Sulkemisajan jälkeinen museo-opas

Lapsi kokee maailmaa tarinoiden ja leikin kautta. Hän on luonnostaan utelias ja tutkii ympäristöään kokonaisuutena, ilmiöinä. Lapsi luo uutta omasta kontekstistaan käsin.

Kun kiukuttaa
se ei ole mukavaa
kun Harmittaa
Se ei ole mukavaa
kun on iloinen
se onkin Mukavaa
kun isi on hauska
ilostuttaa
joskus ITKETTÄÄ
se ei ole mukavaa
(laulu, poika, 7 v.)

Entä onko aikuisella riittävästi aikaa kuunnella lasta, antaa tämän toiminnalle tilaa? Vai kohtaako aikuinen lapsen vain arvioidessaan tätä tai kun lapsen toimintaa ja käyttäytymistä pitää korjata? Kun lapsen oleminen tietynlaisessa ympäristössä tuottaa ympäristön kannalta hankalaa toimintaa, lähdetään usein muuttamaan lasta hänen vaikeuksiinsa keskittyen ja ongelmiaan korostaen. Mitä jos sen sijaan muutettaisiin tilaa lapsen ympärillä? Luotaisiin mahdollisuuksia erilaisille toimijuuksille? Jokainen teko ja tekemättä jättäminen kun tuottaa olemisen mahdollisuuksia ja olemassaoloja.

Children are playing on green meadow examining field flowers using magnifying glass

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Se miten lapsia / lapsuutta mitataan, vaikuttaa siihen millaisia olemisen mahdollisuuksia tuotetaan. Varsinkin dikotomiat ovat kovin mustavalkoisia: Onko lapsi uhri vai sankari? Häirikkö vai puurtaja? Ongelma vai esimerkki? Voisiko olla molempia silloin tällöin? Tai ehkä paremminkin siltä väliltä ja sekä että? Koska mittaustapa määrittelee ilmiön ja toiminnan raamit, pitäisi arvioinnin olla monipuolista ja laadullista. Silloin on mahdollista luoda puitteet, joissa olisi enemmän tilaa erilaisille toimijoille.

Kerran muinoin
Sain nähdä sen
Mikä tuli
Kauppaan suutarin
(laulu, tyttö, 4 v.)

Erityisesti institutionaaliset laitokset rakentavat tiukan normiston, jonka puitteissa toimintaa toteutetaan ja arvioidaan. Kriteerien asettaja määrää toiminnan suunnan, eikä lapsen valinnoille jää silloin tilaa. Tasa-arvoisemmalla vuorovaikutuksella ja lapsen äänen kuuntelulla tulisikin olla vankempi asema instituution sisällä. Myöskään hiljaisuuden hetkiä ei tarvitse täyttää aikuisen puheella, ennakko-odotuksilla tai jatkuvilla väliintuloilla. Lapselle tulee antaa aikaa.

Timo Hirvonen (erityisopettaja, tohtorikoulutettava)


Entä miten otsikko liittyy tähän kirjoitukseen? Eipä juuri mitenkään. Sen keksi viisivuotias tyttäreni, kun kyselin häneltä asiantuntijapalautetta. Kiitos. 😉

Mainokset

Tietoja Timo Hirvonen

- KM, erityisopettaja - tohtorikoulutettava (sadutus sosioemotionaalisesti oireilevien lasten osa-aikaisena erityisopetuksena: lasten toiminnallisia tiloja) - osa-aikainen lastenkirjailija
Kategoria(t): Hyvinvointi, koulu, Lasten näkemykset, Leikki, Toimijuus ja osallisuus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Sulkemisajan jälkeinen museo-opas

  1. johannaolli sanoo:

    Tosi tärkeä huomio tuo, että hiljaisuuden hetkiä ei tarvitse täyttää aikuisen puheella, ennakko-odotuksilla tai jatkuvilla väliintuloilla. Omassa tutkimusaineistossani hiljaisuus on osoittautunut yllättävän harvinaiseksi aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksessa – juurikin siksi, että aikuiset ovat koko ajan äänessä. Mutta sitten kun he malttavat olla hiljaa, tapahtuu tärkeitä asioita…

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s