Orff-pedagogiikan lumoissa

(julkaistu JaSeSoi Journalissa 2/2018)

 

”Valitkaa pareittain liikkeet, jotka kuvaavat kanaa ja munaa.” ”Seuraavat neljä tahtia voit improvisoida.” ”Tehkää pienryhmissä kehorytmejä osaksi kokonaisuutta.” Muun muassa tällaisia ohjeita saimme osallistuessani Orff-pedagogiikan kurssille. Ohjeiden pohjalta syntyi upeita kokonaisuuksia, joissa liike, lorut, laulu, soitto ja mielikuvat kietoutuivat toisiinsa.

34874229_10214196974051036_4758291106418917376_n

 

Orff-pedagogiikka on oppijalähtöistä musiikkikasvatusta, jossa oppiminen tapahtuu vuorovaikutteisessa opetusprosessissa.  Uteliaana oppijana päätin kurssin ajan tarkkailla, miten vuorovaikutteinen opetusprosessi syntyy taitavien ammattilaisten käsissä.

 

Sanoitta tekoihin ja osaksi ryhmää

Opettajat aloittivat opetuksensa pääsääntöisesti aina ilman puhetta. Me liityimme mukaan liikkeeseen, taputuksiin tai hyräilyyn. Ensimmäinen harjoitus ei vaatinut vielä improvisaatiota, sillä kerta toisensa jälkeen aloitimme toiminnan rytmittämällä omia nimiämme.

Omalla nimellä aloittamisella on myös pedagoginen merkitys. Oman nimen kautta jokainen oppija – lapsi tai aikuinen – tulee kohdatuksi. Nimien kautta rakennetaan myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Nimistä muodostuu ryhmä, jossa jokaisella on paikka. Oman nimen kautta ryhmään liittyminen on luontevaa, sillä nimen kertominen ei vaadi keksimistä tai improvisointia, mutta toisaalta samalla toisille annetaan suuri pala omaa identiteettiä.

Kuten edellinen esimerkki osoittaa,vuorovaikutteinen opetusprosessi ei ole vain opettajan ja yhden oppijan välistä toimintaa vaan toiminta tapahtuu ryhmässä. Ryhmällä onkin suuri merkitys oppimisen tukijana. Itselläni ei ole vahvaa musiikkitaustaa, mutta kas vain, kurssilla olin mukana soittamassa laattasoittimia ja laulamassa moniäänisesti. Yksin en olisi niihin kyennyt, mutta ryhmän tuella ja imitoinnin avulla pääsin mukaan.

 

Kohtaamisesta yhteisöllisyyteen

Jotta tämä kaikki olisi mahdollista, opettajalta edellytetään erityistä herkkyyttä kohdata oppijat. Kohtaaminen luo sitä luottamusta ja turvallisuuden tunnetta, jota jokainen meistä tarvitsee oppiakseen uutta. Kohdatessaan oppijan opettaja viestii, että olet minulle tärkeä ja olen iloinen, että olet täällä. Ilman sinua tämä ryhmä ei olisi juuri tällainen. Herkkyyteen liittyy myös kyky pystyä tarkastelemaan maailmaa oppijan näkökulmasta. Tämän kautta syntyy vahva yhteisöllisyyden kokemus.

Toiminnan vuorovaikutteisuus mahdollistaa huikean seikkailun kaikille mukana olijoille. Tämä onkin mielestäni yksi Orff-pedagogiikan kulmakivistä: uskaltaako opettaja hellittää omaa kontrolliaan. Kun lopputulos ei ole opettajalla etukäteen tiedossa, opettaja joutuu ehkä itsekin oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja mikä tärkeintä, toiminnasta syntyy oppijoiden näköistä toimintaa, johon on helppo sitoutua. Antamalla tilaa oppijoille, opettajakin pääsee mukaan ainutlaatuisiin oppimisprosesseihin, jotka kasvattavat vahvat juuret ja auttavat villikukkia kasvamaan.

 

Elina Weckström

Tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto

 

Lisätietoa Orff-pedagogiikasta: http://jasesoi.com

 

Mainokset
Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Kokemus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Hyvinvointipalveluissa kohdataan perheet eri tavoin – toimintaa voi kehittää mallilla

matematiikkaa laustaskuvissa_Veli-Jussin kuva-rajattu-cTutkimme hyvinvointipalveluja käyttäjien eli lasten ja perheiden näkökulmasta (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018). Tarkastelimme palvelukokemuksia erilaisissa ongelmanratkaisutilanteissa ja näiden kokemusten vaikutusta institutionaaliseen luottamukseen toisin sanoen käyttäjien luottamusta esimerkiksi sosiaalitoimen, koulun, työvoimatoimiston ja Kelan palveluihin. Lisäksi analysoimme sitä, mikä edistää ja toisaalta hankaloittaa palvelujen toimivuutta erityisesti silloin, kun niitä tarvitaan useita samanaikaisesti.

