Oletko jo saduttanut? Sadun ja sadutuksen päivä on nyt!

Nyt vietetään SaduIMG_1796n ja sadutuksen päivää.  Lähde mukaan Sadun päivän viettoon saduttamalla lapsia, nuoria, vanhempiasi, ystäviäsi tai työkavereitasi. Näin pääset kuulemaan, millaisia ajatuksia heillä on.  Todella kuuntelemaan intensiivisesti ja arvostavasti. Samalla voi syntyä mukava, erilainen, läheinen kertjan kanssa.  Voit myös ilmoittaa työpaikkasi tai  yksikkösi mukaan sadutushaasteeseen.

Kaikkien mukaan lähtevien työpaikkojen, päiväkotien, koulujen, järjestöjen ja muiden tahojen nimet kerätään Lapset kertovat ja toimivat – facebook-sivuille: https://www.facebook.com/Lapsetkertovatjatoimivat/?fref=ts
Halutessasi voit myös lähettää sadutuksia lapsetkertovat@gmail.com -osoitteeseen, niin ne voidaan julkaista sadut fb-sivuilla, jolloin siihen tulee olla lupa sekä vanhemmalta että lapselta.

Laita viestiä osoitteeseen lapsetkertovat@gmail.com aiheella ”Sadutushaaste” ja kirjoittamalla viestiin yksikkönne nimen ja paikkakunnan. Lisäksi voit halutessasi liittää mukaan sadutetun tarinan ja tietodon, että lupa julkaisemiseen on saatu kertojalta ja alaikäisen huoltajalta.

Voit lähettää sadutushaasten muillekin.

Sadutuksen ohje lyhyesti:

Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä, mikäli haluat.
          (Riihelä, 1991, 29–33; Karlsson, 2000; 2014)

Hauskoja sadutushetkiä tänään ja muinakin päivinä!

Toivottaa
Liisa Karlsson, Lapsinäkökulmatutkijat ja Lapset kertovat ja toimivat ry.

Lisää tietoa mm.:
https://lapsetkertovat.org

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/08/21/mita-tehda-kun-lapsi-nuori-tai-aikuinen-kohtaa-kriisin/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/03/16/muutos-ja-muuttuminen-sadutuksen-kautta/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2017/10/20/kyselemisesta-kuunteluun/

https://lapsinakokulma.wordpress.com/2015/01/15/pakolaisten-ja-suomalaisten-lasten-hyvinvointi-tarinoissa/

Karlsson, L. (2014). Sadutus – Avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Jyväskylä:  PS-kustannus. Lapset kertovat -julkaisusarja. (Sadutuksen perusteos, jossa on runsaasti esimerkkejä, miten voi saduttaa eri tilanteissa.)

Karlsson, Liisa. (2018). Sadutus siltana kotoutumiseen, kohtaamiseen ja toisen kulttuurin ymmärtämiseen. Teoksessa: KOTO – Kohtaamisia taidolla ja taiteella – Kielten ja kulttuurien yhteisöllistä oppimista ja kotoutumista (toim. Karlsson, Lastikka & Vartiainen) https://koto-hanke52.webnode.fi/koto-kirja-ja-tilaaminen/

Riihelä, M. (1991). Aikakortit. Tie lasten ajatteluun. VAPK kustannus.

Riihelä, M. (2001). Storycrafting. Children are Telling. Stakes.

Korvaan päin – lasten omien satujen kirja (toim. Riihelä, Monika, Karlsson, Liisa & Lastikka, Anna-Leena). Vaasa: Ykkös-Offset.

Mainokset
Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsuus, Lasten näkemykset, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , | Kommentoi

Perintöä ei voi palauttaa

lehtokotiloKeväällä talomme myytiin, ja uudet asukkaat saivat ihanan pihamme. Sen mukana he saivat kuitenkin myös jotakin, jota eivät välttämättä olisi halunneet: kaiken pihalle istutetun kauniin ja hyvän leukoihinsa jauhavan armeijallisen lehtokotiloita. Minä muutin kerrostaloon ja ulkomaille, ja välillä ajatus käväisee helpottuneena entisen pihamme limaisten ja nälkäisten toislajisten asukkaiden luona. Kotilot ja niistä eroon hankkiutumisen loputtomat dilemmat ovat nyt jonkun toisen ongelma.

