Tämä on varmasti paras näkemäni kieltokyltti ikinä*. Siinä on tartuttu asiaan, joka on aikuisten näkökulmasta aivan yhdentekevä (kuka painaa hississä nappia), mutta todennäköisesti melko lailla kaikkien pienten lasten mielestä merkityksellinen.
Emme varmaksi tiedä, miksi napin painaminen hississä tai bussissa on lapsille merkityksellistä (vai onko joku tutkinut asiaa…?). Mutta jokainen lapsen kanssa kulkenut tietää, että merkityksellistä se on. En myöskään tiedä, miksi tuo kieltokyltti on alun perin laitettu esille, mutta veikkaisin, että jos kaikki aikuiset maailmassa olisivat osanneet toimia oikein ilman kylttiä, niin sitä ei olisi tullut mieleen edes laittaa.
Kuvitelkaa maailma, jossa kaikki aikuiset aina muistaisivat kysyä, haluaako lapsi painaa nappia. Siis kaikki aikuiset – eivät vain vanhemmat, hoitajat, sosiaalityöntekijät, opettajat ja kasvattajat, vaan myös tärkeät päättäjäihmiset, kiireiset bisneshenkilöt, hajamieliset tutkijat ja ihan kaikki. Siis maailma, jossa lasten näkökulma olisi niin tärkeä, että sitä arvostettaisiin ihan toiminnan tasolla ja automaattisesti toimittaisiin sen mukaan, jos ei olisi mitään erityistä syytä olla toimimatta. (Ja sanokaahan mulle yksikin hyvä syy, miksi lapsen ei pitäisi antaa painaa sitä nappia…?)
Olen kyllä törmännyt tähän hissinappi-ilmiöön yhdessä tutkimuksessakin (Davis & Watson 2002). Siinä tutkija kuvaa tilannetta, jossa hän etnografisen tutkimuksensa kenttätyövaiheessa menee lapsen kanssa hissiin ja epähuomiossa painaa nappia. Lapsi harmistuu siitä. Onneksi tutkija tajuaa virheensä. Ja pyytää anteeksi. Lapsi kertoo, että aikuiset tekevät sitä jatkuvasti, ohittavat hänet – mutta ei se mitään, hän antaa sitten takaisin tekemällä jotain, mistä aikuiset taas eivät pidä…
Tuo yksi kohtaus Davisin ja Watsonin tutkimuksessa on hyvä muistutus siitä, että meidän aikuisten pitäisi kaikessa kommunikaatiossa ja myös lasten haastavaa käytöstä arvioidessamme muistaa aina huomioida oma osuutemme. Kasvatus- ja kuntoutusmaailma perustuvat edelleen hyvin vahvasti lapsen arvioimiseen yksilönä aivan kuin hänen toimintansa olisi meistä ja muusta ympäristöstä irrallista (Olli, Vehkakoski & Salanterä 2012, 2014) vaikka se ei ole (katso esimerkiksi Dindar 2017).
Jokainen lasten kanssa haastaviin tilanteisiin joutuva voisikin laittaa omalle seinälleen tuon hissin napin käyttökiellon, ja miettiä niissä haastaviksi muotoutuneissa kohdissa, että tuliko itse painettua vääriä nappuloita, ennen kuin tilanne meni tällaiseksi.
Johanna Olli TtM,tohtorikoulutettava Turun yliopisto, Hoitotieteen laitos Puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry s-posti:pj.lane.ry(at)gmail.com Twitter (suomeksi) Twitter (englanniksi) Oma blogi lapsista, lastenneurologisesta hoitotyöstä ja sen tutkimisesta
*Paras kyltti lukuun ottamatta tuota harmillista ylimääräistä pilkkua, joka on eksynyt erottamaan lauseenvastikkeen (kuten englannin kielessä kuuluukin tehdä, mutta ei suomen kielessä). Mutta älkäämme antako viestinnän muodon estää tärkeän sisällön huomaamista.
Lähteet:
Davis, J. & Watson, N. 2002. Countering stereotypes of Disability: Disabled Children and Resistance. In M. Corker & T. Shakespeare: Disability/postmodernity: embodying disability theory, 159-174. Continuum. London.
Dindar, Katja. 2017. Researching social interaction in autism: Shifting the focus from ’within individuals’ to ’in interaction’. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Education, Humanities, and Theology, no 106. University of Eastern Finland. Joensuu. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2549-7/
Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2012. Facilitating and hindering factors in the realization of disabled children’s agency in institutional contexts. Disability & Society 27(6),793-807.
(Suomenkielinen lyhennetty ja muokattu versio artikkelista (Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen) on julkaistu Nuorten elinolot -vuosikirjassa 2014)
Olli, J., Vehkakoski, T. & Salanterä, S. 2014. The habilitation nursing of children with developmental disabilities—beyond traditional nursing practices and principles? International Journal of Qualitative Studies on Health and Well-being 2014, 9: 23106.
Lapsinäkökulma 
Tuo on hyvä muistutus! Kun luin kyltin, tuli kyllä hymy huulille. Lapsen näkökulma on usein yllättävän vieras meille aikuisille.
