Osallisuudesta, oikeuksista ja toimintakulttuureista

”Usein ajatellaan, että osallisuus on irrallisia menetelmiä, joilla joku osallistaa jonkun, mutta tässä tutkimuksessa halusin esiin osallisuuden yhteisöllisen toimintakulttuurin”, sanoi Elina Weckström väitöstilaisuudessaan. Tämä on mielestäni tärkeä anti Elinan väitöskirjassa (Weckström 2021) ja sitä olisi hyvä pohtia muissakin yhteyksissä.

Törmään itsekin usein ajatukseen, että lasta osallistetaan esimerkiksi ottamalla hänet mukaan omaa hoitoaan koskeviin päätöksiin. Mutta siis miten niin otetaan mukaan? Eikö lapsi lähtökohtaisesti ole jo mukana omassa elämässään ja pikemminkin kyseenalaista on se, olemmeko me? Eikö meidän pitäisi olla toisen ihmisen elämän äärellä nöyrällä paikalla kysymässä, saammeko osallistua siihen, saammeko yhdessä lapsen kanssa yrittää tehdä päätöksiä hänen hyväkseen?

Lupa osallistua lapsen elämään

Itse havahduin tähän ehkä ensimmäistä kertaa vasta siinä vaiheessa, kun omassa tutkimusprosessissani lähdin kysymään pieniltä lapsilta suostumusta tutkimukseen osallistumiseen. Havahduin suostumusprosessissa siihen, miten harvinaisessa tilanteessa koin olevani pyytäessäni lapsilta lupaa havainnoida heidän elämäänsä (Olli 2019). Sairaanhoitajana en ollut sellaista lupaa tottunut pyytämään.

Ehkä me terveydenhuollossa ja muissakin palveluissa olemme tottuneet olettamaan luvaksi sen, että asiakas on hakeutunut meidän luoksemme. Mutta lapsethan eivät ole hakeutuneet – heidät on tuotu. Mietin, kuinka vahvasti lapset edelleen ajatuksissamme ovat aikuisten omaisuutta, mistä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinenkin mainitsee haastattelussa:

Meidän täytyy ymmärtää, että lapsi on ihminen siinä missä muutkin. Hänellä on myös itsemääräämisoikeus ja oikeus yksityisyyteen, eikä voida asettaa sellaisia ikärajoja, joiden alapuolella lapsi olisi ikään kuin toisten omaisuutta ja hänen keholleen voisi tehdä ihan mitä tahansa. https://yle.fi/uutiset/3-12169085

Lapsikäsitys, aikuiskäsitys ja käsitykset ammatillisesta toiminnasta

Tästä päästään taas siihen, miten tärkeää kaikkien meidän lasten kanssa työskentelevien, lapsia tutkivien ja lapsista kirjoittavien olisi tiedostaa oma lapsikäsityksemme. Toinen, yhtä tärkeä tiedostettava asia olisi aikuiskäsityksemme (näistä olen kirjoittanut aiemmin Terveyttä tieteestä -blogissa sekä Lasten tähden -blogissa).

Kolmas tärkeä asia on oman ammatillisen roolimme tarkastelu; antaako se meille luvan ohittaa lapsi ihmisenä ja suhtautua häneen (hyvää tarkoittavien) toimenpiteidemme kohteena? Elina Weckströmkin (2021) päätyy väitöskirjassaan toteamaan, että keskeisimpänä lasten osallisuutta rajoittavana tekijänä on ”perinteinen aikuiskeskeinen näkemys varhaiskasvatuksesta ja siinä vallitsevasta toimintakulttuurista, jolloin aikuisen kontrollista luopuminen on haastavaa”.

Lapsen oikeudet johtotähtenä

Olenkin sitä mieltä, että kaikissa lasten kanssa toimivissa ammatillisissa toimintakulttuureissa pitäisi tarkastella yhteisössä vallitsevia lapsi- ja aikuiskäsityksiä sekä ammatillisen toiminnan käsityksiään lasten oikeuksien valossa. Jos otamme lapsen oikeuksien sopimuksen tosissamme, ymmärrämme, että lapsen oikeutta osallisuuteen ei voi ohittaa keskittymällä vain lapsen oikeuteen tulla suojelluksi.

Nämä oikeudet kietoutuvat toisiinsa, eivätkä kumpikaan voi toteutua täysimääräisesti, jos ei molempia huomioida, kuten tutkimusetiikan artikkelissani (Olli 2019) osoitan tutkimussuostumuksen kysymyksissä. Emme voi suojella lasta hänelle oikealla tavalla, jos emme tunne häntä, emmekä voi tuntea häntä, jos hän ei saa olla aidosti osallinen siinä toimintakulttuurissa, jossa kohtaamme. Mutta myös: voidakseen olla osallinen lapsi tarvitsee turvallisen ympäristön ja turvallisia kohtaamisia.

P.S. Olen jättänyt tässä tekstissä kokonaan käsittelemättä Elinan väitöskirjan sen keskeisen huomion, miten tärkeää on se, että aikuisetkin voivat olla aidosti osallisia yhteisössä, joka pyrkii mahdollistamaan lapsen osallisuuden. Siitä voitte lukea lisää itse väitöskirjasta: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/26235

Johanna Olli

TtM, väitöskirjatutkija
Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos
, s-posti: jmolli(at)utu.fi

Twitter (suomeksi), Twitter (englanniksi)      

Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta

Lähteet:

Olli, Johanna. 2019. Pienten ja muuten kuin sanoilla kommunikoivien lasten oma suostumus eli hyväksyntä havainnointi- tai videointitutkimukseen osallistumiseen. Teoksessa Kaisa Vehkalahti ja Niina Rutanen (toim.): Tutkimuseettisestä sääntelystä elettyyn kohtaamiseen Lasten ja nuorten tutkimuksen etiikka II, 105–121. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 201. Helsinki. https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/2511-tutkimuseettisest%C3%A4%20s%C3%A4%C3%A4ntelyst%C3%A4

Weckström, Elina. 2021. Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa. Itä-Suomen yliopisto, Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology: 177. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/26235

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsen oikeudet, Lapsikäsitys, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s