Meidän aikamme lapset syntyvät maailmaan, jota leimaavat lajien massasukupuutto, köyhyyden epätasaisesti jakaantuva lisääntyminen, epätavalliset luonnonilmiöt, ja näihin liittyvät sodat ja nälänhätä. Antroposeeniksi kutsutaan tätä aikakautta, jolloin ihmisen toimet ovat muokanneet planeettaamme niin voimakkaasti ja kaikkialla, että olemme siirtyneet vajaan 12 tuhatta vuotta vallinneesta holoseenista uuteen geologiseen aikaan. Ihminen on toiminut kuin jääkausi tai asteroidi, aiheuttaen akuutin hätätilan.

Antroposeenin ajan lapset saavat perinnön, jota eivät ole itse koonneet tai pyytäneet. Ilman heidän syytään tässä kävi nyt näin, että elellään eteenpäin maapallolla, jolta kolme neljäsosaa lentävistä hyönteisistä on suhteellisen äkkiä hävinnyt.

Ilmastoahdistus alkaa sävyttää elämää yhä voimakkaammin. Se leviää siten kuin affektit leviävät, tartunnan tavoin: kun asian tietää, sitä ei voi olla enää tietämättä. Siitä tulee ”ilmaa jota me hengitämme”, myös lapsille. Näin lapsuuden olemus muuttuu materiaalisilta mutta myös affektiivisilta ehdoiltaan. Hiljattain tehdyn kyselyn mukaan ilmastonmuutos on toiseksi suurin tämänhetkisistä suomalaislasten ja -nuorten huolista, heti terrori-iskujen pelon jälkeen.

Tutkijalle ilmastonmuutos osoittaa entistä selvemmin uudenlaisen, ei-ihmiskeskeisen ajattelun viitekehyksen tarpeen. Olemme ihmistä isommassa maailmassa, ja ihmistä laajemmasta suhteisuudesta nousevat kaikenlajiset yksilöt. Ihmistä laajemmassa tietämisen ja tutkimisen paradigmassa jokainen perinteinen teoreettinen tai metodologinen lähestymistapa pitää ottaa läpivalaisuun, ja opetella ja kehittää uusia. Riippuvuus ja suhteisuus ovat kaiken takana, niin julmien ongelmiemme, kuin myös sen, miten ihminen voisi olla toimija ja taitaja tässä tilanteessa.

Lapsia ja eläimiä koskevassa tutkimuksessamme olen kiinnostunut hoitamisen ja huolenpidon ilmiöistä. Ihmistä laajemmasta perspektiivistä katsottuna hoitamisessa on mukana tunteita ja välittämistä, materiaalista ruohonjuuritason puurtamista,  ja eettisiä ja poliittisia velvoitteita.

Hoitamisen ulottuvuudet eivät useinkaan sovi harmonisesti yhteen, niinpä hoitaminen ei ole viatonta, vaan etupäässä sotkuista ja dilemmaattista kuin vantaalaisen takapihan salaattipenkin kotilotorjunta. Kun pidetään huolta jostakin, esimerkiksi salaatista, sillä aiheutetaan tuhoa toisille, esimerkiksi rikkaruohoille ja kotiloille, ja usein yllättävin seurauksin. Huolenpidon etiikka on kaukana yleistettävistä eettisistä ohjeista: hoitaessa korostuu jokaiseen tilanteeseen vaikuttavien suhteiden ainutkertaisuus.

Tältä isolta palstalta nimeltä Maa me, lapsemme, kissamme ja kotilomme emme kuitenkaan pääse pois. Perintöä ei voi palauttaa. Olemme pulassa, johon meidän täytyy jäädä, tietoisina siitä että harva ratkaisu on viaton tai seurauksiltaan yksinkertainen. Hoitamisen käytännöt eivät ole mukavia moraalipositioita, mutta ne ovat tämän maailman ongelmien kanssa elämistä ja parhaan mahdollisen toimintatavan pohtimista aina vaihtuvissa, konkreettisissa tilanteissa.

https://blogs.helsinki.fi/ilmastomuuttaakaiken/2017/06/21/antroposkene/

https://fossilfreedom.vattenfall.com/fi/wp-content/uploads/sites/3/2018/08/Kids-Worries-in-Finland-Full-Report.pdf

Puig de La Bellacasa, M. (2017). Matters of Care. Speculative Ethics in More Than Human Worlds. University of Minessota Press.

Haraway, D. J. (2016). Staying with the trouble: Making kin in the Chthulucene. Duke University Press.

 

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

”Miten te haluaisitte olla mukana tutkimuksessa?” – Lapsinäkökulmaa Tutkijoiden yössä

– Todella innokas tunnelma!

