Monimenetelmällisyys tasoittamassa lapsen ja aikuisen välistä valta-asetelmaa

Vierasbloggaajana Tiina Lehto-Lundén

Lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin ja toimintaan liittyy aina valtaa. Pääsääntöisesti myös ajatellaan, että valta on aikuisten käsissä. Mutta onko meillä aikuisina mahdollisuutta tasoittaa tai kääntää valta-asetelmaa esimerkiksi valitsemalla tietynlaisia työskentelymenetelmiä lasten kanssa toimittaessa? Vastaus on: kyllä. Itselleni tutkijana tämä yksinkertainen vastaus ei kuitenkaan riitä, vaan se herättää uusia kysymyksiä. Mieleeni nousee heti pohdintoja siitä, minkälaiset menetelmät voisivat olla toimivimpia valta-asetelman tasoittamisessa, ja mitä niiden käyttö vaatii aikuiselta?

Otan avukseni oman väitöstutkimukseni (Lehto-Lundén 2020). Tutkimukseni keskiössä oli lasten kokemusten tavoittaminen lastensuojelun tukiperhetoiminnasta. Lasten kokemusten kuuleminen ja näkyväksi tekeminen vaati aineiston kokoamisvaiheessa suunniteltua menetelmällistä kokeilua yhteistyössä lasten kanssa. Kohtaamisia määritti ajatus siitä, että lapsi tietää jotain, mitä kukaan muu ei voi tietää. Lapsi on tukiperhetoiminnan ainutlaatuinen kokija ja palvelun keskiössä oleva toimija. En myöskään epäillyt, etteivät lapset kykenisi täysin relevantisti, kukin omalla tavallaan, ilmaisemaan kokemuksiaan ja ajatuksiaan. 

Tutkimustapaamisissa lasten kanssa käytin perinteisen haastattelun rinnalla lasta itseään aktivoivia menetelmiä, kuten piirtämistä, erilaisia kortteja (Nalle-kortit sekä Elämän tärkeät asiat -kortit), valokuvausta, videointia ja yhdessä kulkemista lapsen kanssa. Yksittäisinä työskentelytapoina mikään edellä mainitsemistani menetelmistä ei ole ennen näkemätön. Kootessani viisivaiheista ja systemaattisesti edennyttä menetelmällistä tapaa kuulla lasten kokemuksia, olin uuden äärellä ja sen avulla minulle muodostui monimuotoinen tutkimusaineisto. Uskon, että monet asiat olisivat tutkimuksessani jääneet minulta huomioimatta ja lapsilta kertomatta, jos lapsilla ei olisi ollut moninaisia keinoja ja mahdollisuuksia ilmaista ajatuksiaan.

Lasten kanssa työskenneltäessä toiminnan ytimessä tulee olla sekä lasten yksilöllisyyden huomioiminen että käytettävien menetelmien moninaisuus ja monimuotoisuus niin, että ne mahdollistavat myös osallistumisen. Ilman toimivia menetelmiä ja rohkeutta käyttää niitä ei päästä lapsiasiakkaiden ajatusten ja kokemusten ytimeen. Oma tutkimukseni osoitti sen, että menetelmistä erityisesti valokuvaaminen ja videoiminen siirsivät toimivaltaa lapsille ja tasoitti välillämme olevaa valtaa. Lapset pääsivät jopa opettamaan minua välineiden käytössä ja kääntämään haastattelutilanteen lapsivetoiseksi. On kuitenkin muistettava, että mikään yksittäinen menetelmä ei itsessään vähennä valta-asetelmaa, vaan voi pahimmillaan jopa vahvistaa epätoivottua hierarkiaa, koska menetelmien valintakin sisältää aikuisen vallan käyttöä.

Itselleni monimenetelmällisyydessä on ennen kaikkea kyse kolmen kohdan huomioimisesta: 1) kohtaamiset lasten kanssa tulee suunnitella, 2) erilaisia menetelmiä tulee kokeilla yhdessä lasten kanssa sekä 3) menetelmien käyttöä ja tehtyjä valintoja tulee arvioida lasten tietoa hyödyntäen. Kuitenkin niin, että jokaisessa kohdassa lapsella on tilaa ja mahdollisuus osallistua. Myös joustoa jokaisen vaiheen sisällä tulee olla, sillä suunnitelmat ja menetelmät voivat muuttua, kun niitä tehdään yhdessä lapsen kanssa kokeilemalla ja arvioimalla.

