Sirkuselämää

Liisa Karlssonin individualismia ja yhteisönäkökulmaa käsittelevä blogikirjoitus 5.12.2016 saa minut pohtimaan yhteisöllisyyttä, aikuisen auktoriteettia, kunnioitusta ja vastavuoroisuutta harrastustoiminnassa viimeviikkoisen kokemukseni kautta.

Sirkuskoulun joulujuhlassa tunnelma on katossa. Sali on täynnä harrastajien sisaruksia, vanhempia, isovanhempia, lapsia ja puolisoita. Nuorimmat esiintyjät ovat kolmevuotiaita perheryhmäläisiä. Vanhimmat harjoittelevat aikuisten ryhmässä. Osa esiintyjistä on estradilla ensimmäistä kertaa. Osalla on jo enemmän esiintymiskokemusta. Iloinen musiikki vie esityksiä eteenpäin. Jokaisen tempun jälkeen taputetaan. Sen sirkusopettaja opetti jo ensimmäisessä näytöksessä. Esiintyjät ovat edistyneet hurjasti muutamassa vuodessa. Silti aina joku ei pääse kiipeämään kaverin selkään, vanne ei lähde pyörimään tai tasapainoilu rullan päällä ei onnistu. Jokainen ryhmä on valinnut itse temppunsa ja tehnyt oman esityksensä. Sirkusopettaja on ollut apuna ja luonut pienistä esityksistä yleisön ilohermoja kutkuttelevia kokonaisuuksia. On akrobatiaa, pariakrobatiaa, pyramideja, klovneriaa, vanteita, palloja, huiveja, tramppa, diaboloja, flower stickejä, rolabolia ja taikuutta.

Nuoret taikurit esittävät numeronsa lavalla yksin head-set mikrofoni päässään. Erilaisia välineitä on esityksissä paljon ja tempun eri vaiheiden oikealla ajoituksella on suuri merkitys. Esityksiä on harjoiteltu koko syksy, mutta joku voi silti mennä pieleen. Noin kymmenenvuotias taikuri hauskuuttaa yleisöä mukavilla sanakäänteillä. Hän ottaa esitykseensä mukaan pari pientä avustajaa ja jossain vaiheessa temppua narut menevät sekaisin. Taikurin pitäisi päästä kävelemään narun läpi, mutta solmu on kiinni ja pysyy. Taikuri on narujen keskellä, huomaa epäonnistuneensa ja kävelee lavalta pois. Sivusta seuraava voi nähdä kuinka pää painuu käsiin ja itku valtaa mielen. Temppu on ollut kokonaisuudessaan hieno. Yleisö on seurannut esitystä herkeämättä. Epäonnistuminen tempun lopussa ei latista temppua vaan yleisö osoittaa taputuksin suosiotaan nuorelle taikurille.

Taikuriopettaja ottaa lapsen itkun vastaan. Sirkusopettaja juoksee lavan poikki lapsen luokse. Yleisö taputtaa sinnikkäästi. Taputuksessa ei kuulu ivaa, ympärillä kukaan lapsista ei sano, että temppu meni pilalle, kukaan ei naura. Taputus on myötätuntoista ja kannustavaa. Monen yleisössä istuvan aikuisen silmissä vilistävät ehkä omat lapsuudenkokemukset, joissa on tuntenut häpeää tai epäonnistumista. Moni miettii, miltä tuosta lapsesta tuntuu juuri nyt? Voiko epäonnistuneen tempun pettymyksestä selvitä yksin? Voiko taikuriopettaja määrätä esiintyjän takaisin yleisön eteen kumartamaan? Sirkusopettaja heittää lavalla pari kärrynpyörää ja kannustaa yleisöä jatkamaan taputusta. Taputuksesta kuuluu viesti: me olemme täällä yhdessä, me kannustamme sinua, kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, epäonnistuminen ei pilaa esitystä. Sivuverhoissa käydään tapahtunutta läpi, keskustellaan, kuunnellaan ja kannustetaan. Aika salissa on pysähtynyt.

Ja mitä tapahtuu? Nuori taikuri kävelee takaisin lavalle narujensa ja huiviensa kanssa. Hän ei tule kiittämään. Hän tulee esittämään temppunsa uudelleen. Taikuriopettaja ja apuopettaja tulevat lapsen mukana. He toimivat avustajina esityksessä. Yleisö taputtaa vielä lujemmin. Valtaisa aplodimyrsky valtaa esiintymissalin tempun lopussa. Temppu onnistuu ja taikurin huulilla on leveä hymy. Täällä ei tarvitse pärjätä yksin. Yhteisö luo turvaa.

sirkuskuva

Lämmintä joulun odotusta kaikille blogin lukijoille!

 

Elina Weckström

tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto

Tietoja Elina Weckström

Kiinnostuksenkohteitani ovat osallisuuden toimintakulttuuri ja siihen liittyvä ihmisten välinen dialogi. Vuorovaikutusta tarkasteltaessa minua kiinnostavat erityisesti ihmisten tapa kohdata toiset ja luoda vastavuoroista toimintaa. Olen koulutukseltani varhaiskasvatuksen opettaja ja kasvatustieteen maisteri. Teen väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon. Työskentelen Touhulassa laatu- ja varhaiskasvatusjohtajana. Lisäksi toimin kouluttajana ja luennoitsijana. Somessa löydät minut seuraavasti: @elina_weckstrom www.linkedin.com/in/elinaw https://lapsinakokulma.wordpress.com/author/elinaweckstrom/
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Sirkuselämää

  1. Sanna Spisak sanoo:

    Lämmin kiitos tämän herkistävän hetken jakamisesta! Yhteisöissä todellakin on valtava yksilöä kohottava voima.

    Tykkää

  2. johannaolli sanoo:

    Tosi koskettava kertomus. Kunpa kaikki lapset voisivatkin saada kokea tämän yhteisöissään – harrastuksissa, kouluissa ja kodeissa. Silloin me todella saataisiin myös Suomi nousuun, kun kenenkään ei tarvisi jäädä yksin. Eräs sotaveteraanihan sanoi kansakoulun olleen se voima, joka sai pienen Suomen pärjäämään valtavan isoa vihollista vastaan, kun kansakoulussa ”kaikki kasvoivat yhteen”. Sellaiseen kouluun ja yhteisöihin meidän kaikkien pitäisi panostaa!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s