– Lapset ja nuoret innostuvat menetelmistä, joissa voivat käyttää luovuutta.

– Mahtavaa, että tiedettä viedään ”tavallisen” kansan pariin ja lapset ovat ennakkoluulottomia tutustumaan tieteen eri aloihin.

Tällaisia ajatuksia herätti tämänvuotinen Tutkijoiden yö Joensuussa. Siellä Lapsinäkökulma-tutkijat järjestivät yleisölle avoimia tietoiskuja ja pajoja Itä-Suomen yliopiston kampuksella 28. syyskuuta 2018. Tapahtuma oli innostava sekä yleisön että tutkijoiden näkökulmasta.Tarjolla oli huumoripajan antia hassuista peruukeista huumoriseinän viesteihin, sadutusta sadutusteltassa sekä tietoiskuja Lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta.

Yhteisöllinen tekeminen ja kohtaamiset nousivat esille Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen pisteellä monta kertaa:

– Yhdessä vanhempien kanssa tekeminen on tärkeää. Esimerkiksi huumoripajassa ne vanhemmat, jotka pysähtyivät lasten kanssa, näyttivät saavuttavan molemminpuolista iloa!

– Oli todella inspiroivan iloinen ilmapiiri, ja sadutuksessa sai tuntea yhteisöllisyyttä ja voimaannuttavia kokemuksia!

Toiminnalliset pajat vetivät puoleensa todella paljon yleisöä. Sadutuskokemuksista ja lapsinäkökulmaisista tutkimusmenetelmistä syntyi paljon positiivista palautetta. Huumoripajasta kertyi pohdintoja tänne.

Sadutuskokemukset:

– Paljon nauratustekstejä ja sadutuksia -aivan yli odotusten ja niin monen ikäisten juttuja. Niin nuoret kuin aikuisetkin innostuivat – tuntuu että lasten ja nuorten leikkimielisyys tarttui aikuisiinkin! Hyvä lapset!

– Itse olin iloisesti yllättynyt siitä, miten paljon lapsia tapahtumassa vieraili. Olin myös ensimmäistä kertaa saduttamassa ja kokemus oli todella upea. Kun ensimmäiset olivat ”uskaltautuneet” sadutettavaksi, lähtivät muutkin helpommin mukaan ja satuja olisi tullut vaikka kuinka. Nuorin jota tapahtumassa sadutin oli 3 v. ja vanhin lähempänä 50 v., joten sain nyt hyvän konkreettisen kokemuksen siitä, että menetelmä sopii ehdottomasti kaikenikäisille. Sadutushetket toivat perheitä yhteen, kun sekä lapset että vanhemmat saivat kertoa sadun ja olla kuuntelijoina.

– Sadutus soveltuu kaikenikäisille, esimerkkinä sadutin n. 15 vuotiasta poikaa joka innostui ja nautti myös paikalla olevasta ”yleisöstä”. Tällainen tarina syntyi:

Olipa kerran eräs suomalainen mies. Hänen nimensä oli Markku. Markku ei sinänsä vaikuttanut erityiseltä nimeltä mutta silti oli selvästi huomattavissa, että Markussa oli jotain tavallisesta poikkeavaa. Sillä Markku sattui eräänä päivänä törmäämään suolla asuvaan maalaishemmoon, hänen nimensä oli Tiita. Tiitan tunteminen ei sinänsä näyttänyt Markussa mitään erityistä puolta hänen persoonallisuudessaan. Mutta vain sen tietäminen, että Markku opiskeli banjonsoittoa Tiitan kanssa saattoi kaikki Markun läheiset kauhun valtaan. Sillä aina kun joku kuuli Markun soittavan banjoa, saattoi hän kuulla päänsä sisällä hermoja raastavaa, hirveää, karmeaa tuntemusta, joka saattoi heidät hulluksi. Vuosia kului ja Tiitan elinikä alkoi  lähestyä loppuaan. Tämän tietäen Markku päätti levittää Tiitan banjonsoitto-oppeja ja muita viisauksia lähtemällä matkustamaan hänen isoisänsä ikivanhalla dieselmoottorikäyttöisellä traktorillaan matkalle etsimään henkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti kykenevää oppilasta, joka jatkaisi hänen perinnettään. Matkallaan Markku kuitenkin tajusi, ettei maailman ympäri huonolla traktorilla ajeleminen tuottaisi minkäänlaista tulosta. Täten Markku päätti perustaa oman limonaadimyymälän keskelle Varsovan vilkkaita katuja. Limonaadin ainesosat: 1 ikivanha suomalainen vaaliääni, 2  ja puoli tl punamultaa, 1 paketillinen suomalaista sisua, 2 ml keitettyä kaktusvettä. Ja sitten viimeinen ainesosa: siperialaisen lehtikuusen kaarnasta valmistettu viineri. Loppu.

