Tänään juhlitaan 25-vuotiasta Lapsen oikeuksien sopimusta ja muistutetaan lasten oikeudesta leikkiin. Tutkimuksista voi lukea, että monet lasten kanssa työskentelevät kokevat, etteivät osaa leikkiä. Sitten on niitäkin, jotka kokevat osaavansa – mutta mitähän lapset olisivat mieltä, jos sitä heiltä kysyttäisiin?
”Niille (aikuisille) vois pitää leikkitunteja, niinku leikkioppitunteja” – tyttö, 5v
”Lasten pitää opettaa, koska aikuisilla ei ole mielikuvitusta.” – tyttö, 6v
Nämä olivat lainauksia ”Liputuspäivä on kaikille tärkeille ihmisille”-bloggauksesta. Minä kuitenkin arvelen, ettei kyse ole niinkään osaamisesta kuin uskalluksesta. Kasvatuksen, opetuksen, hoitamisen ja muiden lapsialojen ammattilaisista suurin osa on kasvanut kulttuuriin, jossa aikuisen tehtävänä on tietää lapsen puolesta ja hallita lasta ja tilanteita.
Silloin leikkimisestäkin tulee helposti leikittämistä, jossa aikuinen pysyy hallitsijana ja kyselijänä, joka kysymyksillään yrittää saada lasta tiettyyn suuntaan ja samalla pitää itsensä ulkopuolisena leikistä. Tällaisia havaintoja oli tehnyt eräs tutkija varhaiskasvatusta tutkiessaan (Lobman 2006). Mutta hän löysi myös reagoivaa kuuntelua, jossa ammattilainen uskalsi heittäytyä leikkiin, vaikkei voinut tietää, minne se johtaisi. Silloin leikistä tuli aidosti vastavuoroista vuoropuhelua ja toimintaa, jossa lapsi ja aikuinen yhdessä loivat jotain, mikä oli suurempaa kuin mihin kumpikaan olisi yksin pystynyt.
Tällaiseen rohkeuteen haluan haastaa sinut. Se on nimittäin hyödyllistä sekä lapselle että sinulle. Lapsella on siihen myös oikeus – oikeus tulla kuulluksi. Ja lisäksi se on hauskaa! Molemmille!
P.S. Muistakaa vetää tänään 20.11. lippu salkoon lapsen oikeuksien kunniaksi! Se on tänä vuonna erityisen tärkeää – täältä voitte lukea, miksi. Jos leikki hoitotyössä kiinnostaa, kannattaa lukea tämä.
Lähde: Lobman, Carrie L. 2006. Improvisation: An analytic tool for examining teacher-child interactions in the early childhood classroom. Early childhood research quarterly 21, 455-470.
Lapsinäkökulma 
Tänään seurakuntaopiston pihalla olivat päiväkoti Satakielen lapset ja aikuiset. Leikimme yhdessä kaksi leikkiä ja nostimme lipun salkoon. Oli hauskaa seurata, kun lapset seurasivat juhlallisessa asennossa lipun nostoa. Kun se sitten oli ylhäällä, he hyppivät ilosta. Hyvä perinne on kehittymässä Lasten Oikeuksien Päivästä.
TykkääTykkää
Mukava kuulla! Olis hienoa, jos lapsen oikeuksien päivä olisi valtakunnallinen juhlapäivä sikälikin, että se olisi virallinen liputuspäivä. Siihen voi nyt vaikuttaa! Sisäministeriö pohtii asiaa tämän (ja viime) vuoden kokemusten perusteella, joten nyt on oikea hetki toimia: liputtaa, saada muutkin liputtamaan, pitää asiasta meteliä somessa JA vastata Sisäministeriön Ota kantaa-kyselyyn! Linkki (sekä muutakin asiaa aiheesta) löytyy toisesta bloggauksestani: http://lastentahden.blogspot.fi/2014/11/liputa-lasten-oikeuksien-puolesta.html
TykkääTykkää
Sisäministeriön kyselyyn voi muuten vastata 12.12.2014 asti, eli jos ette ole vielä käyneet kannattamassa lapsen oikeuksien liputusta, niin käykäähän! Eilen näkyi ihan liian vähän lippuja liehumassa – ”koska liputamme vain virallisina liputuspäivinä”, sanottiin eräässä koulussakin perusteluksi. Niin vähän lapsia ja heidän oikeuksiaan arvoistetaan!