Löysimme haastatteluista neljä erityyppistä tapaa, miten palvelunkäyttäjät kokivat tulleensa kohdatuksi hyvinvointipalveluissa. Tutkimukseen osallistuneilla oli syyllisyyden, torjumisen, huomaamisen ja kohdatuksi tulemisen kokemuksia eri palvelutilanteissa. Samalla henkilöllä saattoi olla erilaisia kokemuksia eri tilanteista.

Huomatuksi tulemisen kokemus syntyi huomioivan, osaavan ja auttavan kohtaamisen kautta. Tällainen kokemus lujitti palvelunkäyttäjien luottamusta hyvinvointipalveluihin. Kohdatuksi tulemisen kokemukseen sisältyi lisäksi kokonaisvaltainen kohtaaminen ja vastavuoroisuus. Se puolestaan innosti tuentarvitsijan aktiiviseen toimijuuteen.

Luottamus palvelua tarjoavaan tahoon väheni torjutuksi tulemisen ja syyllisyyden kokemusten myötä. Yksilön koettua hyvinvointia murentaa se, jos tuentarvitsija ei voi luottaa hyvinvointipalvelujärjestelmään. Elämän erilaisissa ongelmatilanteissa auttaa erityisesti se, jos palvelut ovat saatavissa kokonaisuuksina.

Kehitimme mallinnuksen, jonka avulla palveluja tarjoavat voivat tarkastella oman organisaation toimintaa ja kehittää sekä organisaation että tekijöiden toimintakäytäntöjä. Malli löytyy artikkelistamme (Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2018).

On tärkeää, että joku taho auttaa hahmottamaan, mistä eri ongelmiin tarvittavaa apua on saatavissa. Hankalassa elämäntilanteessa voivat voimavarat olla vähissä. Jokaiselle apua tarvitsevalle tulisi nimetä yksi vastuullinen, joka auttaa kokonaisuuden hahmottamisessa ja oikeiden palvelujen löytymisessä, sellainen joka kohtaa, kuuntelee ja valaa uskoa itseen ja selviytymiseen.

Liisa Karlsson, KT, professori, Itä-Suomen yliopisto
Kati Honkanen, HTL, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto

 

Lähde:

Honkanen, K., Poikolainen, J. & Karlsson, L. 2018: Hyvinvointipalvelukokemukset tuentarvitsijan institutionaalista luottamusta rakentamassa? Tarkastelussa lapsiperheiden vanhempien sekä nuorten aikuisten kokemukset hyvinvointipalveluista. Yhteiskuntapolitiikka 83 (2018):5-6, 532-543.  http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137210/YP1805-6_Honkanenym.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Hyvinvointi, Ikä, kohtaaminen, Kokemus, koulu, Kuuntelu, Lapsuus, Lastensuojelu, Nuoret, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , | Kommentoi

Lupaan kannustaa ja kehua sinua!

Vuosia sitten markettien kassat alkoivat yhtäkkiä sanoa päivää. Se tapahtui melkein yhtä aikaa kaikkialla Suomessa. (Sitten tuli ”laitetaanko pieneen pussiin” ja ”kuittia?”). Sanomalla jokaiselle asiakkaalle päivää ja katsomalla silmiin saatiin jotain myönteistä aikaan. Laadukkaasta kassuudesta on tullut jopa kilpailua, kuka on vuoden positiivisin kassa. Kassahenkilö levittää hyvää tuulta ja leppoisuutta. Tämä voi vaikuttaa jopa sen kaupan lopulliseen tulokseen.

Mallittaminen on taitavuuden tutkimista ja sen osiin purkamista. Huippuosaaja osaa jonkin taidon, taito puretaan osiin, tehdään näkyväksi ja sen jälkeen opetetaan muille. Taloustieteilijä Michel Polanyi on sanonut ”We know more than we can tell” eli tiedämme enemmän kuin osaamme kertoa. 50 vuotta ruisleipää tehnyt emäntä ei oikein osaa enää sanoa, miten hän osaa tehdä niin hyvää leipää. Tiedon ja osaamisen portaat menee näin: en tiedä, että en tiedä – tiedän, että en tiedä – tiedän että tiedän – en tiedä että tiedän. Juuri näin!

ohjeseinällä

Tässä on ohje, miten toimitaan ryhmässä.

