Voiko tutkija muuttaa maailmaa?

Eräät tahot ovat aina hieman yskähdelleet, kun olen sanonut haluavani muuttaa maailmaa tutkimukseni avulla. Ja varsinkin, jos olen halunnut kirjoittaa niin jonnekin. Maailman muuttaminen on heidän mielestään aivan liian suureellinen tavoite (ja kuulostaa sitä paitsi vaarallisesti enemmän joltain aatteelliselta kuin tieteelliseltä – mutta kuulkaas kun tiedettäkin ohjaa AINA joku aate eli näkemys tästä maailmasta!). Korkeintaan hoitotyön muuttamisesta voisi heidän mielestään ehkä puhua. Mutta on kyseenalaista, voidaanko siitäkään, sillä enhän tee toimintatutkimusta, joka jo tutkimuksen aikana todistetusti vaikuttaisi osallistujiinsa.

Ja siinä he ovat tietysti oikeassa, ettei minun tutkimukseni parhaimmillaankaan voi vaikuttaa kuin korkeintaan johonkin pienen pieneen palaseen tästä maailmasta. Mutta niinhän maailman muuttaminen aina tapahtuu: pala kerrallaan. Jostain se on alettava. Ja minun tutkimuksessani se ensimmäinen pala olen minä itse. Tutkimus on muuttanut minua paljon. (Siksi siinä on niin kauan mennytkin.) Ja sen muutoksen kautta on pieni mahdollisuus, että jotain minun ympärillänikin muuttuu. Ehkä joku lukee tai kuulee tutkimuksestani, ja alkaa sen innoittamana ajatella ja toimia hiukan uudella tavalla. Ja sen uudenlaisen toiminnan kautta joidenkin toisten ihmisten elämä muuttuu, ja ehkä jotkut muutkin alkavat toimia uudella tavalla.

Niin maailma muuttuu – pala kerrallaan. Ja se on tutkimukseni tavoite. Ei vain hoitotyön muuttaminen, vaan hoitotyön kautta lasten ja vanhempien elämän muuttaminen. Ja kun sama tieto on vallan hyvin sovellettavissa muillekin lapsia kohtaaville aloille, niin muitakin palveluita tarjoavien ja käyttävien aikuisten ja lasten elämän muuttaminen.

Eräs tärkeimmistä tutkimuksen minussa aiheuttamista muutoksista on lapsinäkökulmaisuuden lisääntyminen. Olen kyllä aina ollut lapsimyönteinen ja lapsikeskeinen – siis pitänyt lapsista, työskennellyt lasten kanssa, leikkinyt mielelläni lasten kanssa. Ja sanoisin, että olen aina ollut myös aika lapsenmielinen, kiipeillyt puissa ja sen sellaista. Ja siltikin aikuisnäkökulmainen ajattelu istuu minussakin tosi tiukassa. Siksi olen tosi kiitollinen tutkijakollegoista – tätä blogia yllä pitävästä lapsinäkökulmatutkijoiden ryhmästä ja muistakin – jotka lapsia kuunneltuaan, katseltuaan ja heidän kanssaan toimittuaan ovat teksteillään ja puheillaan ja toiminnallaan ohjanneet minua kohti lapsinäkökulmaisempaa ajattelua. Ainakin tutkijakollegani ovat siis jo muuttaneet maailmaa minun kohdaltani! Miksen siis minäkin!

Tietoja johannaolli

Tarkastelen lasten maailmaa hoitotieteen, lapsuudentutkimuksen ja vammaistutkimuksen näkökulmista. Ja kyllä, joskus myös siitäkin näkökulmasta, mitä "oikeiden elävien lasten" kanssa touhuaminen herättää. Teen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella väitöskirjaa vammaisten lasten osallisuutta tukevasta hoitotyöstä. Lisätietoja löydät kuvan alla olevista linkeistä.
Kategoria(t): tutkimus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

7 vastausta artikkeliin: Voiko tutkija muuttaa maailmaa?

  1. Olen oppinut sinulta, Johanna, paljon tutkimuksesta ja lapsinäkökulmasta! Eli olet muuttanut tutkimuksellasi myös läheisiä tutkijakollegoitasi!

    Liked by 2 people

  2. johannaolli sanoo:

    Oi kiitos Oona, tuntuu hyvältä kuulla se! Oppiminen on siis ollut molemminpuolista!

    Tykkää

  3. Noora Narsakka sanoo:

    Hei Johanna,

    Olipas hieno aihe blogitekstille. Itse ehdottomasti koen myös, että tutkimuksella voi muuttaa maailmaa. Tiedon lisääntyminen muuttaa ajatteluamme ja toimintaamme ja niinhän se maailma muuttuu. Se jo itsessään, että olet päättänyt tutkia jotakin aihetta ja näin tuot sitä työlläsi esiin, muuttaa maailmaa. Kuten sanot, pala kerrallaan. Se, että haluat tutkimuksellasi muuttaa maailmaa, kertoo minusta ennen kaikkea syvästä motivaatiosta. Minusta sen ei tulisi olla uhka tieteelliselle työlle tai sen luotettavuudelle.

