Älä ole tylsä

Johanna Olli kirjoitti blogissaan, miten kolmevuotias oli kommentoinut mielestään aikuisille tarkoitettua kiipeilytelinettä: ”Ei se ole lapsille, vaan ihmisille.” Lapsi sanoi sen, mikä saattaa olla tiedostamaton ajatus joillekin aikuisille. Alkaako ihmisyys vasta sitten, kun osaa puhua, kävellä, kiivetä korkealle, sanoa jotain älykästä, kirjoittaa oikein, kuunnella hiljaa ja liikkumatta kauan, huolehtia tavaroistaan, siivota huoneensa, maksaa laskuja?

Ihmisen vauvuus- ja taaperuusvaihe kestää kauan verrattuna muihin eläimiin. Ihmisen puhumista odotellaan innokkaasti. Tekeekö puhumattomuus lapsesta vähemmän ihmisen? Kerran junassa edessäni istui noin puolivuotias äitinsä kanssa. Juttelimme vauvan kanssa lyhyen matkan. Katselimme, hymyilimme ja hassuttelimme menemällä välillä selkänojan taakse äkkiä ja takaisin. Välillä hän ilmaisi äidilleen, ettei enää jaksaisi matkustaa. Vuorovaikutus ei-verbaalisesti on voimakasta. Maria Montessori (1870–1952) on sanonut, että ihminen on ”valmis” kolmevuotiaana. Siinä iässä ihmislapsi osaa kävellä, puhua, pukea, syödä ja jopa lukemisen valmiudet ovat jo silloin. Lapsi oppii itsekseen paljon, mutta vanhemmat myös kasvattavat lapsiaan ja haluavat, että kasvatuksen tuloksena heidän lapsensa osaavat olla ihmisiksi

Puhutaan inhimillisyydestä, mutta mitä se on? Erehtyminen on inhimillistä, kaikki haluavat inhimillistä kohtelua ja parasta olisi, jos asiat tapahtuisivat inhimilliseen aikaan, eikä kukaan halua saada epäinhimillistä kohtelua. Tulee tunne, että inhimillisyys on hyvää ja armollista. Filosofi Jarno Hietalahti (2019) pohtii, että kaikki inhimilliset ominaisuudet ovat läsnä potentiaalisena jokaisessa ihmisyksilössä, vaikka yksittäiset taipumukset ja elämänhistoriat vaihtelevatkin äärettömästi. Ihmisyys on yksi ja sama myös iästä rippumatta. Ehkä tähän perustuu myös äidinrakkaus, joka kantaa vuosikymmeniä.

Tekoäly on huumorintajuton. Ihminen on huumorintajuinen. Kuvat: Kuvapankki ja Pixabay

Myös huumori on ihmisyyteen kuuluva ominaisuus. Filosofi Maija-Riitta Ollila tietää, että tekoäly ei kykene huumoriin. Huumori edellyttää esimerkiksi luovan ajattelun hallintaa, ongelmanratkaisua ja yllätysten ymmärrystä (Ollila 2016.) Tekoälyn kanssa ei vitsailla. Muistuu mieleen lehtijuttu iäkkäästä pariskunnasta, joista toinen oli täysin muistamaton. Muut yhteydet olivat poikki, mutta huumoriyhteys oli säilynyt ja he nauroivat yhdessä.

Huumorin inhimillinen tarkoitus on tuoda muille hyvää mieltä ja keventää elämää. Ihmislapset ovat tässä suhteessa hyvin taitavia. Heidän huumorinsa on tuoretta, aitoa, täyteläistä ja he antautuvat siihen täysillä. Lapset bongailevat ympäristöstään hauskuuden aiheita, joita aikuiset myös virittävät.  Isi laittaa kattilan päähänsä ja se naurattaa. Hassut ilmeet naurattavat kavereiden kesken. Sitten kolmevuotias sanoo kylässä ”peekele” ja kaikki aikuiset räjähtävät nauramaan, mutta sille ei nauretakaan päiväkodissa, vaan se sana kielletään. Lapsi alkaa sisäistää elämän sääntöjä ja sovinnaisuuksia. 

Pitkä oppimäärä on siihen, että osaa ajoittaa huumoria, sillä tilannetajuisuus on huumorin viljelijälle tärkeä taito. Luokan takaosassa naureskelevat aikuisopiskelijat, samoja vitsejä kertovat tyypit ja oppitunnilla vitsaileva luokan pelle ovat samassa veneessä kuin pieni lapsi: ajoituksen taitoa pitäisi vielä harjoitella. Vai pitäisikö?

Aikuisilla voi ikävä kyllä olla näkemys, että lapsen huumori olisi jotenkin vajaampaa ja huonompaa kuin aikuisten. Lapsi on rohkea ja kokeilee hassutteluitaan, vaikka hänet siinä usein tyrmätäänkin. Lapsen pitää saada kokea tuottavansa iloa, ja sen verran pitäisi kyetä aikuisen heittäytyä mukaan. Lapsi oppii huumoria vain käyttämällä sitä. Aikuista ei naurata samat asiat eikä lapset naura kaikille aikuisten jutuille. Silti heitä yhdistää huumorin alkuperäinen inhimillisyys: hyväntahtoisuus ja koomisiakin sävyjä saava erehtyväisyys. Huumori on Hollon (1959) mukaan ”yhteismielen ilmaus”. Kun ihmiset heittäytyvät yhdessä leikkiin ja hassutteluun, ehkä silloin ollaan inhimillisimmillään?

Alakouluikäiset kertoivat minulle ihanasta opettajasta. Kysyin, mikä tekee hänestä ihanan? Hän on niin huumorintajuinen! Mikä olisi huumoritajuisen vastakohta? He vastasivat kuorossa: TYLSÄ! 

Tuula Stenius
pienten lasten huumoria tutkiva ihminen
Lempäälä

Lähteitä:

Hietalahti, Jarno. 2018. Huumorin ja naurun filosofia. Gaudeamus.
Hollo, Juho August. 1959. Kasvatuksen teoria: Johdantoa yleiseen kasvatusoppiin. Wsoy.
Montessori, Maria. 1984. Lapsen maailma. Wsoy.
Ollila, Maija-Riitta. 2016. Ajatusten vangit karkumatkalla. Greif Printhouse. 

Tietoja Tuulius

Olen lastentarhanopettaja, montessoriohjaaja ja kasvatustieteen maisteri. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kasvatusaineita. Minua kiinnostaa lasten oma kulttuuri. Teen innoissani väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheenani "Pienten lasten huumori – tutkimus lasten tuottamasta huumorista ja sen vaikutuksista lapsiryhmässä".
Kategoria(t): Lapsikäsitys, Lapsuus, Uncategorized, Vuorovaikutus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s