Avainsana-arkisto: kuunteleminen

Innosta sadutukseen ja kertomusten arkistointiin – Kansainvälinen sadutuksen  ja sadunkerronnan päivä 20.3

Haastamme siis sinut, ryhmäsi ja tuttusi saduttamaan lasta, nuorta, aikuista, kollegaa, ikääntynyttä, ryhmää nyt tai jonakin muuna päivänä ja lähettämään tarinat sadutusarkistoon (alla linkki lupakaavakkeisiin ja ohjeeseen). Kansainvälistä sadutuksen ja sadunkerronnan päivä vietetään 20.3. päivän kunniaksi on julkaistu piirretty sadutus-video … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Hyvinvointi, kohtaaminen, Kokemus, koulu, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Lasten näkemykset, Lastensuojelu, Menetelmät, Nuoret, Osallisuus, Perhe, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Varhaiskasvatus, Vastavuoroisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | Kommentoi

Mistä koostuu 3–12-vuotiaan lapsen osallisuus lastensuojelun työntekijän tapaamisilla?

Vierasbloggaajana Katja Vironen Osallisuus on jokaisen lapsen oikeus, josta on säädetty YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa (1991/60), Suomen perustuslaissa (1999/731) ja lastensuojelulaissa (2007/417). Käytännössä tämä ei aina kuitenkaan toteudu ja osa lapsista jää toistuvasti vaille osallisuutta (mm. Cossar, Brandon & Jorda, … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Lastensuojelu, Osallisuus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Väitöskirjani lapsen näkökulmasta

Jos joku erityiseksi määritelty lapsi lukisi tutkimukseni, miltä se hänestä näyttäisi? Tätä aion pohtia tässä kirjoituksessani, joka perustuu juuri julkaistuun väitöskirjaani. Toivon, että lapsi voisi suhtautua puutteellisuuteeni ymmärtäväisesti: olen vain aikuinen, ja se rajoittaa sitä, mitä pystyn ymmärtämään ja mitä … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Hyvinvointi, kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lapsikäsitys, Leikki, Osallisuus, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Tuleeko tää siihen naurukirjaan?

https://on.soundcloud.com/gpMgy TÄSTÄ VOIT KUUNNELLA TEKSTIN 11:35 min. Tein väitöskirjaa kuusi vuotta, puolet töissä käyden ja puolet eläkkeellä. Väittelin 25.11.23  ja olen nyt kasvatustieteen tohtori 66-vuotiaana. Tämä oli ehkä elämäni pitkäkestoisin projekti aineiston keruusta analysointiin, neljän artikkelin julkaisuihin ja lopuksi yhteenvedon kirjoittamiseen. Pohdin … Lue loppuun

Kategoria(t): Lasten huumori, Uncategorized | Avainsanat: , , , , , | 5 kommenttia

Kansainvälinen sadutuksen ja sadunkerronnan päivä 20.3.

SADUTUSHAASTE: Nyt kaikki saduttamaan lasta, aikuista, naapuria tai vaikkapa isoisää! 20.3 vietetään kansainvälistä sadutuksen ja sadunkerronnan päivää.  Lähde mukaan Sadun päivän viettoon saduttamalla lapsia, nuoria, vanhempiasi, ystäviäsi tai työkavereitasi. Näin pääset kuulemaan, millaisia ajatuksia heillä on.  Todella kuuntelemaan intensiivisesti ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Lasten näkemykset, Menetelmät, Osallisuus, sadutus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Haluan tietää mitä lapsi ajattelee – kysynkö häneltä? Kuulenko?

Kirjoittajat:Liisa Karlsson, KT, dosentti, Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekuntaJohanna Olli, TtM, väitöskirjatutkija, Turun yliopisto, Hoitotieteen laitosLaura Ortju, TtM, väitöskirjatutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos Haluamme tietoa lapselta, joten kysymme hänen mielipidettään. Onko tämä ainoa mahdollisuus? Entä saammeko todella tietää lapsen näkemyksiä kysymällä … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Menetelmät, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , | 17 kommenttia

Monimenetelmällisyys tasoittamassa lapsen ja aikuisen välistä valta-asetelmaa

Vierasbloggaajana Tiina Lehto-Lundén Lasten ja aikuisten välisiin suhteisiin ja toimintaan liittyy aina valtaa. Pääsääntöisesti myös ajatellaan, että valta on aikuisten käsissä. Mutta onko meillä aikuisina mahdollisuutta tasoittaa tai kääntää valta-asetelmaa esimerkiksi valitsemalla tietynlaisia työskentelymenetelmiä lasten kanssa toimittaessa? Vastaus on: kyllä. … Lue loppuun

Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Menetelmät, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | 3 kommenttia

Lapsuus – mikä se on?