Iivo (n. 15 vuotta)

Lapsinäkökulmaisista tutkimusmenetelmistä:

– Oli hienoa, kun esimerkiksi yksi yläkoululainen tuli juttelemaan kanssani ja halusi tietää lapsinäkökulmaisesta tutkimuksesta. Hän kertoi, kuinka hän rakastaa leikkiä, mutta kun muut eivät enää halua leikkiä. Meillä oli mahtava keskustelu leikistä!

– Myös ”aikuistutkimus” voi hyötyä lapsilähtöisten menetelmien kehittämisestä ja visuaalisten ja verbaalisten menetelmien yhdistämisestä.

tietoiskuista ei sana ollut levinnyt. Siksi ryhdyin sisäänheittäjäksi kun Kati (Honkanen) oli kertomassa, miten lapset voi ottaa mukaan tutkimukseen. Yllätykseksi suurin osa oli lapsia – (varhais)teinejä. Kati osasi loistavasti mukauttaa esityksensä heille, vaikka luuli että paikalle tulee vanhoja aikuisia. Kun tulin sisään, Kati oli kritisoinut perinteisiä tutkimustapoja kuten kyselyä lasten kanssa ja sanoi, että ”ehkä olette osallistuneet johonkin tutkimukseen. Miten te haluaisitte olla mukana tutkimuksessa?” Eräs koululainen vastasi heti: minusta sadutus olisi minulle sopiva tapa. Kun tilaisuus päättyi, meni tämä koululainen kavereineen sadutustelttaan. Taisivat olla sadutettuna (ainakin osa heistä) jo ennen Katin esitystäkin.

– Eräs nuorimies tuli kyselemään minulta, miten voidaan tutkia lapsia. Hän opiskeli tietojenkäsittelyä ja sanoi istuvansa enimmäkseen yksin koneen ääressä. Valaisin hänelle, miten menen lasten kanssa ja videoin jne. Eikö lapset häiriinny siitä? Video on kaukana. Kun sanoin että lapsilta kysytään myös lupa, hän oli ihan ihmeissään. Eihän lapset ymmärrä….? Jota sitten selvitin, että puhutaan lapsen kehitystason mukaisesti.

Blogin lukija, jos vierailit Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen pisteellä Tutkijoiden yössä (tai olit hengessä mukana), jätähän kokemuksistasi jälki alle kommentteihin!

Kiittäen,

Lapsinäkökulma-tutkijat

(Vasemmalta: Ville Hartonen, Janina Vartiainen, Anna-Leena Lastikka, Tuula Stenius, Liisa Karlsson. Alhaalla Oona Piipponen ja Kati Honkanen)

Kategoria(t): Hyvinvointi, Ikä, kohtaaminen, Lasten näkemykset, sadutus, tutkimus, Vastavuoroisuus | Kommentoi

Lasten piirustukset tunneilmaisun välineenä

 

t2ilo-e1538035686740.jpeg

2-luokkalaisen tytön piirros ilon tunteesta.

 

Vierailevana bloggaajana: Janina Vartiainen

Jokaisella ihmisellä on käytössään monipuolisia tunneilmaisun keinoja. Sanallisen ilmaisun ja elekielen lisäksi tunteita voi ilmaista muun muassa erilaisten taiteiden kautta, esimerkiksi piirtäen (Anning 2004, 1). Lasten piirrokset ovat herättäneet mielenkiintoa monissa: piirroksia on yritetty tulkita ja tarkastella erilaisin kuva-analyysimäisin keinoin (Jolley 2010, 36). Kävin aiheesta läpi runsaasti tutkimusta ja yllätyin siitä, miten harvoin lapsen oma näkökulma piirroksestaan pääsee esille. Tämä sytytti kipinän kandidaatin- ja pro-gradu tutkielmilleni. Halusin nostaa esille lapsen oman näkökulman antamalla lapsille mahdollisuuden kertoa piirustustensa merkityksistä, konteksteista ja valinnoista.

