Onko Suomessa lapsiystävällisyyttä?

UUTTA! Tässä on teksti Steniuksen lukemana eli PUHEOHJELMANA, kesto 15 minuuttia

3.7.2022 Arttu Rintanen Twitterissä: ”Tökkään nyt ampiaispesään, mutta tökätään. Tampereella on 32 kaupungin omistamaa uimarantaa. Olisiko liikaa pyydetty, jos yksi niistä olisi lapsivapaa.”

”Tuskin ehdottaisit tätä minkään muun ihmisryhmän osalta. Ehdotuksesi on YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen ja perustuslain 6. pykälän vastainen. Se ilmentää yhteiskunnassa valitettavan yleistä lapsivihamielistä ilmapiiriä”, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vastasi Twitterissä.

Seuraavalla viikolla keskusteltiin aiheesta Ylen sivuilla: kahden päivänä aikana esitettiin 252 kommenttia. Lyhyesti keskustelusta napattua: Minulla on lapsia, silti ymmärrän ja kannatan lapsivapaata uimarantaa. Aikuisetkin ovat äänekkäitä. Käyttäytymistä pitäisi hallita, lapsia pitäisi kasvattaa paremmin. Jos haluatte rauhaa, menkää hautausmaalle, kirjastoon, metsään. Rauhallisuutta voi toivoa sulkematta lapsia pois. Myös ravintoloihin voisi tehdä rajauksia, että ei hienoihin ravintoloihin huutavia lapsia. Muissa maissa lapset huomioidaan paremmin. Muissa maissa lapsia kuritetaan ja läpsitään. Onko juokseminen ja kiljuminen riehumista vai riemua? Lasten kanssa saa kulkea julkisilla paikoilla häpeillen ja anteeksipyydellen. Lasten pitäisi saada kuulua normaalielämään. Minulla ei ole ollut vaikeuksia löytää hiljaisuutta Suomessa. Ikärajat on tehty suojelemaan lapsia, ei aikuisia. 

Kuva: Pixabay

Myös MTV haastatteli lapsiasiavaltuutettua, joka avasi lisää ajatuksiaan. ”Jos matkustat minne tahansa muualle maailmassa, niin lapsia näkyy siellä aikuisten joukossa. Heitä on iltaisin kaduilla kävelemässä jäätelöt kädessä, heitä on ravintoloissa ja niin edelleen. Suomalainen kulttuuri jostain syystä aivan erityisesti haluaa sulkea lapset ulkopuolelle.”

Tutkiessani pienten lasten huumoria olen törmännyt samankaltaisiin asioihin: hyvien tapojen nimissä halutaan, että lapset olisivat rauhallisia joka paikassa: ruokapöydässä, odotus- ja jonotustilanteissa tai aikuisen ollessa äänessä. Mutta eiväthän suurin osa lapsista ole rauhallisia, vaan eläväisiä ja innostuneita ihmisiä, jopa äänekkäitäkin. Huumoritutkimuksissani tuli esiin myös se, että aikuisia häiritsee lasten huumorissa lasten pieru- ja kakkajutut, äänekäs riehaantuminen ja se, jos toisesta tehdään pilkkaa. (Stenius ym. 2021). Eivät nämä ilmiöt ole vieraita aikuisillekaan, sen voi todeta, kun kuuntelee ja katsele ympärilleen. Aikuisilta nämäkin tavat opitaan.

Me kaikki haluamme olla itseohjautuvia

Lapsen oikeuksia ja hyvinvointia voidaan ajatella ihmisen itseohjautuvuusteorian näkökulmasta. Ihmisen, siis lapsen ja aikuisen, psykologiset perustarpeet ovat yhteyden tarve eli yhteisöllisyys, kyvykkyys ja autonomia. (Ryan & Deci, 2000). Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Lapset haluavat olla osa yhteisöjä kaikkialla, eivät he halua olla jossain äänieristetyssä huoneessa, poissa aikuisten silmistä. Siellä he eivät ainakaan opi yhteisen elämän taitoja. Lapset oppivat kyllä, jos he vain saavat mahdollisuuden. Silti kannattaa miettiä, minkä ikäiseltä ja missä lapsilta odotetaan rauhallisuutta. Eräässä tunnin kestävässä kirkkotilaisuudessa oli aikuisia ja lapsia. Keskellä kirkkosalia oli lapsille osoitettu leikkitila ja sen ympärillä aikuisten penkit. Noin 3–6-vuotiaat lapset kuiskivat hiljaa pikkuautoleikissä koko ajan. Pienin rakenteli palapeliä isin lähellä. Kysyin tilaisuuden jälkeen lasten äidiltä, miten lapset osasivat olla niin rauhallisesti. Äiti vastasi, että lapset tiesivät, miten kirkossa ollaan. Lapset olivat mukana koko ajan, omalla tavallaan, heidän tarpeensa huomioitiin. Uimarannalla on sitten lupa kaikkien ilakoida vedestä ja lämmöstä ilman äänenvaimennusta.

