― Isi! Sä olisit tän ritaripalvelija ja mä sellanen yksinäinen kuningas. Surullinen, joka istuu yksin valtaistuimella,
huusi poikani metsän reunasta. Ja siitä kaikki alkoi, kaksi vuotta sitten, kun Elias päätti esittää keksimäänsä hahmoa Suklaavuorten kuningas. Kehitimme ajatusta iltasatumaisesti, kunnes muut kivat leikit jättivät kuninkaan taka-alalle pojan mielessä. Vasta vuoden päästä, tutustuttuani sadutukseen, lähdimme työstämään Eliaksen ajatusta uudelleen.
― Sadutus on kaiken ikäisten – erityisesti lasten – kuuntelua ja osallisuutta korostava työväline. Se on narratiivinen menetelmä, jossa vapaasti soljuva kertomus, uusi satu tai tarina syntyy kertojan ja saduttajan välillä. Menetelmä antaa läheisyyden ja turvallisuuden tunteen, kutsuu puhumaan ja kohtaamaan. Sadutus mahdollistaa niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin osallisuuden ja ehkäisee syrjäytymistä. Ideana on antaa lapselle tai muulle kertojalle mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan, sillä jokaisen ihmisen ajatukset ovat arvokkaita ja niitä on syytä kuunnella. (ks. tarkemmin esim.: Sadutus – avain osallisuuden toimintakulttuuriin. Karlsson, L. 2014.)
Lapset kertovat ja toimivat ry.
Kerro satu (tai tarina).
Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot.
Lopuksi luen tarinasi
ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat.
Ja tuolla ohjeella mentiin; ensimmäinen Eliaksen kertoma versio menee näin:
”Olipa kerran suklaavuorten kuningas, joka oli yksin. Kuninkaalla oli musta viittapuku. Hän tykkäsi paljon suklaasta. Maassa oli suklaaritareita, suklaavuorten ritareita. Ja siellä oli suklaavuorten koiria, jotka haukkuivat, jos suklaavuorten rosvot tulivat sisään. Siellä oli linna, suklaavuorten linna, jossa kuningas asui. Kuningas löysi sitten kirsikkamaan. Ja kirsikkasaarten maan, josta hän löysi kirsikkasaarten prinsessan. Ja he menivät naimisiin. Suklaavuorten kuningas asui kirsikkasaarten prinsessan kanssa ja he olivat onnellisia.”
Muutaman päivän tauon jälkeen palasimme tarinan pariin, luin tekstin Eliakselle ja hän sai tehdä siihen haluamiaan muutoksia. Satu kasvoi sieltä täältä:
”Olipa kerran suklaavuorten kuningas, joka oli yksin. Kuninkaalla oli musta viittapuku. Hän tykkäsi paljon suklaasta. Maassa oli suklaaritareita, suklaavuorten ritareita. Ja siellä oli suklaavuorten koiria, jotka haukkuivat, jos suklaavuorten rosvot tulivat sisään. Siellä oli linna, suklaavuorten linna, jossa kuningas asui. Linna oli sisältä suklainen ja suklaan värinen ja siellä oli suklaahyllyjä. Siellä suklaavuorten kuninkaan linnassa oli kivan näköistä ja oli suklaata paljon. Siellä oli myös suklaasauna, johon saatiin kuumaa ilmaa, kun oli kylmä. Sauna toimi suklaalla. Oli valtaistuin ja valtakeppi, jolla kuningas loitsi, jos tuli varkaita sisään ja sitten ritarit hoiteli ne. Sitten suklaavuorten kuningas päätti lähteä uuteen maahan ja löytää myös tyttöystävän. Hän otti yhden suklaapalan mukaan. Skud ja Helmi menivät naimisiin. Kuningas lauloi häissä: – Zubididappi-dabaduu-zubiddidappi-dabaduu. Kuningas löysi sitten kirsikkamaan. Ja kirsikkasaarten maan, josta hän löysi kirsikkasaarten prinsessan. He näkevät laitumella, jossa on hiiriä, kissoja ja heppoja, kuningas hoitaa peltoa. Prinsessa on laittamassa ruokaa. Ja he menivät naimisiin. Suklaavuorten kuningas asui kirsikkasaarten prinsessan kanssa ja he olivat onnellisia. Perjantaina kuningas tuli käymään Suklaavuorella. Ja sitten hän palasi taas tiistaina kirsikkasaarten prinsessan luo. Sitten suklaavuorten kuninkaalla ja kirsikkasaarten prinsessalla oli ruoka-aika. He söivät keitettyä kananmunaa, sämpylää ja maitoa. Ruoka-ajan jälkeen he menivät kauppaan ja ostivat kirsikoita ja suklaata.”