Pro gradu -tutkielmassani Lasten piirustukset tunneilmaisun välineenä: ilon ja surun ilmaisu 2. ja 6. vuosiluokan oppilaiden piirustuksissa tarkastelin lasten piirustuksia ja lasten kertomuksia piirustuksistaan tunneilmaisun ja kommunikoinnin välineenä. Rajasin tutkimuksen ilon ja surun ilmaisun tarkasteluun. Tutkimukseen osallistui yhteensä 12 oppilasta 2. ja 6. vuosiluokilta. Jokainen oppilas toteutti kaksi piirustusta: yhden ilosta ja toisen surusta. Lapsen oman näkökulman esiintuomiseksi osallistuneita haastateltiin niin, että piirustus toimi haastattelun tukena. Analysoin kerättyä aineistoa myös kahdella tavalla: kuva-analyysillä sekä haastatteluaineistoa luokittelemalla, että pystyin myös vertaamaan millaista lisäantia lasten oma näkökulma tuo kuvantulkintaan.

Tutkielma varmisti ajatuksen siitä, että lapsen piirustuksesta käytävä keskustelu tarjoaa hedelmällisiä mahdollisuuksia lasten tunneilmaisulle sekä lasten kohtaamiselle ja kuulemiselle. Sen kautta avautuivat muun muassa piirroksen erilaisten kontekstien, kuten kuvitettujen tilanteiden, muistojen, eri kohteiden ja henkilöiden sekä piirustuksessa käytettyjen värien merkitys lapselle itselleen. Kaikki nämä sisällöt olivat sellaisia asioita, joita ei olisi voitu saada selville pelkän tulkintalähtöisen kuva-analyysin kautta.

Alla erään kuudesluokkalaisen tytön, Tiinan (nimi muutettu) piirustus sekä lainaus hänen kanssaan käydystä keskustelusta piirrokseen liittyen. Hän avasi käsityksiään kuoleman jälkeisestä elämästä, läheisten ihmisten tärkeydestä sekä menettämisen pelosta.

Lapsinäkökulm-blogiin - kuva3

Minä: ”Mistä siulle tuli mieleen tää kuoleman jälkeinen elämä? Ootko sie miettiny sitä pitemmänkin aikaa?”
Tiina: ”Kyllä se on ollu miulla aika pitkän aikaa ja… me ollaan itse asiassa mietitty sitä miun kaverinkin kanssa. Ja tietysti — mie en usko siihen, mutta mie haluisin — että pääsis sinne taivaasee, missä sit näkis kaikki läheiset.”
Minä: ”Et usko, mutta haluaisit uskoa, niinkö?”
Tiina: ”Joo, tai tavallaan haluaisin et niin niinku olis. En sit tiiä mitä tapahtuu. — Tavallaan minuu taas pelottaa ja mie tuun siitä surulliseks, kun mie en tiiä sitä.”
Minä: ”Mistä luulet, että se pelko johtuu?”
Tiina: ”No, se on jotenkin, kun ne on miulle niin tärkeitä ne ihmiset. Niin sitten taas just pelottaa, että sitte jää ihan yksi ja sitte ku… ne on vaan niin tärkeitä.”

 

Huomasitko, että pelkkää piirrosta katsomalla ei välttämättä olisi saanut näin syvällistä kuvaa lapsen ajatuksista?

Kaikkien aikuisten olisi tärkeää opetella kuulemaan lasten tunneilmaisua ja sen kautta esiin tulevia näkökulmia, ajatuksia ja ideoita – kaikenlaisia kertomuksia, mitkä sillä hetkellä voivat olla lapselle itselleen todella merkityksellisiä (Karlsson 2012, 50). Piirustuksilla tuettu keskustelu on yksi mahdollisuus päästä lapselle tärkeiden asioiden äärelle sekä tarjota lapselle mahdollisuuksia puhua erilaisista kokemuksista, tunteista sekä sensitiivisistäkin aiheista. Tutkielman yhteydessä keskustelin lasten kanssa muun muassa ystävyydestä ja kiusaamisesta, leikeistä ja tapaturmista, syntymästä ja kuolemasta. Lasta ei kuitenkaan tule pakottaa piirtämään tai kertomaan: keskusteluhetken tulee perustua lapsen vapaaehtoisuudelle. On kuitenkin tärkeää tarjota mahdollisuus. Se, että joku haluaa kuunnella lasta ja hänen ajatuksiaan, antaa keskustelulle aikaa ja on itse aidosti kiinnostunut ja läsnä hetkessä, rakentaa yhtä lailla tärkeää luottamuksellista suhdetta lapsen ja aikuisen välillä.

