Kirjoittajan arkistot: Kati Honkanen

Tietoja Kati Honkanen

Teen Itä-Suomen yliopistossa kasvatustieteellistä väitöstutkimusta, jonka työnimi on Hyvinvoinnin paikat ja tilat: Monimenetelmällinen tutkimus lapsiperheiden jäsenten ja nuorten aikuisten hyvinvoinnin kokemuksista arjen toimintaympäristöissä. Tällä hetkellä teen artikkeliväitöskirjani yhteenveto-osiota Päijät-Hämeen Kulttuurirahaston apurahalla. Hallintotieteiden lisensiaatin tutkimuksen olen tehnyt vuonna 2012 lastensuojelun organisaatioiden kehittämisestä ja muutoksen johtamisesta. Olen työskennellyt vuodesta 2005 alkaen erilaisissa kehittämis- ja tutkimushankkeissa, viimeisimpänä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksella projektipäällikkönä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (2017-2018). Syksystä 2019 alkaen toimin sivutoimisesti Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan opettajana. Twitter: @honkanen_kati

Tää on sun peli! KESY- materiaali lapsen osallisuuden tukena koulussa

Vierasbloggaajana Anu Uusikylä “Mää oon hyvä kässässä. Oma koti on paras. Oon tottunut oleen surussa ja piirtelen kun tuntuu vaikeelta. Jos mua itkettää meen yksin metsään. Opin parhaiten ryhmässä. Mä en pysty syömään maksalaatikkoa.” Olen pelannut luokanopettajan ja tutkijan ominaisuudessa … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, kohtaaminen, koulu, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | 3 kommenttia

Voiko ikävä tuntua käsissä?

Vierailijabloggaajana Sari-Anne Paaso Istumme lattialla yhdessä pienten 3-5-vuotiaiden kehittäjäkavereiden kanssa. Kehittäjäkaverimme asuvat sijaisperheissä ja heidät on kutsuttu opettamaan meitä aikuisia, jotta voisimme kohdata pienet lapset entistä paremmin lastensuojelussa. Juttelemme lasten kanssa siitä, millaista on, kun ei asu omien vanhempien kanssa. … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Kokemus, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | 5 kommenttia

Kaikkia lapsia voi kuulla ja kuunnella

Vierasbloggaajana Katja Mettinen Olen kuunnellut tänä vuonna 61 lasta ja nuorta osana Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelmaa. Lapset ja nuoret olivat iältään 3-30-vuotiaita ja heidän kanssaan toteutettiin yhteistutkimisen päiviä arjen, osallisuuden ja palvelukokemusten teemoilla. Yhteistutkiminen (esim. Palsanen 2013) nimenomaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Kommentoi

Lapsen oikeuksia toteutetaan joka päivä

Onnea kaikki lapset! Lapsen oikeuksien päivää vietetään tänään 20.11. Tänä vuonna järjestetään myös ensimmäistä kertaa erityisesti kouluille suunnattu toiminnallinen lapsen oikeuksien viikko. Pohdin aikaisemmassa blogikirjoituksessani ”Opettaja ei ole kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu” lapsen kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksia ja esteitä koulussa … Lue loppuun

Kategoria(t): Lapsen oikeudet, Toimijuus ja osallisuus | Kommentoi

Kohtaamista lapsen vai aikuisen ehdoilla?

Vierasbloggaajana Reetta Kalliomeri Viime viikkoina on keskusteltu lasten kuulemisesta erityisesti lastensuojelun kentällä. Oman työni näkökulmasta olen miettinyt, millaisia kertomisen mahdollisuuksia me ylipäätään tarjoamme pienille lapsille erilaisissa palvelukohtaamisissa tai millaisia odotuksia tapaamisille asetamme. Mieleeni palautui monenlaisia muistikuvia omalta ammatilliselta polulta: Palasi … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Lastensuojelu, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Kommentoi

”Opettaja ei ole kiinnostunut siitä, mitä minulle kuuluu”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskysely tuottaa monipuolista seurantatietoa eri-ikäisten lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä, osallisuudesta sekä avun saamisesta ja palveluiden vastaavuudesta tarpeisiin. Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tulokset tuovat esiin monia mielenkiintoisia asioita lasten maailmasta. Esimerkiksi 5,9 prosenttia 4. ja 5. luokan … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Kuuntelu, Lasten näkemykset, tutkimus, Vuorovaikutus | 5 kommenttia

Lapsivaikutuksia arvioimassa

Lapsiin kohdistuvat vaikutukset – mitä ne ovat ja miten niitä arvioidaan? Aikuiset tekevät jatkuvasti eri tasoisia päätöksiä ja toimenpiteitä, jotka kohdistuvat lapsiin suoraan tai epäsuoraan. Lapsivaikutusten arvioinnilla pyritään ennakoimaan näiden erilaisten päätösten ja toimenpiteiden lyhyen ja pitkän aikavälin seurauksia lapsille. Miten … Lue loppuun

Kategoria(t): Uncategorized | 2 kommenttia