Lasten kanssa syntyy hyperhauskaa

Kirjoittajat: 
Tuula Stenius, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto.
Liisa Karlsson, dosentti, Helsingin yliopisto. https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/liisa-karlsson
Ari Sivenius, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto. https://uefconnect.uef.fi/henkilo/ari.sivenius/

Meillä on ilo kertoa pienten lasten huumoria koskevasta tutkimuksestamme.  Tutkimme millaista 1-6 -vuotiaiden lasten keskinäinen huumori oli ja missä tilanteissa huumori näkyi päiväkodin arjessa. Mikä lasten keskinäisessä huumorissa oli lapsille tyypillistä, ja miten se näkyi arjen kohtaamisissa? Analysoimme kolmessa suomalaisessa päiväkodissa kerättyä videomateriaalia ja havaintopäiväkirjoja. Laadullisessa tutkimuksessamme keskityimme erityisesti lasten omaan ilmaisuun: mukana oli 85 lasta ja 17 kasvattajaa kolmesta eri päiväkodista ja viidestä lapsiryhmästä.

Absurdi naurattaa

Mitä tiedämme tutkimuksen perusteella lasten huumorista? Lapsi oppii nauramaan ennen kuin puhumaan. Nauru liitetään huumoriin, mutta ei aina. Tiedämme, että voi nauraa tietämättä edes mille nauraa, koska nauru tarttuu. Pienten lasten huumori voidaan karkeasti määritellä, että se on pyrkimys saada nauramaan ja/tai se on hauskan yllykkeen havaitsemista ja siihen vastaamista. Huumorin ilmaisu myös muuttuu iän myötä. Tutkimuksissa on todettu, että aivan pieniä lapsia naurattavat absurdit asiat ja myös aikuista vastaan voi olla mukava käyttää huumoria. Aluksi huumori on sanatonta (esim. kukkuu-leikki, ilmeily ja ääntely). Sitten epäjohdonmukaisuudet naurattavat: jos isä laittaa kattilan päähänsä tai kaveri pitää banaania puhelimena, lapsi oivaltaa siinä hauskaa. Sanaleikit tulevat kielen kehittymisen myötä: ”Sano kissa, sun housussa on pissa”. Pissa-kakka -jutut naurattavat pieniä ja isompiakin lapsia, ja aikuiset tämän lapsille opettavat. Pääsääntöisesti pienten lasten huumori on myönteistä ja yhteisöön mukaan kutsuvaa. 

Lasten keskinäinen huumori: hassuttelu, hyperhauskuus ja karnevalismi

Meillä aikuisilla saattaa olla näkemys, että huumorista voidaan puhua vasta sitten, kun siinä on jotain älyllisesti oivaltavaa, esimerkiksi jokin vitsi. Tämä voi hämätä, kun lähdetään etsimään lasten maailmasta tällaista huumorimuotoa. Kun tulkitsimme videolta lasten arkisia tapahtumia, havaitsimme, että lasten keskinäistä huumoria oli pitkin päivää. Päiväkodin arkisissa tilanteissa kuten ruokailuissa, pukemis- ja odotustilanteissa lapset täyttivät hetket hauskuudella. Joku antoi pienen innokkeen, löi vaikkapa ruokapöydässä nyrkeillä rintaansa ja katseli kavereitaan vinkeä ilme kasvoillaan. Jos kukaan ei siihen yhtynyt, lapsi saattoi viihdyttää itseään. Saattoi olla, että kaveri nappasi idean ja he hetken hassuttelivat yhdessä. Joskus lapset saattoivat tästä vielä innostua ja kutsumme sitä hyperhauskuudeksi.  Hyperhauskuus on liioittelua, toistoa, yllyttämistä, nonsenseä ja fyysistä riehakkuutta. Lapset ovat taitavia syttymään hauskanpitoon. Ilmeni kuitenkin, että hyperhauskuuskohtaus saattoi hiipua nopeastikin. Toisinaan aikuinen tuli näissä tilanteissa hillitsemään lapsia.