Kun satu vaikutti Eliaksen mielestä hyvältä, hän täydensi sitä kuvin. Silloin mukaan pääsivät hiekkarannan merirosvot, mustekala, hai, merikotka ja tonttuapina, joka eläisi kivihirviön kädessä. Tarina oli valmis, eikä riemulla ollut rajoja!
Suklaavuorten ritari. (askartelutyö, Elias 6.v.)
Kohti kirjaa
Sain luvan muokata tekstiä ja tehdä sinne lisäyksiä, kun Elias oli tyytyväinen (ehkä jo kyllästynytkin?) tarinaansa. Tämä editointivaihe erottaakin teoksen puhtaasta sadutuksesta. Hyväksytin kuitenkin kaikki tekemäni muokkaukset, jotta lapsen ääni ei hukkuisi matkan varrella. Elias teki myös muutamia hyviä havaintoja ja korjausehdotuksia, jotka otin ilolla vastaan. Kuvittajakin pääsi töihin, kun käsikirjoitus saatiin valmiiksi. Elias ja kuvittaja pitivät myös oman neuvottelunsa kirjan tyyliin liittyen – erityisesti kuningas etsi pitkään muotoaan.
― Isi, mä en jaksa enää puhua
Niin. Tuo lausahdus tuli Eliaksen suusta kesken aiemman iltasatutarinoinnin. Olin unohtanut demokraattisen vuorovaikutuksen rajat. Anteeksi. Olimme juuri höpötelleet Hiiri Hipsulasta, Hapsiaisista, Mönniäisistä, kalasopasta ja kissoista, mutta liian pitkään. Onkin tärkeää tarkkailla ja tiedostaa mikä lapsen olotila on, sillä aina ei synny tarinaa. Silloin ajan voi käyttää johonkin muuhun mukavaan. Painostaa ei saa.
Mitä jäi takataskuun?
Tarinoissa on voimaa, myyttistä voimaa, josta lapset ammentavat uppotuessaan mielikuvitusmaailmaansa. Innostuinkin lasten rajattomasta mielikuvituksesta niin paljon, että kirjoitan edelleen lastenkirjoja yhdessä poikani kanssa. Lisäksi ryhdyin tutkimaan lasten hyvinvoinnin tukemista (ohj. prof. Liisa Karlsson). Pyrkimyksenä on vahvistaa (erityis)oppilaiden narratiivista kehystä ja demokraattista osallisuutta. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on sadutusmenetelmän toimivuus. Tästä lisää ensi kerralla.
– Defining the self through myth…is psychosocial quest.
McAdams, D. 2003.
Timo Hirvonen, KM, erityisopettaja
Jatko-opiskelija, Helsingin yliopisto
Tuusulanjärven viikkouutiset 13.04.2014. Sanna Sarenius.
Lapsinäkökulma 
Kiva juttu. Sekin, että ei saa innostua liikaa vaan kuunnella lapsen fiiliksiä. Olisi kiva kuulla lisää, mitä Timo tutkii.