    Itse valitsin oman tutkimuksen toteuttamistavaksi osallistavan toimintatutkimuksen, koska siinä tutkijana minun ei edes oleteta olevan neutraali sivustakatsoja vaan voimme yhdessä osallistujien kanssa muuttaa asioita. Kritiikkiä tälle tutkimustavalle toki sateleekin siitä, että se on liikaa aktivismin kaltaista. Mielestäni pointtisi siitä, että kaikkea tutkimusta ohjaa aina jokin tieteellinen maailmankuva, on äärimmäisen tärkeä. Se minkä päälle rakennamme ajattelumme täytyy tiedostaa osana tutkimusta. Kun nämä lähtökohdat ja niiden vaikutukset tutkimukselle ovat selkeitä ja selvillä, voimme tuottaa paljon luotettavaa tietoa ja ymmärrystä asioista, joita emme olisi koskaan saavuttaneet positivistisen tutkimuksen avulla.

    Liked by 1 henkilö

    • johannaolli sanoo:

      Kiitos kommentista ja kannustuksesta, Noora! Juuri tänään se tulikin tosi tarpeeseen.

      Osallistava toimintatutkimus on äärettömän hieno tutkimuksen laji ja välillä harmittaa, etten aikoinaan rohjennut sille tielle lähteä, vaikka vähän olisi mieli tehnyt. Esimerkiksi Arja Veijolan ”Matkalla moniammatilliseen perhetyöhön: lasten kuntoutuksen kehittäminen toimintatutkimuksen avulla” on musta tavattoman vaikuttava esimerkki siitä, miten toimintatutkimuksella voidaan saada aitoa muutosta toimimattomista käytännöistä (ja asenteista…) kohti toimivia.

      Hyvin sanottu tämä: ”Se minkä päälle rakennamme ajattelumme täytyy tiedostaa osana tutkimusta.” Oma vaikutelmani on, että varsinkin kvantitutkimuksissa tämä asia jää helposti kokonaan pohtimatta, koska esimerkiksi menetelmävalintoja ei tarvitse perustella niin juurta jaksaen kuin kvalitatiivisessa. Tosin ei niitä ajattelun pohjia ollenkaan aina kvalitatiivisessakaan kartoiteta, kun artikkeleissa ei ole tilaa sellaiselle ja ulkopuolelta usein kannustetaan pikaiseen artikkelien tuottamiseen vain. Itse olen onnellinen, että tulin käyneeksi ihan tutkimusprosessin alkuvaiheessa Katie Eriksonin vetämän tieteenteorian opintojakson, jossa sai pohtia oman tutkimuksensa teoreettista pohjaa eli omaa tutkimusfilosofiaa. Luultavasti olisin ilman tuota kurssiakin sitä pohtinut, mutta siitä sai hyvää pohjaa, jota kuljettaa mukana ja jonka päälle rakentaa – ja nyt sitten olen vihdoin saanut kirjoittaa sitä näkyviin väitöskrjan yhteenvedon taustaosaan, siitä olen nauttinut!

      Tykkää

      • Noora Narsakka sanoo:

        Kuulostaa kyllä upealta aloitukselta väitöstyölle tuo kurssi. Olen kuullut Katie Eriksonin työstä ainoastaan ylistystä – mikä tilaisuus on ollutkaan päästä pohtimaan hänen kanssaan omaa tieteenfilosofista lähestymistapaansa. Tällainen aloitus olisi kyllä hyvä ihan jokaisen työlle.

        Liked by 1 henkilö

  4. johannaolli sanoo:

    No, itse olen kuullut kommentteja myös sellaisilta tahoilta, jotka eivät ole Katie Eriksonin (edesmenneen suomalaisen hoitotieteen uranuurtajan; tiedoksi ei-hoitotieteilijöille) tapaa tehdä tiedettä oikein ymmärtäneet, mutta itse olen aina arvostanut suuresti hänen rohkeuttaan rakentaa oma teoria ja sitten toimia johdonmukaisesti sen mukaan. Tuolla opintojaksolla koin, että hän myös eli niin kuin opetti, tai siis ehkä pikemminkin opetti niin kuin kirjoitti, eli karitatiivisen ajattelun mukaan. Ja se ei todellakaan ollut mitään ”ihan kiva” -lässytystä, vaan asioiden ytimeen menemistä ja oleellisen esiin nostamista ehkä rehellisyydessään kipeääkin tehden mutta silti rakentavalla tavalla. Itse sain aika hätkähdyttäviä kommentteja työstäni – voin joskus kertoa niistä lisää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s