Tämä tuli mieleeni eräässä keskustelussa päiväkodin johtajan kanssa. Päiväkodin arjen kiireet, resurssipula, sijaiset ja vaihtuva henkilökunta vievät arjessa kaikilta työntekijöiltä paljon aikaa ja energiaa – eikä vähiten johtajalta. Toisinaan jopa pedagogiseen keskusteluun tarkoitetut alustat hukkuvatkin keskusteluun siitä, mihin työvuoroon kukin … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, kohtaaminen, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | 3 kommenttia

Miten lasten kanssa keskustellaan?

Tuttu tilanne: kysyt tuttavasi lapselta mitä hänelle kuuluu. Lapsi kiemurtelee vanhemman jaloissa ja hiljaa vastaa ”hyvää” (tai ei vastaa ollenkaan). ”Hän on vähän ujo vieraiden kanssa”, kuuluu selitys. Myöhemmin sama lapsi saattaa tulla innoissaan kertomaan sinulle leikistään. Miksi lasten kanssa … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, kohtaaminen, Kuuntelu, Menetelmät, tutkimus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | 5 kommenttia

Saavatko päiväkodin pienimmät vaikuttaa arkeensa?

Kulunut vuosi on haastanut itseäni varhaiskasvatuksen opettajana siirryttyäni eskareilta työskentelemään päiväkodin pienimpien, 1-3-vuotiaiden, ryhmään. Vaikka muutos piti sisällään muutakin, ennen kaikkea vuosi on asettanut uudenlaisia haasteita lasten toiveiden ja ajatusten tavoittamiselle. Kuten Lattiahavaintoja kirjoituksessa todetaan, on aikuisen oltava herkkänä lapsen … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , | 4 kommenttia

Mihin minä kuulun?

Kuuluvuus ja toisaalta ulkopuolisuus ovat aina kiinnostaneet itseni, erityisesti ilmiön moniulotteisuuden, mutta toisaalta sen arkipäiväisyyden vuoksi varhaiskasvatuksen arjessa. Kukapa ei olisi joskus jäänyt yksin tai suljettu leikkien ulkopuolelle? Tarve kuulua johonkin on kaikille ihmisille yhteinen ja universaali piirre, joten se … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Lasten näkemykset | Avainsanat: , , , , | 3 kommenttia

”On kivaa, kun toinen kuuntelee!” Saduttaen lasten tiedon, ajatusten ja kiinnostusten äärelle

Ensin meitä vastassa oli käytännönpulma: miten saisimme suuren ja kolkon lukion luokkahuoneen viihtyisäksi paikaksi, jossa tekisi mieli kertoa tarinoita? Viime lauantaina 24. elokuuta olin mukana vetämässä sadutuspajaa Kuopion Tieteenpäivillä, jotka järjestettiin Kuopion lyseon lukion tiloissa.  Sadutuksessa on tärkeää toisen kohtaaminen … Lue loppuun

Kategoria(t): kohtaaminen, Kokemus, sadutus, Vuorovaikutus, Ympäristöt | Avainsanat: , , , , , , , | 2 kommenttia

Voivatko lapset ja nuoret vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

Ensin pitää tehdä tunnustus. Mokasin pahan kerran: havahduin liian myöhään maaliskuun 15. päivän merkityksellisyyteen. Kuulin koululaisten ilmastolakosta vasta edellisenä iltana, ja olen siitä lähtien harmitellut, etteivät minun oppilaani päässeet kokeilemaan kansalaisaktivismia tärkeän asian vuoksi. Onneksi niin moni muu osallistui. Sittemmin … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, etiikka, Ikä, kohtaaminen, koulu, Lapsen oikeudet, Lapset ja kuluttaminen, Lapsuus, Lasten näkemykset, Nuoret, Toimijuus ja osallisuus, tutkimus | Avainsanat: , , , , | 4 kommenttia

Ensin raivataan kaikki leikit

Vierasbloggaajana Laura Ortju Lapsi on siirtynyt välipalalta omatoimisesti rakentelemaan legoilla. Jääkuningattaren linna alkaa olla viimeistelyä vaille valmis, kun lapsen korviin kajahtaa: ”Pissille ja pukemaan! Ja ensin raivaatte kaikki leikit.” Leikki keskeytyy ennen kuin on kunnolla ehtinyt edes alkaa ja mikä … Lue loppuun

Kategoria(t): kohtaaminen, Kuuntelu, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 15 kommenttia

Hissin napin painaminen kielletty aikuisilta!