Sadutus on ihmeellisen hieno juttu. Lähihoitajaopiskelijat tekivät tiistaina lasten kanssa käsinuket ja seuraavana päivänä he tekivät sadun niin, että lapset kertoivat. Sitten sadut esitettiin. Aikaa tarvittiin vähän ja kaikki lapset olivat innokkaasti mukana. Jokainen sai sanoa. Ennen vanhaan opiskelijat menivät näyttelemään lapsille. No, olihan siinäkin oma hohtonsa, mutta kyllä lasten omat jutut ovat verrattomia.
TykkääLiked by 3 people
Minullekin kolahti tuo kohta, missä aikuinen kuunteluinnossaan meinasi lipsahtaa ylikuuntelun puolelle, jossa dominoi ehkä aikuisen oma halu keskustella niistä asioista, mitkä ovat lapselle tärkeitä (tai mitkä aikuinen kuvittelee lapselle tärkeiksi). Hyvä tarkoitus, huono toteutus (paitsi tässä tapauksessa, kun aikuinen osasi ja tajusi perääntyä). Niinhän se on, että mitä tahansa hyviäkin välineitä (kuten vaikka sadutusta) voidaan käyttää myös huonosti, jos hukkuu se alkuperäinen idea. Sadutus voi muuttua sadustukseksi – painostamalla kerrotuttamiseksi.
”Ennen vanhaan opiskelijat menivät näyttelemään lapsille” – niin me tosiaan lastensairaanhoitajaopiskelijoinakin tehtiin. Ei varmasti käynyt mielessäkään, että olisi laitettu lapset tekemään itse. Onneksi ajat ja keinot muuttuvat. Mukava kuulla näitä Tuulan esimerkkejä tämän päivän koulutusmaailmasta!
TykkääLiked by 2 people
Kiitos kommenteista!
Tuula, olen samaa mieltä. Kun lapset osallistuvat oman toimintansa suunnittelemiseen ja kehittämiseen, saavat hieman valinnanvapautta ja luovuudelle annetaan tilaa, tulee kokemuksista elämyksiä. Elämysten synnyttämä muistijälki on puolestaan kattavampi ja rakentavampi, kuin passiivisessa roolissa olisi.
Tarkoituksenani on tutkia lasten hyvinvoinnin tukemista kehittämällä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen piirissä olevien lasten opetusta vahvistamalla alakouluikäisten oppilaiden narratiivista kehystä. Tutkimuksella pyritään kehittämään yksilö-, pienryhmä- ja samanaikaisopetusta, arviointivälineitä ja tutkimaan sadutuksen kerronnallisuuden sekä demokraattisen vuorovaikutuksen merkitystä lasten hyvinvoinnille. Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat sadutusmenetelmän toimivuus, lasten sosioemotionaalinen hyvinvointi ja -kompetenssi, oppilaiden itsetunto, prososiaalisen vuorovaikutuksen vahvistaminen sekä niiden mittaaminen ja arviointi. Tutkimusorientaatio on narratiivis-etnografinen. Lisäksi tutkimuksessa käytetään soveltuvaa psyko- ja sosiometriikkaa. Teen työn osana omaa erityisopettajan työtäni, joten tutkimuskohteen muodostaa opettamani oppilaat. Tutkimus on aivan alkumetreillä, nyt syyskaudella aloitan ensimmäisen aineiston keräämisen.
Ja niinhän se on, Johanna. Hyväkin tarkoitus voi muuttua painostamisen kautta joksikin aivan muuksi. Siinä voidaan vahingossa luoda niin kielteisiä kokemuksia, että koko tarinoinnista menee ilo ja toimivuus. Tarkkana pitää olla ja lasta kuunnella: oma juna pitää pysäyttää, jottei jyrää lasten yli.