TykkääTykkää
Paluuviite: Kohti kuuntelemisen kulttuuria | Lapsinäkökulma
Seija Kitula kirjoittaa:
Minä olin sellainen äiti, joka olin lasteni leikeissä mukana, niin kauan kuin he leikkivät. Monesti mietin, koska niin harvat äidit ja isät näyttivät leikkivän lastensa kanssa, että johtuikohan leikkisyyteni tarpeesta täyttää lapsuuteni leikkivajetta? Oliko se itsekästä? Minulla on edelleenkin tarve leikkiä, mutta sitä on vaikea harrastaa, kun omat lapset ovat jo täysi-ikäisiä. Aikuinen voi rehkiä monissa urheilulajeissa, joogata, opetella ties mitä, maalata posliinia jne. Mutta aikuinen ei voi mennä juuri minnekään kerran viikossa leikkimään. Teatterilaisille se on onneksi mahdollista. Siksi pidän harrastajateatterien toimintaa tosi tärkeänä ja itsekin olen liittynyt yhteen ryhmään. Lasteni äitinä leikkiminen lasteni kanssa ei koskaan tuntunut vaikealta. Pujahdin tosi helposti leikin maailmaan. Se mitä lapset jaksavat äitiydessäni aina yhä edelleen kehua on se, että olin hauska, kekseliäs ja mielikuvituksekas äiti, hyvä leikkijä. Monessa muussa suhteessa en ole ollut ihanteellinen äiti, mutta onneksi mm. oma äitini ja lasten isä korvasivat näitä puutteita. Omasta isästäni minulla on leikkimuistoja. Hän kertoi juttuja matkoistaan Villissä Lännessä Ameriikassa ja seikkailuistaan Afrikan viidakoissa. Hän osasi puhua aivan oikeaa siansaksaakin. Isä kontti kanssani pitkin lattiaa ja karjui kuin leijona. Hänen kanssaan hiihdin Satumetsässä. Miten rakkaita muistoja ja miten rakas isä Astrid Lindgren oli ainakin leikkivä äiti. Hän itse ja hänen tyttärensä sekä poikansa ovat kertoneet siitä. Opettaja ja kirjailija Harri Tapper on sanonut, että hän pystyy silmänräpäyksessä muuttumaan 5-vuotiaaksi. Se on hänelle täysin luonnollista. Itse olen huomannut, että lapset, jotka eivät ole tottuneet leikkivään aikuiseen saattavat vierastaa sitä. En puhu nyt aivan pienistä lapsista, vaan sellaisista 5-7 -vuotiaista. Tällainen lapsi nähtävästi pelästyy aikuisen käytöstä ja hän haluaa palauttaa aikuisen tottumaansa aikuisen rooliin. Tällainen lapsi itse ryhtyy hyvin järkeviksi: – Eivät nuo ole merenneidon hiuksia, vaan levää. Ei luudalla kukaan voi lentää, sillä lakaistaan. Noitia ei ole olemassa ja Harry Potter on satua… jne. Muistan, kun tyttäreni Vilma oli ekaluokkalainen, niin hän kertoi minulle keskustelustaan kahden kaverinsa kanssa. He olivat puhuneet siitä mihin kukin uskoo. Toinen ystävättäristä uskoi Jumalaan ja menninkäisiin, mutta ei joulupukkiin. Toinen ystävättäristä uskoi vain Jumalaan. Vilma sanoi uskovansa kaikkiin kolmeen ja kysyi kuka heistä on oikeassa, Turvauduin viekkauteen ja sanoin, että kaikki olivat omalla tavallaan oikeassa, koska kyseessä olivat uskon asiat. Luokanopettajan työssäni minulle kävi niin, etten käyttänyt leikkimiskykyäni juuri koskaan. Opettaminen ja kasvattaminen aivan jäykisti minut. Leikki ei jotenkin sopinut kouluun ja opettajan rooliin. Vain erilaisiin juhliin tehtäessä esityksiä leikkimiskykyni ja mielikuvitukseni elpyi, mutta muuten olin hyvinkin ”järkevä” opettaja. Järkevänä oleminen oli väsyttävää ja kuihduttavaa.
TykkääTykkää
Paluuviite: Kuka tarvitsee leikkiä? | Koko Suomi leikkii