Lasten keskinäisissä leikeissä oli näitä samoja elementtejä, ja leikit saattoivat joskus yltyä karnevalismiksi. Tiedättehän karnevalismin aikuisten maailmassa? Kun Suomi voittaa jääkiekossa, joku hyppää alastomana suihkulähteeseen. Karnevalismissa mennään överiksi, rikotaan joskus jopa sääntöjä. Lapset ovat tässäkin taitavia. Tutkimusesimerkkimme oli kahdesta pojasta, jotka heittelivät pientä palloa lähes tunnin keksien samalla hölynpölysanoja nauraen joka välissä. Kun meteli yltyi, aikuinen tuli lopettamaan leikin. 

Usein esiintyvä pienten lasten keskinäisen huumorin kehkeytyminen päiväkotiarjessa

Lapset ovat taitavia keventämään tylsyyttä

Tutkimusaineistomme mukaan lasten keskinäinen huumori ilmeni kehkeytyvänä, yhteisöllisenä ja yllättävänä. Lapset kutsuivat toisiaan, he jakoivat kokemuksiaan ja hassuja löydöksiään sekä vahvistivat näin yhteisöllisyyttä. Lapsille huumorin käyttö ei ollut erillinen toiminto, vaan osa leikkiä ja leikillisyyttä.  Pitkien odotusten aikana ja jälkeen lapsi saattoi purkaa hassuttelulla tunteitaan ja energiaa. Tässä voikin olla lapsen viesti aikuisille: lapsen tarkoitus ei ehkä ole ärsyttää aikuista, vaan hänen toimintansa voidaan nähdä merkityksellisenä sekä positiivisessa valossa: tyhjäkäynnin aikana lapsi keksii tekemistä ja lapsi luo yhteyden muihin hassuttelun avulla.

Näin ollen huumorin käyttö esittämissämme tilanteissa voisi olla vihje aikuiselle siitä, että odottaminen on venynyt liian pitkäksi, keskittymistä ei enää jakseta ylläpitää tai lapset saattavat olla myös väsyneitä. Se voi olla myös viesti siitä, että jonotus-, siirtymä- ja odotustilanteita voisi tietoisesti keventää ja helpottaa yhteisen huumorin avulla. Aikuinen voisi myös kohdata lapsen huumorialoitteen tai vastata lapsen aloitteeseen huumorilla, jolloin tunnelma voi muuttua rakentavaksi. Aineistomme perusteella aikuiset tulkitsevat nämä tilanteet usein häiritsemisenä tai aikuisen haastamisena kuten esimerkiksi protestina. Lapset kuitenkin kertovat meille, miten toimeliaita ja taitavia he ovat kehittämään uusia ideoita missä tahansa tilanteessa.

Tutkimuksemme ilmentää, että huumorin käyttäminen on korkean tason taito ja sitä voisi tietoisesti viljellä lasten arjessa enemmänkin. Lasten oman huumorin ymmärtäminen ja monipuolinen tarkastelu olisi tärkeää kasvattajille. Se myös vähentää väärintulkintaa ja ristiriitojen syntymistä. Huumorin käyttö pedagogiikassa ja varhaiskasvatuksen arjessa lisää yhteisöllisyyttä ja lähentää päiväkodin kaikkia jäseniä toisiinsa.  Huumorin käyttö kasvatuksessa on taito ja näitä taitoja voi myös aikuinen oppia.  

Lähteet: 

Stenius, T. Karlsson, L & Sivenius, A. (2020). Construction of Young Children’s Humour in Early Childhood and Education Centre (ECEC) Settings. Scandinavian Journal of Educational Research. 

Linkki tutkimukseen, jossa näkyvät tarkemmin lähteet:
https://doi.org/10.1080/00313831.2020.1869084

Kuva: Pixabay

Muita lähteitä huumoriaiheesta:

Hietalahti, J. (2018). Huumorin ja naurun filosofia. Tallinna: Gaudeamus. 

Loizou, E. ja Recchia, S. 2019. Research on young children’s humor: theoretical and practical implications for early childhood education. Springer.

Martin, R. A. (2011). The Psychology of Humor. Burlington: Elsevier Academic Press. 

Puroila A-M., Hohti R. & Karlsson, L. (2016). Hassuja juttuja – lasten huumoria päiväkoti- ja kouluympäristössä. Teoksessa: Karlsson, L. Puroila, A-M ja Estola, E. Välkkeitä, valoja ja varjoja. Kokemuksia lasten hyvinvoinnista, 71-89. Latvia: Lapset kertovat ja toimivat.