Tämä on varmasti paras näkemäni kieltokyltti ikinä*. Siinä on tartuttu asiaan, joka on aikuisten näkökulmasta aivan yhdentekevä (kuka painaa hississä nappia), mutta todennäköisesti melko lailla kaikkien pienten lasten mielestä merkityksellinen. Emme varmaksi tiedä, miksi napin painaminen hississä tai bussissa on … Lue loppuun

Kategoria(t): Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , | 10 kommenttia

Mitä tutkija tekee? Iloa lapsinäkökulmaisen tutkimuksen yhteisessä virrassa

Miten tutkimusta syntyy – miten tutkija työskentelee? Työ on usein yksin pohtimista, lukemista, analysointia ja kirjoittamista kammiossa tutkimusaineiston kokoamisen lisäksi. Mutta se voi olla myös yhteistä ideointia, kollektiivista iloa ja aivan uudenlaisen löytämistä kunhan sommitellaan päät yhteen. Juuri on päättynyt … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Kohtaaminen lastensuojelun toimistolla

Vierasbloggaajana Ilona Fagerström Veljekset astuvat päättäväisin askelin sisään loskaisilla talvisaappaillaan. Ainiin! Pitää hakea kännykkä, meiän pitää näyttää sulle kuvia. Lapsi hakee puhelimensa isältään ja palaa luoksemme. Ekaluokkalainen etsii kännykästä oikean kuvan. Kato tässä. Otin kuvan näistä oluttölkeistä. Kun niitä kerää … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Kenen ehdoilla kuunnellaan

Lapsia on tärkeä kuunnella, siitä ei kellään liene epäselvyyttä? Määräähän siihen jo perustuslakikin (§6) ja tänä vuonna 25 vuotta Suomessa täyttävä lapsen oikeuksien sopimus. Mutta MITEN niitä lapsia sitten pitäisi kuunnella – se onkin sitten jo kimurantimpi kysymys. Lapsiasiavaltuutetun toimisto … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , , , | Yksi kommentti

Lapsentahtisuutta ja maidon makuisia muutoksia

Muistelen kuulleeni termin ”lapsentahtisuus” ensimmäistä kertaa neuvolan perhevalmennuksessa reilut kolme vuotta sitten. Siellä kerrottiin lapsentahtisesta imetyksestä, ja innostuin heti, sekä imetyksestä, lapsentahtisuudesta että näiden kahden yhdistelmästä. Ajatella, että aikuinen ei päätäkään, milloin lapsi saa maitoa! Sen sijaan hän asettuu kuuntelemaan … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , | Kommentoi

Jos sanoisitkin lapselle kyllä

Joudun tarkentamaan melkein aina lapsilähtöisyydestä tai lasten kuuntelemisesta tai lasten toimijuuden tukemisesta luennoidessani, että ei, se ei tarkoita sitä, että sitten lasten pitäisi antaa määrätä kaikesta. Mutta mitä, jos lapset jonain päivänä saisivatkin valita, mitä tehdään? Mitä, jos viettäisit kyllä-päivän … Lue loppuun

Kategoria(t): Lasten näkemykset, Leikki, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , | Kommentoi

Our Teacher’s Losing Her Marbles – and Giving the Jar Over to Us

When I first started teaching, in order to survive I quickly became familiar with what’s commonly known as “behaviour management”. Stickers and charts on walls, red and green cards, or collecting pebbles or points either for table teams or the … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, koulu, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Musiikin siivittämänä

Jälleen Helsingin Sanomissa julkaistiin Tiede -sivuilla artikkeli musiikin hyödyistä pikkulasten oppimiselle (HS 26.4.2016). Tällä kertaa kyseessä oli musiikin yhteys pikkuvauvan puheen ymmärtämiseen. Vastaavia tutkimustuloksia on julkaistu viimeisen vuoden aikana useampia. Tässä blogissa ajattelin kirjoittaa arkihavaintojen kautta kuvauksen siitä, mitä musiikki … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsuus, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , | Yksi kommentti