 

Tutkielma on kokonaisuudessaan luettavissa Itä-Suomen yliopiston kampuskirjastojen päätteillä osoitteessa: http://epublications.uef.fi/campus_use/pub/urn_nbn_fi_uef-20180209/urn_nbn_fi_uef-20180209.pdf

 

Janina Vartiainen
Kasvatustieteiden maisteri
tutkimusavustaja, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähteitä ja lisäluettavaa:

Anning, A. & Ring, K. 2004. Making Sense of Children´s Drawings. UK: Bell & Bain Ltd.

Burkitt, E. & Sheppard, L. 2014. Children’s colour use to portray themselves and others with happy, sad and mixed emotion, Educational Psychology, 34:2, 231–251.

Jolley, R. P., Fenn, K. & Jones, L. 2004. The Development of Children’s Expressive Dra-wing. British Journal of Developmental Psychology 22, 545–567.

Jolley, R. P. 2010. Children & Pictures: Drawing and Understanding. Singapore: Ho Prin-ting.

Karlsson, L. 2012. Johdanto: Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teok-sessa L. Karlsson & R. Karimäki. Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimin-taan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura ry.

Kategoria(t): Uncategorized | Yksi kommentti

Ei ole helppo nakki haastatella lasta

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, että minun pitäisi haastatella lasta lehtijuttuun. Olen mennyt lapsen kotiin tai tavannut hänet jossain muualla vanhempiensa kanssa. Teemana on ollut esimerkiksi harrastukset, joulu tai miksi isi on tärkeä.20160426_123933

Etukäteen olen miettinyt strategiaa. Vanhempi saattaa olettaa, että hän tuntee kyllä lapsen ja arvaa melkein, mitä hän aikoisi sanoa. Niinkin voi käydä, että vanhempi tarjoaa lapsen puolesta vastausta. Toisaalta taas vanhempi voi keskittyä siihen, että lapsi antaisi itsestään hyvän kuvan, kun kerran lehteen tehdään juttua. Varsinkin isommat lapset ovat tottuneita siihen, että aikuisilla on heidän suhteensa odotuksia. He voivat mielessään miettiä, että mitähän nuo odottavat minun vastaavan? Jotkut vanhemmat antavat suosiolla lapsen haastattelijan hoiviin eivätkä puutu asiaan. Nämä tavat ovat ihan luonnollista toimintaa perheessä, siksi haastattelijan on oltava valpas.

Haastattelija taas ei tiedä lapsesta mitään ja on onkijan roolissa. Miten ongitaan tietoa lapsesta?  Yritän ensin olla vain lapsen kanssa ja jutella niitä näitä. Leikitään yhdessä, katsellaan lapsen leluja ja tavaroita. Sen jälkeen kaarrattelen aihetta teeman suuntaan. Yritän pitää vanhemmat sivussa riippuen tietysti lapsen iästä. Kirjoitan kaiken lapsen sanoman ylös. Vanhemmatkin auttavat kyselemällä ja lapsi saattaa vastata vanhempien mielestä ihan kummallisia asioita. Mutta niissä onkin se jutun juju, että me kuvittelemme lapsen ajattelun noudattavan jotain meille aikuisille tuttuja latuja, mutta ei se niin ole. Lapset aina yllättävät. Sanasta sanaan lasten kertomien lauseiden kirjoittaminen on tärkeää.

Parhaat jutut syntyvät sillä tavalla, että lapsen oma puhe välittyy lukijalle. Siihen olisi pyrittävä kaikin tavoin. Kun puhutaan isistä, pieni tytönääni sanoo äidin kainalon uumenista: ”Meen yöllä sen viereen”. Kalastajapoika sanoo: ”Ei se kalan saaminen ole tärkeintä, mutta onhan sekin kivaa.” Mitä joulusta on sanottavaa: ”Mää joulukinkkua. Ja suklaakarkkia.” Muistellaan, miksi joulu on olemassa? ”Toi ei oo mikään helppo nakki.” Kohtahan se joulu onkin taas. ”Musta parasta joulussa on se, milloin tulee lahjat. Toiseksi parasta joulussa on lumi. Jee.”