TykkääLiked by 1 henkilö
Odotan innolla mitä Timo tutkimuksessaan löytää! Erityisopetuksen aihepiiriä sivuaa ystäväni (puheterapeutin) havainto. Hän kuunteli lasta jolla oli puheessa aika lailla änkytystä, niin että se häiritsi lasta itseäänkin. Mutta kun lapsi kertoi tarinaa, omasta aiheesta ja omin sanoin, änkytys katosi. Tänä päivänä lapsi puhuu vuolaasti ja sujuvasti. Uskoisin että kuunteleminen on se avain tässäkin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo on hyvä tietää. Samansuuntaisia viitteitä olen kuullut suomi2 -opetuksen osalta.
TykkääTykkää
Miten helposti teemmekin lasten puolesta aivan turhaan ja joskus se jopa tekee esteitä. ”Lasten kanssa” on aivan eri orientaatio. Jopa kirjoja syntyy.
Tuula, miten lapset kertoivat nukkien tarinan?
Onpa hurjaa, että itsekerrottu tarina poisti änkytyksen. Kohtaamisen ja kuuntelun riemuvoitto.
TykkääLiked by 1 henkilö
Löytyykö kirjoja luettavaksi jostain, olisin kovasti kiinnostunut!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei ja kiitos mielenkiinnosta. Yritin pitää kirjoitukseni hyvin neutraalilla tasolla, sillä blogimme tarkoitus ei ole kaupallinen markkinointi. Mutta koska suoraan asiaa tiedustelet, niin vastaan toki kysymykseesi. =)
Kaikki teokset on julkaissut Nordbooks -niminen kustantamo Keminmaalta. Kahdessa viimeisimmässä on lasten ääni selvimmin esillä:
http://www.nordbooks.net/tuotteet.html?id=3/301
http://www.nordbooks.net/tuotteet.html?id=3/323
Teoksia saa ainakin kaikista nettikirjakaupoista sekä suoraan tuolta kustantajan verkkokaupasta (linkit yllä). Aiemmissa teoksissani, peikkosaduissa, on lasten rooli ollut pienempi, mutta silti näkyvä mm. kuvituksessa / testilukijoiden roolissa / palautteen antajina. Projektit ovat olleen antoisia.
Blogitekstissä mainittu Suklaavuorten kuningas ilmestyy v. 2015.
Suuret kiitokset kaikista kommenteista. Tästä on hyvä jatkaa.
Ystävällisin terveisin,
Timo Hirvonen
TykkääTykkää
Liisalle vastaus, miten lapset kertoivat sadun. Edellisenä päivänä he tekivät nuket ja vähän virittäytyivät omaan nukkeensa. Opiskelijat kertoivat, että huomenna tehdään oma esitys, oma satu. Eskarit kertoivat vuoronperään, jokainen oman lauseensa. Ideaksi syntyi, että soturit hyökkäsivät linnaan ja prinsessat heittivät höyheniä ja aivastuspulveria niin, että kaikki soturit aivastelivat. Oli äänitehosteita jne. Ja ihan uskomatonta, että sellainen esitys syntyi tunnissa! Viskareilla oli hirveän monipolvinen linnajuttu heilläkin, saduttamalla aikaansaatu. Aikuinen luki satua ja lapset esittivät. Pienten satu oli lyhyt, linnan tanssiaiset ja siellä tanssittiin niin kauan, että kaikki lopulta nukahtivat. Lavasteet tehtiin yhdessä, kaikki tapahtui kuin parhaimmissa teattereissa 😉 kiersimme katsomassa jokaisen esityksen. Lapset hurrasivat toistensa esityksille.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuula, kuulostaa upealta. Olisinpa ollut siellä. Tällaista työtä lasten ja opiskelijoiden kanssa tarvitaan. Hienoa!
TykkääTykkää
Paluuviite: Toimijuuden tiloista – tilassa toimimisesta | Lapsinäkökulma
Paluuviite: Diginatiiveista: korvalappustereoista Pinkku Pinskuun | Lapsinäkökulma