Organisaatiossa muutosten vieminen käytäntöön on iso prosessi ja näkyviä tuloksia saadaan aikaan vuosissa, jopa vasta kymmenissä vuosissa. Voimmeko oppia jotain tuosta alkuesimerkistä? Tein nopean katsannon siitä, kuinka paljon tekstiä on päiväkodin työntekijöiden työtä ohjaavissa ohjekirjoissa: Valtakunnallinen suunnitelma 62 sivua (Lempäälä 91 sivua – Enontekiö 14 sivua). On tärkeää, että monet asiat perustellaan laajasti lasten kasvatustyössä. Koulujen opetussuunnitelmat ovat tarkoitettu myös lasten vanhemmille informaatioksi. Eräässä koulussa vanhempia pyydettiin kommentoimaan opetussuunnitelmaa ja ohessa oli linkki yli 300-sivuiseen teokseen. Eihän näin voi olla. Vasut ovat sentään lyhyempiä, mutta silti paikoitellen vaikeaa kieltä ja paljon, paljon asiaa.

Oleellistaminen
Aikamme suosii sitä, että on käytössä valtavasti tietoa. Miten siirtää käytäntöön 50-sivuiset vasuohjeet, varsinkin, kun suunnitelma ei ole enää suositus vaan määräys. Mikä on oleellista vasussa?  Opetushallitus on nostanut esiin uusia asioita: vasu velvoittaa, lapsella on oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, varhaiskasvatus on oppimisen kivijalka, vk on pedagogisesti painottunut, tehdään jokaiselle lapselle oma vasu, oikeus leikkiä, oivaltaa ja olla osallinen, huoltajien osallisuuden edistäminen, rakennetaan laaja-alaista osaamista, toimintakulttuurin kehittäminen, arviointia monella tasolla.  Siinä on kymmenen valtavan laajaa asiaa.

Asennetaso ja ihmisen toimintaan liittyvät toimintatavat ovat kaikista vaikeimpia. Myös uusien sanojen omaksuminen ja niiden käytäntöön soveltaminen on pitkä prosessi. Mitä tarkoittaa osallisuus? Mitä on pedagoginen suunnittelu? Mitä on laaja-alainen osaaminen? Olemme opiskelleet lähihoitajakoulutuksessa vasua ja lukeneet eri kuntien vasuja ja tehneet ymmärrettävyystestejä. Tässä muutamia keinoja, miten vasua oli tehty ymmärrettäväksi:

Sipoon varhaiskasvatussuunnitelmassa oli käännetty muutoksia kasvattajan ohjeeksi. Osallisuuden määrittely alkaa elää, kun se on käännetty kasvattajan teoiksi. Se kertoo myös vanhemmille, mitä osallisuus on.

 

kasvattajan lupaus lapselleosallisuuden lupaus

Vasuissa on käytetty kuvia. Pitkät ja laajat selostukset on muokattu kuviksi, joista saa helpommin käsityksen kokonaisuuksista. Silti luetteloita on liian monta, niitä ei pysty omaksumaan. Kuvat Joensuun, Sipoon  ja Järvenpään varhaiskasvatussuunnitelmista.  Minkä sinä omaksuisit näistä? Mihin voisit tehdä muistisäännön?

näyttökuva 2019-1-22 kello 12.46.00Pohdintani päätös ja kysymys on: voidaanko isoja suunnitelmia viedä käytäntöön mallittamalla ja olleellistamalla ja siten muuttamalla ne käytännön toimiksi? Taito puretaan osiin, tehdään näkyväksi ja sen jälkeen opetetaan muille.

Aristoteles sanoi: Kylvä ajatus, niitä teko. Kylvä teko, niitä tapa. Kylvä tapa, niitä luonne.

Kylvän ajatuksen: jokaisessa päiväkodissa/kunnassa olisi Mini-Vasu. Se olisi luettavissa yhdellä tai kahdella istumalla. Siinä olisi kaikista oleellisimmat asiat. Sellaisia löytyi googlettamalla Jyväskylän seudulta, Mini-Vasussa oli vain 9 sivua! Ja siinä oli sanottu kaikki oleellinen. Vieläkin sitä voisi lyhentää esim. 8-sivuiseksi A5-kokoiseksi esitteeksi. Ja sitten vanhemmat ja henkilökunta sanoisivat: tiedän kyllä, mitä meidän lapsen päiväkodissa tehdään ja mitä painotetaan. Opiskelija saisi Mini-Vasun käteensä mennessään näyttämään osaamistaan päiväkotiin. Ja onhan nyt jo paljon sellaisia päiväkoteja? Kerro tämän jutun viestikenttään ajatuksiasi. Keskustellaan.

