Kerronta ja kuuntelu – vuorovaikutuksessa syntyy uutta
Kasvu ja oppiminen vuorovaikutuksessa ovat ihmiselle luontaista. Jo sikiöt oppivat äidin vatsan ulkopuolisessa ja sisäisessä ääni-, liike-, tunne- ja toimintaympäristössä. Biologiset tekijät ja kulttuuri ovat jatkuvasti läsnä kietoutuen toisiinsa. Kaikenikäiset ovat aktiivisesti ja intentionaalisesti kanssakäymisessä. Lapsella kuten aikuisellakin on monia kommunikoinnin välineitä: kielen lisäksi ovat eleet, ilmeet, musiikki, liike, käden jälki, kuva, teksti. Ihmettely ja kokeilu, tutkiminen ja leikkiminen eli oppiminen toisten kanssa on lapselle mieluisaa ja kutkuttavaa. Tähän ihmisyys on ankkuroitunut koko elämän.
Lapsuudentutkimus, kasvatuspsykologinen ja kasvatustieteellinen sekä muu lapsiin liittyvä tutkimus, kehittämistyö ja opetus tulisi ponnistaa edellä kuvatusta poikkitieteisestä maaperästä, jossa huomioidaan sekä aikuis- että lapsinäkökulma. Tiedostetaan, ettei hoiva, 
kasvatus ja opetus voi olla kasvattajien, opettajien ja muiden asiantuntijoiden yksisuuntaista toimintaa. Ydin on osallisuuden toimintakulttuurissa ja aktiivisissa toimijoissa. Yhteisöllisyys ja henkilökohtaisuus kietoutuvat toisiinsa. Konkreettisena toimintaympäristönä on tietyssä tilassa ja ajassa olevat, jotka toimivat samalla osana laajempia rakenteita. Historialliset, yhteiskunnalliset, poliittiset ja muut kulttuuriset seikat vaikuttavat biologisessa ja ekologisessa kontekstissa ja näkyvät myös lapsuudentutkimuksessa.
Tiedon tuottamisen voittokulku perustuu kokonaisvaltaiseen näkökulmaan. Makrotason lisäksi huomioidaan mikrotaso, arjen pienet toimet. Inhimillinen yhteistoiminta on monella tavalla kertomista, narratiivista tietämistä. Kertomisen olemukseen liittyy kuulija. Ratkaisevaa on, osataanko kuunnella lapsia ja nuoria, mutta myös aikuisia ja ymmärtää kuultu, miten tämä vaikuttaa käsityksiin ja toimintaan. Yhtä tärkeää on dialogisuus. Miten synnyttää kertomisen ja kuuntelun vuoropuhelu, joka luo uutta tietoa, oppimista, kasvua sekä hyvinvointia, kestävää kehitystä ja iloa?
Tässä ajatuksiani professoriesitelmääni varten, joka pidetään 9.9.2014 klo 12 Savonlinnassa Itä-Suomen yliopistossa (Kuninkaankartanonkatu 5-7). Tilaisuus on kaikille avoin.
Tervetuloa!
Liisa Karlsson
Professori (kasvatustiede, erityisesti kasvatuspsykologia), Itä-Suomen yliopistoliisa.karlsson(at)uef.fi
Lapset kertovat ja toimivat -kehittäjä- ja tutkijaverkosto Lapset kertovat hyvinvoinnistaan – kuka kuuntelee? Lasten äänet kuuluviin (TelLis)
Lapsinäkökulma 
Hei,
minusta ei tullut koskaan kasvatustieteilijää. Tuli kasvatustaiteilija. Mieleeni on asettunut osallisuuden idea ja toteutan sitä työssäni lähihoitajien opettajana. Miten hienoa on, kun opiskelijat kertovat projekteistaan, joissa he eivät itsekään oikein tienneet, mihin yhteinen juttu vie. Mielenterveyskuntoutujien kanssa oli yksi porukka tehnyt valokuvaprojektin, joka toteutui täysin samalla idealla kuin sadutus. Sinä päätät, kaikki kelpaa, annatko luvan julkaista. Vaaditaan oivallus, joka vapauttaa KUUNTELEMAAN ja mukaan heittäytymään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kuulostaa todella hienolta. Kuva on toinen kieli, jolla voi ilmaista sellaistakin, mitä ei sanoilla voi. Ja sitäkin pystyy hyvin kuuntelemaan.
TykkääTykkää
Tuulan kertomat opiskeluprojektit, joissa uskalletaan heittäytyä vastavuoroisuuden prosessiin asiakkaiden kanssa kuulostavat ihan mahtavilta. Juuri hoitoalalla olisi todella tärkeää oppia uskaltautumaan siihen, ettei tiedä etukäteen, mitä vuorovaikutuksessa syntyy. Ja oppia kunnioittamaan asiakkaiden valintoja. Ihan liian paljon meidän alallamme on opittu vain tiedon jakamista ja puolesta tietämistä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Samaa mieltä edellisten kanssa. Mitä pienempi lapsi, sen vähemmän hänellä on valtaa vaikuttaa asioihin ja sen suurempi vastuu on aikuisella siitä, miten lapsia kohdellaan.
TykkääTykkää