PS: Kyltin alkuperä on varmasti vanhoissa hissikylteissä, joissa luki: ”Alle 12v ei saa yksin käyttää hissiä!” Tosin yleensä teksti oli korjattu: ”Kalle 12v ei saa yksin käyttää hissiä!” Muistan miten pelotti kun alaikäisenä uskalsin joskus hiljaiseen aikaan mennä yksin hissin – aina jännitti, jäisinkö kiinni.
TykkääTykkää
On tosiaan aika erilainen kieltokyltti tuo kuin ne vanhan ajan kyltit 🙂 (Yli)suojelusta osallisuuden suuntaan ollaan menossa, ja hyvä niin, vaikka molemmat pitäisi tietysti muistaa eikä mennä äärestä toiseen.
TykkääTykkää
Niinpä!
TykkääTykkää
Hienosti konkretisoit, kuinka tietämättömästi aikuiset katsovat maailmaa aikuisen silmin lasten näkökulman jäädessä jalkoihin. Jäin pohtimaan, että miksiköhän tuo hissin napin painaminen on niin merkityksellistä lapselle? Olisiko siinä se kontrollin tunne, kun kone liikahtaa käyntiin napin painamisen jälkeen? Pienikin lapsi voi liikuttaa suurta hissi-koneistoa, aika makeeta!
TykkääTykkää
Näin mäkin olen sen järkeillyt, kun siinä on niin konkreettinen se syy-seuraussuhde, että pienikin lapsi sen ymmärtää, että pienestä napista seuraa isoja asioita (välittömästi). Ehkä ne nappien painallukset (myös bussissa ja kaupan hedelmävaa’alla) ovat myös lapsen silmissä vähän sellaisia aikuismaisia ”oikeita” hommia, joita on hieno päästä tekemään, mutta joitain ei yleensä ilman aikuisen läsnäoloa pääse. Ihan pienimmät lapsethan nauttivat myös lelujen nappuloista, joiden painamisesta kuuluu ääni tai tapahtuu jotain muuta.
TykkääTykkää
Olisi kiinnostavaa tietoo, mitä lapset tähän vastaavat.
TykkääTykkää
Niin olisi. Ja voisihan sitä kysyä. Paitsi että mehän tutkimustenkin perusteella tiedetään, ettei kysyminen aina ole paras keino saada tietoa lasten ajattelusta. Ja oikeastaan mä myös ajattelen, ettei aina tarvitse tietää syitä. Voisi riittää, että ottaa asian sellaisena kuin se on. Voisi hyväksyä, että tämä hissin napin painaminen on lapselle tärkeää, ja minä kunnioitan sitä, vaikken tiedä miksi se hänelle on tärkeää.
TykkääTykkää
Muita vastaavia juttuja on punnitseminen kaupassa ja hintalapun kiinnitys pussiin, ovikellon soittaminen, liikkuvissa ja pyörivissä tuoleissa liikkuminen ja pyöriminen ja sängyllä pomppiminen; joita lapset saisivat aina niin halutessaan minun mielestäni tehdä.
TykkääTykkää
Aikuisilla on tietysti monia syitä estää lapsia tekemästä mitä he haluavat. Näissä nappien painamisissa se usein on varmaan se, ettei vain tajuta / muisteta, että se on lapselle tärkeää, mutta monissa muissa sitten ehkä se, että aikuisella on mielessään ”ainoa oikea” tapa, jolla asia kuuluisi tehdä. Siihen aikuisen mielestä oikeaan tapaan liittyvät usein turvallisuuskysymykset. Jotka kuitenkin saattavat olla aivan turhaa hätävarjelun liioittelua, mikä tuli hyvin esille esimerkiksi tutkimuksessa ”Leikkien ajateltu, piirtäen tehty – esikoululaiset leikkipuistoa suunnittelemassa” (Kuusisto-Arponen Anna-Kaisa & Laine Markus kirjassa Visuaaliset menetelmät lapsuuden- ja nuorisotutkimuksessa 2015) . Siinä aikuiset keskeyttivät ja uudelleen järjestelivät (ja lasten näkökulmasta siis pilasivat) lasten keksimän hauskan kierimisleikin, koska se näytti vaaralliselta. Tarkasta videoanalyysista näkyi kuitenkin jälkeenpäin, että lapset kykenivät itse huolehtimaan siitä, ettei vaaratilanteita tullut; he ajoittivat itse taitavasti kierimisensä jne.
Aikuisille tarvittaisiin siis ehkä myös muita kylttejä kuin tuo hissikyltti. Olisko ehdotuksia?
TykkääTykkää
Miten vasta nyt havahduin tähän postaukseen! Ja ajatella, että samoihin aikoihin tämän kirjoituksen julkaisun kanssa kerroin (pilke silmäkulmassa) eräässä konferenssissa tutkijakollegoille, miten mukavaa vaihtelua on, kun konferenssireissuilla pääsee itse painamaan hissin nappia! Muuten meidän lapsi neljä vee auliisti huolehtii siitä hommasta, ja mikäpä siinä. Myös esim. kahvinkeittimen päälle napsauttamisen hän on ottanut vastuualueekseen. Tämä on oikeasti tärkeä juttu lapsille. Ilahduttavaa, että tuon kyltin laatijat ovat huomanneet napin painamisen merkityksen!
TykkääTykkää