Tuula Stenius
Lastentarhanopettaja, KM
Kasvatusaineiden lehtori
Lempäälä

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kokemus, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Kommentoi

Voiko ikävä tuntua käsissä?

Vierailijabloggaajana Sari-Anne Paaso

cofIstumme lattialla yhdessä pienten 3-5-vuotiaiden kehittäjäkavereiden kanssa. Kehittäjäkaverimme asuvat sijaisperheissä ja heidät on kutsuttu opettamaan meitä aikuisia, jotta voisimme kohdata pienet lapset entistä paremmin lastensuojelussa. Juttelemme lasten kanssa siitä, millaista on, kun ei asu omien vanhempien kanssa. Kerromme Kirahvi Mainiosta, joka asuu elefanttiperheessä ja jonka kirahvivanhemmat asuvat vuorilla.

Ikävä on kaikille ryhmäläisille tuttu tunne. Kyselemme lapsilta, missä ikävä tuntuu. Lapset vastaavat: ”Mahassa, sydämessä, silmissä… ”. ”Ja jaloissa”, jatkaa yksi lapsista. ”Käsissä”, jatkaa ryhmän pienin. Huomaan epäilevän vastauksia mielessäni. Voiko ikävä oikeasti tuntua jaloissa tai varsinkaan käsissä? Saman tien yksi lapsista täydentää: ”Joo kyllä se ikävä tuntuu jaloissa, kun silloin jalkoja voi tärisyttää.” Mutta käsissä… Ehkä niitäkin voi tärisyttää, huomaan miettiväni, vaikka samalla jään kiinni aikuisen skeptisistä ajatuksista. Voiko ikävä tosiaan tuntua käsissä? Tiesiköhän lapsi nyt varmasti, mistä puhui?

Keskustelu ikävästä ryhmässämme jatkuu. Lapset kertovat keinoja ikävän helpottamiseen. Sijaisäidin merkitys ikävän tunteen vastaanottamisessa ja lohduttamisessa on suuri. Mikä helpottaa, jos tulee ikävä? ”Tietenkin äiti. Jos alkaa itkee eikä pysty hengittämään, niin äiti pystyy halaamaan ja pussailla ja sanoa, ettei ole mitään hätää.” ”Ja jos on ihan vähän ikävä, niin pystyy hengittämään ja voi mennä kaverin luo leikkimään.”

Samana iltana avaan Facebookin, jossa luen lemmikkinsä menettäneen ystävän surusta. Hän kirjoittaa: ”Luulen, että ikävä lähtee viimeiseksi käsistä. Ensin se lähtee päästä. Sitten vasta käsistä, sormien välistä”. Huomaan katuvani epäilyjä lapsen ajatuksia kohtaan. Ikävä voi toden totta tuntua myös käsissä.

Olen usein lasten edessä sanaton. Kuinka arvostankaan näitä viisaita lapsia, joiden kanssa saan tehdä työtä. Huomaan olevani nöyrällä paikalla. Heillä on sellaista kokemusta, jota ei voi kuin kunnioittaa.

On ollut antoisaa suostua lasten opetettavaksi, ja mistä olen oppinut valtavasti. Erityisesti omista reaktioista, tunteista, kontrollin ja hallinnan tarpeesta ja lasten kanssa kehittämisestä. Alussa oli helppo puhua rinta rottingilla siitä, kuinka tärkeää on, että suostumme epävarmuuteen ja siihen, että emme ohjaile liikaa lapsia ja kuinka suostumme katsomaan, mitä syntyy yhdessä lasten kanssa. Tai kuinka tietenkin arvostamme lasten tuottamaa tietoa. Se on kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. Siinä hetkessä, kun olen pää pyörällä ihanien pienten kanssa, huomaan hetken katuvani lupausta epävarmuuteen suostumisesta. Lapset pistävät meidän aikuisten suunnitelmat spontaaniudellaan ihan uusiksi ja välillä heidän vastauksensa laittavat aivoni uuteen asentoon. Onneksi olen kuitenkin suostunut prosessiin, antanut omille tunteilleni tilaa ja suostunut lasten opetettavaksi.

Olemme pitäneet 3-5-vuotiaiden osallisuutta vahvistavassa työssä tärkeänä periaatteena, että kaikki kehittämistyö tehdään yhdessä lasten kanssa. Lapset saavat oikeasti vaikuttaa kehittämistyön suuntiin ja arviointiin. Ihan ensimmäiseksi he halusivat lisää leikkiä! Eikä aikuisten ohjaama leikki ollut sitä. Olen tajunnut, että pelkkä puheeseen perustuva haastattelu ei toimi pienten kanssa. Meillä täytyy olla muita keinoja tavoittaa lapsen kokemusta kuin pelkkä puheeseen perustuva työskentely. Siksi olemme kehittäneet erilaisia ei-kielelliseen ilmaisuun perustuvia tapoja kuten valokuvausta, ammatillista leikkiä ja tarinoita, joihin lapsi voi samaistua.