Tuula Stenius
Kasvatusaineiden opettaja
Jatko-opiskelija Itä-Suomen yliopisto
Lempäälä

Kategoria(t): kohtaaminen, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Kommentoi

Huomaa näkymätön lapsi

Tove Janssonin novellissa ”Näkymätön lapsi” Muumitaloon saapuu pieni Ninni, joka on muuttunut näkymättömäksi pahansuopaa sarkasmia viljelevän tätinsä talossa. Jää muumiperheen tehtäväksi selvittää, kuinka lapsi muutettaisiin taas näkyväksi.

Ninni muuttui näkymättömäksi pikkuhiljaa. Ensin rajat alkoivat hämärtyä, kunnes lopulta lapsesta ei ollut jäljellä kuin pieni kulkunen, jonka avulla aikuiset kuulivat, missä Ninni liikkui. Koulumaailmassa emme ripusta kiusattujen kaulaan kulkusta, joten näkymättömät lapset voi olla vaikea huomata. Aikuisten hallinnoimassa maailmassa lapsen mahdollisuudet muuttua näkyväksi ovat rajatut. Näkymättömillä lapsilla on näkymättömiä huolia, jotka nousevat pinnalle vain harvoissa tilanteissa. Juuri niissä tilanteissa aikuisen on huomattava ja on toimittava.

Äskettäin kohtasin koulun tyhjällä käytävällä lapsen, joka piilotteli istumanurkkauksessa. Oppikirjat olivat esillä, mutta lapsi ei ollut mennyt tunnilleen. Pysähdyin kysymään, miksi hän oli siinä. Hän kertoi, ettei voinut mennä tunnille, koska yksi luokkalainen aina ilveili hänelle, mutta opettajan edessä esitti enkeliä. Hän ei uskaltanut kertoa toistuvasta kiusaamisesta, koska ei ope kuitenkaan uskoisi.

Tässä tilanteessa toimin vaistonvaraisesti:

– Ensin vakuutin hänelle, ettei kukaan saisi kokea kiusatuksi tulemista ja että siihen olisi puututtava pikimmiten.

– Sitten otin aikuisena vastuun ja kerroin, että minä välittäisin viestin lapsen opettajalle, jos lapsi ei itse sitä uskaltanut tehdä.

– Kolmanneksi pyysin, että hän kertoisi minulle, mitä hän on kokenut. Kirjoittaisin kaiken ylös, että varmasti osaisin välittää lapsen viestin oikein.

Otin kynän ja paperia esiin, ja lapsi ryhtyi kertomaan. Hän kertoi niin vuolaasti, että välillä jouduin pyytämään häntä hidastamaan, jotta varmasti saisin kaiken kirjoitettua. Sitten luin vielä kirjoituksen hänelle, jotta hän voisi tarkistaa sen paikkansapitävyyden. Lopulta hän oli kertonut kaiken, saanut kaiken tärkeän näkyväksi. Onnelliseen loppuun tietenkin kuuluu, että juuri sillä hetkellä lapsen oma opettaja saapui paikalle, sillä hän oli kaivannut puuttuvaa oppilastaan. Kertomus pääsi heti open luettavaksi.

Pohdin jälkeenpäin, mitä olisikaan tapahtunut, jos olisin keskittynyt lapsen kuuntelun sijasta vaikkapa siihen, että lapsi lintsaa tunnilta. Tiedostan, että usein kouluissa lapsia hallinnoidaan säännöt edellä (”Välitunnilla pitää mennä ulos!” ”Käytävillä ei saa juosta!” ”Läksyt pitää tehdä ajallaan!”) ja siinä pyörityksessä on vaikeaa huomata lasten näkymätöntä puolta. Sanomattomat asiat voivat näkyä lapsen käytöksessä, vaikkei hän kertoisikaan niistä kenellekään. Mutta on aikuisen tehtävä huomata nuo hetket ja olla avoin kuulemaan, mitä lapsi kertoo.

Olen kiitollinen työyhteisölleni siitä, että meillä on tapana kantaa vastuuta kaikista lapsista. Tuskinpa olisin kiireessä muuten pysähtynyt kyselemään. Myös kokeneena saduttajana olen tottunut kuuntelemaan, kirjaamaan ja arvostamaan lasten sanoja, mikä helpotti yhteisen luottamuksen rakentamista käytävällä kohtaamani lapsen kanssa. Muumitkin pikkuhiljaa rakentavat luottamusta Ninnin kanssa. Muumimamma esimerkiksi huomaa, että Ninnillä on ruma, ruskea mekko, joten hän ompelee tytölle ihanan vaaleanpunaisen luomuksen. Sen seurauksena Ninni uskaltaa alkaa puhua. Lopulta Ninni tulee täysin näkyväksi, kun hän uskaltaa rikkoa rajoja seurauksia pelkäämättä: hän puraisee Muumipappaa hännästä, kun pappa leikkimielisesti yrittää tuupata Muumimamman mereen.

