”Siis aikuiset määrää, mitä lapset saa tehä”

Pöydälläni on kirjoja, joissa sivutaan lasten ja aikuisten välisiä suhteita. Etsin vastausta, mitä lapset ajattelevat aikuisista ja olen lukenut useita tieteellisiä artikkeleita etsien myös lasten ääntä, lasten omaa puhetta. Tiedeartikkeleiden kirjoittajien on huolehdittava sanamääristä ja muista tärkeistä tieteellisistä välttämättömyyksistä, joten lasten suorista lainauksista pitää karsia. Se on harmi, sillä usein lasten oma puhe saa havahtumaan. Ilahduttava tutkimus oli Kuukan ja kumppaneiden (2022) tutkimus, jossa etsittiin lasten näkemyksiä arjesta ja hyvinvoinnista. Tulkinnallisten yhteenvetojen välissä kuului lasten oma ääni. Lapselle on tärkeää, että vanhempi huolehtii lapsesta, joka kuului erään lapsen sanoin: ”Pompulan tekee isi, isi osaa tehä pompulan ja äiti letin. Äiti osaa tehä pompulan ja letin ja isi vaa pompulan.” Osaisiko kukaan aikuinen tuoda asiaa hienommin esille? Tunsitko lämmön, kun luit lapsen kuvauksen?

Omassa huumoritutkimuksessa päiväkodeissa tuli esille, että lasten juttujen bongaaminen ei ole helppoa. Pitäisi olla paperia ja kynää saatavilla, koska helposti asiat unohtuvat. Lapsia ei tule arjen touhuissa tarkkaan kuunneltua. Kuitenkin toimintatapaan voi oppia. Eräässä päiväkodissa bongailtiin monin tavoin lasten juttuja, jotka olivat aina esillä eteistilassa seinillä. Lasten kysymyksiä: ”Mikä on kaljun Star Wars ukkelin nimi?” tai ”Koska tämä maailma loppuu?” Kiva kaveri -taulussa kerrottiin lasten auttamistekoja: Elli auttoi Maijalta kengät pois jalasta. Lasten oivalluksia: Aikuinen tuli toiselta puolelta toiselle puolelle välipala-aikaan, johon Elias: ”Aikuinen heräs!” Kun päiväkodissa keskityttiin johonkin teemaan, oli tapana nostaa lasten jutut esiin – eikä se ollut vaikeaa. 

Minua siis kiinnosti kuulla, mitä lapset ajattelevat aikuisista. Tapasin 11-vuotiaat kaverukset Janskun ja Anniinan ja hehän kertoivat. Tytöt kertoivat, että kaikki opettajat, kummit, mummot ja vaarit on kivoja, koska he kysyvät lapsilta, mitä kuuluu. Joskus aikuiset tivaavat, mikä lapsella on, vaikka lapsi ei itsekään tiedä. Tuntemattomat aikuiset voivat olla töykeitä, eivät moikkaa tai edes vastaa, jos kysyy, saako koiraa silittää. Juhlissa pitää olla rauhallisesti tai leikkiä leikkipisteellä, joka on liian pieni eikä edes kiinnostava. Tämä oli yhteenvetoni kuulemastani, tunnistitko aikuinen itsesi?

10-vuotias Sofia tarinoi samasta aiheesta. Kirjoitin hänen kertomansa sanasta sanaan ja sitten soitimme hänen äidilleen, luin jutun hänelle ja kysyin luvan julkaisemiseen. Sain luvan: ”Kyllä ihan minun tytöltäni kuulosti”, naurahti äiti. 

”Vanhemmat on tylsiä. Vanhemmat on kivoja vaan sillon kun ne antaa herkkuja ja ei komenna. Ja sitte vanhat ihmiset ja kaikki semmoset on kivoja, kun ne kertoo kaikkia tarinoita ja semmosia. Ainoastaan vanhat opettajat on kivoja ja kaikki nuoret on aika tylsiä, koska ne on tiukempia kun vanhemmat opettajat. Mä en oo ihan varma, mutta veikkaisin että nuoremmat opettajat antaa enemmän läksyjä ku vanhat.”

Mikä aikuisissa on epämukavaa?

”Siis aikuiset määrää, mitä lapset saa tehä. Siivoominen vaikka. Koska mä haluaisin tehdä kaikkee muuta, pelata, nukkua ja kattoa ohjelmia. Ihana aikuinen on, se vaihtelee vähän, joka antaa herkkuja antaa kattoo ohjelmia. Sillon jos mä katon liikaa, niin sanotaan, että laita puhelin pois, koska ei saa olla liikaa ruutua. Koska se ei tee hyvää terveydelle. Jos saisin päättää joka tunti mitä tekisin, söisin ja kattoisin puhelinta ja ulkoilisin. Tärkeintä mun elämässä on syöminen… musiikki, mulla on varmaan seittemän tunnin lista.” 

Kuva: Steniuksen kuvista, saksalaisesta päiväkodista vuonna 2016.

Lapsilla on tietoa tietoa omasta elämästään, jota pitäisi kuunnella. Jo Sofian kertomuksen aikana alkoi aikuinen minussa herätä, että ”eihän sitä voi koko ajan olla puhelimella” ja ”pitäähän sitä siivotakin”. En sanonut! Sen sijaan ajattelen, että ”näin ajattelit tänään tässä tilanteessa” ja sanoin ”kiitos kun kerroit.” Voi olla, että jonain toisena päivänä Sofia kertoisi ihan toisenlaisen jutun.

Lopuksi: jokaisessa lasta käsittelevässä asiakirjassa pitäisi olla lapsen oma ääni. Kun opiskelijat menevät päiväkotiin ja tekevät siellä lapsen havainnointia, vaadin aina, että lapsen omaa puhetta pitää olla mukana. Kun luemme lasten omaa puhetta oppitunnilla, aivan kuin lasten lämpö tulisi joukkoomme. Me hymyilemme ja tunnemme, että nyt olemme oikeiden asioiden äärellä.

Kaikkien lasten nimet on muutettu.

Tuula Stenius
varhaiskasvatuksen opettaja, väitöskirjatutkija
Lempäälä

Joitakin tutkimuksia, joissa lasten omaa puhetta:

Lasten ajatuksia: Kuukka, A., Siippainen, A & Alasuutari, M. 2022. Lasten näkemyksiä arjestaan ja hyvinvoinnista. Kirjassa Lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen monet polut. P. Eerola, K. Repo, M. Alasuutari, K. Karila ja J. Lammi-Taskula. Gaudeamus.

Esiopetus: Peltola, A. 2018. Lasten yhteenkuuluvuuden ja poissuljetuksi tulemisen kokemukset esiopetuksessa. Pro gradu. Helsingin yliopisto. 

Lasten huumorista: Stenius, T. Karlsson, L. & Sivenius, A. 2021b. Huumori lasten kanssa – ovi yhteisöllisyyteen? Journal of Early Childhood Education Research 10 (2), 239–263. http://jecer.org/fi

Musiikin harrastamisesta: Tuovila, A. 2003. ”Mä soitan ihan omasta ilosta”: pitkittäinen tutkimus 7-13-vuotiaiden lasten musiikin harjoittamisesta ja musiikkiopisto-opiskelusta. https://urn.fi/URN:ISBN:952-9658-95-8

Nuorista: Sivenius, A. & Armila, P. 2021. Vuosi lähempänä hautaa. Törmäyksiä demokraattisessa kouluyhteiskunnassa. Kasvatus & Aika. 15 3-4. s. 227-244. https://doi.org/10.33350/ka.107863

Tietoja Tuulius

Olen lastentarhanopettaja, montessoriohjaaja ja kasvatustieteen maisteri. Opetan lähihoitajaopiskelijoille kasvatusaineita. Minua kiinnostaa lasten oma kulttuuri. Teen innoissani väitöskirjaa Helsingin yliopistossa aiheenani "Pienten lasten huumori – tutkimus lasten tuottamasta huumorista ja sen vaikutuksista lapsiryhmässä".
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsikäsitys, Lasten näkemykset, Menetelmät, sadutus, tutkimus, Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: ”Siis aikuiset määrää, mitä lapset saa tehä”

  1. johannaolli sanoo:

    Aikuisten vastuu lapsista antaa meille myös jonkunlaisen oikeuden määräysvaltaan lasten elämässä. Mutta valta kovin helposti turmelee, niin kuin tiedämme isommistakin yhteyksistä. Niin valtioiden vastuuhenkilöiden kuin perheiden ja ammatillisten yhteisöjenkin vastuuhenkilöiden pitäisi aina muistaa miettiä ratskaisuistaan: teenkö tämän niiden hyväksi, joista olen vastuussa, vai itseni hyväksi (esimerkiksi koska näin on minulle helpompaa)? Kun ajattelemme aikuisia vallankäyttäjiä, on helppo ymmärtää, ettei itsevaltius ole hyvä ratkaisu. Koska kukaan ihminen ei ole kaikessa toisia viisaampi ja parempi, vaan tarvitsemme toisiamme tehdäksemme yhteisesti hyviä päätöksiä. Jostain syystä tämä ajattelu ei kuitenkaan kovin helposti siirry aikuisten ja lasten välisiin valtasuhteisiin. Olemme vain niin kertakaikkisen tottuneet sellaiseen aikuisnäkökulmaiseen ajatteluun, että lapset eivät ymmärrä, heillä ei ole tietoa, he eivät osaa, heitä pitää suojella. Ja niin pitääkin suojella, mutta parhaiten se tapahtuu heitä kuuntelemalla, koska kuten Tuula kirjoituksessasi osoitat: lapsilla on tietoa, on ymmärrystä, on näkemystä. He ovat itse oman päähenkilöitä ja parhaita asiantuntijoita. Mutta eihän asiantuntijuus sitä tarkoita, etteikö tarvisi oppia uutta ja saada neuvoja niiltä, jotka ovat joissain muissa asioissa asiantuntijoita – esimerkiksi terveellisen elämän asioissa. Eikä se tarkoita sitä, että lapsen pitäisi saada olla oman elämänsä yksinvaltias.

    Tällaisia ajatuksia mulle tästä heräsi. Sitä vielä kysyisin, että kaipa kysyit lapsiltakin luvan juttujen julkaisuun, kun mainitset vain ”Sofian” äidiltä luvan kysymisen?

    Tykkää

  2. Tuulius sanoo:

    Kiitos ajatuksistasi, Johanna. Kysyin kahdelta tytöltä luvan julkaisuun ja olin kirjannutkin heidän juttunsa, mutta en saanut huoltajia käsiini, joten en laittanut heidän tarinoitaan sanasta sanaan.

    Itselleni jotenkin jäi tuosta Sofian tarinasta mieleen, että lapsi SAA SANOA ajatuksensa niin kuin me aikuiset saamme sanoa ja haukkua vaikkapa työnantajamme. MINÄ saan tehdä mitä huvittaa, olla siivoamatta tai katsella puhelinta vaikka kymmenen tuntia. Se ero meissä on. Siivoan kuitenkin, vaikka kukaan ei pakota ja hillitsen minäkin puhelimen tuijottelua. Minäkin kuvittelin lapsena, että sitten kun olen aikuinen, ostan karkkia joka päivä. Enkä ole ostanut.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s