Sosiaalialan ammattilaiset tietävät, että työpaikkojen kirjahyllyt ja internetin ihmeellinen maailma ovat täynnä menetelmäoppaita ja vinkkilistoja lasten kanssa työskentelyyn. Myönnettäköön, että harvoin niihin oppaisiin on aikaa työn lomassa tarttua ja pohtia sitä, mikä menetelmä voisi parhaiten toimia juuri tällä hetkellä asiakkaana olevan lapsen kanssa. Oleellisinta lapsia kohdattaessa onkin kysymisen tapa ja tilan antaminen, ei pelkkä menetelmällinen kokeilu. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea kohtaamisesta. Helena Inkistä (2018) lainatakseni: kohtaaminen on osallisuutta ja osallisuus on lasten perusoikeus.

Kirjoittaja:

Tiina Lehto-Lundén laillistettu sosiaalityöntekijä, VTT

lehtori Metropolia AMK, tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto

Lähteet:

Inkinen, Helena (2018) Epilogi – lasten ja nuorten kuuleminen heidän näkökulmastaan. Teoksessa Sauli Hyvärinen & Tarja Pösö (toim.) Lasten haastattelu lastensuojelussa. Jyväskylä: PS-kustannus, 181–184.

Lehto-Lundén, Tiina (2020) Lapsi tukiperheessä. Eksistentiaalis-fenomenologinen tutkimus lasten kokemuksista. Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 3. Helsinki: Pääkaupunkiseudun osaamiskeskus Socca.

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Menetelmät, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Monimenetelmällisyys tasoittamassa lapsen ja aikuisen välistä valta-asetelmaa

  1. Elina Weckström sanoo:

    Kiitos Tiina kiinnostavasta kirjoituksesta ja erittäin tärkeän asian esille tuomisesta. Itse olen törmännyt osallisuutta pohdittaessa hyvin usein tilaisteisiin, joissa osallisuuden ajatellaan toteutuvan, kun lapset otetaan mukaan aikuisten tapaan toimia. Ajattelen kuitenkin samoin kuin sinä, että pysähtymällä tarkastelemaan asioita lasten avustamina heille mieleisillä tavoilla voimme saavuttaa jotain todella tärkeää.

    Liked by 2 people

    • johannaolli sanoo:

      Mä ajattelen vielä niinkin, että monessa kohtaa pitäisi ensin vaihtaa se ajatus, että ”otetaan lapset mukaan” ja sen sijaan miettiä, miten me voisimme päästä lasten mukaan. Käytännössähän lapset yleensä ”otetaan mukaan” aikuisten järjestelmiin, mutta ehkä niiden sisällä voitaisiin kuitenkin kysyä, miten me voitaisiin päästä mukaan lasten maailmaan niissä hetkissä, joissa kohtaamme. Ja siihen tuo Tiinan kertoma monien eri menetelmien tarjoaminen lapsille on varmasti hyvä keino. Varsinkin, kun menetelmät ovat mahdollisimman toiminnallisia ja siten lapsille luontaisia. Itse asiassa olen 2019 etiikkakirjan artikkelissani esittänyt, että ”lapsinäkökulmaisia tutkimustapoja voitaisiin hyödyntää myös aikuisten tutkimuksissa esimerkiksi tarjoamalla muitakin vastaustapoja kuin puhuminen tai kirjoittaminen, sillä monet lapsille soveltuviksi mielletyt menetelmät voisivat hyödyttää myös aikuisia.” Ehkä lasten maailmasta voitaisiin oppia myös yksilöllisyyden hyväksymistä tasapäistämisen sijaan.

      Liked by 2 people

  2. tiinall sanoo:

    Kiitos kommenteista! Monimenetelmällisyys ei tosiaan ole mikään vain lapsiin hyödynnettävä toimintatapa. Toivon kohtaamisen ajattelulta enemmänkin ihmisyyttä ja yksilöllisyyttä huomioivaa otetta, ikään katsomatta. Olen monesti sanoittanut sitä, että lapsia ei tulisi mystifioida, vaan työskentelyssä heidän kanssaan tärkeämpää on löytää keinoja, joilla yksilölliset äänet saadaan kuuluviin.

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s