Vierasbloggaajana Johanna Holmikari
Innostuminen on sana, joka ensimmäisenä tulee mieleeni lapsinäkökulmaisen tutkijaryhmän maaliskuussa 2022 järjestämästä Lapsinäkökulma tutkimuksessa ja käytännön työssä -seminaarista. Oma innostukseni syntyi jo päästessäni seuraamaan seminaarin järjestelyjen kulkua ja siihen liittyvää yhteistä innostusta. Yhteisen tärkeän asian äärellä oleminen ja tutkijaryhmän jäsenten mahdollisuus päästä kertomaan omasta tutkimuksesta ja jakamaan ja rikastuttamaan ajatuksia yhteisessä seminaarissa vei suunnittelua eteenpäin. Keväällä taas uudelleen kiihtynyt koronatilanne ei vähentänyt innostusta, vaan se huomioitiin järjestelyissä. Seminaari toteutettiin hybridi-tilaisuutena, johon sai valita itselleen sopivimman osallistumistavan. Osallistua sai sekä paikan päällä Helsingin yliopiston Minervatorilla, että etäyhteydellä. Seminaari kokosikin yhteen runsaan joukon lapsinäkökulmaisuudesta kiinnostuneita osallistujia ympäri Suomen.
Seminaarin ohjelmaan voit tutustua tästä linkistä. Ohjelman yhteinen osuus kuvasti lapsinäkökulmaisen tutkimuksen monia muotoja ja mahdollisuuksia. Se myös viritti myös hyvin osallistujat yhteisen asian äärelle. Lyhyet puheenvuorot eri teemoista herättelivät sopivasti mielenkiintoa ja lisäsivät intoa saada asiasta lisää tietoa ja innostuksen päästä jakamaan ajatuksia toisten kanssa.
Seminaari rakentui kiinnostavien ja uusia näkökulmia avaavien yhteisten luento-osuuksien lisäksi omavalintaisista työpajaosuuksista, joissa oli mahdollista jakaa ajatuksia pienemmissä ryhmissä eri teemojen ympärillä. Osallistujan näkökulmasta suurimpana haasteena oli valinnan vaikeus, sillä jokainen työpaja oli niin kiinnostava! Seminaari oli suunniteltu siten, että se tarjosi lapsinäkökulmasta kiinnostuneille monenlaisia eri mahdollisuuksia kurkistaa sen toteuttamiseen niin tutkimusmenetelmien kuin erilaisten teemojenkin kautta. Seminaarissa oli viisi teemaaryhmää:
1.Dialoginen vuorovaikutus mahdollistaa lapsen osallisuuden (Johanna Olli ja Satu Vasenius),
2.Yhteisöllisyys ja vastavuoroisuus (Liisa Karlsson ja Tuula Stenius),
3. Lapsinäkökulmaisuuden tarkastelua tutkimusartikkeleissa – Lapsi oman arkensa asiantuntijana (Laura Ortju ja Antonina Peltola)
4. Visuaaliset menetelmät lasten kohtaamisen tilana (Jaana Juutinen),
5. Lapsi- ja aikuiskäsitykset lapsinäkökulmaisessa toiminnassa ja tutkimuksessa (Elina Weckström)
Olisiko sinullakin vaikeuksia valita näistä vain kaksi? Onneksi seminaarin lopuksi kaikilla oli mahdollisuus kuulla lyhyesti jokaisen työpajan kuulumisia ja keskeisimmät nostot työpajojen sisällöistä.
Kahteen työpajaan itsekin osallistuneena voin todeta, että innostus oli asia, joka jaettiin myös työpajoissa. Mahdollisuus kohdata eri alojen ammattilaisia, opiskelijoita ja tutkijoita, jakaa ajatuksia ja syventää ymmärrystä taitavan alustuksen pohjalta oli antoisaa. Vaikka kohtaamiset jäävät yleisöseminaareissa usein lyhyiksi, ne voivat olla sitäkin merkittävämpiä. Ne vahvistavat omaa ajattelua ja herättävät uudelleen ehkä taka-alalle jostain syytä jääneen ajatuksen toimintamme lapsinäkökulmaisuudesta, jota voimme niin monen eri ammattiryhmän ja tutkimuksen keinoin halutessamme edistää.
Seminaarin työpajojen yhteisissä keskusteluissa nousi esiin juuri tämä ilo samojen ajatusten ja näkökulmien jakamisesta ja uuden oivaltamisesta. Näissä uusien näkökulmien avaamisessa työpajojen ohjaajat tekivät suurenmoisen työn. Seminaarin lopussa osallistujia haastettiin pohtimaan seuraavaa kysymystä: Miten sinä voisit lisätä lapsinäkökulmaisuutta tutkimuksessasi, työssäsi ja/tai arkipäivän elämässäsi? Tämä on ajankohtainen kysymys pohdittavaksi koska tahansa, vaikkapa juuri nyt.
Innostuksesta syntyy myös eteenpäin tavoitteleva voima ja yhteinen ajatus siitä, että tätä kaivataan lisää ja enemmän. Seminaari päättyikin yhteisesti jaettuun ajatukseen ja toiveeseen uusista kohtaamisista ja lapsinäkökulmaisen tutkimuksen seminaareista. Uskon, että moni osallistuja sai seminaarista uudenlaisen innostuksen ja rohkaisun aloittaa tai jatkaa työtä lapsinäkökulmaisuuden edistämiseksi. Tästä syntyy uusia ajatuksia, tutkimuksia ja yhteistyön mahdollisuuksia jotka synnyttävät uusia seminaareja, joihin sinä joka et nyt päässyt osallistumaan tähän seminaariin, pääset toivottavasti myös mukaan!
Innostunein terveisin
Johanna Holmikari KM, sosiaalialan lehtori Laurea-ammattikorkeakoulusta.
Minulle lapsinäkökulmainen ajattelutapa sen syvempi ymmärtäminen ja käytäntöön soveltaminen on aina ollut tärkeä asia. Iloitsen siitä, että olen vuosien jälkeen löytänyt uudelleen tieni lapsinäkökulmaiseen tutkijaryhmään. Tutkimuksellisesti olen kiinnostunut siitä, miten lasten parissa työskentelevät aikuiset huomioivat ja tiedostavat lapsinäkökulmaisuutta ja voisiko lapsinäkökulmaisuus olla vielä enemmän toiminnan ja yhteistyön lähtökohtana.
Näiden ajatusten myötä lapsinäkökulmablogi jää kesätauolle ja palaa jälleen syksyllä. Kiitos kaikille blogia lukeneille ja aurinkoista kesää!
Lapsinäkökulma 