Kirahvi Mainion elämästä tulee kirjasarja, jonka avulla perhehoidossa asuvan elämää koskettavista teemoista. Ensimmäinen yhdessä lasten kanssa tehty tarina Kirahvi Mainosta ilmestyy pian. Yhdessä kirjoista Mainiolla on ikävä. Mainion ikävä tuntuu vatsan nipistelynä, mutta myös jaloissa, joita tärisyttää. Silloin Mainion elefanttiäiti tulee, ottaa syliin, halaa ja sanoo: ”Ei ole mitään hätää!”.

Sari-Anne Paaso
Kehittämispäällikkö, laillistettu sosiaalityöntekijä, Pesäpuu ry

Ps. kurkkaa Kirahvikerhon tunnelmia Youtubesta

Pesäpuu ry on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, jossa kehitetään lasten osallisuutta yhdessä lasten kanssa. Kirahvitoiminta on 3-5 –vuotiaille ja Salapoliisitoiminta 6-10-vuotiaille lapsille suunnattua toimintaa, jossa lapset otetaan mukaan kehittämään lapsiystävällisempää ja turvallisempaa lastensuojelua. Kehittämistyön avulla tuotetaan välineitä ja menetelmiä lastensuojelutyöhön. Lasten ajatusten pohjalta tehdään myös vaikuttamistyötä.

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Kokemus, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | 5 kommenttia

Kaikkia lapsia voi kuulla ja kuunnella

Vierasbloggaajana Katja Mettinen

Olen kuunnellut tänä vuonna 61 lasta ja nuorta osana Keski-Suomen lasten ja perheiden palveluiden muutosohjelmaa. Lapset ja nuoret olivat iältään 3-30-vuotiaita ja heidän kanssaan toteutettiin yhteistutkimisen päiviä arjen, osallisuuden ja palvelukokemusten teemoilla.

Yhteistutkiminen (esim. Palsanen 2013) nimenomaan lasten ja nuorten kanssa sai minut miettimään, miten yhteistutkiminen toteutettaisiin niin, että lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus olla yhdenvertaisesti mukana. Karlsson (2012) kuvaa lapsinäkökulmaisen toiminnan huomioivan muun muassa sen, että lapsille ja nuorille ominaiset kohtaamisen ja kerronnan tavat on otettava lähtökohdiksi. Aikuisen on oltava avoin lasten viesteille, sillä ei ole kyse siitä, osaavatko lapset kertoa, vaan siitä, osaammeko me aikuiset kuunnella ja käsitellä saamaamme tietoa. (emt, 41-50). Yhteistutkimisen teemat ja toteutustavat on siis tärkeää valita lapsinäkökulmaisesti ja olla avoin sille, että lapset vievät kerronnallaan tutkittavaa asiaa haluamaansa suuntaan haluamillaan tavoilla. Aikuisen roolina on tarjota turvalliset puitteet. Siitä yhteistutkimisessa onkin pohjimmiltaan kyse.

Yhteistutkimisen päivissä juttelimme tutustumisen jälkeen lasten ja nuorten kanssa siitä, miksi haluan kuulla lasten mielipiteitä, miksi lasten tieto on arvokasta sekä mihin aion sitä käyttää. Sovimme, että jokainen saa osallistua haluamallaan tavalla. Minulla ei ollut kysymyslistaa, vaan kolme leikkiä tai juttelun aihetta, joiden pohjalta kuuntelin lasten kertomuksia. Kertomukset olivat esimerkiksi piirroksia, kirjoituksia, puhetta, kuvilla tai esimerkiksi pienillä hahmoilla tuotettuja tarinoita. Lähestyin kaikkia lapsia ja nuoria ensisijaisesti lapsina ja nuorina heidän oman arkensa kautta. Tämä mukailee sitä ymmärrystä, mikä lapsilla ja nuorilla on itsestään. Esimerkiksi lastensuojelun tai vammaispalvelun asiakkaana oleminen on vain osa heidän elämäänsä. Huomioin kuitenkin sen, että osa heistä tarvitsee tuekseen viittomia, kuvallisen ohjelman, kommunikaatiokansion tai ylipäätänsä erilaisia välineitä ja tapoja, joilla voimme kohdata. Kaikkia lapsia voi kuulla.

Ensimmäinen tehtävä tai leikki koski lasten ja nuorten arkea. ”MINUN PÄIVÄNI” avulla sain kuulla, mistä asioista, ihmisistä, paikoista tai tekemisistään lapset ja nuoret halusivat arkeensa liittyen kertoa. Lasten ja nuorten arjen kuvauksissa tärkeäksi nousivat iästä riippumatta kaverit, ystävät sekä muut läheiset. ”Mummo oli tärkeä, mutta kuoli talvella; ukki on ukkipuoli, mutta kuitenkin ihan oikea ukki – tärkein mieshenkilö elämässä, käyn ukin luona kylässä”.

Yhdessä tekeminen, mieluisat puuhat ja harrastukset sekä se, että aikuinen huomaa, vaikka uuden taidon, olivat arjessa tärkeitä. ”Tippuu takaperin veteen. Osaan jo sukeltaa.”

Lapsen kuvilla toteuttama kertomus arjestaanLapsen kuvilla toteutettu kertomus arjestaan.

Lasten toiveet ja ajatukset osallisuudesta omassa elämässään liittyivät valtavan moniin asioihin. Stenvallin (2018) mukaan ei ole erikseen lasten asioita vaan on erilaisia asioita, joille eri lapset antavat erilaisia merkityksiä. Tämä näyttäytyi ”AJATUSTAIVAS”-tehtävässä, jossa lapset ja nuoret miettivät, milloin aikuisen tulisi kuunnella lapsia ja nuoria. ”Eivät unohtaisi, vaikka olenkin jo iso”, sanoi eräs 17-vuotias nuori. Lapsiryhmä teki videon tärkeimmiksi valitsemistaan näkökulmista: https://youtu.be/XWQLQjwxDbY

Pilvi lasten ajatustaivaaltaPilvi lasten ajatustaivaalta.

Lasten kertomasta arjesta nousi esiin monia palveluita niin sivistys-, sosiaali- kuin terveys- ja kulttuurialalla. Lasten ja nuorten palvelukokemuksissa oli kertomuksia ja lasten antamia merkityksiä mm. elokuvissa käynnille, iltapäivähoidolle, päiväkodille, lastensuojelulle, lääkärissä käynnille, ohjaajan tuelle tai sosiaalityöntekijän kanssa käydyille keskusteluille. Toive huomioimisesta ja kuuntelemisesta nousi tärkeimmäksi viestiksi myös palvelujen aikuisille.

”Joskus lääkäri puhuu vain äidille, joka on mukana. Olisi kiva, kun he kuuntelisivat ja että saisi sanoa oman mielipiteen.”

Lasten kuulemisesta ja kuuntelemisesta puhutaan nyt paljon. Tämän kokemuksen myötä itse näen tärkeänä rohkeuden heittäytyä kuuntelemaan, uskalluksen tarkkailla ja muuttaa omia asenteitaan sekä taidon etsiä erilaisia kuuntelemisen keinoja ja mahdollisuuksia. Tärkeää on myös lapsen tiedon arvostaminen ja käyttäminen, sillä kun otamme lapset sekä nuoret mukaan kehittämään ja tuottamaan tietoa, täytyy sillä aina olla myös tarkoitus.

 

Katja Mettinen

Kirjoittaja työskentelee Pelastakaa Lapset ry:n Arjesta voimaa – lapsikeskeinen työ ja myönteinen tunnistaminen lapsen arkiympäristöissä –kehittämishankkeessa
http://www.pelastakaalapset.fi/arjestavoimaa ja on toteuttanut vuonna 2018 Keski-Suomen lasten ja perheiden palvelujen muutosohjelmalle Lasten ja nuorten osallisuuden kehittämiskokonaisuuden, josta tekstin kuvat ja sitaatit ovat. http://www.ks2021.fi/uudistuksen-karkihankkeet/kslape/materiaalit/

Lähteet ja lukuvinkit:

Karlsson, L (2012) Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen ja toiminnan poluilla. Teoksessa Karlsson & Karimäki (toim.) Sukelluksia lapsinäkökulmaiseen tutkimukseen ja toimintaan.

Olli, Johanna (2014) Tulla kuulluksi omana itsenään – vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler, Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen, Päivi, Muranen, Päivi&Wrede-Jäntti, Matilda (toim.). Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot –vuosikirja 2014.