Muumien tapaan iloitsen joka kerran, kun voin näkyväksi muuttuneen lapsen kohdalla huudahtaa: ”Näen hänet! Näen hänet!”

 

Oona Piipponen

Luokanopettaja

Väitöskirjatutkija

Itä-Suomen yliopisto

oonamp(at)student.uef.fi

 

Lähdekirjallisuutta:

Karlsson, Puroila, A.-M. & Estola, E. (2016). Välkkeitä, valoja ja varjoja: Kertomuksia lasten hyvinvoinnista. Oulu: NYTNYT.

Karlsson, L. (2014). Sadutus: Avain osallistavaan toimintakulttuuriin. Jyväskylä: PS-kustannnus.

Karlsson, L. & Karimäki, R. (2012). Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan. Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura.

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, kohtaaminen, koulu, Kuuntelu, Lasten näkemykset | 3 kommenttia

Ihmissuhteita rakentamassa

Vierasbloggaajana Ilona Fagerström

Lapsi: Mummi, oliks festareita silloin, kun sä olit pieni?

Mummi: No ei ollu!

Lapsi: Mut Ruisrock oli, kun se on ollu niin pitkään.

Mummi: No ei ollu! Kun mä olin pieni ei ollut festareita. Varmaan oli, kun sun vanhemmat oli nuoria.

Lapsi: No mut mitä sä sit teit kesäisin?

Mummi: No olin maalla ja tein töitä.

Hiljaisuus

Mummi: Mä olin sukulaisten luona maalla koko kesän.

Osallisuus-verkoston ammattilaiset rakentamassa ihmissuhteita legoilla

Olemme kollegoideni kanssa järjestäneet ruotsinkielistä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)-kehittämistyöhön liittyvää Osallisuus-verkostoa sosiaalialan ammattilaisille, jotka tekevät töitä lasten ja nuorten parissa lastensuojelussa ja vammaispalveluissa. Olemme mm. pohtineet mistä osallisuus koostuu ja miten osallisuutta rakennetaan eri työtehtävissä. Tänään keskustelimme suhteista ja miten häpeä vaikuttaa ihmissuhteissa. Tilaisuuden jälkeen sain raitiovaunun matkustajana olla osa dialogia, jossa koskettavalla tavalla näyttäytyy ajan ja ihmissuhteiden merkitys ihmisille ja ihmisyydelle. Dialogit, yhteiset hetket vaikuttavat meihin ja rakentavat kuvaa meistä itsestämme ja maailmasta, jossa elämme. Keskustelut isovanhempien, tai muiden eri ajanjaksoja kokeneiden aikuisten kanssa on tärkeää ihmisyydelle. Mietin tätä lasta, jolla on onni saada käydä keskusteluja mummin kanssa mummin lapsuudesta. Mietin tänään tapaamiani ammattilaisia, jotka pyrkivät työssään luomaan lapselle sellaiset olosuhteet ja mahdollistamaan sellaiset turvalliset ihmissuhteet, joissa kysymyksille ja tarinoille elämästä nyt ja ennen on sijaa. Pohdin aamulla kuulemani keskustelun pohjalta mikä merkitys lapselle on voida peilata itseään ihmissuhteissa ja rakentaa kuvaa itsestään suhteissa muihin kommunikoi lapsi sanoin, kuvin, elein tai kosketuksin.

Meillä ammattilaisilla on kuitenkin vielä paljon tehtävää siinä, että luomme rakenteita, jossa lasten oikeus osallisuuteen toteutuisi lapsen iästä ja kommunikaatiotavoista riippumatta. Ann-Marie Stenhammar kertoi osallisuusverkoston seminaarissa työstään Ruotsissa lasten osallisuuden parissa. Stenhammar on pitkään kehittänyt vammaisten lasten osallisuutta palveluprosesseissa. Hän nosti seminaarissa esiin lasten osallisuuden tärkeimpänä mahdollistajana aikuisen sisällä olevan kipinän tai kiinnostuksen kuulla ja kohdata lapsi, luoda lapseen suhde.

 

Ilona Fagerström

Kehittämissuunnittelija,

Helsingin sosiaali- ja terveystoimi,

Mathilda Wrede-instituutti

ilona.fagerstrom@hel.fi

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi