihan helppo edes saada kiinni siitä, mitä se on, mitä on hakemassa.

    Yhden idean heittäisin pohdittavaksi. Olen monia lasten näkökulmaa tavoitelleita tutkimuksia lukiessani ajatellut, että ei, joku tässä on tosi ei-lapsinäkökulmaista, mutta mikä, ja mistä sen tiedän? Olen aina päätynyt siihen, että tapa, jolla tutkijat kirjoittajat lapsista, on niissä jotain yläpuolelle asettuvaa ja lapsia esineellistävää, vaikka tarkoitus ja yritys lapsinäkökulmaan on varmasti ollut vilpitön. Saisitko tästä jotain järkevää muotoilluksi tutkimustasi varten? Diskurssianalyyttinen lähestyminen saattaisi olla keino tavoittaa jotain tästä.

    Tykkää

    • johannaolli sanoo:

      Lisäys edelliseen: ei niin, että olisin itse mitenkään vapaa edellä mainitsemistani ongelmasta. Ihan vastikään (jo VUOSIA lapsinäkökulmaista tutkimusta tehtyäni) ohjaajani Liisa Karlsson sai minut kiinni kirjoittamasta jotain siihen tapaan, että ”lapsille pikkuasiat ovat usein tärkeitä”. Huh, mitä aikuisnäkökulmaista asenteellisuutta paperille oli tipahtanut meikäläiseltä ihan huomaamatta! Mikä minä olen arvottamaan, mitkä asiat ovat pikkuasioita! Siis: aikuisten silmissä pieniltä näyttävät asiat ovat lapsille usein tärkeitä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s