Palsanen, K (2013) Yhteistutkiminen. Opas sosiaalityöhön, versio 2.0. Soccan työpapereita 2013:3. http://www.socca.fi/files/2335/Yhteistutkiminen-opas_sosiaalityohon_2.0_Kati_Palsanen.pdf

Stenvall, E (2018) Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus: Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y

 

 

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Kommentoi

Haaveista todeksi

gianandrea-villa-36340-unsplash1.jpgSyyrialainen, tällä hetkellä Jordaniassa paossa oleva 9-vuotias Asma, unelmoi kunnollisesta kodista, opettajan ammatista sekä kirjoista ja saduista, joita hänellä ei ole ollenkaan. Asma rakastaa lukemista ja tarinoiden maailmaa. 15-vuotias turvapaikanhakija Maznah puolestaan haaveilee, että saisi jäädä Suomeen opiskelemaan ja puhua suomea. 13-vuotiaan turvapaikanhakija Fahisan haave on nähdä isänsä. Omat 7- ja 10-vuotiaat lapseni haaveilevat tällä hetkellä taikasauvoista, kaiuttimista ja yökyläilyistä kavereiden kanssa. Koska sinä olet viimeksi kysynyt lapselta tai nuorelta, mistä he unelmoivat? Mistä sinä itse haaveilet?

Synonyymisanakirjassa haaveen synonyymeja ovat utopia, toiveuni, illusia, tuulentupa, kuvitelma, utukuva, toive ja pilvilinna. Käydessäni tutkimustietokantoja läpi vastaan tuli runsaasti tutkimuksia lasten unista ja vanhempien odotuksista lasten tulevaisuudesta; haastavampaa oli löytää tutkimuksia lasten ja nuorten haaveista. Hankkeita ja tapahtumia, joissa edistetään lasten ja nuorten haaveita ja unelmia, on kuitenkin niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Suomessa on myös ilmestynyt lapsille ja nuorille tarkoitettuja kirjoja, joissa julkisuuden henkilöt ovat kertoneet omasta elämästään ja unelmistaan kannustaen muita uskomaan omiin unelmiin.

Lasten oikeuksien päivää vietettiin viime viikolla 20.11. Päivän yhteydessä pohdin erityisesti, miten maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalapset tulevat kuulluiksi tämän päivän Suomessa. Miten heidän toiveensa, haaveensa tai ajatuksensa tulevat näkyviksi? Onko heillä aktiivinen rooli yhteiskunnassamme? YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta tarkasteltuna on oikeutettua pohtia, jäävätkö maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden oikeudet toteutumatta. Tärkeää olisi myös tuoda esille sitä, kuinka me kaikki olemme pohjimmiltaan samanlaisia ihmisiä haaveinemme ja toiveinemme.

Tutkimukset osoittavat, että lapsen tai nuoren aktiivinen toimijuus ja osallisuus ovat yhteydessä siihen, miten hän voi ilmaista tahtoaan, toiveitaan ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Unelmointi puolestaan on yhteydessä psykologiseen hyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen ja peruskoulun opettajilla ja kasvattajilla on tärkeä rooli lasten toimijuuden ja osallisuuden edistämisessä; herkkyys huomioida lasten ja nuorten tunteita ja toiveita edesauttaa myös tunnetta kuulua yhteisöön.

On syytä pohtia, suhtaudummeko me aikuisina lasten toiveisiin ja unelmiin tosissaan vai vähättelemmekö niitä. Uudessa Lapsibarometrissa tuodaan esille se, että lasten omat kokemukset voivat johdattaa meitä aikuisina tunnistamaan jotain, mitä emme ehkä arjessa huomaa. Koska erityisesti maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalapset eivät välttämättä aina halua kertoa vanhemmilleen omista ajatuksistaan, olisikin tärkeää, että muut lapsen tai nuoren elämässä mukana olevat aikuiset voisivat kuunnella heidän tarpeitaan ja toiveitaan – haaveissa ja unelmissa yhdistyvät muutos, toivo ja tulevaisuus.

Ps. Itse haaveilen siitä, että voisin tulevaisuudessa julkaista maahanmuuttaja- ja turvapaikanhakijalasten kertomista tarinoista ja kuvista kirjan!

Anna-Leena Lastikka, KM, varhaiskasvatuksen opettaja, jatko-opiskelija, Lapset kertovat ja toimivat -verkoston hallituksen jäsen

Lukemista aiheesta

Arvola, O., Lastikka, A-L. & Reunamo, J. Increasing Immigrant Children’s Participation in the Finnish Early Childhood Education Context. European Journal of Social and Behavioural Sciences. EJSBS Volume XX (eISSN: 2301-2218) http://dx.doi.org/10.15405/ejsbs.223

Asman elämästä on kerrottu Planin sivuilla: https://plan.fi/koulu-auttaa-unelmoimaan

Hassan, G., Kirmayer, L. J., Mekki-Berrada, A., Quosh, C., el Chammay, R., Youssef, A. &Ventevogel, P. (2015). Culture, Context and the Mental Health and Psychosocial Wellbeing of Syrians: A Review for Mental Health and Psychosocial Support staff working with Syrians Affected by Armed Conflict. Geneva: UNHCR. https://www.unhcr.org/55f6b90f9.pdf

King, L.& Broyles, S.J. (1997). Wishes, Gender, Personality, and Well-Being. Journal of Personality, 65(1), 49-76.