Leikki kohtaamisen paikkana

Olen seuraavaa väitöskirja-artikkeliani varten käynyt läpi paljon aikuisten ja lasten yhteiseen leikkiin liittyviä tutkimuksia. On ollut todella vaikeaa löytää sellaisia, joissa leikkiä ei käsiteltäisi aikuisnäkökulmasta välineenä, jonka avulla aikuinen opettaa, kasvattaa tai kuntouttaa lasta tai mittaa lapsen taitoja. Mitä tapahtuisikaan, … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Leikki, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , , , | Yksi kommentti

Yhdessä elämisen onni

Uimahallikäynnit eivät ole itsestäänselvyys päiväkodissa. Liikuntapäiväkodissa kuitenkin mahdollistetaan lasten monipuolinen liikkuminen, joten niinpä tuli sekin loskainen päivä, kun lähdimme 5-6-vuotiaiden seikkailijoidemme kanssa reippaasti kohti bussipysäkkiä. Jo bussimatka oli monelle lapselle elämys. Yhteiset jaetut ilonhetket jutellen ja maisemia katsellen lämmittivät mieltä. … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Me olemme Eurooppa?

”Saavatko he todella tulla tänne ottamaan työpaikkamme, sosiaaliturvamme, asuntomme, hyvinvointimme?” Tällaista pohtii osa aikuisista eri puolilla Eurooppaa kun pakolaisvirrat saapuvat rautatieasemille, laivoihin, puistoihin, kotikaduille. Monet eurooppalaiset ovat myös aivan toista mieltä pakolaisista. Keskustelu polarisoituu. On syntynyt myös  harvinaisen paljon toimintaa. … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Lapsen oikeudet, Lapsuus, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , | Kommentoi

Osallisuuden toimintakulttuurin ensisäteitä

Meillä päiväkodissa jahdattiin alkusyksy mustaa helmeä. Eräänä aamuna pulloposti toi aamutuokioomme viestin, jossa luki: ”MUSTA HELMI”. Viisivuotiaat ryhtyivät siltä istumalta pohtimaan, mitä viesti mahtoi tarkoittaa. Lapsilta tuli pienessä ajassa ehdotuksia mustasta helmestä Kapteeni Koukun siskona, avaruudesta pudonneesta kivenä ja aarrelaivana. … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kuuntelu, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , | 5 kommenttia

Kuulumisia päiväkodin arjesta

Vierailijana Erika Aalto. Tuotan aineistoa opinnäytetyötäni varten eräässä päiväkodissa. Kysyn, kuinka tunteet ja tunnetaidot näkyvät lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tässä minireflektio kokemuksistani oltuani kentällä kolme päivää. Yhteistyöpäiväkodissa on sitouduttu lapsilähtöisyyteen ja esimerkiksi vertaissovitteluun. Usein lasten ensisijainen toive on leikkiä paljon ja … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Kuuntelu, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Raivareita ilman syytä?

”— toistuvia raivareita ilman mitään syytä. — edelleen ajoittain raivokohtauksia, tulee nyt varsinkin väsyneenä jollei halua tehdä mitä häneltä toivotaan.” Näin lukee lääkärin kirjoittamassa tekstissä erään tutkimuksen aineistossa. Tutkija toteaa osuvasti analyysissaan, että lääkärihän siinä kyllä itse mainitsee kaksi oikeinkin … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kuuntelu, Lasten näkemykset | Avainsanat: , , | Kommentoi

Pelillisyys vs. Slenderman

Oppilas laittaa repun tuolinsa selkänojalle, kaivaa esiin mielikuvitusaseensa, tyhjentää mielikuvituslippaan luokan takaseinään, hyppää turvaan mielikuvitusbunkkeriinsa pulpetin alle, nousee istumaan tuolille ja ottaa repusta matematiikan kirjansa – edellinen ilta oli hurahtanut pelatessa. Nightmare devilit, focused-eyesit, tradettaminen, golden-rocket-shoesit, skämmit, dirtseed ja monet … Lue loppuun

Kategoria(t): Hyvinvointi, Lapsuus, pelillisyys, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Kaavake

”Kuinka velvoittava on lapsen kuulemisen velvoite?” ”Se on hyvin velvoittava.” Radiosta kuultu haastattelun pätkä on jäänyt mieleeni. Kysymys oli siitä tapauksesta, joka on liian paha ajateltavaksi, siitä missä isä kidutti ja murhasi 8-vuotiaan tytön. Tapausta on tuskaisaa miettiä, mutta minua … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Lapsen oikeudet | Avainsanat: , , , | 4 kommenttia

Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta – uusia tapoja nähdä ennalta tuttu

VIERASBLOGGAAJANA Piia Roos Hyvää lapsuutta elävä lapsi voi hyvin. On iloa ja riemua, tekemisen meininkiä, avoimuutta ja uteliaisuutta. Lapsi kasvaa ja kehittyy, oppii uutta. Lapsi nauttii osaamisestaan ja uusista taidoistaan, on niistä ylpeä. Edellä kuvatun kaltaisena määrittyy hieman kliseisesti hyvinvoivan … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Hyvinvointi, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , | 2 kommenttia

Lattiahavaintoja

VIERASBLOGGAAJANA Tuula Stenius Miten pääsee katsomaan asioita lapsen näkökulmasta? Tässä kaksi minua oivalluttanutta menetelmää: Videoin itseäni pari päivää normaalissa arjessa lasten kanssa. Kuinka paljon lapsen puheelle on tilaa? Tuleeko lapsi kuulluksi? Itse yllätyin. Luulin kuuntelevani lapsia paljon enemmän ja olinkin … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Toimijuus ja osallisuus | Avainsanat: , , , , , , , | Yksi kommentti

Pikku-Kalle putosi lopputeksteihin

Hesarissa 6.12.2014 suurlähettiläs Bruce Oreck sanoo: suomalaisille esikouluikäisistä väitöskirjaopiskelijoihin on opetettava tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta. Tarinankertojat tarvitsevat kuulijoita ja varsinkin lasten kuunteleminen on kokemukseni mukaan vaikeaa myös jopa lasten omissa paikoissa. Olin vuosia sitten sijaisena esiopetusryhmässä yhden viikon. Päätin, että … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Lapsuus, Toimijuus ja osallisuus, Uncategorized, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , | Kommentoi

Ammattilainen, uskallatko leikkiä?

Tänään juhlitaan 25-vuotiasta Lapsen oikeuksien sopimusta ja muistutetaan lasten oikeudesta leikkiin. Tutkimuksista voi lukea, että monet lasten kanssa työskentelevät kokevat, etteivät osaa leikkiä. Sitten on niitäkin, jotka kokevat osaavansa – mutta mitähän lapset olisivat mieltä, jos sitä heiltä kysyttäisiin? ”Niille … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Kuuntelu, Lapsen oikeudet, Leikki, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , | 6 kommenttia

Lapsi kertoo, jos aikuinen pysähtyy kuuntelemaan

Jokapäiväisiin arkirutiineihini nykyisessä kotikaupungissani Brysselissä kuuluu esikoiseni haku koulubussipysäkiltä. Koulu on 10 kilometrin päässä, joten lapseni kulkee matkat koulubussilla. Aluksi olin kovin skeptinen pitkiä bussimatkoja kohtaan, mutta lapsi vakuuttaa, että matkat sujuvat hyvin. Kivoja asioita ovat muun muassa eväiden syönti … Lue loppuun

Kategoria(t): Dialogisuus, Hyvinvointi, Kuuntelu, Lapsuus, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , , , | 4 kommenttia

Kun lapsia alettiin kuunnella

Tuntuuko arki joskus rutiinien täyttämältä, pieniksi paloiksi pilkotulta palapeliltä, jonka jokapäiväiseen kokoamiseen menee kasvattajien kaikki voimat? Eräässä päiväkodissa tuntui tällaiselta. Kasvattajat olivat myös erään projektin myötä havainneet, etteivät olleet tottuneet ottamaan huomioon lasten omia näkökulmia. Tilanteeseen muutosta haluavat kasvattajat kutsuivat … Lue loppuun

Kategoria(t): Ammattikäytännöt, Dialogisuus, Hyvinvointi, Kuuntelu, Lasten näkemykset, Vuorovaikutus | Avainsanat: , , , , , , , , | 6 kommenttia