Kuva: Pixabay

Suomalaisista lapsista 77 % on arkipäivät päiväkodeissa (THL). Ennen vanhaan päiväkodeissa lapsia kuljetettiin isoissa ryhmissä ja istutettiin pitkiä aikoja ja vaadittiin rauhallisuutta. Lapset saattoivat istua rivissä ja aikuinen edessä piti koulumaista opetustuokiota. Näin lapset eivät pääse harjoittelemaan yhdessäoloa, sillä vain rohkeammat uskaltavat viitata, lapset eivät näe toistensa ilmeitä ja eleitä ja kontakti on vain aikuiseen. Onneksi nykyisin ollaan paljon pienryhmissä, joissa voidaan olla pitkin päivää sekä aikuisen että lasten kanssa vuorovaikutuksessa. Tätä kutsutaan osallisuudeksi (esim. Weckström, 2021), jossa asioita tehdään yhdessä ja lapset saavat tuntea myös kyvykkyyttä, koska heihin luotetaan. Minulla on kaksi viisivuotiasta ystävää, jotka käväisevät päivittäin luonani leikkimässä. Bongailin heidän oppimiaan asioita, joita on opittu päiväkodissa ja kotona:

• Jos tulee riitaa samasta lelusta, niin sit pitää vuorotella.
• Kakkajuttuja ei saa puhua, mut laulaa saa laulua ”mua kakkattaa”.
• Vieraan ihmisen kanssa ei saa lähteä mihinkään. Pitää juosta pakoon ja tutun aikuisen luokse.
• Sellainen on hyvä kaveritaito, että pyytää toiselta nätisti.
• Isi laittaa aina ensin vessanpöntön kannen kiinni ja sit vasta vetää. 

Näiden viisivuotiaiden kanssa voin ihmetellä sitä intoa, millä he haluavat osallistua kaikkeen. ”Mää kaadan itte.” ”Miten tää toimii, saanks mä kokeilla?” Ihmisen autonomian tarve voidaan nähdä lapsissa siinä, miten he haluavat oppia kaikkea, he haluavat kokeilla ja näyttää osaamisensa. Kato! Se vaatii aikuiselta aikaa ja kärsivällisyyttä antaa lasten osallistua ja saada kokeilla itse. Kauppareissu yksin voi kestää 10 minuuttia ja lapsen kanssa puoli tuntia, sillä onhan lapsen joskus saatava osallistua myös kaupassa käymiseen. Päiväkodissa ruokailuun menee kauemmin, kun lapset saavat itse ottaa ruokaa tai yhdessä toimiessa lasten mielenkiinto lähteekin aikuisen suunnitelmista eri suuntaan.

Lisää pieniä ystävällisiä tekoja

Suomi on luokiteltu onnellisten maaksi, mutta kouluikäiset suomalaislapset jäävät viidenneksi Unisefin raportissa. Onhan sekin hyvä. Entä alle kouluikäiset, juuri he, jotka ovat parhaimmassa iässä sisäistämään elämän perusasioita. Miten he voivat? Tutkimusta on niukasti. Kuukka ja kumppanit (2022) tutkivat pienten lasten hyvinvointia ja lapset saivat kuvata itselle tärkeitä asioita, joista sitten keskusteltiin. Lapset kertoivat läheisistä ihmisistä, sohvalla yhdessäolosta, mummuista ja kummeista, omista huoneistaan, kavereistaan ja mukavasta tekemisestä. Hyvinvointia tuottavat siis läheiset ihmissuhteet, yhteisöllisyys ja vastavuoroisuus. Myös Pulkkisen (2022) mukaan lasten omia hyvinvointikokemuksia selittävät parhaiten lähi-ihmissuhteet kotona ja kodin ulkopuolella.  Hänen mukaansa lapset tarvitsevat hyviä aikuissuhteita, eikä heidän tulisi jäädä liiaksi kaverisuhteiden varaan. Tarvitaan siis aikuisten ja lasten yhdessäoloa. 