Lapset kertovat ja toimivat ry:n Satusiltoja – Osallisuutta ja toiminnallisuutta kielten oppimiseen -hanke on ollut Anna-Leena Lastikan johtama hanke, jossa lapset, nuoret ja aikuiset ovat oppineet toistensa kieliä ja kulttuureja yhdessä toimien ja osallistuen. Lue lisää hankkeesta: https://satusiltoja.com

Lastikka, A-L. & Lipponen, L. (2016). Immigrant Parents’ Perspectives on Early Childhood Education and Care Practices in the Finnish Multicultural Context. International Journal on Multicultural Education, 18(3), 75-94.

LOS (1989). https://www.lapsenoikeudet.fi/lapsen-oikeuksien-sopimus/

Maznah’n ja Fahisan tarinat on sadutettu Itä-Suomen yliopiston KOTO-hankkeessa (Kotoutuminen taidolla ja taiteella), joka on Liisa Karlssonin johtama tutkimus- ja kehittämishanke, jossa suunnitellaan, kehitetään ja tarjotaan uudenlaisia, monimuotoisia kielen oppimista ja osallisuutta tukevia opiskelumahdollisuuksia turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille. Lue lisää hankkeesta: https://koto-hanke52.webnode.fi

O’Toole Thommessen, S.A. & Todd, B.K. (2017). How do refugee children experience their new situation in England and Denmark? Implications for educational policy and practice. Children & Youth Services Review, 85, 228-238. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2017.12.025

Tuukkanen, T. (toim.) (2018). Lapsibarometri 2018. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2018/11/LA_lapsibarometri2018_221118.pdf

 

 

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Lapsen oikeuksia toteutetaan joka päivä

Onnea kaikki lapset! Lapsen oikeuksien päivää vietetään tänään 20.11. Tänä vuonna järjestetään myös ensimmäistä kertaa erityisesti kouluille suunnattu toiminnallinen lapsen oikeuksien viikko.

Pohdin aikaisemmassa blogikirjoituksessani ”Opettaja ei ole kiinnostunut siitä mitä minulle kuuluu” lapsen kohtaamisen ja kuulluksi tulemisen kokemuksia ja esteitä koulussa ja kysyin, miksi esimerkiksi Kouluterveyskyselyn tuloksia ei käsitellä systemaattisesti lasten kanssa ja käytetä kouluyhteisöjen yhteisen keskustelun apuvälineenä.

Samankaltaisia asioita on pohtinut myös  lapsen oikeuksien teemaviikon viestintäverkosto, joka koostuu lapsi- ja nuorisojärjestöjen, lapsiasiavaltuutetun toimiston, seurakuntien ja valtion toimijoista. Osana lapsen oikeuksien viikkoa onkin tuotettu tukimateriaalia kouluille, joiden avulla voidaan pohtia mm. lapsen osallisuutta ja miten sitä  voidaan koulumaailmassa edistää. Erilaisten tehtävien, tuntisuunnitelmien ja oppimateriaalien tekoon on osallistunut opettajia eri puolelta Suomea ja lapsia Tampereen lasten parlamentista.

Edellä kuvattu toiminta on hieno esimerkki siitä, miten lapsen oikeuksien tuntemusta voidaan niin lasten kuin aikuisten keskuudessa parantaa ja miten oikeuksien toteutumista voidaan arjessa edistää. Tärkeintä on, että lapsen oikeuksia ei pohdita ainoastaan tällä viikolla vaan vuoden jokaisena päivänä. Miten toteutuu lapsen oikeus tulla kuulluksi? Entä lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen? Miten lasten yhdenvertaisuus toteutuu? Hyvä tapa huomioida lapsen oikeuksia on pohtia, mikä on oma roolini lapsen oikeuksien toteuttamisessa.

Kalenteriuudistuksen yhteydessä vuonna 2020 tulee lapsen oikeuksien päivästä liputuspäivä. Mikään ei estä meitä silti jo tänään liputtamasta lapsen oikeuksille. Nyt on juhlan aika!

Kati Honkanen

 

Lähteitä

Lapsen oikeuksien viikko 2018 https://www.lapsenoikeudet.fi/kampanja/lapsenoikeuksienviikko-2018/

Kouluterveyskyselyn tuloksia 2017 https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustuloksia

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Lapsen oikeudet, Toimijuus ja osallisuus | Kommentoi