Kulunut vuosi on haastanut itseäni varhaiskasvatuksen opettajana siirryttyäni eskareilta työskentelemään päiväkodin pienimpien, 1-3-vuotiaiden, ryhmään. Vaikka muutos piti sisällään muutakin, ennen kaikkea vuosi on asettanut uudenlaisia haasteita lasten toiveiden ja ajatusten tavoittamiselle. Kuten Lattiahavaintoja kirjoituksessa todetaan, on aikuisen oltava herkkänä lapsen toiveille, sillä usein pieni lapsi ei vielä osaa sanottaa tarpeitaan. Entä minkä verran päiväkodin pienimmät lapset saavat vaikuttaa arkeensa ryhmässä? Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi kuitenkin näkyä lapsen osallisuus (Vlasov ym., 2018).
Lapsilta voidaan kerätä tietoa kahdella tavalla. Tietoa voidaan kerätä epäsuorasti esimerkiksi vanhempien tai työntekijöiden havaintojen avulla tai suorasti lapsilta itseltään esimerkiksi sadutuksen, jutusteluiden, haastatteluiden, valokuvauksen, piirustusten tai muiden tuotosten avulla. (Vlasov ym., 2018.) Erityisesti pienten lasten kohdalla tieto on kielen vielä puuttuessa usein epäsuoraa, vanhempien kautta sekä ryhmän aikuisten havainnoinnin kautta tuotettua. Aiemmin on kuitenkin huomattu, että lasten osallistumiseen varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin vaikuttaa paljolti lasten keskustelutaidot ja tietoa kerätäänkin erityisesti suullisesti, erilaisten lasten kokousten, haastatteluiden ja keskusteluiden avulla. Tämä asettaa sikäli lapsia eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla lapsilla ei ole yhtäläiset valmiudet kielelliseen ilmaisuun. (Repo ym., 2019.) Miten tällöin käy pienimpien lasten osallistumiselle?
Lapsilta saadaankin tietoa parhaimmillaan monien kanavien kautta. Toisinaan lopputulosta tärkeämpää saattaa olla kokemus osallistumisesta. Ryhmämme kolmevuotiaat näyttivät alkusyksystä kuvin, millaisista asioista he päiväkodissa pitävät sekä millaiset asiat he kokevat arjessa ikäviksi (viereinen kuva). Tehtävä oli lapsista hauska ja myös ryhmämme nuorimmat halusivat päästä kokeilemaan ja kuvia tutkimaan. Alla olevassa kuvassa kaksivuotias halusi täyttää oman taulun ja ottaa kaikki saatavilla olevat kuvakortit mukaan. Hän oli mitä tyytyväisin asettelemaansa lopputulokseen ja sai lopuksi poseerata valmiin taulunsa vieressä. Taltioimme tämän kuvan lapsen kasvun kansioon, vaikka lapsi ei vielä ymmärtänytkään, mitä itseasiassa kuvien avulla pohdimme ryhmän vanhimpien lasten kanssa.
Mutta saavatko päiväkodin pienimmät vaikuttaa arkeensa? Oman kokemukseni mukaan tämän suhteen olisi vielä paljon päiväkodeissa tehtävissä. Päiväkotiarki on täynnä asioita, joista aikuiset, usein syystäkin, päättävät. Kuitenkin arkeen mahtuu valtavasti asioita ja tilanteita, joihin myös lapset voisivat enemmän vaikuttaa. Entä kysymisen jälkeen – onko lasten näkemyksillä aidosti vaikutusta arkeen?
Lasten äänen ja näkökulman tavoittaminen päiväkodin arjessa haastaa meitä aikuisia ja vaatii usein peiliin katsomista, mutta aivan erityisesti se haastaa pienimpien kanssa työskenteleviä aikuisia. Miten saada tietoa kaksivuotiaalta? Entä yksivuotiaalta? Tiedon saaminen vaatii lasten tuntemista, mutta myös aikaa, tilaa ja avointa mieltä, ehkä jopa omien asenteiden muutosta. Se vaatii aikuiselta erityistä herkkyyttä mutta ollessa herkkänä kuulemaan, lapset kyllä osoittavat, mikä heille arjessa on tärkeää.
Lue myös:
Toteutuuko yksilöllisyys lepohetkillä?
Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta – uusia tapoja nähdä ennalta tuttu
Lähteet:
Repo, L., Paananen, M., Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen M-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. (2019). Varhaiskasvatuksen laatu arjessa – Varhaiskasvatussuunnitelmien toteutuminen päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. https://karvi.fi/app/uploads/2019/09/KARVI_1519.pdf
Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, K., Mattila, V., Nukarinen, T. Parrila, S. & Sulonen, H. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_2418.pdf
Lapsinäkökulma 
Hienoa, Antonina, että tartuit tähän aiheeseen, ja mahtavaa, että olette käyttäneet kuvia lasten näkökulmien tavoittelemiseen!
Jäin miettimään tiedonkeräämisen jaottelua epäsuoraksi ja suoraksi. Itse ajattelisin, että epäsuoraa tiedonkeruu on silloin, kun aikuinen kysyy toiselta aikuiselta, joka sitten kertoo mitä arvelee lapsen ajattelevan. Sen sijaan lapsen havainnointi hänen näkökulmansa etsimisen tarkoituksessa on mielestäni yhtä suoraa kuin symboleihin (kuviin, puheeseen tms.) perustuva tiedonkeruu. Me vain olemme tottuneet siihen, että symboleihin perustuvasta viestinnästä tekemämme tulkinnat ovat enemmän totta kuin olemuskieleen tai toimintaan perustuvat tulkinnat. Mielestäni ilman symboleihin perustuvaa kieltäkin lapsi pystyy ilmaisemaan hyvin suoraan mielipiteensä monista asioista – eri asia sitten, osaammeko me niitä mielipiteitä kuunnella (ja katsella ja tunnustella jne.). Olen kirjoittanut aiheesta muun muassa täällä: http://lastentahden.blogspot.com/2017/06/miten-kuuntelen-puhumatonta-lasta.html
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei Johanna,
Ja kiitos kommentistasi sekä hyvästä blogivinkistä. Jäin pohtimaan asiaa ja olet oikeassa, tokihan kyse on tällöin suorasta tiedon saamisesta lapselta: Vaikka havainnot ovat aikuisen tekemiä, tulee tieto lapselta. Ja yhtä oikein (tai väärin!) aikuinen voi tulkita niin esimerkiksi lapsen kielellistä kommunikointia kuin havaintojaan lapsen tekemisestä tai toimimisesta. Hyvä huomio, joka antaa ajattelemisen aihetta!
TykkääLiked by 1 henkilö
On tätä teemaa tullut pohdittua, kun tutkii pieniä ja sellaisiakin lapsia, jotka eivät kommunikoi puheella. En tiedä, mistä se johtuu, mutta vaikuttaa siltä, että vauvojen sanatonta kommunikaatiota me aikuiset kuuntelemme aika hyvinkin, mutta isompien lasten kohdalla meinaamme sen kuuntelun unohtaa. (Jos jostakusta kuulostaa tutulta pohdinnalta, niin aiemmin olen kirjoittanut tästä täällä: http://lastentahden.blogspot.com/2016/11/puhumattoman-lapsen-osallisuus.html)
TykkääLiked by 1 henkilö
Totta, tämä on asia johon tulisi päiväkodissa ja lasten kanssa työskennnellessä kiinnittää huomiota, myös vanhempien lasten kohdalla.
TykkääLiked by 1 henkilö