Kertun piirustuksessa ollaan iloisia yhdessä. Mistä rauhallisuuden arvostus tulee?  Miksi suomalaiset haluavat olla rauhallisia ja hiljaisia kaikkialla? 

Jo 1990-luvulla lapsuudentutkijat tekivät huomioita, että kasvatukseen liittyvien arvostusten ja käytännön välillä on ristiriita. Aikuiset uskovat, että lapsille ja aikuisille on hyväksi olla paljon yhdessä, mutta he eriytyvät koko ajan toisistaan (Qvortrup 1995). Nykyisin ajatellaan, että lapset eivät ole passiivisia kasvatusta ja hoivaa tarvitsevia, vaan aktiivisesti itseään määrittäviä ja omaa lapsuuttaan rakentavia ihmisiä. Mitä se voisi olla käytännössä? Kun lapset saavat olla osallisina asioissa, he ovat erittäin oppivaisia ja osaavat kyllä toimia elämässä jopa fiksummin kuin monet aikuiset. Lapset eivät ole mikään yhtenäinen joukko niin kuin eivät ole aikuisetkaan. Lapsia saattaa yhdistää äänekkyys, fyysinen aktiivisuus, spontaanius, asioiden ihmettely ja valtava oppimisen halu. Tämä aikuisten kaikkialla pitäisi ymmärtää. Kaikki ihmiset luovat lapselle mielikuvaa maailmasta. Olenko minä hyvä nyt, vai sitten vasta, kun olen aikuinen? Vieraiden ihmisten kannattaisi ottaa hymyileviä kontakteja lapsiin, puhua lapsille ystävällisesti, kehua ja ihailla. Katso ensin pientä, sitten suurta. Näin lapset oppivat, että he ovat lapsina olemassa niin kuin kaikki muutkin. 

Ihan äskettäin olikin aiheesta tapaus Twitterissä 4.9.2022. Tarina oli merkittävä lasten kannalta. (Aikuisten maailmaan voi kurkistaa lukemalla aiheesta nousseen kohun lähes kaikista tiedotusvälineistä. Kyllä aikuisten puolesta ihan hävettää). Näetkö kuitenkin tarinan päähenkilöt nuotiolla ystävällisten aikuisten kanssa yhdessä? 

Joni Jaakkola: ”Oltiin perheellä eväsretkellä. Niin sit pääministeri perheineen istuu viereen. Vaimo tarjosi vaahtokarkkia grillattavaksi. Ottivat. Paahtoivat. Söivät pois. Jengi ei öyhää eikä änge väkisin ottaan kuvia. Sit lähtivät pois ihan ku ketkä vaan.” 

Sanna Marin: ”Kiitos vaahtokarkista. Tyttö tykkäsi. Pienet teot opettavat pienille, että maailmassa on ystävällisyyttä.”

Kirjoittaja
Tuula Stenius
kasvatusaineiden opettaja, väitöskirjatutkija
Lempäälä

Deci, Edward L. & Ryan, Richard M.: The “What” and “Why” of Goal Pursuits: Human Needs and the Self-Determination of Behavior.  Psychological Inquiry, 2000, nro Vol. 11, No. 4, s. 227–268. Lawrence Erlbaum Associates, Inc. 

Kuukka, Anu; Siippainen, Anna & Alasuutari, Maarit. 2022. Lasten näkemyksiä arjestaan ja hyvinvoinnista. Teoksessa: Lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen monet polut. (toim.) Eerola, Petteri, Repo, Katja, Alasuutari, Maarit, Karila, Kirsti & Lammi-Taskula, Johanna. S. 225–254. Gaudeamus: Tallinna. 

Pulkkinen, Lea. 2022. Lapsen hyvinvointi alkaa kodista. Keuruu: Otava.

Qvortrup, Jens. 1995. childhood in Europe. A new Field of Social Tecearch. Teoksessa Lynne Chisholm, Peter Buchner, Heinz-Hermann Kruger & Manuela Du Boss-Reymond (toim.) Growing up in Europe. Berlin: Walter de Gruyter, 7-19.

Stenius, T. Karlsson, L. & Sivenius, A. 2021. Huumori lasten kanssa – ovi yhteisöllisyyteen? Journal of Early Childhood Education Research 10 (2), 239–263. http://jecer.org/fi   

Weckström, Elina. 2021. Kertoen rakennettu – toimien toteutettu: Sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen varhaiskasvatuksessa. Väitöstutkimus. Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4288-3

Advertisement