Tutkimusjuttuja

Eskarilaiset ovat aamupiirissä. Juttu luistaa. On lasten vuoro kertoa omia kuulumisiaan. Nyt ei ole mitään aihetta vaan saa kertoa, mitä itse haluaa. Laitan tabletin videoimaan tuolille. ”Sä videoit, että sä muistat, mitä täällä tapahtuu”, tietää Veera. Alamme juttelemaan tutkimuksen tekemisestä ja lapset tietävät, että olen tekemässä kirjaa. ”Etkö sä voisi tehdä elokuvankin?” kysyy Maija.

Tarkoituksenani on saada lapset kanssatutkijoikseni tuottamaan tutkimusaineistoa. Ajattelen, että lasten kokemuksilla päiväkodin arjesta on tärkeä merkitys, kun tutkin lasten mahdollisuutta osallistua päiväkodin toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Tutkimushommaa on tehty yhdessä vuosi sitten ja viime keväänä, joten se on osittain lapsille tuttua. Silloin lapset pitivät omia päiväkotikirjojaan ja heitä sadutettiin. Nyt mukana on kuitenkin uusia lapsia, joille tutkimuksen tekeminen ei ole tuttua. Kerron työstäni ja siitä, että olen kiinnostunut kertomaan muille ihmisille, millaista päiväkodissa on. Kysyn lapsilta, kenellä heidän mielestään on tietoa päiväkodin elämästä. ”Aikuisilla”, vastaa Joona samantien. Kysyn, olisiko muilla tietoa. ”Sulla”, sanoo Väinö. Näin on – minä ja aikuiset tiedämme aika paljon, mutta emme kaikkea. Kysyn, vieläkö olisi muita, jotka tietävät päiväkodin elämästä. ”Vanhemmat”, sanoo Salla ilahtuneena omasta nokkeluudestaan. Juttelemme hetken lasten näkemyksistä. Tietävätkö vanhemmat tosiaan? Veera osaa jäsentää asiaa niin, että vanhemmat tietävät sen, mitä heille kerrotaan. He eivät ole päiväkodissa. Jatkamme siis pohdintoja. Ohjaan keskustelua ja kysyn, olisiko päiväkodissa vielä joku, joka elää tätä päiväkodin elämää ihan joka päivä. ”No, me lapset”, oivaltaa Valtteri. Kysyn, onko heillä tietoa päiväkodin arjesta? ”Joo”, kaikki vastaavat yhteen ääneen silmät kirkkaina. Kerron olevani samaa mieltä. Minunkin mielestäni he tietävät erinomaisesti päiväkodin elämästä. Niin paljon, että minä tarvitsisin heidän apuaan tutkimuksen tekemisessä. Minulla on heti yksitoista innostunutta tutkimuskaveria. Inka käy välillä pyörähtämässä tabletin edessä ja joku supattaa kaverin korvaan. Pääosin kaikki keskittyvät keskusteluun. Innostuneisuus on kohonnut Valtterin oivalluksen myötä.

Seuraavaksi ryhdymme miettimään, miten lasten ajatukset ja kokemukset saadaan tallennettua tutkimusta varten. ”Me kerrotaan sulle ja sä kirjoitat ylös.” ”Mekin voidaan videoida.” ”Jos olis kamera, niin me voitais ottaa kuvia.” ”Ja voisko silleen ihan oikeesti tutkia ja katsoa, mitä ympärillä tapahtuu ja sit kertoa sulle, mitä on nähny?” Olen pakahtua onnesta. Onneksi en esitellyt alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti tutkimusmenetelmiä lapsille vaan pidin suuni kiinni. Hehän keksivät menetelmät itse. Seuraavaksi jokainen saa kertoa, miten haluaa lähteä tutkimusaineistoa keräämään. Kaikille ei riitä välineitä yhtä aikaa, joten ehdotan vielä piirtämistä ja sadutusta, jota on helppo tehdä kenen tahansa aikuisen kanssa pitkin päivää tai odotellessa kameroiden ja tabletin vapautumista. Katsomme vielä yhdessä videoidun keskustelumme. Kaikkia naurattaa Inkan pyörähtely lähellä tablettia. Myös Väinön valuminen penkiltä lattialle naurattaa.

Video päättyy ja lapset lähtevät liikkeelle. Minä käyn laitteiden toiminnan lasten kanssa läpi ja jään pitämään tukikohtaa eskaritilaan. Pari lasta pelaa lautapeliä tabletin vapautumista odotellessaan. Inka, Maija, Saara ja Anton haluavat piirtää päiväkodin kivoista jutuista. Veera tulee luokseni ja toivoo, että voisi olla tietty tutkimuspäivä, jotta tutkiminen ei unohtuisi muiden juttujen takia. Pidän ideaa hyvänä. Pohdin ääneen, mikä päivä voisi olla hyvä. Sanon, etten ole perjantaisin päiväkodilla. Veera tarttuu lauseeseeni ja toteaa: ”Sittenhän se olis hyvä. Jos sä et oo paikalla, niin me voidaan tutkia, mitä täällä tapahtuu.”

Kaikkien lasten nimet on muutettu.

 

Elina Weckström

tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto